Keskisuomalainen desanttitarina: jyväskyläläinen neuvostovakooja Simo hyppäsi laskuvarjolla Multialle
Teksti: Mikko Porvali
Jyväskylän poliisikamarin etsivät tunsivat hyvin Rautpohjan Omakotikadulla asuvan Simon. Vuonna 1930 Simo oli piilotellut neuvostoliittolaista vakoojaa aiemmassa kodissaan Mäki-Matin Syrjälänkadulla. Tästä Simo oli tuomionsa jo saanut ja istunut.
Kun maailmantilanne kiristyi syksyllä 1939, Simoa pidettiin silmällä. Hän ei suhtautunut ilmahälytyksiin kaupunkilaisten tavoin. Niiden aikana Simon havaittiin puuttuvan pommisuojista, kulkevan omilla teillään kaupungin laitamilla. Epäiltiin, että Simo antoi merkkejä vihollisen pommikoneille.
Uudenvuodenaattona Jyväskylää pommitettiin ankarasti. Rakennuksia tuhoutui, ihmisiä kuoli. Simon osallisuudesta tapahtumiin ei saatu näyttöä. Niin vahva poliisin epäilys silti oli, että jatkosodan alkaessa Simo otettiin turvasäilöön. Näin tuli Simosta poliittinen vanki – varmuuden vuoksi.
Jyväskyläläinen Simo kuvattuna valtiopetosjutun yhteydessä Vaasan lääninvankilassa vuonna 1930. Jatkosodassa loikannut Simo palasi kotiseudulleen desanttina. Kuva: EK-Valpon arkisto.
Jatkosodan aikana järjestettiin vangeille mahdollisuus vapautumiseen rintamapalveluksen kautta. Simo saapui jääkärimajuri Nikke Pärmin komentamaan vankipataljoonaan syksyllä 1941, mutta loikkasi vihollisen puolelle heti. Pian suomalaisille joukoille pudotettiin lentolehtisiä, joiden antautumiskehotuksen allekirjoittajana oli jyväskyläläinen Simo.
Vastavakoilu toimi jatkosodan aikana hyvin. Suomessa tiedettiin pian, että 36 loikannutta suomalaista sai desanttikoulutusta Belomorskissa, Simo yhtenä heistä. Puna-armeijan desanttipariin kuului yleensä varsinainen tiedustelija sekä radisti. Simo sai radistikseen 21-vuotiaan vienankarjalaistytön Matro Seredinan. Pariskunnan ajateltiin herättävän vähemmän huomiota kuin kahden miehen.
Kaksikko sai perusteellisen vakoilukoulutuksen, jonka aikana Matro Seredinan tuli kirjallisuuden kautta opetella legendaansa tukevat tiedot. Näihin kuului muun muassa yksityiskohtien opetteleminen kirjallisuuden ja karttojen perusteella niin Tampereen kaupungista kuin Hiitolan pitäjän Kopsalan kylästä. Peitetarinansa mukaan Seredina oli syntynyt Hiitolassa ja elänyt viime vuodet Tampereella.
Multia, syyskuu 1943
Vakoilijapari hyppäsi Multian Nikaranperälle laskuvarjoilla 4. syyskuuta 1943. Tavoitteena oli Jyväskylä ympäristöineen. Tehtävää emme tiedä, mutta tykki- ja kivääritehdas olivat vihollista kiinnostavia kohteita. Lisäksi Petäjävedellä toimi poliittisten metsäkaartilaisten osasto, jonka neuvostotiedustelu toivoi ryhtyvän sabotaasi- ja sissisotaan.
Hyppypaikka paljastui kaksi päivää myöhemmin. Marjastaja löysi suon laidasta tyhjän laskuvarjotorpedon ja ilmoitti löydöstään viranomaisille. Etsinnöissä löydettiin toinenkin torpedo, joka sisälsi miehen ja naisen vaatteita sekä amerikkalaisvalmisteisen radiolähettimen.
Multian suojeluskunta järjesti kulunvalvontapisteitä alueen teille ja risteyksiin. Miehet olivat rintamalla, joten vartiomiehiksi haalittiin nuoria poikia ja vanhoja miehiä. Ihmisiä tuli ja meni, mutta aamuyöllä 8. syyskuuta Nikaran kaupan risteykseen saapui aiemmin tuntematon pari. Papereiden perusteella kaikki oli kunnossa: liikkeellä olivat kirvesmies Martti Naskali ja neiti Iida Kakko. Pariskunta kertoi olevansa matkalla erääseen lähiseudun taloon.
