Kansallisena Veteraanipäivänä 27.4. järjestettiin seppeleenlaskuja monella sankarihautausmaalla. Tämä kuva on Jyväskylän Vanhan hautausmaan Uhriliekki-patsaalta, johon seppeleen laskivat Puolustusvoimat, Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistys ry ja Jyväskylän kaupunki. Kadetit olivat kunniavartiossa. Kuva: Juha Hyvärinen

Kansallista veteraanipäivää juhlittiin sunnuntaina 27.4. teemalla 80 rauhan vuotta, sillä Lapin sodan päättymisestä on nyt tullut kuluneeksi 80 vuotta.

Päivän maakunnallista pääjuhlaa vietettiin Peurungassa Laukaassa. Ohjelma oli monipuolinen sisältäen paneelikeskustelun, Puhallinorkesteri Puhurin musiikkiesityksiä, sekä Mikko Porvalin esitelmän otsikolla ”Onko rauha jälleen uhattuna?”. Lisäksi kuultiin nuorten keskisuomalaisten harmonikkataitureiden Tytti Heinon ja Veeti Tarvaisen soittoa.

Vanhin juhlaan saapunut oli vuonna 1921 syntynyt sotainvalidi Kauko Tumanto. Hän pääsi kunniapaikalle eturiviin seuraamaan ohjelmaa. Kuva: Juha Hyvärinen

Paneelikeskustelua juontanut Pauliina Ylitalo muistutti, että Tammenlehvän sukupolveen kuuluvat veteraanien lisäksi myös vähemmälle huomiolle jääneet sota-ajan lapset, jotka jo hyvin nuorena joutuivat ottamaan vastuuta kotitöistä ja elannon tienaamisesta, sekä sodan jälkeen uudelleenrakensivat Suomea. Ponnistelut eivät päättyneet, kun sota päättyi. Niinpä on tärkeää kysyä myös, mitä tapahtui sodan jälkeen, ei pelkästään sodan aikana.

Paneelikeskustelussa olivat mukana veteraaniperheessä kasvanut Matti Krats (oik.), sotaorpo Marja-Leena Leskinen sekä evakko ja sotalapsena Ruotsissa ollut Jaakko Jaatinen. Paneelin juonsi toimittaja ja väitöskirjatutkija Pauliina Ylitalo (vas.). Kuva: Matti Hyvärinen

Panelistien sanomasta kuvastui se, että jo hyvin nuorena oli osallistuttava kotitöihin, ja varsinkin poikien myös maataloustöihin. Aineellista puutetta oli monista asioista ja perheissä talous tiukkaa, mutta yhteisöllisyys oli erityisesti maaseudulla kantava voimavara.

– Kun heinätyöt omalla pellolla oli saatu valmiiksi, sanoi isä, että mennään seuraavaksi auttamaan naapuria, koska hänellä on työt vielä kesken, muisteli veteraaniperheessä kasvanut Matti Krats lapsuuttaan.

Veljeä ei jätetty rintamalla, ei myöskään rauhan aikana. Tätä yhteisöllisyyttä ja toisten auttamista he haluaisivat nähdä myös nykyaikana.

Sotaorpo Marja-Leena Leskinen sanoi, että hän meni palkkatöihin kioskille 13-vuotiaana, koska piti tienata rahaa polkupyörään. Vaatteet olivat hänellä kuitenkin hyvät, koska perhepiiriin kuului taitava ompelija. Opiskelemaan hän lähti Jyväskylään. Nuoren opiskelijan elämä oli vaatimatonta tähän päivään verrattuna, koska nykyisenkaltaista tukijärjestelmää ei vielä ollut. Hänen mukaansa osa nuorista valittaa nykyaikana liikaa pienistä asioista; On hyvä muistaa, että tänä päivänä moni asia on paremmin ja elämä helpompaa kuin ennen.

