”Kuusjärven patteristo” jatkosodassa
”Kuusjärven Patteriston” paikka Karjalan armeijassa
Jatkosodan 1941–45 alkaessa Suomen armeijan päävoimat saivat ensimmäiseksi urakakseen Laatokan Karjalan takaisinvaltaamisen. Niistä muodostettiin kenr.ltn. A. E. Heinrichsin komentama ”Karjalan armeija”.
Karjalan armeija ryhmittyi Pyhäjärven – Värtsilän – Korpiselän alueelle niin, että oikealle oli kenr.maj. J. V. Hägglundin VII Armeijakunta, keskellä kenr.maj. P. J. Talvelan VI Armeijakunta ja vasemmalla siivellä kenr.maj. V. J. Oinosen komentama Ryhmä Oinonen.
Savo-Karjalan miehistä muodostettiin VII AK:aan kuulunut eversti Antero Svenssonin komentama 7. Divisiooona. 7. D:aan kuului jalkaväkijoukoista JR9, JR30, JR51 ja Kev.os. 15. Tykistöä oli KTR ja Rask.Psto28. KTR2:n komentaja ja samalla divisioonan tykistökomentaja oli ev.luutn. Paavo Palletvuori.
KTR2:n I patteristo muodostettiin rauhanaikaisen 9. prikaatin tykistöstä komentajana maj. J. Laurikainen. II patteristo oli sitten oma ”Kuusjärven patteristomme”, komentajana kapt. Aarne Hankia. III patteristo oli ”Liperin patteristo”, komentajana kapt. Reino Penttinen. I pstossa olivat patterit 1-3, II pstossa patterit 4-6 ja III pstossa patterit 7-9.
Kuusjärven patteriston patteristoupseerina oli kapt. Paavo Sirola, 4. patterin päällikkönä luutn. Paavo Turtola, Outokumpu Oy:n sosiaalipäällikkö, 5. patterin päällikkönä luutn. Aaro Väätäinen, sk:n paikallispäällikkö ja myöhemmin hammasteknikko, 6. patterin päällikkö oli luutn. Viki Pankamo, joensuulainen metsänhoitaja. Patteriston huoltopäällikkönä oli luutn. Iikka Koivula, joensuulainen kultaseppä. Minun tehtävänäni oli toimia Koivulan alaisen talousupseerina.
4. ja 5. patteri olivat kanuunapatterita, kalustona kanuunat 76K/02, ampumaetäisyys n. 11,5 km. 6. patterilla oli haupitsit 114H/18, kantomatka n. 6. km.
Patteriston kokonaisvahvuus oli 580 miestä ja 212 hevosta. Jokaisen tykin valjakkona oli 6 hevosta. Patteristolla oli myös pieni autokolonna, 13 kuorma-autoa sekä komentajan henkilöauto.
Ensimmäinen tavoite: Laatokalle
Joukkojen liikekannallepano alkoi 17.6.41. Kuusjärven patteristo koottiin Outokummussa. Se kuormattiin junaan Sysmäjärvellä ja kuljetettiin Kaltimon asemalle. Täällä asetuttiin Pielisjoen itäpuolelle Kaltimon kohdalle muutamaksi päiväksi. Viimeisteltiin kokoonpanoja ja tutustuttiin tehtäviin. Huollon kannalta oli ensiarvoisen tärkeää, että nyt päästiin ”divisioonan leipiin”. Ruokatarvikkeet noudettiin patteriston huoltojaoksen toimesta joka kolmas päivä divisioonan ETP:lta ja jaettiin edelleen yksiköille. Samoissa kuormissa noudettiin myös ammus- ja varustäydennykset divisioonan varastoilta.
Kaltimosta patteristo lähti marssille Tohmajärvelle, jossa patteriston ensimmäiset asemapaikat tulivat Pusujoelle, lähelle talvisodan rajaa.
Laaditun hyökkäyssuunnitelman mukaan Karjalan armeijan tuli lyödä vihollinen ja painaa se Jäniskokea tai Laatokkaa vasten. Painopiste oli Tohmajärven – Pälkjärven alueella, 7. D:n osuudella. Hyökkäyshetki oli
10.7.41 klo 17. Lähtökäskyn antoi eräs Värtsilän suunnan komentaja omille joukoilleen kahdella sanalla: ”Nyt, pojat”. Hyökkäys tapahtui ilman tulivalmistelua kovan ukonilman raivotessa.
