Sotaveteraaniliitto luovutti tehtävänsä historiallisessa kokouksessa Tammenlehvän Perinneliitolle

Suomen Sotaveteraaniliitto piti ylimääräisen liittokokouksen Helsingissä 27.9. Kokous oli historiallinen, sillä siinä päätettiin vuonna 1957 perustetun liiton purkamisesta. Veteraanityö kuitenkin jatkuu. Tammenlehvätunnuksen omaavia veteraaneja on keskuudessamme vielä noin 1 500 ja heidän puolisoitaan ja leskiään noin 4 500. Tukityötä riittääkin pitkälle 2030-luvulle saakka. Vuonna 2003 veteraaniliittojen perustama Tammenlehvän Perinneliito ottaa nyt vastuun niin tukityöstä kuin sotasukupolven perinnön vaalimisesta.

Sotaveteraaniliitto on elänyt ajassa

Sotaveteraaniliitto on toiminut vammautumattomien veteraanien sekä heidän puolisoidensa ja leskiensä toimeentuloturvan ja sosiaalisen huollon kehittäjänä, asunto-olojen kohentajana sekä kuntoutuksen edistäjänä. Liitto on ajanut myös ulkomailla asuvien siirtolais- ja heimoveteraanien asiaa. Historiansa aikana Sotaveteraaniliitto on tehnyt ansiokasta yhteistyötä valtion, kuntien, seurakuntien ja erilaisten yhteisöjen kanssa. Veteraanien asia on Suomessa koettu koko kansan yhteiseksi tehtäväksi. Vuosikymmenten kuluessa veteraanityön painopisteet ovat muuttuneet väestön ikääntymisen myötä. Liitto on elänyt ajassa ja löytänyt aina kulloiseenkin tilanteiseen sopivat ratkaisut ja kanavat.

Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja, lehdistöneuvos Erkki Heikkinen avasi historiallisen kokouksen. Pöydän takana Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Sakari Martimo ja Tammenlehvän Perinneliiton suunnittelupäällikkö Petteri Rokka (oik.)

Historiallinen kokous kiinnosti myös mediaa. Kuvattavina vasemmalta sotaveteraaniliiton valtuuston pj. emeritusarkkipiispa Jukka Paarma, liiton pj. Erkki Heikkinen ja toiminnanjohtaja Sakari Martimo.

– Meneillään oleva Ukrainan sota on herättänyt nuoremmatkin ikäpolvet pohtimaan, miten esivanhempamme toimivat ja selvisivät sodan kurimuksesta. Sotasukupolven ansioista lippumme liehuu. Meidän nuorempien velvollisuutenamme on hoivata veteraanejamme niin pitkän kuin tarve on ja samalla vaalia heidän jättämäänsä arvokasta perintöä, toteaa Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja, lehdistöneuvos Erkki Heikkinen.

Perinnetyö on osa kansallista kulttuuriperintöämme

Sotasukupolven perintö on olennainen osa suomalaisten kansallista identiteettiä. Etujärjestötoiminnan lisäksi Sotaveteraaniliitto on koonnut ja tallentanut sotasukupolven perinteitä sekä vaalinut isänmaallisia arvoja.

Valtioneuvoston tänä keväänä antaman asetuksen mukaan perinnetyö on liitetty puolustusministeriön hallinnonalaan, jonka ohjauksessa Tammenlehvän Perinneliitto on aloittanut perinnetyön vastuullisena toimija ja alueellisen työn koordinaattorina. Tammenlehvän Perinneliiton tehtävänä on edistää kansallista yhtenäisyyttä, pitää yllä maanpuolustustahtoa, vaalia Tammenlehvän sukupolven kulttuuriperintöä ja jatkaa veteraanien tukityötä.

– Tammenlehvän jäseninä on tällä hetkellä yli 20 yhteiskunnan eri lohkoilla toimivaa järjestöä, joiden yhteenlaskettu henkilöjäsenmäärä on useita satojatuhansia. Tammenlehvän jäsenkunnan painoarvo ja toimijuus nousi aivan uudelle tasolla kesäkuussa, kun Sotaveteraaniliiton alueelliset perinneyhdistykset siirtyivät Tammenlehvän alueellisiksi jäseniksi. Alueellisia perinneyhdistyksiä on 26 kappaletta ja niiden toiminta alueellisesti ja paikallisesti on luonnollisesti perinnetyön syvintä ydintä, painottaa Tammenlehvän Perinneliiton puheenjohtaja Timo Laitinen.