Leskisen mukaan sotaorpous oli pitkään vaiettu asia. Vasta 2000-luvulla sotaorvot järjestäytyivät, ja sotaorpoyhdistykset liittyivät Kaatuneitten Omaisten Liiton jäseniksi. Vertaistuki ja kokemusten jakaminen kerhoissa tulivat tarpeeseen eläkeikään ehtineille sotaorvoille.

Matti Krats sanoi, että hän näki sodan traumojen vaikutukset ympäristössään ja myös työssään poliisina. Hän ei moiti traumatisoituneita, vaan pitää kaikkia veteraaneja yhtä arvokkaina. Yksi hänen arvoistaan on toisten kunnioittaminen, jota hän toivoisi olevan enemmän myös tänä päivänä. Krats muistuttaa, että elämme yltäkylläisessä yhteiskunnassa: Hypermarkettien hyllyt ovat täynnä tavaroita, joista ei hänen lapsuudessaan osattu edes unelmoida. Tämä olisi hyvä nuorempienkin muistaa.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian Puhallinorkesteri Puhuri esiintyi juhlassa. Kuva: Juha Hyvärinen

Paneelikeskustelun jälkeen ohjelmassa oli tietokirjailija Mikko Porvalin esitelmä, jonka hän aloitti pohtimalla rauhan määritelmää ja sitä, milloin yhteiskunta on sodassa. Porvalin mukaan rauhantila ei muutu sotatilaksi aivan yhtäkkisesti, vaan sodan ja rauhan välillä on epämääräinen harmaa tila, jossa voi tapahtua erilaista kiusaamista ja muuta vaikuttamista toiseen osapuoleen.

Porvali listasi nyky-Venäjän käymät sodat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Listasta saattoi todeta, että viimeksi kuluneiden vajaan 35 vuoden aikana Venäjä on ollut lähes koko ajan mukana jossakin konfliktissa. Myös lähitulevaisuus näyttää melko synkältä, kun ottaa huomioon Kiinan halut vahvistaa suurvalta-asemaansa ja Yhdysvaltain presidentti Trumpin vastakkainasettelua aiheuttava ja liittolaissuhteita hajottava politiikka.

Porvali kuitenkin lopettaa puheensa helpottavalla viestillä sanoen, että Suomessa moni asia on tehty hyvin, mm. puolustuskykyä on kehitetty pitkäjänteisesti ja huoltovarmuus on käsite, jota ei kaikkialla edes tunneta. Kokonaismaanpuolustuksen toimintamalli on se, mitä noudattamalla pieni valtio voi pärjätä, ja juuri sitä Suomi toteuttaa.

Tytti Heino Joutsasta soitti harmonikkaa. Kuva: Juha Hyvärinen

Yleisö sai nauttia myös äänekoskelaisen Veeti Tarvaisen soitosta. Kuva: Juha Hyvärinen

Nuorten puheenvuoron juhlaan toi Santtu Kynnäs Saarijärveltä. Hän sanoi, että Suomen kansa kokee maansa arvokkaaksi ja puolustamisen arvoiseksi, ja siksi meillä on niin vahva maanpuolustushenki. Kuva: Juha Hyvärinen

Juhlan päätössanoissa Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Ruuskanen muistutti vielä, että kiitos Suomen nykyisestä vauraudesta kuuluu Tammenlehvän sukupolvelle. Yhdistyksen tehtävänä ja meidän kaikkien tehtävänämme on muistaa ja vaalia veteraanien perintöä ja siirtää se edelleen tuleville sukupolville. Siksi tähänkin juhlaan oli kutsuttu nuoria esiintyjiä musisoimaan ja puhumaan. Suomen hyvinvointia rakennetaan joka päivä ja siihen tarvitaan kaikenikäisiä.

Rauli Jakobsson (oik.) ja Erkki Fredrikson luovuttivat Pauliina Takalalle Sotainvalidien ansioristin erittäin ansiokkaasta toiminnasta sotainvalidien hyväksi, allekirjoittajana puolustusministeri Antti Häkkänen. Kuva: Juha Hyvärinen

Teksti: Juha Hyvärinen