Virike- ja virkistyspäivä Ohtakarissa 2026

/in /by

Sade, tuuli ja meren vaahtopäälaineet tervehtivät tiistaina 11. elokuuta 2026 Lohtajan Ohtakariin saapuvia virike- ja virkistyspäivän vieraita. Tilaisuus oli Tammenlehvän Keski Pohjanmaan perinneyhdistys ry:n hengellisen toimikunnan järjestämä ja toteutuksessa olivat mukana myös Ohtakarin leirikeskus sekä Kokkolan Sotilaskotiyhdistys ry.

Päivään osallistui yhteensä 55 henkilöä, joista neljä sotaveteraanien leskeä ja 17 sotaorpoa. Vierailevina puhujina olivat Tammenlehvän Perinneliitto ry:n järjestöasiantuntija Heikki Karhu ja Keski-Pohjanmaan Maanpuolustusnaiset ry:n puheenjohtaja Marita Hakala. Mukana olivat lisäksi oman perinneyhdistyksen hengellisen toimikunnan puheenjohtaja, rovasti Tuomo Jukkola juontajana ja hallituksen varajäsen, kanttori Veli Ainali laulujen säestäjänä.

Kannuksen perinnetoimikunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Sakari Typpö osallistui päivän loppuosaan. Ainalin ohella musiikkia esittivät Martti Siipola ja Martti Korhonen. Maire Takalo ja Milja Kallio esittävät pienoisnäytelmän. Emäntänä toimi Ohtakarin emäntä Jonna Virkkala ja sotilaskotisisaret huolehtivat tarjoilusta.

Virkistyspäivä alkoi sotilaskotisisarien tarjoamilla voileipäkahveilla. Kahvin ja Jukkolan tervetulotoivotuksen jälkeen laulettiin virsi 408. Rovasti Jukkola piti alkuhartauden kirkkovuoden viikon aiheesta, ja sen jälkeen laulettiin Siionin kanteleen laulun 281 ensimmäinen ja toinen säkeistö. Laulun jälkeen Jukkola esitteli edellä mainittujen virkistyspäivän ohjelmansuorittajien ja vastuuhenkilöiden lisäksi myös perinneyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan Matti Uusi-Rauvan ja toiminnanjohtaja Risto Poutun.

Esittelyn jälkeen kuultiin kaksi Erkki Vakkurin säveltämää laulua, Aseveljien marssi sekä Sankarihaudalla, joista ensin mainitun on sanoittanut Toivo Alatalo ja jälkimmäisen Anna Saari. Laulujen jälkeen Jukkola kertoi lyhyesti Ohtakarin historiasta ja tämänhetkisestä toiminnasta. Heikki Karhu kertoi esityksessään eri veteraanijärjestöjen vaiheittaisesta lopettamisesta ja niiden toiminnan siirtymisestä perinneliittoon, joka nyt jatkaa veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä sekä sotaorpojen hyvinvoinnin edistämiseksi tehtävää työtä.

Hengellinen työ on keskeisessä asemassa veteraanijärjestöissä ja jatkuu myös perinneliiton työssä. Sen lähtökohta on kristillinen, mutta Karhun mukaan on tärkeää huomioida myös maahanmuuttajien omat uskonnot, mikä omalta osaltaan sitoo heidät tähän maahan ja tarvittaessa sen puolustamiseen. Hengellisen työn ohella panostetaan myös henkiseen kriisinkestävyyteen. Karhu korosti erityisesti veteraanisukupolven arvojen, henkisen perinnön siirtämistä nuorille.

Heikki Karhun esityksen ja ruokavirren jälkeen siirryttiin lohikeittolounaalle.

Iltapäivä alkoi musiikilla. Ensimmäisenä kuultiin ukrainalainen kansanlaulu Hiljainen tienoo, johon kaikilla oli mahdollisuus yhtyä sekä sen jälkeen Jukkolalla vahvistetun ryhmän laulamana Helena Viertolan Sotainvalidin virsi, Jorma Salmelan säveltämä ja Olavi Jutilan sanoittama Vapautemme kallis hinta sekä Terttu-Liisa Tokolan sävellys Anna-Mari Kaskisen sanoihin Puolesta isänmaan.

