Videot Suojärven evakkojen sotakokemuksista julkaistiin Nurmeksessa

kuvassa nainen istumassa ja mies seisomassa sisällä.

Suojärven evakot Helli Nevalainen ja Paavo Harakka (kuva Mikko Rautiainen 2023)

Sotien 1939–1945 Nurmeksen perinnetoimikunta on videoinut yläkarjalaisten veteraanien ja muiden sotasukupolven edustajien sotakokemuksia vuodesta 2019 lähtien. Aiemmin julkaistujen yhdentoista henkilön kertomuksia on ladattu yhteensä yli 46 000 kertaa. Nyt kaupungin youtube-kanavalla on julkaistu kaksi haastatteluvideota lisää. Näissä ääneen pääsevät valtimolaiset Suojärven evakot Helli Nevalainen ja Paavo Harakka.

 

Vuonna 1932 syntynyt Helli Nevalainen on yksi Valtimon viimeisistä rintamaveteraaneista. Nevalainen koki evakkoon lähdön ja kodin menetyksen kaksi kertaa. Kotiseudun jättäminen ei tuntunut Nevalaisesta hyvältä, mutta kiitollisuudella hän muistaa hyvän huolenpidon evakkopaikoissa Savossa ja Pohjanmaalla. Veteraanitunnuksen Nevalainen ansaitsi osallistuttuaan karjan kuljetukseen Suojärveltä Pohjois-Savoon kesällä 1944, vain 12-vuotiaana. Nevalaisen haastattelu on tehty maaliskuussa 2023. https://www.youtube.com/watch?v=UAWKqqWMKiw

 

Paavo Harakka syntyi Ylihärmässä vuonna 1941, hänen perheensä ollessa siellä evakossa Suojärveltä talvisodan ja välirauhan aikana. Suomalaisten valloitettua Suojärvi ja muut talvisodan jälkeen menetetyt alueet takaisin jatkosodassa, palasi Harakan perhe kotiseudulleen. Paluu jäi väliaikaiseksi ja evakossa syntynyt Paavo joutui kokemaan myös evakkoon lähdön kesällä 1944. Paavo Harakan kokemukset on taltioitu huhtikuussa 2022, jolloin hän luennoi aiheesta Nurmeksen Kirkkokadun koulun sotahistoria -kurssin oppilaille. Harakka oli myös itse haastattelemassa Helli Nevalaista. Kirkkokadun koulun 9.luokan oppilas Tatu Tervo osallistui Paavo Harakan luentovideon editointiin ja suunnitteluun. https://www.youtube.com/watch?v=tE3DZ7eZalU

 

Aiheesta uutisoi myös YLE: https://yle.fi/a/74-20040956

 

Mikko Rautiainen, Sotien 1939–1945 perinnetoimikunnan pj., videoiden tekijä