Sotien 1939–1945 Nurmeksen perinnetoimikunta on julkaissut veteraanien ja muiden sotavuodet kokeneiden haastatteluvideoita Nurmeksen kaupungin youtube-kanavalle vuodesta 2019 lähtien. Uusimmat videot mukaan lukien haastateltuja henkilöitä on yhteensä 16 ja he ovat syntyneet vuosien 1918–1941 välillä. Kokonaisuus käsittää yhteensä noin 11 tuntia muistoja vuosilta 1939–1945. Videoita on tähän mennessä katsottu yhteensä lähes 84 000 kertaa.

Ilmavalvontalotta Sirkka Partanen; Karjalan taivasta vartioimassa

Hiljattain edesmennyt Nurmeksen viimeinen veteraani Sirkka Partanen (os. Pelkonen) (1929–2026) kertoo omissa muistoissaan, kuinka hän 14-vuotiaana ilmavalvontalottana piti koulun kesälomilla vahtia Höljäkän Saarivaaran ilmavalvonta-asemalla vuosina 1943–1944. Partanen suhtautui sota-aikaisiin toimiinsa vaatimattomasti ja korosti olleensa sodassa vain kesätöissä. Postikonttorin hoitajana työuransa tehneen Partasen sotavuosien kokemuksiin lukeutuu myös evakkomuistot Lappajärveltä talvisodan aikana. Ylä-Karjalan viimeinen veteraani lausui perinnöksi jälkipolville: Jos on tuommoinen tilanne, kun meilläkin silloin oli; Että kaikki pitäisi huolen siitä, että Suomi pysyisi itsenäisenä ja tehtäisi sen eteen, mitä yleensä voidaan.

https://www.youtube.com/watch?v=sa892mUIKa0

Helli Kakkinen; Ylä-Karjalasta evakkoon 1939

Nurmeksesta kotoisin olevan, Joensuussa eläkepäiviään viettävän Helli Kakkisen (os.Okkonen) (s.1930) muistoissa kuljetaan evakkomatkaa Perä-Kuohatin kotitalosta Putkiahon koululle ja Nurmeksen kirkkoon sekä härkävaunussa Pohjanmaan Haapavedelle. Videolla Kakkinen kertoo tarkasti ja elävästi sota-ajan arjesta ja isän odottamisesta rintamalta kotiin. Työuransa Kakkinen teki mm. siivoojana, kaupan töissä ja grillissä. Kakkinen muistuttaa, että rauha ja yhteisymmärrys olisivat tärkeitä asioita ja pitäisi antaa periksi aina joskus jokaisen meistä.

https://www.youtube.com/watch?v=u1QsHT9iuhc

Tauno Koljonen; Sotilaspoika

Tauno Koljonen syntyi Sumiaisissa, Keski-Suomessa vuonna 1930. Hän kertoo hämmästyttävällä tarkkuudella kotirintaman arjesta ja lapsuudesta sodan varjossa Kangasniemellä, Etelä-Savon maaseudulla. Koljosen kertomuksissa koetaan vihollisen koneet kotitilan yllä, hevosen paluu sodasta, kerätään pihkaa sotilaspoikien talkoissa, muistellaan korvikemakeisia ja tallukoiden valmistamista säännöstelyn aikana, tehdään kotitilan töitä sotavankien kanssa ja nähdään evakkojen saapuminen kotikylälle. Nurmeksen nuorisotoimen johtajana toimineen Koljosen tarina on myös sotilaspojan sankaritarina, jossa 12-vuotias poika kuljettaa viimeisillään raskaana olevan naisen hevosella rautatieasemalle. 95-vuotiaan Koljosen muistot tallensi videolle 15-vuotias Matias Siira.

