Yksin ja epätietoisuudessa

17-vuotias Katri Ahonen jäi karjan kanssa keskelle sotaa

Pudasjärvellä valmistauduttiin syyskuun lopulla vuonna 1944 nopeaan asukkaiden evakuointiin. Suomen ja Neuvostoliiton aselepo oli alkanut syyskuun alussa, ja välirauhansopimus astunut voimaan 19.9. Rauhan ehtojen mukaan suomalaisten oli karkotettava saksalaiset joukot maaperältään. Alkoi Lapin sota, jonka jalkoihin kolme pudasjärveläistyttöä jäi. Yksi heistä oli vuonna 1927 syntynyt Katri Ahonen. Tämä on tarina neuvokkaasta ja sisukkaasta nuoresta naisesta sodan ja epävarmuuden keskellä.

Evakkomatka katkesi ennen kuin oli alkanutkaan

Pudasjärveläisten evakkomatkan määränpää oli Orimattila ja aikataulu oli olosuhteiden vuoksi tiukka. Sodan alta pakenivat raskaana olevat naiset, lapset ja vanhukset. Mukaan saatiin vain välttämättömin. Matkalle piti ottaa myös tuotantoeläimet, jotka Pudasjärvellä jäivät nuorten tyttöjen vastuulle.

SA-kuva vuodelta 1944 karjan evakuoinnista, ei liity tarinan henkilöihin.

– Äitini oli 17-vuotias näiden tapahtumien aikaan. Hänen kotitilansa oli Pudasjärven Hetekylässä, kertaa eläkkeellä oleva peruskoulunopettaja Marja Leena Pouta äitinsä taustaa.

Katrin jäädessä kokoamaan karjaa, muut hetekyläläiset pääsivät matkaan suunnitellusti.

– Äitini vanhempi sisar oli viimeisillään raskaana, kun evakkomatkalle piti kiireellä lähteä. Synnytys käynnistyikin jo junamatkalla ja lotat järjestivät tätini Tampereella sairaalaan. Muut jatkoivat alkuperäisen suunnitelman mukaan Tampereelta Orimattilaan, jonne tätinikin muutaman päivän päästä pääsi vastasyntyneen poikavauvansa kanssa. Tätini on usein muistellut orimattilalaisia hyvällä. Vastaanotto siellä oli ollut ystävällinen ja lämmin, Marja Leena Pouta kertoo.

Nuorison työpanos oli sodan aikana tärkeä. 17-vuotias Katri Ahonen joutui yllättäen jäämään keskelle sotaa ja ottamaan vastuun perheen karjasta. Hän oli tilanteessa yksin ja vailla tietoa tulevasta. Juntusrannan SA-kuvalla  ei ole yhteyttä tarinan henkilöihin.

17-vuotiaan Katrin evakkomatka kuitenkin katkesi jo kotimaisemissa ennen kuin oli alkanutkaan, sota ehti ensin. Yllättäen Hetekylä joutui todistamaan Lapin sodan ensimmäisiä laukauksia. Katrin kotitilan lähellä syntyi aseellinen kahakka saksalaisten ja suomalaisten välille. Saksalaiset tuhosivat lähistöllä olevan sillan, minkä seurauksena myös Katrin kulkureitti katkesi sillan palaessa. Sama kohtalo osui myös kahdelle Katrin lähiseudulla asuvalle ystävälle, Hildalle ja Kaarinalle. Nämä kaikki kolme nuorta jäivät kukin loukkuun tahoilleen, edessä oli talvi ja ympärillä sota.

Hoidettavana lehmikarja ja haavoittunut sotilas

Evakkomatkan katkaisseessa aseellisessa kahakassa oli myös haavoittunut vaikeasti saksalainen sotilas.

– Kiireellisen hoidon tarpeessa ollut sotilas tuotiin sidottavaksi äidin luokse. Hän hoiti haavoittunutta taitojensa mukaan. Apuun saatiin myös vanha sukulaismies, joka tuli matkojen takaa käymään ja sitoi haavat. Haavoittunut oli menettänyt paljon verta, sillä äiti muisteli juottaneensa janoista sotilasta usein.

– Suomalaiset sotilaat hakivat saksalaisen muutaman päivän kuluttua. Äiti kuuli myöhemmin, että sotilas oli kuollut pian siirtämisen jälkeen.

Pudasjärvellä oli sotavuosina totuttu saksalaisiin sotilaisiin, jotka poikkesivat taloissa ostamassa maitoa.

– Kanssakäyminen oli kaikin puolin ystävällistä. Seudun talojakaan saksalaiset evät onneksi polttaneet, vaan suuntasivat kohti pohjoista, Marja Leena Pouta pohtii.

