Tammenlehvän perinneliiton ja alueellisten perinneyhdistysten kautta haettavat avustukset

Vähävarainen, ylimääräistä rintamalisää saava, Tammenlehvän perinneliiton jäsenyhdistykseen kuuluva veteraani tai sotainvalidi, hänen puolisonsa tai leski voivat hakea taloudellista avustusta Tammenlehvän Perinneliiton kautta. Tuloraja on 1 800 euroa/kk.

Hakemukseen on liitettävä verotodistus tai Kelan todistus ylimääräisestä rintamalisästä sekä kuitit niistä kuluista, joihin avustusta haetaan. Avustuksia myönnetään lääke- ja hoito kulujen omavastuuosuuksiin, apuvälineisiin ja kotona asumista tukeviin kodin muutostöihin, lisäksi avustusta myönnetään öljy- ja sähkölämmityksestä aiheutuviin lämmityskuluihin sekä polttopuiden ostamiseen. Avustuksen suuruus on keskimäärin noin 100–1000 euroa, riippuen aiheutuneista kustannuksista. Avustusta voi saada Sotaveteraaniliiton perinne- ja tukisäätiön, Sotainvalidien Tuki- ja Perinnesäätiön, Turvallisuuden tuki, Eileen Starckjohann ja Thelma Starckjohann-Bruun säätiön ja Kaatuneiden Muistosäätiön sekä ME-säätiön myöntämistä varoista tai veteraanikeräyksen tuotosta.

Hakemuksia saa alueellisista perinneyhdistyksistä tai https://sotiemmeperinne.fi/veteraaneille/hakulomakkeet-ja-ohjeet/ , josta löytyvät myös tarkemmat ohjeet avustusten myöntämiselle.

Ylimääräinen kuntoutus

Ylimääräinen kuntoutus järjestetään Kaatuneiden Muistosäätiön varoilla. Kuntoutusta haetaan maksusitoumuksella, joka löytyy https://sotiemmeperinne.fi/veteraaneille/hakulomakkeet-ja-ohjeet/ Kuntoutus on saajalle täysin maksutonta. Laskut osoitetaan Leena Seppälälle, ei perinneyhdistyksille. Yhdistysten tehtävänä on valita kuntoutettavat henkilöt ja sopia palveluntuottajan kanssa palvelun aloittamisesta. Kuntoutuksen määrät ovat: laitoskuntoutusta viisi vuorokautta tai avokuntoutusta kymmenen kertaa. Avokuntoutus voi olla hierontaa, fysioterapiaa, kotikuntoutusta, jalkahoitoa yms. Palveluntuottajalla tulee olla Y- tunnus.

Hetki yhdessä

Tammenlehvän Perinneliitto toteuttaa yhdessä Kaatuneiden Muistosäätiön kanssa vuonna kunto- ja virkistyslomia (1–3 vrk) pienituloisille tunnuksen omaavien veteraanien ja sotainvalidien leskille ja omaishoitajina toimiville puolisoille, joilla ei muuten ole kuntoutusoikeutta tai mahdollisuutta siihen. Kunto- ja virkistyslomat järjestävät alueelliset perinneyhdistykset. Hakijan on oltava Tammenlehvän Perinneliiton jäsenyhdistyksen jäsen. Hakijan on selviydyttävä omatoimisesti päivittäisissä toiminnoissaan. Jos hakijalla on avun tarvetta, pyydetään siitä mainitsemaan. Myös muistihäiriöt saattavat vaikeuttaa lomalle osallistumista. Lääkärintodistusta ei hakemuksen liitteeksi tarvita. Mahdollisista lääkkeistä jokainen vastaa ja hoitaa ne itse. Lomat sisältävät täysihoidon, majoituksen sekä monipuolisen ohjelman. Osallistuminen on maksuton. Matkakustannuksista ja matkanjärjestelyistä sovitaan erikseen.

– Leena Seppälä