Kaksikon ilmaantuminen öiselle kylätielle mietitytti etsintää johtanutta opettaja Nehemias Rautosta, joka tarkisti asian mainitusta talosta. Taloon ei odotettu vieraita, ei ainakaan keskellä yötä. Pariskuntaa ryhdyttiin tavoittamaan uudelleen.
Nikaranperän kyläkaupan ympäristössä käytiin vakoilusotaa syksyllä 1943. Simo ja Seredina pysäytettiin ensimmäisen kerran kuvan risteyksessä.
Matkan pää
Syysaamun kirkastuttua sivutieltä löydettiin yksinäinen nuori nainen. Nyt paikalle oli ehtinyt vastavakoilumiehiä Päämajan valvontaosastosta. He kuulustelivat tyttöä Nikaran kansakoululla. Tyttö tunnusti olevansa vihollisen pudottama desantti, mutta ei kertonut henkilöllisyyttään.
Pian Nikaran kaupalla tapahtui jälleen. Etsintäpartio havaitsi kauemmas tielle nousseen siviiliasuisen miehen. Vartiossa ollut Hugo Niemelä hyppäsi ohiajaneen kuorma-auton lavalle, josta pudottautui tielle miehen kohdalla. Mies yllättyi. Hänen kaivaessaan henkilöllisyystodistusta Niemelä havaitsi miehen takin alla patruunarasian. Suojelupoliisin arkisto kertoo:
– Tällöin tarkastettava tarttui vartiomiestä takin rintamuksesta kiinni, kääntäen hänet itsensä ja paikalle rientävien toisten kahden vartiomiehen väliin, temmaten samalla esille parabellumin, missä oli panos piipussa ja ojensi sen miestä kohti ampuakseen.
Paikalle juossut poikaikäinen vartiomies ei häkeltynyt tilanteen vakavuutta. Kiväärinlaukaus kajahti, sitten toinen. Desantti horjahti, pudotti aseensa ja kaatui tielle. Uhattuna ollut Niemelä potkaisi pistoolin kauemmas.
Valvontaosaston mies juoksi paikalle ja kumartui haavoittuneen desantin päälle. Näkemys tilanteesta oli yhteinen: osui pahasti vatsaan ja kasvoihin, ei taida hengissä selvitä. Simo kertoi nimensä, syntymäpaikkansa ja tulleensa Suomeen laskuvarjolla. Muihin kysymyksiin hän ei vastannut. Tajunnan sammuessa hän lohdutti nuorta ampujaansa:
– Älä välitä…
Automatka Multian syrjäteillä oli raskas, lääkäriin saavuttaessa Simo oli kuollut.
Vakoojien kohtalot
Matro Seredina myönsi vakoilutoimintansa ja antoi kuulusteluissa siitä hyvät tiedot. Laajempaan yhteistyöhön vastavakoiluviranomaisten kanssa hän ei kuitenkaan ryhtynyt, mikäli hänelle sellaista tarjottiinkaan. Kiestinkiläinen Matro Jonintytär Seredina tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin marraskuussa 1943.
Simo haudattiin Multian hautausmaan kaukaisimpaan kolkkaan ilman kiveä. Sodan jälkeen hauta siirrettiin vanhalle hautausmaalle Jyväskylän keskustaan. Nyt kiveen kaiverrettiin: Elämä, sosialismi, rauha. Tämä teksti on sittemmin peitetty messinkikilvellä, joka sisältää toisen hautaan haudatun henkilön tiedot.
Simon haudan lähettyvillä lepää Soinin perhe, joka sai surmansa talvisodan uudenvuodenaaton pommituksissa Jyväskylässä 1939. Simon osuus pommikoneiden opastamiseen jäi näyttämättä.
Vakoilun maailmassa kysymyksiä jää enemmän kuin vastauksia. Niin Simonkin osalta. Niistä mainittakoon, ettei desanttiparin radiolaitteessa ollut akkukäytön mahdollisuutta: se oli kytkettävissä vain verkkovirtaan. Toisin sanoen syyskuussa 1943 jossain Jyväskylän liepeillä odotettiin kätkettäviksi kahta vierasta – kahta desanttia, jotka eivät saapuneet.
