Jyväskylän Sotaveteraanit ry lopettaa toimintansa

Jyväskylän Sotaveteraanien vuosikokouksessa on perinteisesti sytytetty kynttilä ja vietetty hiljainen hetki edesmenneiden jäsenten muistoksi. Viimeisen kerran kynttilän sytytti naisjaoston puheenjohtaja Mariana Sippel ja yhdistyksen puheenjohtaja Matti Krats. Kuva: Matti Hyvärinen

Yhdistyksen pitkä ja kunniakas taival saatiin päätökseen 25.11.2025, jolloin yhdistys piti toisen sääntöjen mukaisen purkukokouksensa Sipisen Salongissa Jyväskylässä. Yhdistys puretaan ja sen toiminta päättyy 31.12.2025. Yhdistyksen hallitus valtuutettiin hoitamaan käytännön purkutoimenpiteet kuten toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen laatimisen, arkistoinnin ja varojen siirron. Yhdistyksen varat luovutetaan Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistykselle.

Veljeä ei jätetty sota-aikana – eikä jätetä nytkään. Veteraaneista, heidän puolisoistaan ja leskistään pidetään huolta loppuun saakka, vaikka yhdistyksen toiminta päättyy. Vastuu siirtyy Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistykselle ja sen Jyväskylän perinnetoimikunnalle.

Lähes kaikki Jyväskylän Sotaveteraanien jäsenet siirtyvät Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistyksen jäseniksi. Huoltotyö jatkuu katkeamatta niin, etteivät jäsenet edes huomaa muutosta – samat tutut henkilöt pitävät yhteyttä kuten ennenkin.

Rivit harvenevat. Kalervo Hämäläisen sanoin ”Aika on korjannut viljaa”.  Korkeimmillaan yhdistyksen jäsenmäärä oli vuonna 1979, jolloin jäseniä oli 1348. Tällä hetkellä yhdistyksessä on noin 200 jäsentä, joista 15 on rintamatunnuksen omaavia veteraaneja. Heistä vain kaksi on miehiä. Rintamasotilaiden leskiä on noin 50. Loput ovat kannattajajäseniä.

Asuntopula perustamisen sytykkeenä

Jyväskylän Sotaveteraanit ry:n perustamispäätös tehtiin 3.3.1958, mutta perustamiskirja allekirjoitettiin 20.3.1958. Perustamisen sytykkeenä oli rintamamiesten huutava asuntopula. Perustajajäsenet totesivat Kaarlo Kramsun Ilkka-runoa mukaillen, että ei asuntoa maassa saa, ken itse sit’ ei hanki.

Yhdistys perustettiin nimellä Jyväskylän Seudun Rintamamiesten Asuntoyhdistys, jonka tarkoituksena oli toimia ensisijaisesti niiden maanhankintalain ulkopuolelle jääneiden rintamamiesten puolesta, joilla ei ollut omaa asuntoa. Rakentaminen oli veteraanien todellinen voimannäyte: Jyväskylään rakennettiin 13 kerrostaloa, joissa oli yhteensä 454 asuntoa.

Yhdistyksen hallitus perehtyy tulevien rakennusten pienoismalleihin. Kuva: Jyväskylän Sotaveteraanit ry:n arkisto


Ensimmäinen yhdistyksen rakennuttama talo oli vuonna 1959 valmistunut As. Oy Kilvenranta osoitteessa Hannikaisenkatu 25. Jokaisen yhdistyksen rakennuttaman taloyhtiön nimessä esiintyy sana kilpi jossakin muodossa. Kuva: Matti Hyvärinen

Vuosikokouksen päätöksellä 28.3.1965 yhdistyksen uudeksi nimeksi tuli Jyväskylän Sotaveteraanit ry. Samalla toiminnan painopiste siirtyi rakentamisesta veteraanien edunvalvontaan ja huoltotyöhön sekä monipuoliseen virkistystoimintaan.

Nyt Jyväskylän Sotaveteraanit ry on suorittanut tehtävänsä. Sen toiminta jää historiaan aikakautensa merkittävänä toimijana veteraanien hyväksi. On tullut aika siirtyä veteraaniajasta perinneaikaan ja siirtää vastuu sotasukupolven perinteen vaalimisesta Tammenlehvän Perinneliitolle ja sen jäsenyhdistyksille. Tämä on yhden aikakauden päätös ja uuden alku. Vahdinvaihto, sotasukupolven perinteen siirto nuoremmille sukupolville, tuleville päättäjille, jotta he muistaisivat, että ”himmetä ei muistot koskaan saa”.

Teksti: Matti Hyvärinen

Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistyksen hallitus 2025

Keski-Suomen Perinneyhdistyksen vuosikokous pidettiin Peurungassa – uusi hallitus järjestäytyi