Kaikesta näki, että venäläisillä ei ollut aikomusta noin vain luopua saamistaan alueista. Oli tehty estelinjoja, murroksia, laajoja miinoituksia, jolloin oli paljon käytetty pientä penaalimiinaa, oli raivattu ampuma-aloja, tehty katettuja tuliasemia jne. Venäläiset taistelivat myös taitavasti ja sitkeästi. Mutta suomalaisia ei voinut nyt juuri pidätellä Alkoi nopea eteneminen. Edettiin Hämekosken ja Harlun kautta Läskelään ja sitten oltiinkin jo Kirjavalahdessa, Laatokan rannalla.
Kaunis aurinkoinen sää ja hyvä uimaranta houkuttelivat miehet uimaan. Ranta pensaikkoon tuli mahtava liputus kuivavista paidoista. Olimme iloisia, kun etenemisemme oli alkanut hyvin. Olimme iloisia siitäkin, , kun jostakin Sortavalan suunnalta näimme lähestyvän ”omia lentokoneita” kymmenen koneen ryhmänä. Mutta kun nämä koneet olivat jo melkein päällämme, huomasimme niistä Neuvostoliiton tähtitunnukset. Pommiluukut avautuivat ja pommit alkoivat pudota. Vaikea siinä rantavedessä oli maastoutua. Onneksi koko pommilasti meni ylitse. Muuta vahinkoa ei tullut, kuin että yhdeltä 5. patterin hevoselta sirpale katkaisi jalan. Hevonen oli lopetettava.
Kirjavalahdesta patteristo joutui kiertämään Sortavalan kaupungin toiselle puolelle Otsoisiin, josta käsin osallistuttiin Sortavalan valtaustoimiin. Kaupunki vallattiin 15.8.41. Venäläiset olivat evakuoineet ennen sitä laivoilla joukkonsa ja osan sotamateriaaliaan. Kaupunki saatiin melko ehyenä. Seminaarin alueella oli venäläisten sotasairaala, jossa oli mm. haavoittuneita naissotilaita.
Svenssonista tehtiin Mannerheimristin ritari ja Sortavalan kunniaporvari.
Toinen tavoite: Ääniselle ja Syvärille
Muutaman päivän lepotauon jälkeen jatkettiin vahalla sotatiellä Uomaan – Kolatselän kautta Itä-Karjalan puolelle. Vanhan Suomen rajan ylitys ei suurempia neuvotteluja kaivannut. Todettiin vain: ”Vieläpä on vanhakin raja auki”. Matka jatkui taistellen reittiä Vieljärvi – Niiniselkä – Puskuselkä – Kontuselkä, joka vallattiin 3.9.41. JR9 ja JR30 valtasivat Kuusjärven patteriston tukemina Petroskoin – Aunuksen tiellä olevan Kotkatjärven kylän. Kun toiset suomalaisosastot olivat katkaisseet saman tien Prääsän kohdalta, suuri joukko vihollisia ja materiaalia jäi tavallaan saarroksiin Kotkatjärven – Prääsän välille. Tämän venäläisjoukon kanssa käytiin 13.-16.9.41 suurtaistelu, jonka seurauksena vihollinen Simaniston kohdata lähti pakenemaan itää kohti kalustoineen tiettöman erämaan halki. Erämaa ja suomalaiset voittivat ja vihollisen oli jätettävä kalustonsa suureksi ”Pyhäjärven motiksi”. Se oli useita kilometrejä pitkä tavararuuhka, mm. 10 panssarivaunua, 200 kuorma-autoa, 426 hevosajoneuvoa, 290 hevosta, ammuksia, patruunoita, kenttäkirjapaino, sairaalakalustoa jne. Kuusjärven patteristolle kävimme noutamassa motista yhden kuorma-auton, joka olikin hyvin tarpeen.
14.9.41 7. D.pääsi Kaskanaan asti. Täällä loppui tie, edessä oli n. 35 km:n suoalue. Jouduttiin tietöihin. Joukko-osastoille jaettiin tienteko-osuudet. 23.9.41 kapulatie Tarsepoliin oli valmis. Mutta se ei ollut autoille, vaan ainoastaan hevosvetoisille peleille. Kuusjärven patteriston huollossa jouduttiin nyt tekemään huoltopäällikkö Koivulan kanssa työnjako: toisen oli lähdettävä patteriston mukaan, toisen oli otettava patteriston kolonna vastuulleen. Kolonna jäi minun vastuulleni. Sain luvan tarvittaessa odottaa, kunnes Petroskoi on vallattu, päästäkseni sitten patteriston yhteyteen.
Tyhjensimme autot, niitä oli viisi, kaikesta ylimääräisestä ja otimme täydet määrät ammuksia ja ruokatarvikkeita. Kotkatjärveltä saimme mukaan parikymmentä lomilta palaavaa miestä. Se olikin hyvä lisä autotyöntöporukkaan. Ajoimme Aunukseen. Kun tiedustelin Aunuksen komendantinvirastosta ajomahdollisuutta Syvärin rannan kautta Latvaan, minulle sanottiin, että sinne on turha lähteä, sillä tuskin sitä kautta pääsee.
