Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksen lippu naulattiin ja siunattiin

/in , , , , , , , , , , , , , , , /by

Yhdistyksemme lippu naulattiin ja siunattiin käyttöönsä Joensuun Pielisensuun kirkossa elokuun 13.päivänä. Päivä on yhdistyksen perustamisen 5-vuotispäivä ja Ilomantsissa vuonna 1944 saavutetun voiton 81-vuotispäivä. Lipunnaulaustilaisuuden ohjelma (Joensuu 13.elokuuta 2025). Lippu on Tammenlehvän perinneliiton lippuohjeen mukainen ja se pohjautuu Komentajakapteeni evp, graafikko Tapani Talarin suunnittelemaan Tammenlehvän Perinneliiton lippuun, joka otettiin käyttöön 13.maaliskuuta 2025. Lippumme on ommellut taideompelija Paula Riihuhta.

Kuvassa ihmisiä kirkossa.

Lipunnaulaus- ja siunaustilaisuuden osallistujia Pielisensuun kirkossa. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa mieshenkilöt kirkossa.

Kuvassa etualalla sotaveteraani Reino Kurvinen (vas.) ja Ilomantsin perinnetoimikunnan pj. maakuntaneuvos Markku Lappalainen. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

 

Juhla alkoi Karjalan jääkärien marssin tahdissa

Ainutkertainen tilaisuus käynnistyi MPK Savo-Karjalan soittokunnan esittämällä Karjalan jääkärien marssilla kapellimestari Mika Hirvosen johtamana. Yhdistyksen puheenjohtaja Ilpo Saarelainen lausui juhlan tervetuliaissanat ja muistutti tunteikkaassa puheessaan, että sotasukupolven ansiosta meiltä ei puutu Suomesta mitään ja kaikki on hyvin. Saarelaisen puhetta seurasi soittokunnan esittämä Juhlasoitto veteraaneille ja Sotavainajien vaalimisyhdistyksen puheenjohtajan Eversti evp. Pertti Suomisen lippupuhe. Suominen kehui puheessaan, että Pohjois-Karjala on toiminut hyvänä esimerkkinä veteraaniperinteen vaalimisessa monille vielä suuntaansa hakeville yhdistyksille. Lue Suomisen puhe täältä: Lippukirja (Joensuu 13.elokuuta 2025)

Kuvassa soittokunta esiintyy.

MPK Savo-Karjalan soittokunta esiintyy (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa mieshenkilö puhujanpöntössä.

Ilpo Saarelainen esitti juhlan tervetuliaissanat. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

Kuvassa mieshenkilö puhujanpöntössä.

Eversti, evp. Pertti Suominen puhuu. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

 

Lipunnaulauksen henkilöstö

Lipunnaulauksen johti sotakamreeri Rauno Suhonen, lippu-upseerina toimi Eversti evp. Jouni Mattila ja lippukirjan pitäjänä yhdistyksen varainhankintapäällikkö Ilkka Savolahti. Nauloja lyötiin lippuun yhteensä 24. Rauno Suhonen luki naulaussanat jokaisen naulaajan kohdalla ja kutsui naulanlyöjät paikalle yksitellen. Lipunnaulaussanat on luettavissa täältä: Lipunnaulaussanat (Joensuu 13.elokuuta 2025) ja lippukirja täältä: Lippukirja (Joensuu 13.elokuuta 2025)

Kuvassa mieshenkilö puhujanpöntössä.

Sotakamreeri Rauno Suhonen johtamassa lipunnaulausta (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

 

Jalkaväkirykmentti 9:n veteraani, pikkulotta ja sotaorpo löivät lippuun sotasukupolven naulat

Koska sotavuosien päättymisestä on aikaa jo yli 80 vuotta, oli suuri ilo, että saimme naulaajaksi virkeän jatkosodan rintamamiehen. Veteraanisukupolven naulan (naula nro:1) löi itseoikeutetusti maakunnassa perustetun Jalkaväkirykmentti 9:n ilomantsilainen veteraani Reino Kurvinen (s.1924). Naulaussanoissa todettiin; Ilman niitä mittaamattoman arvokkaita uhrauksia ja tekoja, joita sotiemme veteraanit Itsenäisen Suomen, sen koskemattomuuden, itsemääräämisoikeuden ja vapauden puolesta ovat menneinä vuosikymmeninä tehneet, emme me nyt olisi tässä. Velvoittakoon tämä ensimmäinen naula lipussamme sotiemme veteraanien edustajan naulaamana Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistystä ja sen jäseniä uhrautuvaan työhön Isänmaamme parhaaksi. Toisena sotasukupolven edustajana naulan löi kontiolahtelainen pikkulotta Faina Kukkonen. Hänen naulansa oli nimetty Isänmaan naulaksi (naula nro: 11). Jäsenyhdistysten naulan (naula nro: 5) löi sotaorpo Aune-Inkeri Keijonen.

Kuvassa kolme mieshenkilöä lipun äärellä.

Reino Kurvinen (kesk.) naulaamassa lippua. Markku Lappalainen (vas.) ja Jouni Mattila seuraavat. (kuva; Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa sotaveteraanin saama lipunnaulaustodistus.

Reino Kurvisen lipunnaulaustodistus. (kuva: Jouni Mattila 2025)

Kuvassa nainen ja mies lipun äärellä.

Pikkulotta Faina Kukkonen naulaamassa lippua. Oikealla Jouni Mattila. (kuva; Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa naishenkilö lipun äärellä.

Aune-Inkeri Keijonen (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

 

Opiskelijat edustivat lipunnaulaajina maakunnan nuorisoa 

Nuoren sukupolven edustajina juhlassa toimivat Kontiolahden lukion oppilas Veeti-Ville Örn ja Riverian oppilaskunnan hallituksen pj. Siiri Kiiski Nurmeksesta. Örnin naula oli nimetty Suomalaisen nuorison naulaksi (naula nro: 9) ja Kiisken naula Historiaa ja nykypäivää yhdistäväksi naulaksi (naula nro: 10). Kun lipunnaulaajina oli Tammenlehvän sukupolvea ja nykynuoria, voi perustellusti sanoa, että sotavuodet ja tulevaisuus löivät juhlassa kättä.

kuvassa kaksi mieshenkilöä kättelee.

Veeti-Ville Örn (vas.) ja Lippukirjanpitäjä Ilkka Savolahti. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

kuvassa naishenkilö lipun äärellä.

