Elämän syliin -konsertissa Jyväskylässä kuultiin ikivihreitä säveliä

Perinteinen sotiemme veteraanien, heidän puolisojensa ja leskiensä hyväksi järjestetty tukikonsertti kokosi Palokan yhtenäiskoululle 29. huhtikuuta salin täydeltä yleisöä. Tapahtuman veturina toiminut Hannu Paalimäki arvioi konsertissa olleen yleisöä noin 700 henkilöä.

– Konsertteja on järjestetty vuodesta 2015 alkaen, vain pari vuotta on jäänyt väliin mm. koronan takia, totesi Paalimäki. Aluksi järjestelyistä vastasivat Rintamaveteraanien Keski-Suomen piiri ja Jyväskylän Rintamaveteraanit, sitten muutaman kerran jyväskyläläiset veteraanijärjestöt yhdessä ja nyt vuodesta 2024 alkaen Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistys.

Konsertissa esiintyivät Arja koriseva ja Tomi Metsäketo. Säestyksestä vastasi Ilmavoimien Big Band johtajanaan kapellimestari Ville Paakkunainen. Big Bandistä solisteina esiintyivät myös Alex Heikkilä, trumpetti, Aki Vänskä, sopraanosaksofoni sekä Kalle Keränen, tenorisaksofoni.

Kapellimestari Ville Paakkunainen, Arja Koriseva ja Tomi Metsäketo.

Konsertissa kuultiin monipuolinen kattaus ikivihreitä säveliä ”vihreitä niityiltä hiljaiselle kylätielle”.

– On veteraanien ja lottien ansiota, että saamme nyt elää rauhassa, paistaa makkaraa, saunoa ja jonottaa ämpäreitä, totesi Tomi Metsäketo pilke silmäkulmassaan.

Arja Koriseva puolestaan tarjosi kotiin viemisiksi leipää, lempee ja lämpöö esittäessään samannimisen mielikappaleensa.

Ja mitäpä olisi veteraanien hyväksi järjestetty konsertti ilman ”Sotkun” munkkeja? Väliajalla Luonetjärven Sotilaskotiyhdistyksen sisaret tarjosivat maittavat munkkikahvit.

Sali täyttyi yleisöstä.

Kymmenen vuotta konsertin järjestelyissä mukana ollut Hannu Paalimäki vihjasi, että perinne jatkuu, mutta ensi vuoden konsertin esiintyjistä hän ei vielä puhunut halaistua sanaa. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla.

Konsertin järjestäneen Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistyksen tuore puheenjohtaja Pekka Ruuskanen totesi, että veteraanijärjestöjen purkautuessa yhdistys on ottanut vastuun huolehtiakseen veteraanien, heidän pulisoidensa ja leskiensä tuesta viimeiseen iltahuutoon saakka. Tällä hetkellä maakunnassamme elää noin 40 veteraania, joista yli puolet on naisia. Puolisoita ja leskiä on elossa noin 150. Kiitos ja kunnia heille ja koko Tammenlehvän sukupolvelle siitä, että saamme nyt elää vapaassa ja itsenäisessä isänmaassa.

Konsertti päättyi tunnelmalliseen Lasse Mårtensonin säveltämään ”Myrskyluodon Maijaan”, jonka Arja Koriseva ja Tomi Metsäketo esittivät yhdessä Big Bandin säestyksellä.

Veteraanisukupolven edustajana konsertissa oli läsnä itsenäisyyspäivänä 1921 syntynyt sotainvalidi Kauko Tumanto.


Hauska yllätys oli Pitopalvelu Raija Sipisen ideoima tammenlehvän muotoinen pipari, joka jaettiin heti ovella jokaiselle konserttiin tulijalle.

Teksti ja kuvat: Matti Hyvärinen