Ajankohtaista
Sotapolku kertoo jo 300 000 suomalaisen sotilaan askelmerkit
Ensimmäiset julkiset askeleet Sotapolulla otettiin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Julkaisua edeltävinä vuosina sotahistorian harrastajajoukko keräsi Sotapolkuun pohja-aineistoksi kaikkien suomalaisten sankarivainajien tiedot. Tällä hetkellä Sotapolusta löytyy jo lähes 300 000 suomalaista toisen maailmansodan veteraania tai sankarivainajaa. Sotapolun sisältöä tuotetaan ja kehitetään laajan käyttäjäjoukon yhteistyöllä. Palvelussa käyttäjät arvioivat toistensa sisältöjä ja tulkintoja. Toiminta-ajatus perustuu joukkoistamisen voimaan ja vertaisarviointiin.
Digitointihanke toi 165 000 uutta sotaveteraania tietokantaan
Sotapolun idea sai alkunsa Yleisradion innovaatiokilpailusta, johon hämeenlinnalainen AD ja graafikko Mika Wist osallistui yhdessä elokuvaohjaaja Ari Matikaisen sekä elokuvatuottaja Liisa Karpon kanssa. Kolmikko nappasi kilpailusta palkinnon, jonka turvin Sotapolku ry aikanaan perustettiin. Sotapolku toimii rekisteröitynä yhdistyksenä, ja hallitusvastuuta kantaa perustajakolmikko.

Mika Wist ja Suomen kasarmit. Hämeenlinnan alueellisella perinneyhdistyksellä on toimitilat historiallisella kasarmialueella.
– Toteutimme viime vuonna ison matrikkelien digitointihankkeen. Saimme tähän laajaan urakkaan rahoitusta Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä sekä Turvallisuuden tukisäätiöltä – iso kiitos heille. Työssä hyödynnettiin myös tekoälyä.
– Hankkeen aikana digitoimme kaikkiaan 165 000 matrikkeliprofiilia eri sota-ajan tietoja sisältävistä teoksista. Samaan määrään kantakortteja olisi Kansallisarkistolta laskennallisesti mennyt noin 25 vuotta. Matrikkeliprofiilit eivät kuitenkaan ole yhtä täydellisiä kuin kantakorteista saatu tieto, sillä matrikkeleista puuttuu tarkkoja päivämääriä muun muassa osastosiirroista, Mika Wist selvittää.
Kartalle pääsee sotilasosaston rinnalle myös sotilaan oma polku
Sotapolun kehittäjissä on mukana sotahistoriaan erikoistunut ryhmä, jonka ansiosta palvelu kuvaa kartalle osastojen lisäksi myös yksittäisen sotilaan sotapolun. Palveluun on koodattu järjestelmä, joka osaa yhdistää tiettyihin paikkoihin ja tapahtumiin liittyviä SA-kuvia, sotapäiväkirjatietoja sekä historiikkeja. Sijainnit, reitit ja taustatiedot on sidottu karttanäkymään. Visuaalisuus tekee sisällöstä helposti hahmotettavan ja liittää tapahtumat aikajanaan, jota on helppo seurata.
– Nämä polut perustuvat sotapäiväkirjoihin ja historiallisiin lähteisiin, ja ne kuvaavat, missä eri rykmentit ovat liikkuneet ja toimineet sodan aikana. Merkittävää palvelussa on se, että saamme myös yksittäisen veteraanin sotapolun esille, Mika Wist kertoo.
Sotapolku toimii lähes kokonaan talkoovoimin, mutta rahaa tarvitaan silti.
– Meidän on maksettava palvelimista ja domain-palveluista. Sotapolku käyttää Googlen karttaohjelmaa, joka sekin maksaa. Koodaustyötä ostamme tarvittaessa, Mika summaa Sotapolun kuluja.
Jatkuvaa kehittämistä ja koulutusta
– Sotapolun käyttäjiä on ympäri Suomen, ja suurin osa heistä on noin 60–80-vuotiaita. Koulutamme uusia käyttäjiä koko ajan, mutta suurimpana apuna on Facebook-ryhmämme, jossa kokeneemmat käyttäjät opastavat uusia. Olemme tehneet opetusvideoita ja muuta tukimateriaalia käyttäjille. Meillä on myös sähköpostipalvelu, josta voi kysyä apua epäselviin asioihin.
Tänä vuonna Sotapolkuun on suunnitteilla suuria uudistuksia. Palvelun toiminnallisuuksia kehitetään erityisesti vastaamaan koulujen tarpeita. Sotapolkuun on tulossa graafisia tilastoaineistoja ja infografiikkaa, joita on helppo hyödyntää opetuskäytössä.
– Täällä Hämeenlinnassa Tammenlehvän alueellinen perinneyhdistys oli mukana tekemässä kouluille eläytyvään oppimiseen perustuvia historiapelejä. Olin mukana hankkeessa tuottajana ja graafikkona. Pelit ovat saaneet paljon huomiota ja hyvän vastaanoton. Koulut ovat tärkeitä veteraaniperinteen eteenpäin viejiä. Toivomme, että koulut ottavat myös Sotapolun ahkeraan käyttöön, Mika painottaa.
Sotapolun vauhti on ollut niin huima, että palvelun kehittäjillä on jo huoli tulevaisuudesta.
– Sotapolusta on kasvanut merkittävä tietokanta. Mielessä pyörii, miten tämän tärkeän datan kanssa tulevaisuudessa käy ja kuka ottaa siitä vastuun. On tärkeää, että tietokanta saataisiin turvaan luotettavalle ja pitkäjänteiselle kumppanille, mutta tähän siirtoon voi kulua vielä vuosia.
Tutustu Sotapolkuun
Liity Sotapolun Facebook-ryhmään
____________________________________________________________
- Mika Wist
art director, graafikko, luontokuvaaja
Sotapolku.fi-palvelun ja Sotapolku ry:n perustajajäsen
Asuinpaikka Hämeenlinna, vaimo kirjailija Maritta Lintunen
Lähellä sydäntä reserviläistoiminta, sotahistoria, metsästys,
Sovellettu Reserviläisammunta (SRA) ja puukkojen teko
Teksti ja kuvat Minna Puntila

Tammenlehvän perinneliitto




Tiina Ojutkangas
Raimo Ojala