Siiri Kiiski naulaamassa lippua. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

 

Lipun muut naulat lyötiin seuraavassa järjestyksessä:

  • nro:2: Maakunnan naula, lyöjänä maakuntajohtaja Markus Hirvonen
Kuvassa kaksi mieshenkilöä lipun äärellä.

Maakuntajohtaja Markus Hirvonen (vas.) ja Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

  • nro: 3: Puolustusvoimien naula, lyöjänä Kainuun prikaatin apulaiskomentaja eversti Tomi Pekurinen
Kuvassa mieshenkilöt lipun äärellä.

Everstit Tomi Pekurinen (vas.) ja Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

  • nro: 4: Perustajajäsenen naula, lyöjänä yhdistyksen ensimmäinen pj. Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun johtava rehtori Jyrki Huusko
Kuvassa mieshenkilöt lipun äärellä.

Jyrki Huusko (vas.) ja Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

  • nro: 6: Perinnetoimikuntien naula, lyöjänä Nurmeksen perinnetoimikunnan pj. Historian- ja yhteiskuntaopin lehtori Mikko Rautiainen
Kuvassa mieshenkilöt pöydän äärellä.

Mikko Rautiainen (vas.) kirjoittamassa lippukirjaa. Oikealla Ilkka Savolahti. (kuva: Aleksander Roszczenko 2025)

  • nro:7: Kirkkojen naula, lyöjänä Joensuun ort.seurakunnan kirkkoherra, rovasti Aleksander Roszczenko
Kuvassa mieshenkilö lipun äärellä.

Aleksander Roszczenko (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

  • nro: 8: Hengellisen työn naula, lyöjänä Joensuun rovastikunnan lääninrovasti, kirkkoherra Tiina Wiberg
kuvassa nainen ja mies lipun äärellä.

Tiina Wiberg naulaamassa lippua. Oikealla Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

 

  • nro: 12: Kuntien naula, lyöjänä Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä
Kuvassa mieshenkilöt lipun äärellä.

Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

  • nro: 13: Vapauden perinnenaula, lyöjänä Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiirin pj. Pekka Martikainen (naula lyödään myöhemmin naulaajan poissaolon vuoksi.)

 

  • nro: 14: Tammenlehvän perinneliiton naula, lyöjänä Tammenlehvän perinneliiton pj. oikeustieteiden kandidaatti Timo Laitinen
Kuvassa mieshenkilöt kättelevät lipun äärellä.

Timo Laitinen (vas.) kättelee Jouni Mattilaa lipunnaulauksen jälkeen. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

  • nro: 15: tukityön naula, lyöjänä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen, Ikääntyneiden palvelujen toimialueen, yhteiset palvelut, palvelujohtaja Hannele Komu.
Kuvassa nainen ja mies lipun äärellä.

Hannele Komu (vas.) ja Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

  • nro: 16: Perinnetyön naula, lyöjänä Perinneyhdistyksen alueellisen neuvottelukunnan pj. kansanedustaja Hannu Hoskonen
Kuvassa mieshenkilöt lipun äärellä.

Hannu Hoskonen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

  • nro: 17: Ilmavoimaperinteen naula, lyöjänä Karjalan lennoston komentaja eversti Johan Anttila
Kuvassa mieshenkilöt lipun äärellä.

Everstit Johan Anttila (vas.) ja Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

  • nro: 18: Arvoperinteen naula, lyöjänä Pohjois-Karjalan rajavartioston komentaja, eversti Matti Pitkäniitty
Kuvassa kaksi mieshenkilöä lipun äärellä.

Everstit Matti Pitkäniitty ja Jouni Mattila (kuva; Kalevi Lohiranto 2025)

 

  • nro: 19: Arvostuksen naula, lyöjänä kauppaneuvos Väinö H. Broman
Kuvassa mieshenkilöt lipun äärellä.

Väinö H. Broman (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

  • nro: 20: Palvelualttiuden naula, lyöjänä Kiteen rajakillan pj. sotakamreeri Timo Päivinen

Timo Päivinen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

  • nro: 21: Kannustuksen naula, lyöjänä Karjalaisen kulttuurin Edistämissäätiön kunniajäsen, asessori Timo Nevalainen
Kuvassa mieshenkilöt lipun äärellä.

Timo Nevalainen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

  • nro: 22: Lipun tukijan naula, lyöjänä Suomen Seniorikodit ry:n pj. sosiaalineuvos Ahti Karttunen
Kuvassa mieshenkilöt lipun äärellä.

Ahti Karttunen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

  • nro: 23: Lipun tekijän naula, lyöjänä taideompelija Paula Riihuhta
Kuvassa nainen ja mies mies lipun äärellä.

Paula Riihuhta (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

  • nro: 24: Vastuun ja velvollisuuden naula, lyöjänä perinneyhdistyksen pj. rehtori Ilpo Saarelainen
Kuvassa mieshenkilöt lipun äärellä.

Ilpo Saarelainen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

Kuvassa kehyksissä olevia todistuksia pöydällä.

Lipunnaulaustodistukset (kuva: Jouni Mattila 2025)

 

Lipun siunaus

Lipun naulausta seurasi lipun siunaus, jonka suorittivat kenttärovasti Penna Parviainen ja kirkkoherra Aleksander Roszczenko. Siunauksen jälkeen laulettiin isänmaallinen virsi 578. Virren jälkeen toiminnanjohtaja Jouni Mattila luovutti lipun puheenjohtaja Ilpo Saarelaiselle, joka asetti sen jalustaan siniristilipun viereen.

Kuvassa kolme mieshenkilöä lipun kanssa.

Aleksander Roszczenko (vas.), Penna Parviainen ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

Kuvassa mieshenkilöt lipun kanssa.

