Ajankohtaista
Veteraanivastuun ansioristejä Sotiemme Veteraanit I Sotiemme Naiset -keräyksen tukijoukoille
Veteraanivastuu ry on Suomen veteraanijärjestöjen ja Kaatuneitten Omaisten Liiton vuonna 2006 perustama yhteiskeräys sotiemme veteraaneille sekä heidän puolisoilleen ja leskilleen sekä sotaleskille. Keräystuottoja kohdennetaan nykyään myös sotaorpojen hyväksi.

Kuvassa vasemmalta Janne Koivuniemi, Mirka Saarinen, Petteri Rokka, Eino Grön, Ville Blom, Margaretha Mannerheim, Pertti Suominen, Paula Hermansson, Nina Harjulehto, Laara Van den Berg, Matti Niemi ja Pia Mikkonen.
Vuoden 2026 alussa Sotiemme Veteraanit I Sotiemme Naiset -keräys liitettiin osaksi Tammenlehvän Perinneliittoa, lue lisää Tue toimintaamme -sivuilta. Veteraanivastuu ry:n toiminta päättyy kuluvan vuoden aikana ja ansioristien myöntäminen päättyy yhdistyksen viimeiseen toiminta vuoteen 2026.
Suurin osa ansioristeistä on kiitoksena keräyspaikkakuntien vapaaehtoisille
Varusmiesten ohjaaminen ja muun rahankeräystoiminnan tekeminen valtakunnallisesti tarvitsee monia vapaaehtoisia, jotka antavat aikaansa muun muassa varusmiesten kuljetusten järjestämiseen, varusmiesten muonitukseen keräyspäivänä, varuskunnissa tapahtuvien viestintätilaisuuksien järjestämiseen, kerättyjen rahojen käsittelemiseen ja siirtämiseen keräystilille.
Veteraanivastuu ry kysyi keräyksen vapaaehtoisilta vuonna 2016, mikä olisi heidän mielestään paras kiitos siitä, että ovat antaneet aikaansa jo usean vuoden ajan Sotiemme Veteraanit -keräyksen toteuttamiseen omilla paikkakunnallaan. Selvä ja yksimielinen ehdotus oli, että jonkinlainen ansio- tai kunniamerkki.
Ensimmäiset Veteraanivastuu ry:n ansioristit jaettiin syksyllä 2018 ja tähän mennessä niitä on jaettu noin 3 000 kappaletta. Vuonna 2019 Veteraanivastuu ry:n ansiomerkki sai kanto-oikeuden. Suurin osa ansioristeistä on ojennettu kiitoksena keräyspaikkakuntien vapaaehtoisille.
Teksti Pia Mikkonen
Kuva Minna Puntila
__________________________________
Ansioristi
Veteraanivastuu ry:n ansioristi on sinivalkoinen Yrjönristi, jonka päällä on Sotiemme Veteraanit -keräyksen tunnus. Tunnus muodostuu klassisesta heraldisesta ruususta, jonka sota-ajan kokardi kokoaa yhteen. Ruusussa on viisi terälehteä, joista kukin symboloi tasavertaisesti Sotiemme Veteraanit -keräyksen perustamisessa mukana olleita järjestöjä: Suomen Sotaveteraaniliittoa, Sotainvalidien Veljesliittoa, Rintamaveteraaniliittoa, Rintamanaisten Liittoa ja Kaatuneitten Omaisten Liittoa.