https://www.youtube.com/watch?v=IoXdbaD0L4U

Sotien 1939–1945 Nurmeksen perinnetoimikunnan lipun naulaus- ja siunaustilaisuus

Matias Siira kuvasi ja leikkasi myös Nurmeksen perinnetoimikunnan lipun naulaus- ja siunaustilaisuuden viime vuoden marraskuussa. Myös tämä video on julkaistu kaupungin youtube-kanavalla. Taltiointi on historiallinen myös valtakunnallisestikin, koska kyseessä oli vasta kolmas kuntakohtainen Tammenlehvälippu. https://www.youtube.com/watch?v=VDm4U_kF8E0

Kaikki videot löytyvät täältä: https://sotiemmeperinne.fi/alueellinen-perinnetyo/pohjois-karjala_p-k/paikallista-sotahistoriaa-p-k/sotasukupolven-videoituja-haastatteluita/

Mikko Rautiainen, videoiden tekijä

Hyvää kaatuneiden muistopäivää ja tervetuloa tähän vanhojen Patria -taulujen uudelleen julkistamistilaisuuteen!

Kuokkastenkosken, Saramon ja Petäiskylän kouluille julkistettiin sankarivainajia kunnioittavat pro patria taulut vuosina 1961, 1968 ja 1959. Nämä koulut lakkautettiin 1990-luvulla ja samalla taulut jäivät vaille arvokasta sijoituspaikkaa. Tauluja ei ollut enää mahdollista sijoittaa nähtäville sankarivainajien kotikyliin, joten ne olivat vuosikymmeniä museon säilytyksessä. Sotien perinnetoimikunta teki elokuussa 2024 esityksen taulujen asettamisesta Kauppalantalolle, Perinnehuoneen läheisyyteen. Kaupunki suhtautui asiaan myötämielisesti ja Tekninen virasto huolehti kustannuksista ja toteutti taulujen asentamisen tammikuussa yhteistyössä Museon kanssa. Taulut kytkeytyvät osaksi Perinnehuonekokonaisuutta ja niillä on myös tärkeä pedagoginen merkitys. Kiitos Olli Kakkiselle ja Teknisen viraston väelle, Pitkänmäen puusepänliikkeelle, ravintola Thurelle, Meri-Anna Rossanderille, Aleksi Eskeliselle, Paula Karjalaiselle ja Pasi Parkkiselle sekä kaikille, jotka ovat myötävaikuttaneet siihen, että olemme tänään siinä tilanteessa, että tämä tilaisuus voitiin järjestää. Kiitos myös kaikille tämän päivän puhujille ja esiintyjille! Nämä tauluissa olevat ihmiset antoivat henkensä itsenäisyyden ja Nurmeksen puolesta. Kiitos kaupungille, että heidän muistonsa tulee nyt arvokkaasti esille kaupungin sydämessä.

Mikko Rautiainen, pj. Sotien 1939-1945 Nurmeksen perinnetoimikunta

Sirkka Partanen (os. Pelkonen) on poissa. Hän kuoli 97-vuoden iässä 6.päivänä huhtikuuta ja hänet siunattiin viimeiselle matkalleen toukokuun 2.päivänä. Sirkka oli syntynyt Nurmeksen kauppalassa 14. helmikuuta 1929. Lapsuus ei ollut huoleton. Sotavuodet alkoivat Sirkan ollessa 10-vuotias. Talvisodan alkaminen merkitsi evakkoon lähtöä. Siviiliväestö haluttiin turvaan alueilta, jotka voisivat joutua sotatoimien kohteeksi. Nurmesta pommitettiinkin ankarasti ja Sirkan käymä Kauppalan kansakoulu tuhoutui ilmahyökkäyksessä. Evakuointimääräys tuli muutamia päiviä ennen lähtöä. Mukaan otettiin vaatteilla täytetty puulaatikko. Sirkka lähti evakkoreissulle Lappajärvelle kaksoissisarensa Tertun ja mummonsa kanssa. Molemmat vanhempansa hän oli menettänyt jo ennen sotia. Myöhemmin kuoli myös mummo ja tytöt viettivät Sirkan sanoin pahimman teiniajan tätinsä hoteissa.