Ilpo Saarelainen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

Isänmaallisen juhla päätöksenä olivat musiikkiesitykset, tervehdykset, kiitossanat ja kakkukahvit. Lapsikuoro Tiuku ja Mosaiikki, johtajanaan kanttori Tiina Korhonen esittivät yhdessä MPK Savo-Karjalan soittokunnan kanssa Veteraanin iltahuudon. Kansanedustaja Hannu Hoskonen esitti valtiovallan tervehdyksen ja pj. Timo Laitinen Tammenlehvän perinneliiton tervehdyksen. Molemmat kiittelivät puheenvuoroissaan maakunnassa tehtyä veteraani- ja perinnetyötä. Kiitossanat lausui Jouni Mattila, joka käsitteli puheessaan maakunnan perinnetyön vaiheita sen alkuajoista tähän päivään ja totesi, että Pohjois-Karjala on saanut toimia monenlaisten hankkeiden pilotoijana. Puheensa lopuksi, pitkän ja ansiokkaan päivätyön maanpuolustuksen parissa tehnyt Mattila kertoi vetäytyvänsä eläkkeelle toiminnanjohtajan tehtävästä mutta jatkavansa toimintaa perinnetyön taustajoukoissa. Lue Mattilan puhe täältä: KIITOSSANAT LIPUN NAULAUS13082025. Muistorikas juhla päättyi seisaaltaan laulettuihin Sillanpään marssilauluun ja Karjalaisten lauluun soittokunnan säestämänä. Juhlan päätteeksi Pielisensuun seurakunnan järjestämille kakkukahveille, joiden aikana kirkkoherra Wiberg käytti puheenvuoron kaikkien lipunnaulaajien puolesta.

Kuvassa juhlaesiintyjiä.

Lapsikuoro Tiuku ja Mosaiikki esiintyy. Etualalla kapellimestari Mika Hirvonen (kuva: Jouni Mattila 2025)

Kuvassa mieshenkilö puhunjanpöntössä.

Hannu Hoskonen puhui valtiovallan puolesta. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

Kuvassa mieshenkilö puhujanpöntössä.

Timo Laitinen puhuu. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

Kuvassa mieshenkilö puhujanpöntössä.

Jouni Mattila esitti juhlan kiitossanat. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

Kuvassa katettu kahvipöytä.

Lipunnaulaustilaisuuden Kakku- ja piirakkakahvit Pielisensuun seurakunnan tiloissa. (kuva: Jouni Mattila 2025.)

Kuvassa kahvitus.

Lipunnaulaustilaisuuden juhlakahvit Pielisensuun kirkossa. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)

Mikko Rautiainen, viestintävastaava, Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistys

Kuvassa nainen ja taustalla karjalaistyylinen rakennus.

Hyrsylän mutka jäi evakuoimatta – Tertun tie kulki vankileirin kautta Suomeen

/in , , , , /by

Ilomantsilainen Terttu Korhonen näkee samanlaisia piirteitä talvisodan ja Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyssodan alkamisessa. Pienen lapsen omat muistikuvat, kehomuistista, yhdistyvät kuviin Ukrainan äitien pakenemiseen lapsiensa kanssa sodan jaloista.

Terttu jäi perheensä kanssa talvisodan syttyessä Hyrsylän mutkan Ignoilan kylään, koska Ignoilan, Hautavaaran ja Hyrsylän kyliä ei evakuoitu. Suomi ei uskonut sodan syttymiseen, vaikka siihen alettiin varautua.

Tilanne muuttui nopeasti. Alueelle jääneiden ihmisten todettiin 30.11.1939 olevan sovjetin rahvasta eli Neuvostoliiton alaisia. Piti toimia Otto Wille Kuusisen hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.

Kahden kuukauden jälkeen alueen asukkaat siirrettiin Petroskoin ja Aunuksen välimaastossa olevaan Interposolkan vankileirille. Sinne siirrettiin satoja ihmisiä ja matka kesti kaksi päivää.

Monet kuihtuivat ruuan puutteen tai pienten annosten takia. Ruokaa ei saanut, ellei osallistunut työhön.

Keväällä 1940 Moskovan suurlähettiläs Juho Kusti Paasikivelle lähti anomus Suomeen pääsemiseksi. Luovutusehtojen tultua hyväksytyksi 2,5-vuotias Terttu pääsi 25.5.1940 äitinsä ja satojen muiden vankileirillä viruneiden kanssa Suomeen.

Härkävaunut toivat Hyrsylän mutkan asukkaat ensin Tohmajärven Kaurilan asemalle ja siitä edelleen tavaravaunuissa Helsinkiin Kaisaniemen koululle, jossa oli muun muassa terveystarkastukset ja kuulustelut. Evakkopaikka löytyi lopulta Kortesjärveltä.

Varhaislapsuudestaan huolimatta Tertun mieleen jäi vankileirin ja evakkomatkan aikana muutamia asioita. Hän käveli äitinsä kädestä pitäen kohti härkävaunuja ja katseli maailmaa sotilaiden saappaiden korkeudelta. Äidin oikean käden käsivarrella nukkui pikkusisko, joka kuitenkin menehtyi Suomeen päästyä.

Toinen vahva muistikuva piirtyi härkävaunujen tultua Tohmajärven Kaurilan asemalle. Nälkiintyneille palaajille oli tarjolla ruokaa höyryävistä kattiloista. Äidin sanat ” nyt myö saahaan syyvä” jäivät mieleen.

Terttu muistaa pikkusiskonsa arkkuun laittamisen.

– Hän oli kuin nukke äitinsä morsiushuntuun käärittynä pienessä arkussaan.

 

Takaisin Ignoilaan

Perhe pääsi palaamaan kotikonnuilleen vuonna 1941. Isän karjalaistyylinen kotitalo ja pihapiiriin rakennettu hirsitalo olivat jäljellä, mutta tapetit oli tämän rakennuksen seiniltä revitty.

Kesäkuussa 1944 alkoi toinen evakkoreissu. Terttu muistaa leikkineensä käpylehmien ja suolaheinien parissa, kun kuuli vanhempiensa keskustelevan evakkomääräyksestä. Läheistä Veskelyksen kylää oli jo pommitettu.

Tällä kertaa evakkomatka suuntautui Soiniin, jossa alkoi Tertun koulutaival kuusivuotiaana. Ensimmäisen lukukauden äitienpäiväjuhlassa evakkotyttö Terttu esitti laulut ”Jo käki puussa

kukahtaa, kukkuu, kukkuu ” ja ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu, käki kukkuu siellä ja kevät on”.

Laulunsa aikana Terttu huomasi äitien pyyhkivän silmäkulmiaan.

Olojen vakiinnuttua Ruusuvuon (vanhempien sukunimi) perhe asettui asumaan Juuan Kuhnustan kylälle. Juuassa Terttu sai käydä oppikoulun ja suunnisti kohti lapsuudesta asti ollutta unelma-ammattia. Hän pyrki 16-vuotiaana Savonlinnan seminaariin toiveena saada opiskella myös ortodoksista uskontoa. Seminaarin johtaja ohjasi Tertun kuitenkin Hämeenlinnan seminaariin, jossa oli kansakoulun opettajiksi opiskeleville myös ortodoksiuskonnon kursseja.