Laguksen ”porukat” olivat kuitenkin sieltä päässeet. Seuraavana aamuna lähdimme kamppailemaan autoinemme reittiä Aunus – Vaasheni – Pitma – Vorobjeva – Iivina – Latva. Viidentenä päivänä lähdöstämme olimme kuin olimmekin kauniissa Latvan kylässä. Laguksen puhelinkeskuksen avulla sain yhteyden ”Haukan” tulenjohtokeskukseen ja siellä oli langan päässä patteristoupseerimme Paavo Sirola. Hän ilostui suuresti, kun ilmoitin, että olen kolonnan kanssa Latvassa ja autot ovat täynnä ammuksia ja muonaa. Patteristolta näet olivat ammukset jo lopussa ja ilman keittoruokaa oli jouduttu olemaan jo pari päivää.
Nyt Kuusjärven patteristo pääsi KTR2:n patteristoista ensimmäisenä lähtemään liikkeelle Tarsepolista. Ehdimme mukaan Petroskoin valtaustouhuun tukemaan os. Lagusta, joka yhdessä 1. D:n joukkojen kanssa valtasi Petroskoin 1.10.41.
Tämän jälkeen patteriston taival suuntautui etelään päin Syvärille ja sen eteläpuolelle. JR9 oli I ja III patteristojen tukemanaylittänyt Syvärin ja vallannut Vosnesenjan 6.10.41. Kuusjärven patteristo kuljetettiin syöksyvenemoottorien työntämillä lautoilla Syvärin yli Vosnesenjassa. Myöhemmin pioneerit tekivät paikalle tukevan puusillan.
Tuleva talvi näytti ensimmäisiä merkkejään: valjakkohevoset pyrkivät iljanteella liukastelemaan. Tarvittiin jäänaulojahevosten talvikengitystä varten. Huolto pantiin siitä ahtaalle ilman etukäteisvaroitusta. Mutta ”kun tiukalle pannaan, niin koiraskin jne.” Samana yönä vielä naulat olivat kengityssepillä ja marssi voi jatkua.
Syvärin eteläpuolella Kuusjärven patteristo otti ensimmäiset asemansa Baranin luota, siirtyi sitten Juksovan eteläpuolelle ja lopulta Homorovitsiin. 7. D. oli saavuttanut tavoitteensa. Kun 17. D:kin pääsi Syvärille, divisioonien raja tuli Juksovan ja Baranin välille. Tällöin Kuusjärven psto joutui palaamaan takaisin Baranin lohkolle, josta tuli pston lopullinen asemasotapaikka.
KTR2:n patteristojen sijainti asemasodan aikana oli seuraava: I psto Ostan lohkolla, II psto Levinan lohkolla ja II psto Baranin lohkolla. Liperin patteristo sai marraskuun lopulla uudet 155J/17 tykit.
Asemasotavaihe ei ollut mitään hiljaiseloa, vaan jatkuvaa kahakointia. Lokakuun lopulla -41 vihollinen yritti Syvärin rannan takasin valtaamista, mutta torjuttiin. 15.12.41 – 10.1.42 aikana käytiin Goran kylän mottitaistelu Baranin lounaispuolella. Näihin taisteluihin osallistui mm. 5./II/KTR2. Goran taisteluissa ammuttiin tykistön toimesta 16.500 kranaattia ja kranaatinheittimillä 26.000 kranaattia. Goran taisteluissa kaatui vihollisia n. 2.700. Vihollisen ns. ”kelirikkohyökkäys” tapahtui aikana 11.4.-24.4.42. Tämän vihollishyökkäyksen painopiste oli keskisellä Syvärillä. Hyökkäys torjuttiin. Taistelujen aikana II/KTR ampui 1501 laukausta kanuunoilla ja 391 laukausta haupitseilla.
Huoltoa, ajanviettoa, vierailuja
Asemasotaan päästäessä ja olojen ”vakiintuessa” kiinnitettiin patteriston huoltopuoleen enemmän huomiota. Divisioonan kautta saatavaa huoltoa oli koetettava täydentää. Niinpä tuli ajatus saada patteristolle maitoa edes jonkin verran. Divisioonanluvalla ostimme evakuoitavista Syvärin rantakylistä 12 lehmää. Osa niistä teurastettiin, mutta 5 jäi lypsäviksi. Tarvittiin karjanhoitaja. Sellaiseksi saatiin Petäjäselässä tavattu amerikansuomalaisnainen, joka pikkupoikansa kanssa oli piiloutunut venäläisiltä ja tuuli esiin suomalaisten saapuessa. Hän hoiti huolellisesti pienen karjamme ja maitoa voitiin jakaa vähäisiä määriä pattereille. Pikkupoika ”Ville” kastettiin ja hän opiskeli innolla sotilastapoja. Syksyllä -42 karjanhoito lopetettiin ja karjanhoitaja poikineen siirtyi Joensuuhun.
