Suurpommitusten jälkeen Helsingin suojaksi perustettiin lottien 14. valonheitinpatteri.

Lottien merkitys ilmapuolustukselle oli mer­kittävä. Lotat toimivat ennen kaikkea tähystäji­nä, mutta helsinkiläinen erityispiirre oli lottien aseistaminen, kun Suomen ilmapuolustuksen toimintaa tehostettiin keväällä 1944. Miespu­lassa osa valonheitinpattereiden miehistöstä korvattiin lotilla.

Kesän 1944 valonheitin­kursseilla koulutettiin noin 150 lottaa, joista muodostettiin 14. valonheitinpatteri llmator­juntarykmentti 1:een. Se oli ensimmäinen ja viimeinen naisista kokoonpantu, sotilaallisesti toimiva ja taisteluvastuuta kantamaan tarkoi­tettu perusyksikkö. Valonheitinlotat ja valon­heittimet sijoitettiin Munkkiniemen, Kilon ja Leppävaaran suunnille.

Lottien asekoulutus nosti voimakkaita tunteita Lotta Svärd -­järjestössä. Aiemmin esimerkik­si ylipäällikkö Mannerheimin kanta naisten aseistamiskysymykseen oli ollut kielteinen. Hän sanoi odottavansa naisilta apua sairaanhoidos­sa, vaatteiden valmistuksessa, kodin ja konnun huoltamisessa sekä niiden lohduttamisessa, jotka ovat rakkaimpansa menettäneet.

Valonheitin­kurssilla opeteltiin ampumaan, kun kurssia oli käyty kaksi viikkoa. Lottien henkilökohtaisena aseena oli italialainen Terni­kivääri, joka oli kevyt ja pienikokoinen ase. Helsingin suurpommituksiin valonheitinlotat eivät ehtineet osallistua.

”Herne- tai hernesosekeittoa”

Valonheitinlottien muonahuolto järjestyi ryk­mentin keittiöstä tai itse tehden. Valonheitin­kurssilla Laajasalon Vartiosaaressa ollut Pirkko Hiirla on muistellut työvuoroaan muonittajana.

”Kaadoin vahingossa silakkalaatikon nurinpäin lattialle. Laitoin nopeasti ainekset takaisin vuo­kaan, parhaimman näköiset perunat päälle. Ko­vasti ruokaa kehuttiin.”

Useimmiten ruoka saatiin kuitenkin suoraan lautaselle. Lotta Anja Andersson muisti Lot­ta Svärdin puheenjohtaja Fanny Luukkosen vierailun Laajasaloon. Kunniavartion jälkeen ”tarjoiltiin vehnäjauhokastiketta tavallisen ruis­jauhokastikkeen sijasta.”

Kilo 2 ­-heitin sijaitsi Hagalundin pellolla. Lotat majoittuivat parakkeihin ja telttaan.

”Ruokailimme parakin pöydän ääressä. Ruoka tuotiin meille rykmentin keittiöstä, kun keitto­ mahdollisuuksia ei ollut. Myös vesihuolto oli kuljetuksen varassa”, Liisa Wartiovaara on muistellut. Ruoka tuotiin kuorma-­autolla puo­len päivän aikaan ja samalla kuorma-­autolla lotat pääsivät lomapäivinä kaupunkiin.

Annikki Hovila oli Kaarelassa Käärme­peite­ nimellä tunnetun heittimen kuuntelija.

”Asuimme teltassa. Ruokavalio oli: joka toinen päivä hernekeittoa, joka toinen päivä herneso­sekeittoa.”

Ulkonuotiolla lotat saattoivat paistaa räis­käleitä. Lisäruokaa lotat saivat käydessään lo­ mapäivinä kotonaan. Asemapaikkoihin saapui ruokapaketteja. Lotta Marja-Terttu Maijala toivoi esimerkiksi kotoa korvikkeen kanssa nautittavaksi voita, hiivaleipää, pullaa ja kakkua.

Aselevon astuttua voimaan valonheitinlotat kotiutettiin syksyllä 1944.

Pete Suhonen