Oppikoulusta saadun hyvän päästötodistuksen perusteella Terttu pääsi hakemaan koulutukseen 90 muun hakijan kanssa. Pääsykokeiden perusteella 30 hakijaa pääsi opiskelemaan kansakoulun opettajaksi.

Hän on kiitollinen vanhemmilleen. Isä laittoi todennäköisesti viimeisetkin roponsa tyttärensä koulutukseen.

 

Opettajaksi Ilomantsiin

Opettajan työ alkoi Ilomansin Hattuvaaran koulussa. Hän ihastui kylällä olevaan pyhien Apostolien Pietarin ja Paavalin ortodoksiseen tsasounaan ja kyläläisten lähimmäisenrakkauteen.

Rakkaus syttyi myös Kaukaan metsäteknikko Heimo Korhoseen, jonka työpaikan vaihduttua muuttui myös kotikunta Kontiolahdelle kuudeksi vuodeksi.

Uusien työpaikkojen löydyttyä Ilomantsista, paluu oli helppo. Puoliso menehtyi 1970, elämässä alkoi uusi vaihe yksinhuoltajana.

Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä vuonna 1974 Terttu pääsi opettamaan aiempaa enemmän musiikkia muiden peruskoulussa opetettavien aineiden lisäksi.

Hän toimi johtajana ala-asteen, yläasteen ja lukion kuoroissa, jotka valmistivat 3- äänisiä esityksiä lähinnä kouluun omiin juhliin.

Opettajan työn ohella lapsi- ja nuorisokuoroissa opeteltiin karjalaisia ja ortodoksia lauluja. Kuoro pääsi jopa valtakunnalliseen taidetapahtumaan.

Tsizoit-kuoro puolestaan esitti lauluja karjalan kielellä. Terttu toimi siinä laulajana ja oli yksi kuoron perustajäsenistä

Arkkipiispa Paavali ihastui Tertun johtamaan ortodoksiseen kuoroon ja kutsui sen palvelemaan Kuopion kirkon liturgiassa papiston kanssa.

 

Kiitollinen veteraaneille

Terttu Ruusuvuo puhui opiskelukavereille evakkoudestaan vasta koulutuksen päätyttyä. Hän oli kuullut Karjalan evakkojen saaneen muualla huonoa kohtelua, vaikka itse ei ollut sitä kohdannutkaan.

Vankileiristä hän alkoi puhua vasta päästyään osalliseksi Sotainvalidien etuuksista ja palveluista 2000-luvun alussa.

Haikon kuntoutuslaitoksessa hän tohti kertoa asiasta, ja paikalla olleet parikymmentä vuotta vanhemmat sotiemme veteraanit kehottivat ”tyttönä” pitämäänsä Terttua kertomaan evakkotarinaa jälkipolville. Tämmöistäkin sota-aikana koettiin.

Haikossa Terttu kertoi tarinaansa vesissä silmin, myöhemmin pienemmän liikutuksen vallitessa.

– Jos emme olisi päässeet vuonna 1940 Suomen puolelle, elämänpolku olisi ollut kokonaan toisenlainen. Se oli vähästä kiinni.

– Olen kiitollinen sotiemme veteraaneille ja sotasukupolvelle, että Suomi säilytti itsenäisyytensä.

– Kyllä kannattaisi sopia, ettei syntyisi sotia.

Epävakaisesta maailmantilanteesta huolimatta Terttu Korhonen luottaa Suomeen, Suomen puolustukseen ja nuorisoon.

– Minä menen sinne, minne kuulun.

Tästä sukulaisnuoren lausahduksesta Terttu sai eväitä valmistautuessaan pitämään kutsuntatilaisuudessa puhetta. Maanpuolustus on korkealla myös nuorten arvoissa.

Terttu Korhonen arvostaa suuresti veteraanijärjestöjen tekemää työtä.

– Olen myös kiitollinen, että Sotaveteraanien, Rintamaveteraanien ja Sotainvalidien työn jatkajana toimiva perinnetoimikunta pitää huolta sotasukupolvesta ja järjestää Ilomantsissa tilaisuuksia, joissa voi kahvittelun ohessa osallistua yhteislauluihin, kuunnella ajankohtaisia asioita ja olla mukana yhteisössä.

 

Haastattelu ja teksti: Markku Lappalainen (kesäkuussa 2025)

 

Tertun johtama ala-asteen kuoro esitti kalevalaisen vieraan tervehdyksen vuonna 1991 Tasavallan presidentti Mauno Koiviston Ilomantsin vierailun aikana.

Kuvassa nainen karjalaistyylisen rakennuksen sisällä. Taustalla ikoni.

Terttu Korhonen Ilomantsin Parppeinpirtillä. (kuva: Markku Lappalainen)

Kuvassa lehden kansi.

Maanpuolustus/veteraanilehden tuore numero julkaistu Pohjois-Karjalassa!

/in , , , , , , , , , , , , , , /by

Karjalan pojat -lehti on vuonna 1956 perustettu, nyt jo 69 -vuotias perinteikäs pohjoiskarjalainen maanpuolustusjulkaisu. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa; lippujuhlapäivinä pdf-lehtenä ja itsenäisyyspäivinä paperilehtenä ja pdf-lehtenä.

Nykyisin lehti on kaksikantinen, sisältäen reserviläisjärjestöjen ja sotien perinneyhdistyksen kuulumiset.

Lue 4.6.2025 julkaistu lehti täältä:

https://karjalanpojat.fi/dataflow/karjalanpojat2/files/media/karjalanpojatreservilaisliite_12025_8962.pdf

Talvisodan päättymistä muisteltiin Ilomantsissa

/in , , /by
Kuvassa ihmisiä luovutuskirjojen kanssa.

Ansiomerkin saajat vas. Päivi Nenonen, Marjut Ahokas ja Hilkka Hitunen. Luovuttajina pj. Markku Lappalainen ja varapj. Tapio Ikonen.

