Sotaveteraani Armas Ilvo Veteraanin iltahuudon esilaulajana
Sotaveteraani Veikko Korkka kertoo kokemuksistaan Lapin sodassa varusmiehille
Oulussa vuoteen 1998 asti toiminut Pohjan Prikaati ja Pohjan Prikaatin Kilta järjestivät kansallisen veteraanipäivän juhlan Kilpisjärvellä vuonna 1995, kun Lapin sodan päättymisestä tuli kuluneeksi 50 vuotta. Juhlaan osallistui lukuisia Lapin sodan veteraaneja. Juhlallinen lipunnosto kolmen valtakunnan rajapyykillä videoitiin ja esitettiin samana päivä Oulussa järjestetyssä kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisessa pääjuhlassa.
Kolmen valtakunnan rajapyykillä järjestetty juhlatilaisuus nimettiin Pohjanloimuksi ja se on toteutettu sotiemme veteraanien kunniaksi vuosittain. Juhlaan osallistujat ovat pääasiassa Kilpisjärven matkailijoita, osallistujia tulee myös Ruotsista ja Norjasta. Parhaimmillaan tapahtumaan on osallistunut noin 400 henkilöä. Pohjan Jääkärikilta vastaa nykyisin juhlatilaisuuden järjestämisestä Jääkäriprikaatin ja Enontekiön kunnan tukemana. Pohjan Jääkärikilta on järjestänyt kiltalaisille linja-autokuljetuksen Oulu – Kilpisjärvi – Oulu ja yhteismajoituksen Kilpisjärven koululla.
Kolmen valtakunnan rajapyykillä järjestetyn juhlatilaisuuden ohjelmaan on aina sisältynyt yhteislauluna Veteraanin iltahuuto. Edesmennyt sotaveteraani Armas Ilvo toimi useiden vuosien ajan esilaulajana. Armas Ilvo hiihti rajapyykille lähes 90 -vuotiaaksi asti. Edestakainen hiihtomatka on noin 30 km.
– Hätäilmoituksen mukaan maata kohden oli tippunut kirkas valo tai valoja hyvin lähekkäin, kertoi päivystävä palomestari Jaakko Schroderus.
Etsintöihin lähdettiin sillä oletuksella, että kyse voi olla ilmailuonnettomuudesta
Lotat antoivat lottalupauksen, jossa antoivat ”kunniasanansa että rehellisesti ja omantunnontarkasti avustavat suojeluskuntaa sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata sekä noudatan toiminnassani ’Lotta-Svärd’ yhdistyksen sääntöjä.”
Yhdistyksen säännöt edellyttivät jäseniltään arvokasta ja moraalisesti hyveellistä käytöstä – tiesitkö, että lotta ei lottapukua kantaessaan saanut esimerkiksi tupakoida eikä nauttia tai tarjoilla alkoholia?
Itsenäisyyspäivä Saarenvireessä
Rauhanehtojen mukaisesti Valvontakomissio lakkautti lottajärjestön veteraanijärjestöjen lailla ”fasistisena toimintana”, mutta aivan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, syyllistyivät lottien maineen mustaamiseen myös muutamat kotimaiset tahot. Niin Paavo Rintalan jo ilmestyessään kohua ja pahennusta aiheuttanut Sissiluutnantti kuin osaltaan myös Väinö Linnan Tuntematon Sotilas kuvasivat lottia varsin halventavassa ja kevytkenkäisessä valossa, mutta mitään todenperäisyyttä tälle loanheitolle ei ollut.
Tiukat säännöt koskivat myös suhteita vastakkaiseen sukupuoleen ja vain 0,4 prosenttia erotettiin lottien siveyssäännön rikkomisesta.
5. Liikuntaa osana kasvatusta
Myös fyysisen kunnon vaaliminen oli osa tervehenkisten nuorten kasvatusta ja pesäpallon kehittäjä Lauri ”Tahko” Pihkala yksi lottajärjestön liikuntaohjelman kehittäjistä.
Samoihin aikoihin hyväksyttiin lottajärjestön periaatteellinen kanta naisten kilpaurheiluun, jonka mukaan ”järjestö hyväksyy kilpaurheilun tehokkaana keinona herättää ja ylläpitää liikunnanharrastusta”, mikäli kilpailu tapahtuu sopivassa ympäristössä ja teknillisesti, terveydellisesti, moraalisesti ja tunnepohjaltaan naisille soveltuvissa urheilumuodoissa.