Jatkosodan aikana Sirkka kävi keskikoulua. Hän muistaa koulunkäynnin keskeytyneen useita kertoja ilmahälytysten vuoksi. Kesälomina vuosina 1943 ja 1944 Partanen toimi ilmavalvontalottana Höljäkän Saarivaaran ilmavalvonta-asemalla. Pikkulottatoimintaan hän oli osallistunut jo ennen talvisotaa. Vuoroja ilmavalvontatornissa oli 2–4 tuntia kerrallaan. Tehtävä ei ollut vaaraton. Sodasta muistuttivat taivaalle ilmestyvät koneet ja rintamalta kuuluva tykkien jyly. Uhkan muodostivat myös neuvostodesantit, joita liikkui Pielisjärven alueella. Tehtäviin kuului havaittujen koneiden korkeuden ja lentosuunnan mittaaminen. Havainnoista ilmoitettiin puhelimitse Nurmekseen. Sirkka suhtautui tehtäviinsä vaatimattomasti ja korosti olleensa sodassa vain kesätöissä. Kuitenkin, kun 14-vuotias tyttö vartioi taivasta, jotta toiset saavat nukkua yönsä, ei me sotaa kokemattomat voida suhtautua häneen, kuin ainoastaan suurella kunnioituksella. Tehtävistään Sirkalle myönnettiin rintamapalvelustunnus.

Sirkka avioitui vuonna 1956 nurmeslaisen Veijo Partasen (1929–2022) kanssa. He saivat kaksi poikaa, Joukon (s.1958) ja Jounin (s.1961). Lastenlapsia syntyi kuusi. Lastenlastenlapsia Sirkka ehti saada neljä sekä myös tiedon viidennen tulevasta syntymästä. Sirkka teki 42 vuoden työuran Postin palveluksessa, toimien mm. Postikonttorin hoitajana. Lippujuhlapäivänä 2022 Sirkalle luovutettiin Vapaussodan perinneliiton Sininen risti miekan kera, jollaisen voi saada vain sota-ajan maanpuolustustyöstä. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin puolestaan Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksen kunniajäseneksi. Vuonna 2024 Sirkka osallistui vanhimman lapsenlapsensa Mikon kanssa Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle, mahdollisesti ensimmäisenä nurmeslaisena veteraanina. Marraskuussa 2025 hän löi Nurmeksen perinnetoimikunnan lippuun veteraanien ja Ylä-Karjalan puolustajan naulan, naulan nro:1. Suomen kolmas kuntakohtainen Tammenlehvälippu sai näin tulevaisuudelle tärkeän veteraanin kosketuksen. Nyt tuo lippu kunnioitti ensimmäistä ja samalla viimeistä kertaa veteraanin siunaustilaisuutta.

Sirkka Partasen poismenon myötä menetimme lämpimästi ja avarakatseisesti toisiin suhtautuvan terävä-älyisen ihmisen, jonka silmissä välkehti myös oivaltava huumori. Ylä-Karjalan viimeinen veteraani lausui perinnöksi jälkipolville: Jos on tuommoinen tilanne, kun meilläkin silloin oli; Että kaikki pitäisi huolen siitä, että Suomi pysyisi itsenäisenä ja tehtäisi sen eteen, mitä yleensä voidaan. Yksi aikakausi on nyt tullut päätökseen 81 vuotta sotavuosien päättymisen jälkeen.

Mikko Rautiainen, Sotien 1939–1945 Nurmeksen perinnetoimikunnan pj.

Ilmavalvontalotta Sirkka Partasen (1929-2026) siunaustilaisuus. (kuva: Mikko Rautiainen 2026)

Puhe veteraanipäivänä

27.4.2026

Porokylän hautausmaalla, Asevelihaudoilla

– ”Himmetä ei muisto koskaan saa”

• Veteraanipäivää juhlistetaan ympäri Suomea erilaisissa tilaisuuksissa, tämä on nyt se meidän
• Tämä päivä auttaa meitä muistamaan niitä, jotka mahdollistivat meille kaiken sen, mitä tänään pidämme itsestäänselvyytenä: vapautta valita, koulutusta samalta viivalta ja jopa sitä tylsää arkea, jota aika ajoin manailemme.