Vuoden vaihteessa 41-42 tuotiin patteristoon kaksi lottaa opastamaan keittiömiehiä ruuanlaitossa. He olivat vain vähän aikaa tässä tehtävässä.
Valaistusta varten korsuissa oli öljy- ja karpiidilamppuja. Erinomainen asia oli, kun Outokumpu Oy lahjoitti meille melkoiset karpiidierät. Kun oli siirrytty takaisin Baraniin, hankittiin korsuille sähkövalaistus.
Metsästysporukalla hankittiin täydennystä ruokavalioon. Kaadettiin hirviä ja yksi karhukin. Olisi ollut mahdollista vaihtaa ylijäämäleivällä kananmunia paikallisilta asukkailta, mutta asia kiellettiin.
Korsut olivat hyvin rakennettuja ja melko siistejä ja niissä oli kunnolliset uunit. Saunoja oli myös riittävästi.
Posti kulki säännöllisesti, tupakkaa sai ostaakin pienenerän viikottain, alkoholia noudettiin yhteisostoina Äänislinnan Alkosta. Pyykki vaihdettiin kerran viikossa. Huolto siis ”pelasi”. Lomille päästiin ukkomiehet kolmen ja poikamiehet neljän kk:n välein.
Ajanvietteenä oli radio, lukeminen, puhdetyöt, kilpailut, kuntoilu, sotapesäkäynnit jne.
Kesäisin tehtiin myös maataloustöitä heinien ja perunoiden saamiseksi.
Patteriston päästyä Baraniin paikoilleen, alkoivat myös kotiseutulähetystöjen vierailut. Ensimmäinen sellainen tapahtui juuri ennen pahaa kevätkelirikkoa -42. Vierailijat veivät tuliaisensa ja terveisensä aina tulenjohtokorsuihin saakka. Divisioonan komentajakin tämän tapahtuman huomioi. Hän kutsui lähetystön Vosnesenjaan vieraakseen, kahvitti ja kyseli kuulumiset.
Sota päättyy
Näin elettiin v:n 1944 kesään saakka. Silloin venäläisille tuli aikaa kiinnittää enemmän huomiota Suomen rintamille. Painostus alkoi Karjalan kannaksella. Aunuksen kannaksella se alkoi 21.6.44 Lotinanpellon suunnalla. Täällä vihollinen pääsi ylivoimallaan useihin läpimurtoihin ja teki myös 23.6.44 onnistuneen maihinnousun Viteleen kylään Laatokan itärannalle. Nyt oli Syvärinniskalla olevien joukkojen aika vetäytyä. Kuusjärven patteristo vetäytyi Syvärin yli Pitman sillan kautta, josta siirtyi Latvan ja Kaskanan kautta Loimolaan. Suomalainen jalkaväki oli ankarien taistelujen uuvuttama. ”Hiippailemistakin” esiintyi. Oli sen vuoksi suurenmoinen asia, että tykistömme oli kunnossa. Niinpä maj. Reino Penttisen johtaman mahtavan tykistöryhmän avulla vihollinen pysäytettiin Loimolan U-linjan eteen. 26.7.44 oli kiivain päivä.
Aselepo saatiin 4.9.44 ja välirauha ankarine ehtoineen.19.9.44. Pariisin rauhansopimus 10.2.47 oli lopullinen päätös sodille.
Ne päivät ja vuodet ovat jo historiaa. Silloinen sukupolvi oli kestävä rengas maamme suojaketjussa. Uskomme varmasti, että tulevat sukupolvet myös kestävät ja kansallemme niin tärkeät itsenäisyys ja vapaus säilyvät.
II/KTR2:n osuus sodissamme ansaitsee kaiken kunnioituksemme.
Outokummussa 20.11.1992
Ahti Laukkanen
Muistitiedon tukena olleet teokset:
Juhani Harviainen: PAKANA III/KTR2 1941-1944
Maunu Kuosa: TÄSS´ SAVON JOUKKO TAPPELI, Jalkaväkirykmentti 30 1941–1944
Kuussaari, Niitemaa: SUOMEN SOTA vv. 1941–1945
Rehtori Ahti Laukkasen muistelmista puhtaaksi kirjoittanut Outokummun lukion rehtori Juhani Räsänen 2022