Ajankohtaista
85 vuotta talvisodan päättymisestä – Reserviläisiltä vaikuttava kunnianosoitus Helsingissä!
Helsingin Reserviupseeripiiri (HRUP) ja Helsingin Seudun Reserviläispiiri (HELRESP) järjestivät muistokynttilätapahtuman 13.3.2025 talvisodan päättymisen 85-vuotispäivänä. Reserviläiset sytyttivät 1 500 ulkotulta sankarihautojen viereen Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.
– Halusimme muistaa ja kunnioittaa Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleita ja sodissa kaatuneita, sanoo Helsingin Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Axi Holmström.
105 päivää kestäneessä talvisodassa kaatui tai katosi 25 904 suomalaista. Lisäksi 43 557 haavoittui ja noin 1 000 jäi vangiksi. Talvisodassa surmansa sai myös 957 suomalaista siviiliä. Vuonna 1940 solmitussa rauhansopimuksessa Suomi menetti Neuvostoliitolle noin kymmenesosan maa-alueistaan ja neljänneksi suurimman kaupunkinsa, Viipurin.
Paikalla talvisodan 85-vuotispäivän muistotapahtumassa oli kymmeniä Helsingin Reserviupseeripiirin, Helsingin Seudun Reserviläispiirin ja pääkaupunkiseudun reserviläisyhdistysten vapaaehtoisia.
Axi Holmström oli positiivisesti yllättynyt osanottajien suuresta määrästä.
– On ollut ilo huomata, että reserviläistoiminnan suosio on lisääntynyt sekä täällä pääkaupunkiseudulla että kaikkialla Suomessa, Holmström kertoo.
Hän lisää, että vapaaehtoinen maanpuolustustyö ei ole pelkästään perinnetoimintaa tai menneiden sukupolvien työn kunnioittamista, vaan kaikille suomalaisille myös tänä päivänä kuuluva tehtävä.
– Jokaista tarvitaan. Jokainen voi toimia yhteisen asian hyväksi, ja maanpuolustus todellakin on meidän kaikkien yhteinen asia, Holmström toteaa.
Lisätietoa;
Axi Holmström, puheenjohtaja, Helsingin reserviupseeripiiri puheenjohtaja@hrup.fi
Tomi Alajoki, toiminnanjohtaja, Helsingin reserviupseeripiiri tomi.alajoki@hrup.fi 045 128 3636
Video ja kuva; Tommy Koponen