– Asevelihaudat: 1940–2010-luvuilla tänne haudattiin sodasta selviytyneitä. Osa nuorina, osa vanhoina. Nyt he lepäävät taas yhdessä kuten taistelivatkin yhdessä.

• Aseveljet ei taistelutoverit: syvempi merkitys sille yhteydelle, jonka he keskenään loivat. ”Kaveria ei jätetä”
• Talvisodan henki ei takuulla rintamalla tullut mieleen, kun jokainen päivä oli silkkaa selviytymistä.
• Nimitys, jonka myöhemmät sukupolvet antoivat sille periksiantamattomuudelle, joka mahdollisti meidän tulevaisuutemme. He antoivat esimerkin, me nimesimme sen, jotta sitä olisi helpompi myös itse tavoitella jollakin tavalla,

– Ihmisen, jolla on koko elämä vielä edessään, on vaikea kuvitella, mitä se on, kun elämänsä parhaat vuodet joutuu viettämään rintamalla, epävarmuudessa huomisesta. He saattoivat kaivata tylsää arkea.

• Näiden miesten toinen sota alkoi rauhan myötä: sota omassa mielessä, jossa koettujen muistojen todellisuus alkoi uudestaan.
• Moni murtui sen alle, moni vaikeni ja moni selvisi siitäkin
• Kalle Sukuvaara, mies, joka hymyili aina ja osallistui kuolemaansa saakka yhteisönsä kaikkiin tilaisuuksiin. Esimerkki, ettei pahinkaan tilanne voi viedä yksilön vapautta valita iloa ja onnea.

– Veteraanipäivään osallistuu paljon Nurmeksen koulujen oppilaita erilaisiin tehtäviin

• Muisto ei himmene ja nyt on uuden sukupolven aika huolehtia siitä. Muutoin viime sodat muuttuvat vain tarinaksi historian kirjoissa, ilman kasvoja, ilman henkilökohtaista merkitystä.
• Mistä sukupolvet tämän jälkeen saavat sen merkityksen?
• ”On vain kaksi perintöä, jonka voimme lapsillemme jättää. Toinen on juuret ja toinen on siivet”
• Juuret sitovat meidän samaan ketjuun, jota saamme muistaa näin veteraanipäivänä.
• Siivet ovat se esimerkki, ettei meistä ketään voi kahlita ulkoa, vain sisältä käsin se onnistuu.
• Ei anneta tämän tulen sammua.

Camilla Kempas, historian opettaja, Nurmeksen Kirkkokadun koulu

Arvoisat sotasukupolven edustajat, hyvä juhlaväki.

Kansallista veteraanipäivää vietetään tänään Lapin sodan päättymisen 81-vuotispäivänä 40.kerran. Yksi suuri hinta vapauden säilymisestä oli 450 000 kotinsa menettänyttä ihmistä. Tämän lisäksi sadat tuhannet muut suomalaiset joutuivat sotavuosina tilapäiseen evakkoon. Uskon, että erityisesti Yläkarjalassa ymmärretään evakoita, koska nurmeslaiset ja valtimolaiset kokivat itse evakkoon joutumisen talvisodan alta ja sotien jälkeen he puolestaan vastaanottivat menetettyjen alueiden evakkoja uusiksi asukkaiksi. Vaikka yläkarjalaiset olivatkin onnekkaita päästessään talvisodan jälkeen takaisin asuinsijoilleen, eivät hekään evakkoon lähtiessä tienneet, pääsevätkö takaisin.

