Suomen Sotaveteraaniliitto

Suomen Sotaveteraaniliitto on vuonna 1957 perustettu suomalaisten sotaveteraanien valtakunnallinen etu-, tuki- ja aatteellinen järjestö. Sotaveteraaniliitto on toiminut vammautumattomien veteraanien sekä heidän puolisoidensa ja leskiensä toimeentuloturvan ja sosiaalisen huollon kehittäjänä, asunto-olojen kohentajana sekä kuntoutuksen edistäjänä. Liitto on ajanut myös ulkomailla asuvien siirtolais- ja heimoveteraanien asiaa.

Historiansa aikana Sotaveteraaniliitto on tehnyt ansiokasta yhteistyötä valtion, kuntien, seurakuntien ja erilaisten yhteisöjen kanssa. Vuosikymmenten kuluessa veteraanityön painopisteet ovat muuttuneet väestön ikääntymisen myötä. Liitto on elänyt ajassa ja löytänyt aina kulloiseenkin tilanteiseen sopivat ratkaisut ja kanavat. Etujärjestötoimintansa ohella Suomen Sotaveteraaniliitto on myös koonnut ja tallentanut sotaveteraaniperinnettä sekä ylläpitänyt isänmaallista henkeä.

Suomen Sotaveteraaniliiton Liiton historia alkaa 1940-luvulta

Suomen Aseveljien Liitto (alkuperäiseltä nimeltään Suomen Aseveliliitto) oli vuosina 1940–1945 vapaaehtoispohjalla toiminut sotainvalidien, kaatuneiden omaisten ja siirtoväen avustusjärjestö. Liiton tunnuksen, johon oli kuvattu lumipukuisen talvisodan sotilaan profiili, suunnitteli taiteilija Armas Raunio. Suomen Aseveljien Liitto lakkautettiin välirauhansopimuksen perusteella 21. tammikuuta 1945. Tämän jälkeen suomalaiset sotaveteraanit olivat ilman omaa valtakunnallista yhdistystä yli kymmenen vuotta, kunnes vuonna 1957 perustettiin Rintamamiesten Asuntoliitto.

Vuonna 1964 Suomen Sotaveteraaniliitto sai nykyisen nimensä ja nykyisen kaltaisen rakenteensa. Kolme vuotta myöhemmin se liittyi myös Maailman veteraanijärjestön (World Veterans Federation) jäseneksi. Tänään kaikkia suomalaisia veteraanijärjestöjä organisaatiossa edustaa Suomen Rauhanturvaajaliitto.

Ikoninen tunnus päivitettiin uudelleen

1960-luvulla uudelleen järjestäytynyt liitto pelkäsi, että alkuperäisen Armas Raunion suunnitteleman tunnuksen käyttöön ottaminen sellaisenaan voisi johtaa jälleen vaikeuksiin ja mahdollisesti liiton lakkauttamiseen. Artturi Paasonen ja Jaakko Ketola päivittivät lumipukuista tunnusta, ja sen uusi versio vakiinnutti asemansa Suomen Sotaveteraanien ikonisena symbolina.