Marita Hakalan esityksessä kuultiin Keski-Pohjanmaan Maanpuolustusnaiset ry:n perustamisesta, toiminnasta ja yhteistyöjärjestöistä. Toiminnan keskiössä on naisten maanpuolustustahdon lisääminen, siihen liittyvien taitojen kartuttaminen sekä henkisen ja fyysisen kunnon kohottaminen kriisitilanteiden varalta. Muuttunut maailmantilanne näkyy Hakalan mukaan mm. yhdistyksen kasvavana jäsenmääränä. Myös Hakala korosti veteraanisukupolven arvojen tärkeyttä. Yhteislauluksi kanttori Ainali oli valinnut Keski-Pohjanmaan maakuntalaulun. Sen jälkeen nähtiin Kerttu Kastellin kirjoittama näytelmä Voitinki. Näyttelijät esitteli Jouko S Niemi. Näytelmän jälkeen laulettiin Siionin kanteleesta laulu 438. Kirkkoherra Sakari Typpö toi päivään Kannuksen perinnetoimikunnan terveiset. Päätöshartauden hän piti kirkkovuoden meneillään olevan viikon aiheen pohjalta. Hartauden jälkeen laulettiin virsi 581 ja tilaisuus päätettiin perinteisesti laulamalla yhdessä Veteraanin iltahuuto.

Pirkko Viisteensaari

Perinnelipun naulaus Ylivieskassa

/in , , /by

 

KUTSUMME TEIDÄT

 

Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen

Perinnelipun juhlalliseen naulaus- ja siunaustilaisuuteen

keskiviikkona 23.9.2026 klo 18:00

Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, Kirkkotie 7, Ylivieska

Tumma puku ja isot kunniamerkit

Paikoitusalueet: Seurakuntakoti Marian P-alue, Kirkkokatu 2

ja Terveyskeskuksen P-alue, Kirkkokatu 4.

Lämpimästi tervetuloa!

Kahvitarjoilu

Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistys ry

Lipun naulaus

Neljä Ämmänkosken miestä ei tullut kotiin

/in , /by

Tämä on tarina Ämmänkosken perheestä, jota kohtalo kuljetti varsin rankasti 1900-luvun alusta alkaen.