 

Talvisodan päättymisen muistopäivänä muisteltiin Ilomantsin veteraanitilaisuudessa Moskovan rauhansopimuksen (välirauha) raskaita ehtoja, joiden mukaan Suomi joutui luovuttamaan 8 % maa-alueestaan. Ehtojen raskaudesta kertoo Tasavallan presidentti Kyösti Kallion toteamus allekirjoitettuaan valtakirjan Moskovassa oleille neuvottelijoille. ”Kuivukoon käteni, jonka on pakko allekirjoittaa tällainen paperi”. Kyösti Kallio toimi Tasavallan presidenttinä 1937- 1940. Tasavallan neljäs Presidentti menehtyi 19.12. 1940 Helsingin rautatieasemalla tarkastettuaan viimeisenä virkatehtävänään kunniakomppanian. Hän oli jo lähdössä kotiinsa Nivalaan.
Veteraaniasioiden ”vahdinvaihto” on toteutunut Ilomantsissa jo viisi vuotta sitten. Perinnetoimikunta hoitaa aiemmin kolmen veteraaniyhdistyksen tehtäviä. Tammenlehvä-merkkiä on käytetty jo vuosia ja nyt toimitaan virallisestikin Tammenlehvän perinneliiton paikallisena toimikuntana; pidämme huolta viimeiseen iltahuutoon saakka, pidämme arvossa veteraanien ja sotasukupolven työn ja saavutukset, siirrämme perinteen nuorisolle.
Tilaisuudessa saatoimme jakaa aktiivisille kumppaneille viimeisiä jaossa olleita sotaveteraanien hopeisia ansiomerkkejä. Kunnallisneuvos Hilkka Hiltunen on pitänyt veteraaniasiat aina etusijalla toimiessaan mm. kunnanhallituksen puheenjohtajana sekä virassaan ev.-lut. seurakunnan talouspäällikkönä on huolehtinut sankarihautatoiminnasta.
Kunnanjohtaja Marjut Ahokas on huolehtinut, että vuosien mittaan paikalliset, maakunnalliset ja valtakunnalliset veteraanitilaisuudet ovat kunnassa hyvin hoidettu. Sivistysjohtaja-rehtori Päivi Nenonen on pitänyt koulujen työohjelmissa taistelupaikoilla käynnit sekä osallistumiset mm. 21 Prikaatin perinnekillan seminaareihin sekä hoitanut oppilaiden kunniakäyntejä sankarivainajien hautausmaalle.
Ilomantsissa iloitsemme myös nuorisoedustajan osallistumisesta toimikunnan työskentelyyn. Äskettäin nimetty  8-luokan oppilas Mira Vornanen oli Talvisodan päättymisen muistotapahtumassa mukana. Varaedustajana on Janette Aelling.
Markku Lappalainen  Sotien 1939-1945 Ilomantsin toimikunnan puheenjohtaja, maaliskuussa 2025

Armas Piiroinen (s.1924)

/in , , /by

Syvärillä taistellut ”Appo” täytti 100 vuotta

Mustavalkoisessa kuvassa sotilas kenttäpuvussa.

Armas Piiroinen (s.1924) kesällä 1943 (kuva: Jukka Piiroinen)

Ilomantsin Perttivaarassa 24.10.1924 syntynyt Armas ”Appo” Piiroinen aloitti Sotilaspassin mukaan varusmiespalveluksen Kuopiossa 8.3.1943, vannoi sotilasvalan 11.4.1943 ja siirtyi lopulta rintamalle JR9:n 2.konekiväärikomppaniaan, joka oli sijoitettu Syvärille. Hän palveli osastossa sodan loppuun saakka ja vapautettiin palveluksesta 19.11.1944. Appo oli armeijan harmaissa noin puolitoista vuotta, josta vuoden verran rintamalla.

Armas sai yleisesti käytetyn lempinimensä ”Appo” serkkutytöltään jo vuosikymmeniä sitten.

Sota-ajasta Appo ei puhunut kovin paljon. Hänen ei myöskään tarvinnut koskaan purkaa sota-ajan kokemuksia alkoholin avustuksella, hän oli lähes raitis mies. Jotain hän kuitenkin kertoi. Tärkeää oli sukulaismies Väinö Piiroinen, jonka johtamaan ryhmään isä sijoitettiin. Appo muisteli, kuinka kokenut sotilas Väinö oli opastanut ennen ensimmäistä vartiovuoroa: -Kyllä se siinä männöö, kun vain pidät sen varan, että ryssä ei tuo petloo kaulaan! Petla tarkoittaa kuristuslenkkiä tai -silmukkaa, jota vartiomiehiä sieppaavat venäläiset käyttivät. Appo jakoi myös saamansa muonatupakat Väinölle, eikä näin itse oppinut polttamaan tupakkaa.

Iloisena tapahtumana Appo muisteli sitä, kuinka hän pääsi tapaamaan Raakel-siskoaan, joka palveli lottana Petroskoissa. Huomattavasti vakavampi muisto liittyi perääntymisvaiheeseen, jolloin Apon porukka joutui valitsemaan kahden haavoittuneen pelastamisen väliltä. Vain toinen voitiin kantaa turvaa, miehet valitsivat oman ryhmän sotilaan ja jättivät toisen vielä odottamaan hakemista. Tähän ei kuitenkaan enää ollut myöhemmin mahdollisuutta, toisen miehen nimi selvisi myöhemmin Sotasurmat-projektin tietokannoista.

Sodan jälkeen Appo jatkoi Perttivaarassa kotitilallaan ja opiskeli maataloutta Ilomantsin pienviljelijäkoulussa. Kun tila jäi hänen yksin hoidettavaksi, hän luopui karjataloudesta ja keskittyi viljanviljelyyn ja metsänhoitoon sekä kokeili myös marjanviljelyä, kun sitä Ilomantsissa 1970-luvulla aloiteltiin.

Appo syntyi Juho Piiroisen ja Maria Piiroisen (os. Maljonen) lapseksi. Juho hoiti maatilaa ja Maria toimi emännän töiden ohella myös kiertokoulun ja kansakoulun opettajana. Maria oli opiskellut Sortavalan seminaarissa kiertokoulun opettajaksi. Maljosen sisaruksia oli Ilomantsissa opettajana useampia, Nasti Maljonen oli pitkään Möhkössä, Nina Maljonen Marjovaarassa ja Annikki Maljonen Maukkulassa, samassa rakennuksessa, missä Appo nykyisin asuu.

Oman isänsä tapaan myös Appo löysi puolisokseen kylälle tulleen nuoren opettajan. Isä ja Sirkka Sorjonen (1929-2022) menivät naimisiin vuonna 1955 ja saivat kolme lasta, Jukka 1957, Aino-Liisa 1961 ja Perttu 1962, joista Aino-Liisa kuoli jo ihan vauvana. Jukka työskenteli luokanopettajana ja Perttu muusikkona puolustusvoimien soittokunnissa.

Maanviljelyksen ja metsänhoidon ohella Apolla oli runsaasti erilaisia luottamustoimia. Hän oli pitkään Ilomantsin kunnan tilintarkastajana, toimi vuosia myös maanmittaustoimitusten uskottuna miehenä, usein yhdessä tunnetun Mannerheim-ristin ritarin Onni Määttäsen kanssa.

Appo oli yhden kauden Ilomantsin kunnanvaltuustossa sekä pitkään Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan neuvostossa. Lisäksi hän toimi tilintarkastajana lukuisissa yhdistyksissä, valvoi demokratian toteutumista vaalilautakunnan puheenjohtajana Marjovaaran äänestysalueella, hoiti holhoojana erään kyläläisen asioita ja laati veroilmoituksia kyläläisille.

Appo oli innokas kuoromies. Hän lauloi vuosikymmeniä Ilomantsin sekakuorossa yhdessä vaimonsa kanssa. Toinen tärkeä kuoro oli Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kirkkokuoro, jossa hän lauloi myös vuosikausia.

Appo luki ahkerasti kirjoja ja lehtiä. Hän kertoi jopa kätkeneensä kirjan vartiopaikalla konekiväärin panoslaatikkoon. Kalle Päätalon tuotannon lisäksi hän luki usein historiallisia romaaneja, sotakirjoja sekä historiaa käsitteleviä tietokirjoja. Päivittäiseen lukutuokioon kuului myös kolme sanomalehteä sekä aikakauslehtiä.

Kuvassa satavuotias veteraani

Armas Piiroinen (s.1924) satavuotispäivänään (kuva: Jukka Piiroinen)

Jukka Piiroinen

Reino Kurvinen (s.1924)

/in , , /by
Mustavalkoisessa kuvassa sotilas

Reino Kurvinen aloitti sotataipaleensa 18-vuotiaana. (SA-kuva)

Ilomantsissa kesäkuun 2024 alussa 100-vuotta täyttänyt sotaveteraani Reino Kurvinen astui palvelukseen 18-vuotiaana Lappeenrannassa 27.10. 1942. Hän joutui Syvärin rintamalle huhtikuussa 1943 JR9:n joukoissa.

Erään lomamatkansa aikana hän tapasi Marokon kauhuna tunnetun kapteeni Aarne Juutilaisen. Kurvinen kertoo päässeensä kuorma-auton hyttiin, siellä toisena matkustajana ollut reipasotteinen Juutilainen oli huutanut edessä olevalle hevosmiehelle, että ammun sen konin, ellet saa siirrettyä sitä pois tieltä. Hevosmies hevosineen siirtyi ja matka jatkui kapeita ja mutkaisia teitä pitkin kohti Äänislinnaa.

Reino Kurvinen sai ylennyksen korpraaliksi 17.3. 1943. Ensin hän oli Päsinkylässä ja sieltä noin 2 kk kuukauden päästä joukko siirtyi siipirataslaivalla pitkin Syväriä Voznaseljaan. Yöpymispaikkaa ei ollut, joten ensimmäinen yö meni mättäällä puunjuurella. Voznaselja sijaitsi kahden kilometrin päässä linjasta. Asemapaikaksi tuli Ostankylä, jossa hän toimi kk-pesäkkeessä konekivääriampujana.

– Yksin piti pärjätä, kertoo Kurvinen.

– Eräänä sunnuntaina iltapäivällä menin kk-pesäkkeeseen, joka sijaitsi muutaman metrin alempana  juoksuhautaa. Ajattelin mennä vähän ylemmäksi kuulostelemaan etumaastoa.

– Seisoin haudassa ja sytytin tupakan, samassa räjähti korvan vieressä. Venäläinen tarkka-ampuja ampui ja räjähtävä luoti osui haudan laudoitukseen 2-3 cm päähän korvasta.

– Kuulo meni hetkellisesti, mutta palautui sitten entiselleen.

– Kaksi eri kertaa vihollinen yritti tulla pesäkkeeseen vartiovuorollani, ammuin kk-tulta siihen suuntaan, en tiedä miten vihollisen kävi, mutta pesäkkeeseen eivät tulleet.

Mustavalkoisessa kuvassa kaksi sotilasta konekivääripesäkkeen edustalla.

KK-pesäke Ostankylässä Syvärillä. Reino Kurvinen pesäkkeen edustalla oikealla. (SA-kuva)

Palvelus Reino Kurvisen kohdalla kesti sodan loppuun saakka eli 19.9.1944. Kotiutus tapahtui 30.11.1944. Palvelusta tuli 2v, 1kk ja 3pv.

– Minua pyydettiin vielä 3 kuukaudeksi jäämään kouluttajaksi, mutta katsoin, että minulle tämä palvelus riittää.

Ylennys alikersantiksi tuli  23.9.1968. Sotavuosien jälkeen Kurvinen asui ensin Ilomantsin Huhuksessa. Ilomantsissa ollessa hän toimi Enso-Gutzeitissa metsätyönjohtajana vuoteen 1967. Helsinkiin muutettuaan hän toimi työnjohtajana kiinteistöhuoltoyhtiössä eläköitymisvuoteen 1985 saakka.

Eläkevuodet hän on viettänyt Ilomantsissa. Veteraanien toiminnassa hän ollut mukana useiden vuosikymmenien ajan ja edusti veteraanijärjestöjä vielä 98-vuotiaana Pohjois-Karjalan Kuntoutussäätiössä.

Reino Kurvinen osallistuu edelleenkin aktiivisesti veteraaneille järjestettäviin tilaisuuksiin ja tapahtumiin niin Ilomantsissa kuin laajemminkin maakunnassa. Hyvin mieluisia ovat konsertit, viimeisimmäksi hän osallistui Pohjois-Karjalan alueen veteraanien, lottien ja sotaorpojen kirkkopyhään Joensuussa 15.9. 2024. Kuusi vuotta sitten Kurvinen sai kutsun Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Heikki Kurvinen ja Markku Lappalainen 17.syyskuuta 2024

 

Kuvassa sotilaan lomalippu vuodelta 1944

Reino Kurvisen matkalippu Syväriltä vuonna 1944.

Kuvassa ihmisiä kirkossa.

Kirkkokonsertti sotaveteraanien kunniaksi Ilomantsin kirkossa 7.kesäkuuta 2024. Kuvassa veteraanit Reino Kurvinen (s.1924) (oikealla) ja Armas Piiroinen (s.1924) (kuva: Markku Lappalainen)

Kirjallisuutta Ilomantsin sotahistoriaan

/in , , /by

Sotahistoriallisen bibliografian maakunnasta on laatinut Pasi Tuunainen

Appel, Erik (2011) Ilomantsin taistelu: Elokuu 1944. Viro.

Brantberg, Robert (2006) Korpikenraali. Jyväskylä.

Hattuvaaran taistelu 30.7.1944: Mukanaolleiden muistikuvia (1991) Koonnut Lauri Häyhä. Helsinki.

Hietaniemi, Lauri ja Hannu Aikio (2016) Ilomantsista Ilomantsiin 1941–1944. Keuruu.

Härkönen, Armas (2022). Talvisota Ilomantsissa. Norderstedt.

Ikonen, Jorma ja Matti Kallio (2008) Rukapirtti: Rajakenraali Raappanan maja vuosilta 1941–2007. Keuruu.

Ikonen, Jorma (2020) Vapaaehtoisena kotiseutua puolustamassa: Veikko Määttäsen talvisota. Joensuu.

Juutilainen, Antti (1994) Ilomantsi – Lopultakin voitto: Ryhmä Raappanan taistelut 26.7.–13.8.1944. Rauma.

Kallio, Matti (2011) Issakan ja Sonkajan kyläkoulut sodan käytössä kesällä 1941. Joensuu.

Kallio, Matti (2014) Hämeen Ratsurykmentti Ilomantsissa: Hattuvaaran taistelusta Kontiolahden asemalle. Jyväskylä.

Kettunen, Ensio (2021) Sodissa menehtyneet ilomantsilaiset: 1918, 1939–­1940, 1941–1944. Norderstedt.

Koskimaa, Matti (2000) Karhumäestä Ilomantsiin: II Armeijakunnan vetäytyminen Maaselän kannakselta Tolvajärvelle ja Ilomantsiin kesällä 1944. Porvoo.

Kukkonen, E. W. (1955) Tolvajärven ja Ilomantsin taistelut vv. 1939–40. Helsinki.

Väisänen, Erkki (2009) Kodua hatkat: Evakkokertomuksia Ilomantsista 1939–1944. Ilomantsi.

/in , , , , , , /by

Pohjois-Karjala menetti alueitaan rauhanteossa syksyllä 1944

Värikuvassa peltoja ja etäällä siintäviä vaaroja

Vepsänvaaraa entisessä Pälkjärven kunnassa (nyk. Tohmajärvi) kuva: Mikko Rautiainen 2023

Pohjois-Karjala on samaa Karjalaa, kuin menetetyt alueet. Kun jatkosota päättyi, menettivät Ilomantsi, Kitee, Tohmajärvi ja Värtsilä osan alueistaan jälleen Neuvostoliitolle. Toisaalta pala Viipurin lääniin kuulunutta menetettyä ja lakkautettua Korpiselän kuntaa on nykyisin osa Joensuuta ja pieni pala menetettyä Pälkjärveä on puolestaan osa Tohmajärveä. Sodan jälkeisiin vuosiin antoivat oman leimansa myös evakoiden asuttaminen eri puolille Pohjois-Karjalaa. Huomionarvoista on myös, että Sortavalassa sijainnut opettajaseminaari vakiintui sotien jälkeen Joensuuhun ja loi pohjan myöhemmälle Joensuun yliopistolle.

Värikuvassa puinen ortodoksikirkko

Ortodoksinen kirkko entisessä Korpiselän kunnossa, Hoilolan kylässä (nyk. Joensuun kaupunki) kuva: Mikko Rautiainen 2023

Menetettyjen ja vuonna 1948 lakkautettujen kuntien joukossa oli Raja-karjalaan kuuluva Korpiselän kunta. Pieni osa Korpiselästä jäi Suomen puolelle ja liitettiin osaksi Tuupovaaraa. Tuupovaaran tultua liitetyksi Joensuuhun vuonna 2005, tuli siitä tuli osa Joensuuta. Korpiselkä oli yksi enemmistöltään karjalankielisistä ja ortodoksisista kunnista. Tuo Suomen puolelle jäänyt Korpiselän osa onkin Pohjois-Karjalan ainoa kappale entistä Viipurin lääniä. Muutoin maakunta kuului Kuopion lääniin. Nykyisen rajan pinnasta Hoilolan kylästä löytyvät muun muassa Uuno Korhosen vuonna 1959 suunnittelema Pyhän Nikolaoksen kirkko sekä Veikko Larkaksen suunnittelema Joensuun itäisin luterilainen kirkko (1950). Rajavyöhykkeelle johtavan Tsiikontien varrelta löytyy myös Rajajääkäripataljoona 4:n muistomerkki.

Värikuvassa sotamuistomerkki talvimaisemassa.

Muistomerkki Tsiikontiellä Hoilolan kylässä, entisessä Korpiselän kunnassa (nyk. Joensuu) kuva: Mikko Rautiainen 2023

Toinenkin aluemenetyksiin liittyvä erikoisuus maakunnasta löytyy. Erityisesti mielisairaalastaan tunnettu Pälkjärvi menetettiin lähes kokonaan. Hyvin pieni pala kyseistä kuntaa jäi Suomen puolelle ja liitettiin osaksi Tohmajärveä. Kuitenkin suuri osa siitä, mikä ennen oli osa Pälkjärveä, on rajavyöhykettä, jonne ei luonnollisesti ole lupaa mennä. Ehtaa Pälkjärveä voi ihailla kauniissa Vepsänvaaran kylässä, jossa avautuvat laajat peltoaukeat ja etäälle siintävät vaaramaisemat. Toisin kuin Korpiselkä, Pälkjärvi kuului puolestaan Kuopion lääniin ja olikin läänin ainoa kunta, joka lakkautettiin aluemenetyksen takia.

Maakunnan pohjoisosissa aluemenetyksiä ei tapahtunut. Rukajärven suunnalla taistellut 14.divisioona piti sodan alussa 1941 saavuttamansa asemat ja vetäytyi Suomen puolelle vasta aselevon tultua voimaan. (Lue lisää: http://www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi/rukajarvikeskus/rukajarven-suunta/) Raja Lieksassa jäi samalla paikalle, jossa se on ollut jo Stolbovan rauhasta vuodesta 1617 saakka. Sotimalla Neuvostoliitto ei saanut maakunnasta muitakaan kappaleita, vaan rauhanteossa. Puna-armeijan hyökkäykset torjuttiin Laatokan Karjalan taisteluissa Pitkärannan-Loimolan-Nietjärven alueella, jossa taisteli mm. maakunnan miehistä koottu JR9 (katso lisää: https://areena.yle.fi/1-743441 ).ja Ilomantsin itäosien taisteluissa kesällä 1944. (Lue lisää täältä)

kuvassa kartta

Pohjois-Karjalaa ennen aluemenetyksiä 1944 (punaisella ympyröitynä tekstissä mainittuja paikkoja) kuva: Mikko Rautiainen

Talvimaisemassa häämöttää rajavyöhykekyltti.

Tähän päättyy Joensuu. Korpiselkä jatkuu rajan toiselle puolelle. (kuva: Mikko Rautiainen 2023)

Mikko Rautiainen, viestintävastaava, Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistys

1944: Jatkosodan lopputulos ratkaistiin Ilomantsissa

/in , , /by

Voitto Ilomantsissa elokuussa 1944 varmisti itsenäisyyden säilymisen

Mustavalkoisessa kuvassa everstinarvoinen sotilaspukuinen mies. Taustalla hirsirakennuksia

Erkki Raappana Rukajärvellä 1941 (SA-kuva)

Kesällä 1944 Suomen ja Neuvostoliiton välistä jatkosotaa oli käyty kolmen vuoden ajan. Sodan alkuvaiheessa suomalaiset olivat valloittaneet takaisin talvisodassa menetetyt alueet sekä laajoja alueita Itä-Karjalasta. Vuoteen 1942 mennessä suomalaiset asettuivat puolustukseen Karjalan kannakselle, Syvärille ja Rukajärvelle. Kesällä 1944 NL:n johtaja Stalin antoi käskyn hyökkäyksestä Suomeen. Ennen näkemättömän raju isku mursi suomalaisten pääpuolustusaseman Valkeasaaressa Karjalan kannaksella. Perääntymisen jälkeen Suomalaisten onnistui kuitenkin pysäyttää vihollinen saksalaisten avustamana kesä-heinäkuun aikana Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan suurissa torjuntataisteluissa; Tali-Ihantalassa, Viipurinlahdella, Äyräpäässä ja Nietjärvellä.

kuvassa kartta

Ilomantsi 1944 (kuva Mikko Rautiainen)

Puna-armeija yritti nyt ratkaisua pohjoisempana, jossa tavoitteena oli valloittaa Ilomantsin tärkeä tienristeys ja kiertää Suomen armeijan selustaan. Vihollisen lyömiseksi perustettiin kiireellä Ryhmä Raappana, komentajanaan Rukajärvensuunnan joukkoja johtanut ”Korpikenraalina” ja ”mottimestarina” tunnettu Erkki Raappana (1893–1962), joka tunsi hyvin Ilomantsin maaston. Raappana laati uhkarohkean suunnitelman; hän päätti lyödä Ilomantsiin hyökänneet kaksi neuvostodivisioonaa eli noin 16 000 sotilasta, kahdella, kahdenpuoleisella saarrostusliikkeellä. Suunnitelma toteutui varsin hyvin. Taistelua käytiin vaikeakulkuisessa korpimaastossa mm. Hattuvaaran-Lutikkavaaran alueilla noin kahden viikon ajan, heinä-elokuun vaihteessa, alueella, jonka laajuus oli noin 30×40 kilometriä. Motteihin, eli saarrostusrenkaisiin suljetut puna-armeijan sotilaat päätyivät lopulta murtautumaan moteista kohti itää. Suomalaisten haltuun jäi taistelualue ja valtava sotasaalis.

Mustavalkoisessa kuvassa sotilaita metsässä

Motit syntyvät Ilomantsin suunnalla (SA-kuva 6.8.1944)

13.elokuuta päättynyt taistelu oli Neuvostoliiton viimeinen yritys valloittaa Suomi. Suomalaisten saavutettua voiton Ilomantsissa, Neuvostoliitto ei enää vaatinut Suomea antautumaan ja aselepo tuli mahdolliseksi. Suomen armeija vetäytyi lyömättömänä uusien rajojen taakse. Antautuminen olisi merkinnyt miehitystä ja itsenäisyyden menetystä. Siten Pohjois-Karjalassa mahdollistettiin Suomen olemassaolo. Koska aseleponeuvotteluja ei haluttu vaarantaa, ei voitolla juuri elämöity ja laajempaan tietoisuuteen se tulikin vasta 1990-luvulla. Mannerheim totesi muistelmissaan: Ilomantsissa saavutettu voitto vaikutti uupuneeseen armeijaamme niin elähdyttävästi, että sen merkitystä on pidettävä arvioimattoman suurena. Tätä taustaa vasten on sopivaa, että sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistys perustettiin Ilomantsin voiton 76. vuotispäivänä 13.8.2020.

Mustavalkoisessa kuvassa sotilaita metsässä Suomi-konepistooleiden kanssa.

Ilomantsin korpitaistelut. Komppanianpäällikkö antamassa ohjeita motituslinjalla, Ilomantsin Hularin maastossa 6.8.1944 (SA-kuva)

Mikko Rautiainen, viestintävastaava, Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistys

 

Lue lisää Ilomantsin taistelusta täältä

tai tutustu Ilomantsin Matkailuyhdistyksen monipuoliseen aineistoon:

https://sotatie.fi/

https://sotatie.fi/sotatie/ilomantsin-motit

https://sotatie.fi/virtuaalikohteet/oykkosenvaara

Katso Yle areenasta löytyvä Ilomantsin taistelusta kertova dokumentti Korpisodan suurvoitto: https://areena.yle.fi/1-750382

Tutustu sotahistorialliseen kirjallisuuteen täältä (esim. Ilomantsi – Lopultakin voitto, Juutilainen Antti 1994, Ilomantsin taistelu elokuu 1944, Appel Erik 2011).

Ajankohtaista Ilomantsissa

/in , /by

Syvärillä taistellut Armas ”Appo” Piiroinen täytti sata vuotta

Reino Kurvinen 100 vuotta – Syvärin soturi tapasi Marokon kauhun

Veteraanipäivän juhla Ilomantsissa:

https://tapahtumat.pohjois-karjala.fi/fi-FI/page/661fa3d95c31b513eebdd734?source_widget_id=6464b42fc3f19a4c8e7273b4

Itsenäisyyden kunnioitusta talvisessa Ilomantsissa