Isot miehen kengät ulko-oven eteen

Sähköjä ei Hetekylässä ollut ja lähimpään naapuriinkin oli kilometrien matka. Muut seudun asukkaat olivat evakkotaipaleella. Katri eli kirjaimellisesi pimennossa ja yksin runsaan kuukauden ajan. Tienoon ympäröi pimenevät illat ja soiset maastot, ja lähellä käytiin sotaa.

– Varmasti vaikeaa oli äidillä, hän ei tiennyt, mitä ympäristössä tapahtuu, tuleeko kukaan auttamaan tai hakemaan pois? Onko sisälle pyrkivä ystävä vai vihollinen?

Useiden kilometrin päässä sijaitsi sukulaisen niin sanottu erätalo, missä oli seudun ainoa toimiva radio. Muutaman kerran Katri rohkaisi mielensä ja uskaltautui metsän suojissa matkaan erätalolle kuuntelemaan radiouutisia ja saamaan tietoja sodan kulusta.

– Kuten tuohon aikaan yleensä, lapset ja nuoret olivat vanhempien mukana arkisissa askareissa. Heistä kehittyi pärjääviä ja ahkeria ihmisiä. Äitinikin oli nuoresta iästään huolimatta jo osaava monissa käytännön töissä, hän tunsi seudun ja pärjäsi myös luonnossa.

Ahosen sisarukset Katri ja Anna.

– Tuona sotasyksynä 1944 äiti hoiti karjaa varmasti tottuneesti, mikään uusi asia se ei hänelle onneksi ollut. Hän tietysti lypsi ja antoi eläimille heiniä, olihan syksy ja kesän rehusato tallella. Itselleen hän teki ruokaa niistä aineksista, mitä talossa ja luonnossa oli saatavilla. Hän leipoi leipää, nosti perunaa maasta ja lypsi maitoa, sitä syksyllä kyllä riitti. Kainuun tapaan äiti paistoi uunissa leipäjuustoakin, Marja Leena Pouta muistelee äitinsä kertomuksia.

– Öisin oli tietysti kaikkein pelottavinta. Äitini kertoi laittaneensa vanhat miehen kengät ulkorappusille, jotta mahdollinen kulkija arvelisi talossa asustavan miesväkeä. Kerran yöllä oveen koputettiinkin, äitini oli ääntään madaltaen yrittänyt esittää vihaista miestä. Koputtaja oli kuitenkin evakkomatkalta palaava suomalainen vanhempi mies, joka haki talosta suojaa.

Viimeisten vuosien kohokohtana presidenttiparin tapaaminen

Katri selvisi lehmikarjansa kanssa sodan keskellä sisukkuutensa ja neuvokkuutensa ansiosta. Hän perusti aikanaan perheen ja teki pitkän työrupeaman omalla maatilallaan Pudasjärvellä. Elämässä mentiin eteenpäin, elettiin jälleenrakennuksen työntäyteisiä vuosia, eteen tulevat vaikeudet oli tehty voitettaviksi.

Kuvassa Katri Koskelainen, ent. Ahonen kansallisena veteraanipäivänä 27.4.2016. Presidentti Sauli Niinistö myönsi Katri Koskelaiselle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalin.

Katri avioitui vuonna 1946 Toivo Koskelaisen kanssa. Nuoripari rakensi talon Katrin perintömaille Hetekylän Petäjäniemeen. Pientilan elämä oli työntäyteistä. Lapsia syntyi kaikkiaan seitsemän. Lasten aikuistuttua Katri ja Toivo muuttivat Hetekylästä ja rakensivat talon Kiiminkiin, missä Katri työskenteli perhepäivähoitajana ja Toivo eristäjänä erilaisilla tehdasrakennuksilla. Eläkepäivikseen he siirtyivät Ouluun kerrostaloasuntoon.

Katri tunnettiin yhteisössään monitaitoisena ja ahkerana ihmisenä. Hän oli arvostettu pitokokki ja käsitöiden tekijä. Katri kuoli pitkän ja vaiheikkaan elämän elettyään vuonna 2018 Oulussa.

Katrin viimeisiä vuosia juhlisti hyvin ansaittu huomionosoitus. Presidentti Sauli Niinistö myönsi Katrille Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalin.

– Tämä kunniamerkki ja presidentti Niinistön ja rouva Haukion tapaaminen oli äidin elämän viimeisten vuosien kohokohta. Äiti muisteli erityisesti sitä, että juhlatilaisuudessa hän sai keskustella rouva Haukion kanssa, joka oli kiinnostuneena kuunnellut äidin sota-ajan tarinoita.

Kuvat: SA-kuva ja Koskelaisen perheen kotiarkisto
Teksti: Minna Puntila