Olipa kerran …

Niin alkavat monet tarinat. Matti Klemola syntyi Vetelissä 1881. Hän solmi avioliiton Eliisa Annalan kanssa 1901. Matti Klemola teki torpan kontrahdin isoisänsä Jaakko Klemolan kanssa 1902, ja perhe muutti Halsuan jokivarteen Ämmänkoskelle viljelemään pientä maapaikkaansa. Tässä valheessa Matti otti sukunimekseen Ämmankoski asuinpaikan mukaan, kuten siihen aikaan oli tapana.
Perheeseen syntyi seitsemän lasta: Urho Matias 1909, Eedi Anders 1905, Elsa Elisabet 1907, Aarno Johannes (Jukka) 1909, Enni Liina Emilia 1913, Lauri Kalervo 1917 ja Martta Susanna 1918. Lapsista Enni ja Martta kuolivat pieninä kumpikin noin vuoden ikäisinä. Vaimo Eliisan kuoltua Matti avioitui Maria Karvosenojan kanssa 1919. Tästä liitosta syntyi kaksi lasta: Paavo 1920 ja Hilma 1921. Kun toinenkin vaimo kuoli keuhkotautiin vuonna 1922, Matti löysi kolmannen vaimon Kreeta Sofia Leppävuoren, ja heidät vihittiin 1925. Lapsia syntyi kaksi: Esko 1926 ja Eila 1927. Kreeta Maria sairastui myös keuhkotautiin ja menehtyi 1931. Matti jäi viiden alaikäisen lapsen yksinhuoltajaksi. Mitkä mahtoivat olla isiin tuntemukset, suurelle perheelle. Ei ole tiedossa, kun hänestä tuli sekä isä että äiti saiko perhe silloin minkäänlaista apua yhteiskunnalta, tuskinpa vain.
Koska äitiä ei ollut, isä joutui opastamaan lapsia kodin töihin, kuten leipomaan, lypsämään, laittamaan ruokaa ja pyykkäämään. Hilmalle tytöistä vanhimmalle, isä antoi emännän tehtävät, vaikka Hilma oli vain 11-vuotias. Pojat lähtivät myös nuorina kaikenlaisiin töihin, pelloille, rakennuksille, metsiin ja uitoille.
Vanhimmat pojat olivat tällöin jo muuttaneet muualle. Eedi muutti ensimmäisenä Kaustisen Salonkylään 1925 ja meni siellä naimisiin Esteri Maria Rauman kanssa. He saivat tyttären, mutta sekä Eedi että tytär Viola kuolivat vuonna 1926. Urho ja Jukka seurasivat Eediä ja muuttivat hekin Salonkylään Urho ensin ja Jukka myöhemmin. Mikä lienee ollut se voima, joka veljeksiä veti sinne, mutta kumpikin rakensi talot sinne ja menivät siellä naimisiin, Urho Emma Salon kanssa ja Jukka Kerttu Tuikan kanssa. Lapsia Urholla oli kuusi ja Jukalla yksi. Elsi-tytär muutti Vetelin Heikkilään ja avioitui siellä 1929.
Ämmänkoskella elämä sujui kovasti töitä tehden. Perheellä oli kolme lehmää ja hevonen, joiden varaan toimeentulo rakentui. Isänmaan asia oli tärkeä ja korkealle arvostettu Ämmänkoskella. Isä Matti liittyi suojeluskuntaan 1933 ja pojat seurasivat isän esimerkkiä myöhemmin. Matti Ämmänkoski oli musikaalinen mies, kuten poikansakin. Hän osallistui soittoharjoituksiin Suojalassa, vaikka olosuhteet olivat hankalat huonon tien ja matkan pituuden vuoksi. Varsinkin soittokunnan alkuaikoina Matti oli mukana nuorempien soittajien rinnalla ja toimi myös soittokunnan johtajana. Monesti hän soittajineen juhlisti suojeluskunnan tilaisuuksia. Matti Ämmänkoski sai itsekin keuhkotaudin ja kuoli 1936. Menetys oli suuri perheelle, kun isäkin nukkui pois. Talosta otti vastuun Lauri, joka oli vanhin kotona olevista lapsista. Hän lunasti torpan itselleen ja alkoi huoltaa nuorempia sisaruksiaan. Hän sai vuoden lykkäystä sotaväkeen menosta, kun kotona oli neljä alaikäistä orpoa (10-17 vuotiaat). Sotaväestä palattuaan Lauri ehti olla kotona jonkin aikaa, kunnes kutsu sotaan tuli. Kukaan ei voinut aavistaa, mitä sota toisi mukanaan Ämmänkosken perheelle. Veljekset Urho, Jukka, Lauri ja Paavo kutsuttiin puolustamaan isänmaata ja sen kansaa. Talvisodasta kaikki selvisivät. Jatkosota toi sitten suuren surun perheelle. Juhannuksen tienoilla 1941 miehet kutsuttiin palvelukseen, ja 25.6.1941 alkoivat jatkosodan sotatoimet. Heinäkuun alkupäivinä oli kovat taistelut Korpiselin Tsiipakassa. Lauri kaatui 9.7.1941 näissä taisteluissa. Alue oli runsaasti miinoitettu, ja sotilaita kiellettiin menemästä taistelupaikalle hakemaan vainajia. Pioneereille annettiin tehtäväksi puhdistaa alue tiemiinoista, ja kun tieto tuli, että alue oli puhdistettu, lähtivät sotilaat hakemaan ruumiita. Ämmänkoskilla oli tehtävä hakea Lauri-veljen ruumis. Matkaan lähdettiin kahdella hevosella. Ensimmäisen hevosen kyydissä oli Paavo ja muita Vetelin miehiä, jälkimmäisessä hevoskyydissä oli mm. Jukka. Ensimmäinen hevonen selvisi, mutta toinen hevonen ajoi miinaan, joka räjähti ja kaikki hevosen kyydissä olleet miehet saivat surmansa. Pioneerit olivat laiminlyöneet tehtävänsä, ja tämän seurauksena usean miehen elämä päättyi. Siihen päättyi myös Jukan elämä 11.7.1941. Kun vanhin veli Urho kaatui Prääsän kovissa taisteluissa 7.9.1941, Ämmänkosken perhe oli menettänyt kolme poikaansa Suomen vapauden puolesta taistelleena.
Vaikka sota oli näin rajusti tuhonnut perhettä ei vielä riittänyt. Hilma Ämmänkoski oli solminut välirauhan aikana avioliiton Väinö Pihlajamaan kanssa ja muuttanut Vetelin Patanaan. Hilman puoliso kutsuttiin myös sotaan. Hänelle oli vaikeaa osallistua taisteluihin. Hänelle tuli pelkotiloja, kun piti taistella asein ja hän karkasi rintamalta ja siitä häntä rangaistiin rintamakarkuruudesta. Häntä ei kohdeltu ilmeisestikään oikeudenmukaisesti, sillä hän ei päässyt tutkimuksiin, joissa hänen mielenterveyttään olisi selvitetty tarkemmin. Hän oli sairas mies. Vaimo Hilma kertoi, että Väinö pelkäsi sotimista ja sodan raakuuksia. Mitään poliittista siinä ei ollut.
Väinö Pihlajamaa ammuttiin sotilaskarkurina Impilahdella 19.7.1944 ja ruumis haudattiin siellä joukkohautaan. Myöhemmin Vetelin sotaveteraanit ovat järjestäneet Väinölle hautaristin Vetelin sankarihautausmaalle muiden sodassa kaatuneiden joukkoon.
Ihmetellä täytyy, miten perhe on selvinnyt niistä menetyksistä ja miten nuorimmat lapset ovat kokeneet sen, että jäivät alaikäisinä yksin kotiin huolehtimaan jo varhain omasta elämästään, ja miltä se tuntui, kun Laurikaan ei tullut kotiin. Vetelin veteraanit ovat muistaneet sodassa kärsinyttä perhettä pystyttämällä Ämmänkosken pihalle muistokiven, joka paljastettiin 27.7.1992.

