Ajankohtaista
Talvisodan syttymisestä 86 vuotta
Puna-armeija hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta ja avasi tulen Karjalankannaksella 30.11.1939 kello 6.50. Presidentti Kyösti Kallio julisti Suomen sotatilaan ”valtakunnan puolustuksen turvaamiseksi ja oikeusjärjestyksen voimassapitämiseksi”. Presidentti Kallio antoi myös päiväkäskyn, jossa kerrottiin presidentin luovuttaneen puolustusvoimien ylimmän päällikkyyden sotamarsalkka, vapaaherra Carl Gustaf Mannerheimille.
Sota kesti 105 päivää. Neuvostoliitto pommitti useita Suomen paikkakuntia, muun muassa Helsinkiä, Vaasaa, Mikkeliä, Poria, Viipuria, Turkua ja Lahtea. Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940 Moskovan rauhansopimukseen.
Talvisodassa kuoli yli 26 600 sotatoimissa ollutta suomalaista ja noin tuhat siviiliä. Suomi menetti sodassa Neuvostoliitolle yksitoista prosenttia maa-alueistaan, suurimpana kaupunkina Viipurin. Menetettyihin alueisiin kuuluvat myös Sallan ja Kuusamon itäosat, suuri osa Karjalasta, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosa.
Neuvostoliitto ilmoitti sodan jälkeen tappioikseen yli 48 000 kaatunutta sekä lähes 159 000 haavoittunutta. Nykyisen historiantutkimuksen valossa näiden lukujen tiedetään kuitenkin olevan liian pieniä. Lue lisää Suomen historian kohtalon hetkistä sivuiltamme: Sotavuodet