Lottajärjestön kilpailuohjelmaan hyväksyttiin murtomaahiihto sekä piirien välisenä ja piirien sisäisenä kilpailumuotona pesäpallo. Vuodesta 1933 alkaen hiihtomestaruuskilpailut toteutettiin Pihkalan suunnitteleman hitaasti kiiruhtavan -järjestelmän mukaisesti. Hiihdettävä matka oli 10 km, josta ensimmäinen 7,5 km oli verryttelytaival ja loppu 2,5 km pikataival… josta viimeiset 300-400 metriä hiihdettiin ilman sauvoja (!)
Perinne perhonen
6. Kuninkaallisia… ainakin päivän
Lottajärjestöllä (samoin kuin itse asiassa partiolaisillakin!) oli jäseniään varten oma morsiuskruunu, jota lainattiin jäsenille häitä varten. Kullattua hopeakruunua säilytetään tänään Tuusulan Lottamuseossa, eikä sitä ole käytetty juhannuksen 1945 jälkeen.
Pohjanmaalla syntyneen tukholmalaiskonsuli Jakob Hedgrenin lahjoittaman seitsensakaraisen ihanuuden lisäksi lotilla oli itse asiassa vielä kaksi muutakin muutakin vihkikruunua: F M Kangasniemen 1936 Turun suomalaiselle lottaosastolle ja Laura Koivulan vuonna 1938 Viipurin lottaosastolle lahjoittamat kruunut. Turun kruunu on näytteillä Seinäjoen Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museossa, Viipurin kruunu Etelä-Karjalan museossa Lappeenrannassa.
Jo hyvin varhaisessa vaiheessa kävi lottajärjestössä selväksi, ettei toimintaa voitu ylläpitää vain lahjoitusvaroin. Niinpä tilapäisten kanttiinien ja ruokaloiden pitämisestä alkanutta liiketoimintaa alettiin lottajärjestön keskusjohtokunnan toimesta määrätietoisesti kehittää.
Erityisenä huomion kohteena oli Suomessakin kovaa vauhtia kehittyvä matkailu. Monin paikoin lotat ryhtyivät tekemään yhteistyötä erilaisten matkailu- ja retkeilyjärjestöjen kanssa. Niinpä moniin sopiviin matkailukohteisiin perustettiinkin kahviloita, kioskeja ja retkeilymajoja. Lottajärjestön Keskusjohtokunta puolestaan teetti paikallisosastojen käyttöön piirustukset kioskin tai kahvilan järjestämistä varten ja antoi apua kannattavuuslaskelmien tekemisessä.
Kahvilat ja kioskit osoittautuivat lottajärjestön paikallisosastoille oivallisiksi tulonlähteiksi. Edullisen työvoiman lisäksi etuna tällaisissa omissa yrityksissä oli, että leipomotuotteet ja usein myös jäätelö ja virvoitusjuomat voitiin valmistaa itse.
Vuoteen 1938 mennessä kahviloita ja kioskeja oli perustettu niin innokkaasti, että lottajärjestön paikallisosastoilla oli jo 251 toimivaa liikeyritystä.
Yleisön lahjoitusten sijaan lotat ovat siis keränneet oman varallisuutensa paitsi omalla uutteralla työllään… myös melkoisella onnenpotkulla.
Lottajärjestön aavistellessa vuonna 1944 joutuvansa suojeluskuntajärjestön lailla lakkautettavaksi, perustivat he Suomen Naisten Huoltosäätiön, jolle ehtivät siirtää suurimman osan varoistaan. Tämä puolestaan otti hoitaakseen sodan jälkeen perustettujen jälleenrakennustyömaiden ruokahuollon, mitä varten palkattiin entisiä muonituslottia. Toiminta yhtiöitettiin seuraavana vuonna Työmaahuolloksi. Yritys mm. hoiti Helsingin Olympialaisten cateringin, ruokkien päivittäin jopa 75 000 asiakasta yhdeksässä kenttäruokalassaan.
Vuonna 1978 nyt jo valtakunnalliseksi työpaikkaruokailuyritykseksi kasvanut Työmaahuolto Oy siirtyi osaksi pari vuotta aiemmin perustettua Fazer Cateringiä, josta sitten kehittyi nykyinen lounasravintolaketju Amica.
Ja se onnenpotku? Osa kauppahinnasta maksettiin lotille Nokian osakkeilla… ja loppu onkin melkoista historiaa!
8. Puoluepoliittisesti sitoutumaton
Vaikka tarkoitushakuisuudeltaan vaihtelevissa keskusteluissa näkee vieläkin tuotavan esiin väitteitä siitä, kuinka lottajärjestö oli valkoinen, on totuus se, että se oli puoluepoliittisesti sitoutumaton.
