Rääkkylä sodassa 1939-1945
Rääkkylän perinnehuone (kuva: Juha-Pekka Puhakka 2025)
Sisältö:
- Rääkkylän sota-aika
- Salpalinjan rakentaminen Rääkkylän Oravisalossa
- Rääkkyläläisiä sotaveteraaneja
- Perinnetila
- Perinnetoimikunta ja yhteystiedot
- Kirjallisuutta
- Rääkkylän Sankarihautausmaa: https://www.sotasampo.fi/fi/cemeteries/page/h0565_1
1. Rääkkylän sota-aika
Syyskuun alussa 1939 syttyneen suursodan aiheuttamat poikkeusolot näkyivät ja
tuntuivat niin arkisessa elämässä kuin ihmisten mielissä. Säännöstely ja
kansanhuollon organisointi, ylimääräiset kertausharjoitukset, rajaseuduilta
evakuoidun väestön vastaanottaminen, suunnitellut hevosten pakko-otot, yleinen
työvelvollisuus ja tehostettu väestönsuojelu toivat sotaa ihmisten lähelle.
Monet asiat vaativat poikkeuksellisia tai kokonaan uusia järjestelyjä tullakseen
hoidetuiksi. Lukuisat vapaaehtoistyötä tehneet rääkkyläläiset kansalaisjärjestöt
ryhmittyivät Vapaan huollon paikallisen keskuselimen taakse. Asepalvelukseen
joutuneita oli ikävä. Heitä kaivattiin muutenkin, sillä sotilasperheavustuksista
huolimatta heidän läheistensä toimeentulo oli aikaisempaa epävarmemmalla pohjalla.
Marraskuun lopussa 1939 syttynyt talvisota toi mukanaan suurinta surua
rääkkyläläisille sodan kolmannesta päivästä alkaen. Murheelliset uutiset oli
kestettävä – vaihtoehtoa ei ollut.
Sodan päättyminen 13.3.1940 ei keventänyt poikkeuksellisista oloista lähtenyttä
työmäärää. Siirtoväen asumisen ja toimeentulon järjestäminen oli tehtävistä
ensimmäisiä. Valmistautuminen siihen aloitettiin heti huhtikuussa 1940. Tarkemmin
toimista määrättiin kesäkuussa 1940 hyväksytyssä pika-asutuslaissa.
Asepalveluksesta kotiutuneet tarttuivat työhön. Sotainvalideja pyrittiin auttamaan.
Unohdettu ei heitäkään, jotka olivat antaneet kaikkensa – toimet sankaripatsaan
saamiseksi aloitettiin nopeasti.
Talvisodan kokemukset ja edelleen ympärillä riehuva suursota ruokkivat
epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Salpalinjan rakentamiseen liittyneet
linnoitustyöt Oravisalossa olivat varautumista pahimpaan. Pahin ei toteutunut,
vaikka Suomi oli kesäkuusta 1941 lähtien aina toukokuulle 1945 saakka jälleen
mukana sodan kurimuksessa. Uuteen sotaan jouduttaessa oltiin monella tavoin
valmiimpia verrattuna syksyyn 1939. Pitkittyessään sota kuitenkin syvensi monia
ongelmia. Säännöstely ulottui yhä laajemmalle alueelle. Sotatalouden ylläpito
tarkoitti laajoja heinien, olkien, perunan, teuraskarjan ja hevosten pakko-ottoja.
Vaikka noina vuosina jouduttiin luopumaan monesta tärkeästä asiasta, niin
uskallusta riitti uuden tavoittelemiseen. Maaseudun ja myös Rääkkylän
sähköistyksen suunnitteleminen aikana, jolloin oli pulaa lähes kaikesta
sähköistämisessä tarvittavista voimavaroista, oli merkittävä osoitus
tulevaisuudenuskosta. Erilainen talkootoiminta kertoi yhteisestä tahdosta.
Rääkkylä ei ollut taistelujen näyttämönä. Elämä Rääkkylässä vuosina 1939–1945
tuskin poikkeaa iloineen ja murheineen merkittävästi siitä, miten elo sujui muissa
vastaavissa välittömien sotatoimien ulkopuolelle jääneissä kunnissa. Työt tuli tehtyä
ja kipeiltäkin tuntuneet velvollisuudet täytettiin. Sen tietäen oli hyvä lähteä
korjaamaan ja uudistamaan sitä, mitä sota oli rikkonut ja viivästyttänyt.
Pekka Kauppinen
Rääkkylän Lions Clubin teettämä nimitaulu kunnan sankarivainajista.