Mikä on minun osuuteni tässä kerrotussa? Olen Jukka Ämmänkosken tytär, joka jäi orvoksi kolmen kuukauden ikäisenä, kun isä kaatui Korpiselän Tsiipakassa. En saanut koskaan istua isän sylissä ja tuntea sitä turvallisuutta ja rakkautta, jota vain oma isä voi antaa. Minulla on ollut isä vain piirongin päällä valokuvassa.
Marjatta Tjäru (Ämmänkoski)

Reino Keskisipilä ja usko tulevaisuuteen

/in , , /by

Pentti Rautakoski sai olla viime joulukuussa (2025) haastattelemassa silloin 100-vuotiasta sotaveteraani Reino Keskisipilää Kalajoen Raution kylällä  hänen pojantyttärensä Päivi Porasen kanssa. Teemana haastattelussa oli veteraanien arvoista Usko tulevaisuuteen. Tällä hetkellä kovin tärkeä asia kaikilla elämämme aloilla.
Olemme keskustelleet Reinon ja hänen perhekuntansa kanssa, että voisimme lähettää muutamille tahoille tervehdyksenä tällaisen erillisen viestin. Keski-Pohjanmaan perinneyhdistys näistä tahoista tietenkin Reinolle perinneyhdistyksistä läheisempänä.

Haapajärvi Suomen sodissa

/in , /by

Alueen sotilaiden osallistumisesta sotiin on saatu tietoa kolmelta eri henkilöltä. Tässä heidän vastauksensa. Tiedot ovat osittain ristiriitaisia, eri lähteissä olevien erilaisten ja puutteellistenkin tietojen vuoksi.

