Ajankohtaista

Julistetaidetta synkemmmiltä ajoilta

Sain Kansallisarkistosta kolme 30-luvulla painettua julistetta, joiden sähköisiin versioihin tein korjaukset.  Julisteet kertovat omalla karulla tavallaan siitä ajanjaksosta, jossa Suomen itsenäisyys oli uhattuna.

Suomessa maanpuolustus on perustettu kaaderijärjestelmän varaan, joka tarkoittaa pienehköä ammattisotilaiden määrää ja suurta koulutettua reserviä. Sodan aikana myös kalustoa kuitattiin  siviilimaailmaan turvaten.

Isoisäni luovutti kaksi hevosta kaikkine varusteineen. Kaiken kaikkiaan hevosia kuitattiin 72 000 kpl. Myös ajoneuvoja luovutettiin kuittia vastaan Puolustusvoimien käyttöön, jotka sitten palautettiin mahdollisuuksien mukaan sodan jälkeen omistajilleen.

Liikekannallepano -juliste 30-luvulta.

Liikekannallepanojuliste 30-luvulta.


Kuulutus moottoriajoneuvojen ottamisesta puolustusvoimien käyttöön.

Kuulutus moottoriajoneuvojen ottamisesta puolustusvoimien käyttöön.


Kuulutus hevosten ja ajoneuvojen luovuttamisesta Puolustusvoimien tarpeisiin.

Kuulutus hevosten ja ajoneuvojen luovuttamisesta Puolustusvoimien tarpeisiin.

Nikolai Ylirotu