Suojeluskuntajärjestön tapaan lotat pyrkivät noudattamaan toiminnassaan puolueettomuutta ja riippumattomuutta poliittisista puolueista ja niiden välisistä ristiriidoista. Vain kerran tämän linjan annettiin horjua: vuoden 1930 eduskuntavaalien alla lottajärjestön Keskusjohtokunta päätti antaa tukensa kommunismin vastaiselle rintamalle. Samassa yhteydessä Lotta Svärd -lehdessä kehotettiin lottajärjestön jäseniä antamaan äänensä eduskuntavaaleissa isänmaallisille, puolustustahtoisille, ja mikäli mahdollista, naisehdokkaille.
Talvisodan synnyttämä avuntarve kuitenkin tiivisti vapaaehtoisesti toimivien naisjärjestöjen yhteistyötä ja samoihin työiltoihin kokoontuivat nyt niin maatalousnaiset, martat, lotat kuin sosiaalidemokraattiset työläisnaiset. Jo helmikuussa 1940 lottajärjestö teki Suomen Sosialidemokraattisen Työläisnaisliiton kanssa sopimuksen, joka mahdollisti kaksoisjäsenyyden eivätkä erilaiset poliittiset näkemykset todellakaan enää estäneet mitään yhteistyötä.
9. Lottien hakaristi ei ole SE hakaristi
Kyllä, lottamerkissä, ihan niin kuin Ilmavoimienkin tunnuksessa tuohon aikaan, on hakaristi, mutta sillä ei ole mitään tekemistä natsien hakaristin kanssa – ei, vaikka näinkin näkee joskus väitettävän.
Akseli Gallen-Kallelaa pyydettiin suunnittelemaan Lotta Svärdille oma merkki vuonna 1921, mutta sen ulkoasultaan hyvin paljon Suojeluskuntajärjestön tunnusta muistuttava ehdotelma ei ollut lottien mieleen. Jo siihen sisältyi kuitenkin hakaristitunnus, Pohjolassakin suojelevana symbolina käytetty merkki, jota Gallen-Kallela oli käyttänyt omissa töissään jo 1800-luvun lopulta lähtien, samoin kuin suunnittelemissaan suomalaisten ritarikuntien merkeissä.
Seuraava ehdotus tilattiin taidemaalari Eric Vasströmiltä, jonka Gallen-Kallelan ehdotukseen perustuva suunnitelma käytti niin ikään pohjanaan hakaristisymbolia. Tunnus hyväksyttiin virallisesti käyttöön syyskuussa 1921.
Mannerheim-ristin ritareiden harvalukuinen joukko palkittiin poikkeuksellisista ansioistaan sotatoimissa, joten ainoatakaan naista ei ritareista löydy. Ylipäällikkö muisti lottajärjestön pitkäaikaista johtajaa, ”lottakenraalinakin” tunnettua Fanni Luukkosta kuitenkin toisella ainutlaatuisella huomionosoituksella.
Hänelle myönnettiin 1. luokan Vapaudenristi miekkoineen ja vielä punaisella eli sota-ajan nauhalla ja sotilaiden lailla kaulan ympäri kannettavana. Jatkosodan jälkeen hän sai vielä kunniamerkkiin liittyvän rintatähdenkin. Hän oli ensimmäinen ja ainoa nainen, joka tuon kunnian on saanut. Suurille sotasankareille varattu huomionosoitus on itse asiassa niin harvinainen, että jopa Ruben Lagus, Mannenrheim-ristin ritareista ensimmäinen, sai omansa vasta kuukausi Luukkosen jälkeen!
Luukkosen työ maanpuolustuksen piirissä huomioitiin myös ulkomailla: 1941 hänelle myönnettiin Ruotsin kuninkaan kultaisen mitalin serafiininauhassa. Vastaavan kunnianosoituksen oli mitalin 34-vuotisen historian aikana saanut tuota ennen vain neljä ruotsalaista ja kaksi ulkomaalaista.
11. Lotatkin ovat veteraaneja
Virallisissakin yhteyksissä kuulee monesti tervehdittävän kunniavieraita sanoin ”veteraanit ja lotat”. Tarvetta tälle ei kuitenkaan yleensä olisi, sillä moni lotista on ihan virallisesti veteraani. Rintamalla tai muulla sotatoimialueeksi laskettavalla alueella toiminut lotta on hakemuksesta voinut saada naisille myönnetyn rintamapalvelutunnuksen.
Järjestön riveissä oli Talvi- ja Jatkosodan aikana yhteensä noin 90 000 lottaa, joista samanaikaisesti komennuksella oli 20 000. Suostumus komennukselle lähtemiseen oli vapaaehtoinen, mutta komennukselle lähdön jälkeen oli palveluksessa pysyminen naisille ihan yhtä pakollista kuin miehillekin.
Lotat myös kantoivat oman osansa tappioista: sotavuosina surmansa sai 291 lottaa. Suurin yksittäinen kuolinsyy oli komennuksella saadut sairaudet, mutta esimerkiksi kolme lottaa katosi ja 47 menehtyi kotirintamalla ilmapommituksissa.