Kun Suomi menetti itäisimmät alueensa jatkosodan jälkeen syksyllä 1944, asutettiin Nurmekseen ja Valtimolle erityisesti kotinsa menettäneitä Suojärven ja Suistamon asukkaita. Mukanaan he toivat tänne Karjalan kielen ja ortodoksisen uskonnon, joka oli ollut suurelta osin poissa Ylä-Karjalasta melkein 300 vuotta. Suojärvi poikkesikin suuresti muista menetetyistä paikkakunnista, koska sen asukkaista 70 % oli ortodokseja ja karjalankielisiä, kun taas kaikista menetetyn Karjalan asukkaista yli 90 % oli suomenkielisiä ja luterilaisia. Evakoiden asuttaminen ja maakysymys eivät olleet Suomessa helppoja asioita, mutta ne saatiin silti hoidettua kelvollisesti ja melko hyvässä yhteisymmärryksessä. Arvelen, että tässä auttoi sotavuosina muodostunut veljeä ei jätetä periaate. Yhtä köyttä vedettiin samaan suuntaan, vaikka sotasukupolvi ei ollutkaan mielipiteiltään yhtenäinen joukko. Hyvä tapa vaalia sotavuosien perintöä, onkin tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka ovat asioista eri mieltä, kuin itse on.

Tänään saamme kokea, kuinka ainulaatuisella tavalla nuoret asettuvat uudeksi lenkiksi evakkojen muistamisen ketjuun, tuomalla heidän kokemuksensa ja myös karjalan kielen eläväksi näyttämölle. Tänään nähtävä Kerro siitä Karjalasta on osin karjalankielinen draamaesitys, joka on syntynyt osana Kirkkokadun koulun monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Se kertoo kuvitteellisen karjalaissuvun vaiheista noin sadan vuoden ajalta. Esitys kuvaa haasteita, joita erilaisesta kulttuuri- ja kielitaustasta tuleva karjalainen siirtoväki on kohdannut, mutta myös arkista iloa ja toivoa. Esityksen ovat kirjoittaneet ja ohjanneet Suomen kielen – ja kirjallisuuden lehtori Laura Piironen ja tekstiilityön opettaja Tanja Jaatinen. Rooleissa esiintyvät Saara Arantola, Edem Edoh, Riina Hakala, Vito Honkanen, Tanja Jaatinen, Onni Kairikko, Kenia Kaskinen, Juho Kettunen, Enni Korhonen, Justus Kuittinen, Joonas Kärkkäinen, Tarmo Lakso, Elias Meriläinen, Aatu Luostarinen, Tuisku Turunen ja Peppi Valpe. Äänistä vastaa Aapo Hakala ja valoista Aake Rissanen. Asiantuntijoina ovat toimineet karjalankielen osalta Paavo Harakka ja Etelä-Pohjanmaan murteen osalta Raija Kivioja. Kiitos kaikille tekijöille tämän tärkeän esityksen tuottamisesta!

Ennen esitystä katsomme Nurmeksen vanhimman asukkaan Helvi Valpen muiston sotavuosilta. Helvi syntyi Keski-Suomen Toivakassa vuonna 1921. Jatkosodan aikana hän päätyi takaisin vallatulle Suojärvelle karjalaistalon miniäksi. Miehen taistellessa rintamalla, Helvi kasvatti lapsia sota-ajan vaikeissa olosuhteissa. Sotien jälkeen Helvi ja Pekka raivasivat asutustilan Nurmeksen Kuohattiin ja kasvattivat 13-lapsisen suurperheen. Kun Suojärveläiset kokivat sodan jälkeen millaista, oli tulla karjalankielisenä Nurmekseen. Helvi puolestaan koki, millaista oli mennä suomenkielisenä karjalankielisten pariin. Yksi tänään nähtävän draamaesityksen tekijöistä on Helvi Valpen lapsenlapsi Peppi Valpe. Hienoa myös, että olemme saaneet tänne paikalle Helvin itsensä sekä hänen läheisiään.

Hyvää veteraanipäivää kaikille!