Tiedot koonnut: Pauli Kinnarinen:

Vapaus/Sisällissota 1918                                     

Haapajärvellä ei vapaus-/sisällissodan aikana taisteluja käyty. Jääkärikoulutukseen Saksassa osallistui kahdeksan Haapajärvistä miestä. Valkoisten puolella Etelä-Suomessa ja Hämeessä sodassa taisteli noin sataviisikymmentä Haapajärvistä miestä. Taisteluissa heistä kaatui yhdeksän miestä. Heidät on haudattu Haapajärvelle. Yksi mies kaatui Aunuksessa heimosotaretkellä. Hänet on haudattu Haapajärvelle. Haapajärvellä yksi punainen menetti henkensä. Sotatuomion perusteella hänet mestattiin ampumalla. Muistopatsas. Haapajärven vapaussodassa 1918 taistelleiden muistopatsas paljastettiin 1919.

Suomen sotien kausi 1939-1945

Haapajärvi

Suomen sotien kaudella 1939-1945 Haapajärven miehiä asepalveluksessa oli noin 1 350 miestä ja rintamatehtävissä naisia oli rintamalotta palveluksessa noin 55 naista.

Talvisota

Haapajärven alueelta palvelukseen kutsutuista miehistä suurin osa määrättiin Polkupyöräpataljoona seitsemään eli PPP 7:än. Pataljoonan Esikuntakomppania sekä Konekiväärikomppania muodostettiin kokonaan Haapajärven miehistä. Loput miehistä määrättiin Kevytosasto yhdeksään Kev.Os 9.

Jatkosota

Haapajärveltä aseisiin kutsutuista miehistä pääosa määrättiin palvelemaan tykistössä. 11. Divisioonaan kuuluneessa Kenttätykistörykmentti 4:än. KTR 4. Jalkaväkiyksiköihin määrättiin etupäässä asevelvollisuusiässä olevia miehiä. Yksiköitä oli: Jalkaväkirykmentti 8. Kokkolassa koottu JR 29 ja Suolahdessa koottu JR 50.

Lapinsota

Kenraalimajuri K. Heiskasen komentama 11.Divisioona, Kiila-divisioona ja siihen kuuluva Kenttätykistörykmentti 4:än. KTR komennettiin Lapin sotaan. Asevelvollisuusikäisiä haapajärvisiä miehiä palveli Laguksen panssaridivisioonassa jonkin verran Lapin sodan loppuun asti.

Muistopatsas. Haapajärven sankaripatsas paljastettiin 2.9.1962. Suomen sodissa vuosina 1939-1945 taistelleiden muistoksi.

Sankarihaudat

Haapajärven seurakunnan sankarihautausmaa-alueelle on siunattu Suomen sodissa 1939-1945 kaatuneina tai kadonneina 240 miestä, joista Haapajärvellä vakituisesti asuneita on 223 miestä. Siirtolaisia on haudattu 17 miestä. Haapajärven asukkaista on muualle haudattu sankarivainajina 9 miestä. Joten Haapajärvisten kaatuneiden määrä 232 miestä. Erikoisluvalla sankarihautaan on siunattu Inkeriläinen poika Toivo Rantia.

 

Haapajärvisten sotiin osallistuminen pääpiirtein, koonnut Esko Hirviniemi:

Talvisotaan Ilomantsissa PPP 7: n riveissä noin 8oo miestä sekä Kuhmon ja Sallan rintamilla muutamia kymmeniä.

Jatkosotaan 11.D:n JR 29 n riveissä noin 600 miestä, sekä KTR 4:n 3.patteristossa ehkä 400 ja Panssaridivisioonan Jääkäripataljoona 3.ssa samoin kuin Rukajärvellä 14.D:n joukoissa muutamia kymmeniä. (Pitäisikö vielä ottaa mukaan – Sotalesket ja – orvot, ehkä n 400 sekä siirtoväki Karjalasta ehkä n 800?)

Vapaussota ml kaatuneita on yhteensä 254. Kadonneista eui tietoa

. Lapin sotaan osallistui muutamia kymmeniä Panssaridivisioonan mukana.

Sankarivainajia Vapaussota ml 254. Kadonneita ehkä muutama.

Rintamalottia ehkä n 30 ja kotirintamalla ehkä n 100.

 

Koonnut Anita Rivander: Kansamme kohtalon vuodet Haapajärvi -matrikkelin mukaan 1939 – 1945 sodissa kaatuneita haapajärvisiä oli 251. Sotasampo sivuston mukaan kaatuneita haapajärvisiä oli vain 204.