12. Toiminta jatkuu samojen periaatteiden mukaan yhä tänäänkin
Lottien työ maan turvallisuuden tukemiseksi jatkuu järjestön perustaneiden lottien toiveen mukaisesti yhä tänäänkin. 2004 Suomen Naisten Huoltosäätiö vaihtoi nimensä Lotta Svärd Säätiöksi. Säätiöiden toimintaa, samoin kuin sitä, mihin se voi varojaan käyttää, säätelee oma lainsäädäntönsä. Lottien toiminnan keskiössä on lakkautetun lottajärjestön jäsenten kuntoutus- ja avustustoiminta sekä säätiön sääntöjen mukainen vapaaehtoisen maanpuolustustyön tukeminen arjen turvallisuuden parantamiseen painottuen. Tätä tehdään mm. näiden aihealueiden piirissä toimivia järjestöjä ja hankkeita tukien. Esimerkiksi viime vuonna säätiö ohjasi 100 000 euroa pikaiseen ruoka-apuun poikkeusolojen myötä kriisin kohdanneille lapsiperheille.
#himmetäeimuistotsaa on tärkeä periaate myös lotille ja Lottamuseon kautta säätiö toteuttaa tehtäväänsä ylläpitää lottien arvoja ja perintöä jälkipolville kertomalla ja kouluttamalla järjestön historiasta, toiminnasta ja naisten vapaaehtoisesta työstä.
[/av_textblock]
Hallinto
Suomen Sotaveteraaniliitto on vuonna 1957 perustettu, suomalaisten sotaveteraanien valtakunnallinen etu-, tuki- ja aatteellinen järjestö.Sen edeltäjä oli Suomen Aseveljien Liitto.
Suomen Aseveljien Liitto (alkuperäiseltä nimeltään Suomen Aseveliliitto) oli vuosina 1940–1945 toiminut, vapaaehtoista sotainvalidien, kaatuneiden omaisten ja siirtoväen avustustyötä tehnyt järjestö. Liiton tunnuksena toimi taitelija Armas Raunion suunnittelema asevelimerkki, jota koristi talvisodan aikaisen lumipukuisen sotilaan profiili.
4.elokuuta 1940 perustettu liitto lakkautettiin vuoden 1944 välirauhansopimuksen perusteella 21. tammikuuta 1945. Tämän jälkeen suomalaiset sotaveteraanit olivat ilman omaa valtakunnallista yhdistystä yli kymmenen vuotta, kunnes vuonna 1957 perustettiin Rintamamiesten Asuntoliitto.
Uudelle liitolle piti luonnollisesti saada oma tunnusmerkki, mutta ongelmitta se ei sujunut. Tampereelle perustetusta Tampereen Sotaveteraanien Huoltoyhdistyksestä ilmoitettiin, että he olivat jo päättäneet omasta merkistä, joka olisi tarkka jäljennös Aseveliliiton merkistä. Tunnuksen käyttöön ottaminen sellaisenaan herätti kuitenkin pelkoa siitä, että uusi liittokin kiellettäisiin.
Tämän seurauksena Artturi Paasonen sekä Jaakko Ketola muotoilivat tunnuksen uuteen uskoon.
Aikaisemmin sotilaan takana ollut linnoituksen rintavarustus siirrettiin sotilaan etupuolelle, sotilaan kasvoja nuorennettiin ja tunnus kehystettiin pyöreällä renkaalla, joka symbolisoi sotaveteraanien aukotonta yhteishenkeä.
Vuonna 1967 Sotaveteraaniliitto juhli 10-vuotisjuhlaansa Tampereella. Juhlallisuuksien yhteydessä vihittiin käyttöön liiton lippu, johon uusi tunnus oli hyväksytty.
Suomen Sotaveteraaniliitto on Suomen suurin veteraanijärjestö, jossa on enemmän jäseniä kuin muissa veteraanijärjestöissä yhteensä.
Liitossa on 22 jäsenpiiriä. Näistä 20 on kotimaassa sekä yksi Ruotsissa ja Kanadassa. Piireissä on 354 yhdistystä, joista 338 toimii kotimaassa, 8 Ruotsissa, kuusi Kanadassa, yksi USA:ssa ja yksi Australiassa. Yhteensä niissä on 17 703 varsinaista jäsentä ja 29 967 kannattajajäsentä.
Liiton äänenkannattaja on Sotaveteraani-lehti, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa noin 70 000 kappaleen suuruisena painoksena.
Suomen Sotaveteraaniliiton lisäksi maassamme toimii kaksi muuta valtakunnallista veteraanijärjestöä: