Kuopion Sotasairaala, 20. Sotasairaala (20. SotaS) oli yksi maamme suurimmista sotasairaaloista. Se toimi ansiokkaasti haavoittuneiden ja rintamaolosuhteissa sairastuneiden hyväksi. Potilaiden ja henkilökunnan kokemukset sairaalasta olivat perin myönteisiä. 20. SotaS:n taso oli korkea.

Kuopion Sotasairaalan tuloksekas työ, jonka olosuhteista johtuva suhteellisen vajaalukuinen henkilökunta vaikeissa ja osin puutteellisissa olosuhteissa teki, oli hyvin merkittävä.

Puutteista huolimatta sodanaikaisen sairaanhoidon tulokset kokonaisuudessaan olivat hyvät. Peräti 90% hoidetuista haavoittuneista palasi rintamalle. Noin 120 000 veteraanin taakaksi jäi kuitenkin eriasteisia vammoja.

Sotasairaalat

Haavoittuneita ja sotaolosuhteissa vammautuneita ja sairastuneita varten perustettiin sekä talvi- että jatkosodan aikana kotirintamalle sotasairaalaverkosto rintamaolosuhteissa annetun ensihoidon jälkeistä jatkohoitoa ja kuntoutusta varten. Vain 20 vuotta itsenäisenä olleen kansakunnan terveydenhuoltojärjestelmä joutui kokemaan valtaisan voimainponnistuksen haavoittuneiden ja muiden rintamaolosuhteissa vammautuneiden ja sairastuneiden hoidon toteuttamisessa.

Ensiapu haavoittuneille annettiin asetovereiden ja paikallisten sotilasyksiköiden lääkintäryhmien toimesta haavoittumispaikalla ja eturintaman suojapaikoissa, jotka kiireisissä tilanteissa saattoivat olla pelkkiä maakuoppia. Heti tilanteen salliessa potilaat siirrettiin käsi- ja hevosvoimin joukkosidontapaikalle ja täältä edelleen talvisodanaikaiselle pääsidontapaikalle ja jatkosodan aikana vastaavasti sairasautoasemalle, joissa molemmissa oli jo saatavissa lääkärinhoitoa. Seuraava siirto tapahtui haavoittuneiden ensisijaiseen sotakirurgiseen hoitopaikkaan, joka oli rintamanläheinen kenttäsairaala. Niissä hoidettiin myös rintamaolosuhteissa saatuja tavanomaisia sairauksia. Useimmat potilaat voitiin hoitaa kenttäsairaaloissa, mutta vaikeimmin haavoittuneet ja sairaat toimitettiin kotirintamalle perustettuihin sotasairaaloihin joko suoraan tai evakuointisairaalan kautta.

Sotasairaalat toimivat talvisodan aikana puolustusvoimien lääkintätoimiston ja jatkosodassa välirauhanaikaisen organisaatiomuutoksen jälkeen yleisesikuntaan kuuluvan lääkintäosasto I:n alaisuudessa. Ne kantoivat vastuun myös siviilipotilaiden hoidosta puolustusvoimien ja lääkintöhallituksen kesken tehdyn sopimuksen mukaisesti. Vastuu suunnittelusta ja johtamisesta oli puolustusvoimilla. Rauhanaikainen, keväällä 1939 tarkennettu ja talvisodan aikana toteutettu suunnitelma käsitti noin 50 sotasairaalan perustamiset, joissa oli 29 000 sairaansijaa. Potilaspaikkaluku oli 3,5-kertainen rauhanajan sairaaloihin nähden. Jatkosodan aikana toimi 56 sotasairaalaa. Samanaikaisesti niistä oli enimmillään 39. Sotasairaaloiden keskeisinä yksikköinä olivat valtion omistamat lääninsairaalat.

Toiseksi mukaan otettiin kuntainliittojen tuberkuloosiparantoloita ja psykiatrisia sairaaloita sekä kaupunkien suuria sairaaloita. Lisäosastoja sijoitettiin tarkoitukseen soveltuviin kiinteistöihin kuten koulurakennuksiin. Sairaaloiden pysyvä ongelma oli lääkäreiden ja sairaanhoitajien vajaus. Puutetta oli erityisesti kokeneista kirurgeista. Talvisodan syttyessä maassa oli noin 1 300 alle 60-vuotiasta mieslääkäriä ja noin 500 lääketieteen kandidaattia. Heistä kaikista enimmillään 85 % oli jatkosodan aikana kesällä 1944 puolustusvoimien palveluksessa. Sotien aikana maahan saapui noin 130 ulkomaista vapaaehtoista lääkäriä. Useimmat heistä tulivat Ruotsista ja Tanskasta. Kaikesta huolimatta suunnitellusta lääkärimäärästä puuttui lähes kolmannes. Vaikeimpina aikoina etenkin kirurgit joutuivat työskentelemään jopa useita vuorokausia yhtäjaksoisesti aina uupumuksen rajoille saakka.

Lääkintäkenraalimajuri, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, professori Eino Suolahti toimi puolustusvoimien ylilääkärinä päämajassa ylipäällikön alaisena.

Hammaslääkäreitä oli puolustusvoimien palveluksessa lähes 300, mikä oli noin kolmannes maan koko hammaslääkärikunnasta. Sairaanhoitajia oli 6 500 ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoita 400. Lääkintälotilla oli tärkeä rooli sairaaloiden työvoimana. Heitä oli palveluksessa enimmillään 4 044 vuonna 1944.

Juhani Kärjä
Professori