Ajankohtaista
Lottalaulajaisissa kiidettiin sävelten siivin halki Suomen
Lottalaulajaisilla on Pälkäneellä pitkät perinteet. Pälkäneen maanpuolustusnaisten ja reserviläisten Korsuköörin laulajaiset ovat jo yli 20 vuoden ajan vetäneet salit täyteen osallistujia. Eikä ihme: musiikki kokoaa ihmisiä yhteen ja toimii yhteisten muistojen ja arvojen välittäjänä. Rakkaus kotiseutuun ja isänmaahan rakentuukin paljolti jaetusta kulttuurista, historiasta ja kokemuksista.
Taaton maa ja maammon kieli
Lottalaulajaisten ohjelma on perinteisesti rakentunut vuosittain vaihtuvan teeman ympärille. Maanpuolustusnaisten Kirsti Uotila on vastannut ohjelmasta ja koonnut teemallisen kokonaisuuden, jossa sävelet ovat johdattaneet kuulijat Suomen historian, maantiedon, kulttuurin ja kansallisen muistin maisemiin. Tänä kesänä teeman mukaisesti kierrettiin Suomen maakuntia ja kaupunkeja.

Korsukööri toimi esilaulajana Suomen kierrokselle vieneessä ohjelmassa.
– Kotimaani ompi Suomi -kansanlaulu tiivistää minunkin ajatukseni siitä, miksi olen niin mielelläni ollut järjestämässä näitä laulajaisia. Laulun sanoin ”taaton maa ja maammon kieli, kuinka teitä rakastan” – siinä on minunkin innoitukseni asialle, painotti äidinkielen opettajana elämäntyönsä tehnyt Kirsti Uotila tunnelmiaan laulajaisissa.
Nuijantalolla järjestetyn illan ohjelmassa oli 16 laulua. Korsukööriä johti ja säesti harmonikallaan tuttuun tapaan kanttori Matti Huomo. Itseoikeutetusti sikermässä olivat mukana Laulu Pälkäneelle ja Kesäpäivä Kangasalla. Lähellä kotiseutua liikuttiin vielä Pyynikki-valssin ja hämeenlinnalaisen Larin-Kyöstin Kevätsointujen tahdissa. Suomen murteet pääsivät esille Rauman Meripoikatte veis -kappaleessa ja kansanlaulussa Karjalan kunnalla. Oolannin sota kertoi Ahvenanmaan kohtalon hetkistä ja Balladi Olavinlinnasta nuoren neidon julmasta osasta. Ilmari Kiannon runoon sävelletty Revontulten leikki ja Reino Helismaan Rakovalkealla veivät ajatukset Lapin jylhiin maisemiin. Mukana olivat myös Tuusula ja Sibeliukselle tärkeät joutsenet sekä Kiven Seitsemän veljestä Nurmijärveltä. Illan aikana kuultiin myös Godzinskyn Äänisen aallot.

Pälkäneen maanpuolustusnaisten puheenjohtaja Virva Läärä toivotti laulajat tervetulleeksi Nuijalle.
Kesäillassa oli nostalgian lisäksi ilmassa pientä haikeutta.
– Tässä muodossa vietimme nyt viimeiset Lottalaulajaiset. Lämmin kiitos teille kaikille mukana kulkeneille, kiitos Korsukööri ja kiitos Kirsti. Mitä jatkossa, sen suhteen tulevaisuus on avoin, totesi Pälkäneen maanpuolustusnaisten puheenjohtaja Virva Läärä kiitossanoissaan.
Pälkäneen maanpuolustusnaisten facebook-sivuille.
Teksti ja kuvat Minna Puntila
_____________________________________________
Maanpuolustusnaisten Liitto on itsenäinen, puolueisiin sitoutumaton naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Keskeisiä toimintamuotoja ovat jäsenten maanpuolustustahdon, -tiedon ja -taidon ylläpito ja vahvistaminen, kouluttautuminen arjen ja poikkeusolojen häiriötilanteiden varalta sekä jäsenten fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin vahvistaminen. Maanpuolustusnaiset toimivat kokonaismaanpuolustuksen hyväksi ylläpitämällä vahvaa maanpuolustustahtoa ja kokonaisturvallisuuden osaamista. Liittoon kuuluu 16 piiriä ja 75 yhdistystä. Jäsenmäärä on noin 4 900.