1939- 1945 sotien veteraaneja oli saman matrikkelin mukaan 1404.

Edelleenkin saman matrikkelin mukaan oli 1918 sodassa 10 menehtynyttä Haapajärvistä ja 160 Haapajärvistä veteraania.

 

Muut tiedot koonnut Soili Pentikäinen:

Pro Patria taulut

Haapajärven Pro Patria taulut ovat Haapajärven seurakuntakodin salin seinässä lähellä kattoa. Entisillä kyläkouluilla on jonkin verran tauluja, joissa on sen kylän sankarivainajien nimet. Kyläkouluilla olevien taulujen seuraava sijoituspaikka ei ole tiedossa.

Haapajärven seurakuntakoti, Ronkaalankuja 3, 85800 Haapajärvi

Sankarihautausmaa ja muistomerkit

Sankarihautausmaa on Haapajärven kirkon, eli Kristuksen kirkastumisen kirkon vieressä. Sankarihautausmaalla on kaksi sotiemme muistomerkkiä. Vapaussodassa 1918 ja heimosodassa 1922 kaatuneiden muistomerkki (Vapaussodan muistomerkki, 1922) sekä Talvi- ja jatkosodissa 1939-1944 kaatuneiden muistomerkki (Sankaripatsas 1962). Kirkon Kalajoen puoleisella sivulla on Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki (1963).

Haapajärven kirkko ja sankarihautausmaa, Kirkkopuisto, Kirkkokatu 1, 85800 Haapajärvi

Muualla olevat muistomerkit

Kaupungintalon edessä on sotaan lähdön muistomerkki (1939-1945) eli Liekki-patsas. Patsas on pystytetty sille paikalle, mihin sotaan lähtijät kokoontuivat. Se paljastettiin 1980. Jalustaan kiinnitetyssä laatassa lukee: Tältä paikalta vapauden ja rauhan puolesta haapajärviset

Haapajärven kaupungintalo, Kirkkokatu 2, 85800 Haapajärvi

 

Ruusu- ja tykkipuistossa Reisjärventien ja Puistokadun kulmauksessa on Veteraanimuistomerkki. Vuonna 2003 pystytetty muistomerkki koostuu kahdesta tykistä ja niiden välissä olevasta kivestä. Kivessä on muistoteksti: Suomelle itsenäisyyden taistelleitten muistolle 2003. (Teksti on huonossa kunnossa ja siitä puuttuu osia, kirjallisista lähteistä muistoteksti löytyy toisessa, kirjakielisessä, muodossa. Nyt kivipaadessa lukee uomelle itsenäisyyden leitten muistolle 2003)

Tykkipuisto, Reisjärventien ja Puistokadun kulmaus

Kirjasto-kulttuuritalon perinnehuone ja muistolaatat

Nykyinen kirjasto ja kulttuuritalo on rakennettu suojeluskuntataloksi. Rakennuksen ulkoseinissä on kolme muistolaattaa. Suojeluskunnan muistolaatta ja KTR 4 muistolaatta pääsisäänkäynnin vieressä Kauppakadun puolella ja Kotirintamanaisten muistolaatta sisäpihan puolella ns. vapaa-aikapalvelujen siiven seinässä.

Laattojen tekstit:

  • Tällä paikalla vuodesta 1929 ja tässä talossa vuosina 1940 – 1944 toimivat Haapajärven suojeluskunta ja Lotta-Svärd yhdistys
  • III/KTR 4:n kuljetukset ryhmittymispaikoille alkoivat täältä 22.6.1941. Kotiuttaminen tapahtui 19.11.1944 Haapajärvelle. Veteraanit
  • Kotirintaman naisten työlle 1939 – 1944

Aulassa olevassa kattopalkissa on kunnia- ja muistolaatta. Laatta paljastettiin 1.9.2019. Laatassa lukee:

  • Sotiemme veteraanien, Haapajärven suojeluskunnan, Lottien, Lottatyttöjen, sotilaspoikien ja koko kotirintamamme naisten ja miesten osoittaman urhoollisuuden ja tekemän työn kunniaksi isänmaamme kohtalon vuosina 1939 – 1945. Kiitollisuudella Raahentienoon suojeluskunta-, lotta ja sotilaspoikaperinne ry, Sotilaspoikienperinneliitto ry, Lotta Svärd säätiö, Haapajärven sotaveteraanit ry, Haapajärven reserviupseerit ry, Haapajärven kaupunki, Haapajärven seurakunta, Haapajärven rauhanyhdistys ry, Haapajärven osuuspankki, LC Kantapuhto ry, LC Kultahiput ry, Haapajärven-Reisjärven reserviläiset ry, Loimaan kivi oy

Aulassa on myös Suojalukko-vitriini. Vitriinin yläpuolella on muistolaatta, jossa lukee:

  • Haapajärven sotilaspojat 1928-1944 muistoa kunnioittaen Keski-Pohjanmaan Sotilaspoikien Perinnekilta ry.

Vitriinissä on esillä perinnehuoneen esineistöä. Mallinukeilla on päällä mm. sotilas- ja lotta-asuja. Vitriinissä ei ole esillä aseita tai ammuksia.

Kirjasto-kulttuuritalon toisessa kerroksessa, vapaa-aikapalvelujen siivessä on pieni perinnehuone Suojalukko.

Kirjasto-kulttuuritalon toisessa kerroksessa, vapaa-aikapalvelujen siivessä on pieni perinnehuone Suojalukko. Tila on aikoinaan toiminut päällystön ruokailuhuoneena ja sinne pääsy on sangen vaikeakulkuinen portaikkojen ja ahtaiden käytävien kautta. Suojalukon irtaimisto on luetteloitu 2019.

Pohjanmaan Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n kokoelma, maanpuolustushuone ”Suojalukko”

Kokoelmaan sisältyy runsaasti maanpuolustukseen ja Suomen sotiin liittyvää esineistöä ja painotuotteita, minkä lisäksi siihen kuuluu Haapajärven Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n toimintaan liittyviä esineitä, kuten yhdistyksen vastaanottamia viirejä ja sen asiakirjoja.

Esineistöön sisältyy esimerkiksi neuvostoliittolaisten sotavankien puhdetöitä, pukuja sekä alkuperäisinä että jäljennöksinä ja neljä asetta. Esineiden lisäksi kokoelmaan kuuluu muutama yksityishenkilöiden arkisto ja kaksi valokuva-arkistoa. Valokuvat ovat pääosin jatkosodan ajalta.

Kokoelman on kerännyt Haapajärven Sotilaspoikien Perinnekilta ry. Suurin osa esineistöstä on saatu lahjoituksina yksityishenkilöiltä, osa on erikseen ostettu tai muutoin hankittu. Kokoelma on ollut esillä näyttelyn muodossa Perinnehuone Suojalukossa Haapajärven kulttuuritalossa vuodesta 2000.

Luettelointi on suoritettu exceliin objektitasolla. Ryhmät on luetteloitu omiin taulukoihinsa, jotka löytyvät tästä dokumentista. Kokoelman objekteista on merkitty ylös seuraavat tiedot: Inventointitunnus, nimeke, fyysinen kuvaus, kappalemäärä, historiatiedot, hankintatiedot, liittyvä tapahtuma, säilytysmenetelmä, vuosiluku, sarja sekä objektin tunnus sarjassa.

Objekteihin on fyysisesti merkattu niiden inventointitunnus tarroilla. Arvomerkkeihin ei ole liimattu tarroja, koska se olisi niiden pienen koon vuoksi vaikeaa. Kaikki arvomerkit on kuitenkin luetteloitu yksittäin, pääosin ryhmien alle.

Luettelossa on merkitty vihreällä värillä objektit, jotka tulisi säilyttää. Vaaleanvihreällä merkityt säilytetään myös, mutta niihin ei ole liimattu tarroja käytännön syistä. Hävitettävät on merkitty punaisella värillä. Keltaisella väritettyjen objektien säilyttämisestä tulisi tehdä päätös kokoelman siirron yhteydessä.

Kokoelman on luetteloinut Lauri Posio touko- ja kesäkuussa 2019