Vallius Erik Toivo s. 26.4.1907. Syntymäpaikka Polvijärven pitäjä. Kirkonkirjoissa Polvijärvi, Uskontunnustus lut. Isän nimi Erik, maanviljelijä ( kuollut ) Lähin omainen: Lydia Vallius Polvijärvi. Naimaton. Siviiliammatti: Kansak. opettaja.. Koulusivistys: Seminaari. Äidinkieli: Suomi. Vieraitten kielien taito: Ei. Rangaistukset ennen palvelukseen astumista: Ei. Aika jonka kuulunut sk:aan: 1.2- 10.4.30 Polvijärven Sk:aan. Henkilökuvaus: Pituus: 165 cm. Paino 66,5 kg. Silmien väri: Sininen. Erik. tuntomerkit: Vas. käden ranteessa ja pienessä sormessa arpi. Kutsutanumero 128/61/26 Sk. Tarkastuksen tulos ja kutsuntalautakunnan päätös. Määrätty astumaan vak. palvelukseen 11.4.1930. Joukko-os. johon määrätty: RT 3.. Saapunut 11.4.1930, ja määrätty: II / RT3. Sotilasvala 11.5.1930. Rangaistukset palvelusaikana: Ei ole rangaistu. Arvostelu: Täsmällisyys Hyvä. Ahkeruus: Hyvä. Huomiokyky: Hyvä. Sot. kehitys: Tyydyttävä. Käytös: Kiitettävä. Palveluksen laatu: Korpr. kurssilla ajalla 1.9 – 17.11.30. RUK: 21.11.30 -22.5.31. Palvelus vakinaisessa sotaväessä. Joukko-osasto RT 3 Aika 1930-1931. Toimi: Asevelv. Lomalla 20 vrk ajalla 23.6. – 13.7. 30. ja 7 Vrk. 29.5. – 5.6.31. Sotilaskoulutus: RUK 1930-31 ( M. S.K:ssa) I jatkokoulutus kauden kypsyyskurssi ja siirto II jatkokoulutus ryhmään. Pk:n Piirijs. Pvk. N:o 6/37. Erikoiskoulutus: Res. upseeri. Siirretty reserviin: 25.7.1931 TPr. 50 Vakinainen asuinpaikka ja osoite vapauttamisen jälkeen: Polvijärvi, Horsma-aho. Palvelus sk. järjestössä reserviin kuuluvana 1930 Polvijärven sk:ssa ja kuuluu edelleen. Paikallis- esikunnan jäsen.
Päällystökortin tiedot:
Sotilasarvo: Luutnantti. Kirkonkirjoissa. Koulusivistys: Seminaari. 5 lk. lys. Siviilitoimi: Kansak. opettaja. Kielitaito: Suomi, täydellinen.Ylennykset: Res. vänrikki. 25.7.31 Pvk:n N:o T.Pr 50 Res. luutnantti 4.4.1940. Pvk:n no Ylip. 43. Kunniamerkit: VR 4 6.6.40. Yp: pvk N:o 75 VR 3 4.10.41. Vapautetty vak, palv. 25.7.31 TPr 50. Lähteet: Kantakortit.
Toiminta suojeluskunnassa:
Suojeluskunnan johdossa oli paikallispäällikkö apunaan neli-jäseninen paikallis esikunta. Alkuvuoden 1939 sk.n paikallispäällikkönä toimi reservin luutnantti Olli Luhas, joka oli myös Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin X alueen aluepäällikkö. Suojeluskunnan vuosikokous valitsi tammikuun lopussa uudeksi paikallis-päälliköksi ylik. Kaarlo Hyttisen, mutta tämän joutuessa muiden reserviläisten mukana ylimääräisiin kertausharjoituksiin lokakuun alussa valittiin hänen tilalleen piirimies, kersantti Eino Tuomi. Paikallisesikunnan jäseninä olivat kansakoulun opettaja, reservin vänrikki Toivo Vallius, kersantti Asser Forsberg ja korpraali Uuno Hirvonen. Suojeluskunnan urheiluneuvojana toimi vuonna 1939 reservin vänrikki Toivo Vallius.
Opettajana
Yksi sodista välillisesti aiheutunut muutos oli koulujen toiminnan keskeytyminen useaan otteeseen. Eräs kouluista , jotka kärsivät opettajapulasta oli Horsmanahon kansakoulu. Koulun johtajaopettaja, reservin luutnantti Toivo Vallius komennettiin sotapalvelukseen, ensin talvisotaan ja myöhemmin myös jatkosotaan. Vallius kotiutettiin sodasta joksikin aikaa, ilmeisesti ikänsä ja ammattinsa vuoksi, mutta kutsuttiin takaisin palvelukseen kesällä 1944. Toinen reissu osoittautui Valliukselle kohtalokkaaksi, sillä hän katosi Teikarissa Viipurinlahdella 5. heinäkuuta 1944. Lähde: Maitopitäjä murroksessa. Kirj. Jari Mustonen ja Esa Sormunen.
Opettaja Toivo Vallius (kuvan omistaa Mika Wallius.)
Opettaja Toivo Vallius oppilaidensa kanssa Horsmanahon kansakoulussa n. v.1936-1937. (kuvan omistaa Mika Wallius)
Talvisota
Merkinnät lkp:ssa: Saapunut 8.10.39 Kan.lo / L. Me P. Määrätty: 80 / RT 3 Kirkonkirjoissa: Polvijärvi. Siviilitoimi: Kansakoulun opettaja. Perhesuhteet. Naimaton. Lähin omainen: Äiti Lyydia Vallius Polvijärvi, Lehtovaara. Vannonut upseerivalan 26.11.1939. Erinäisiä merkintöjä: Siirrot ja komennukset: Järisevä: 8.10-12.12.39; 23.12.39 – 6.1.40; 21.1 – 24.2 ja 13.3. – 31.7.40. Mustaniemi: 12.12 – 23.12.39; 6.1. – 21.1.40. ja 24.2. – 13.3.40. Osanotto taisteluihin: Järisevän jäätaisteluun 19.2.40. Toiminut Jv joukkueen johtajana. Lomautettu toistaiseksi 31.7.40.
Järisevän jäätaistelu:
Helmikuun 19. päivän aamulla vihollisen voimakas osasto, johon kuului n. 800 miestä, koetti hyökkäysvaunujen tukemana ylittää Taipaleenlahden. Vartiomiehemme antoivat aamuhämärissä hälytyksen. Miehitimme asemat, samoin Patterin, -jossa tosin ei ollut yhtään kunnossa olevaa tykkiä. Jouduin kiväärijoukkueeni kanssa patterin koillispuolelle siltä varalta, että idässä noin 5-7 km päässä olevat jääkelkat yrittäisivät kuljettaa joukkoja sivustaamme. Kaikkialla oli hiljaista. Mutta juuri kun olin antanut joukkueelleni käskyn asettua aikaisemmin ahtojääröykkiöihin valmistamiimme asemiin, alkoi niitä vastaan mitä ankarin keskitys. Jo ensimmäiset kranaatit iskeytyivät jääröykkiöihin ja eräskin jäähän noin 5 metrin päähän taakseni. Silmänräpäyksessä yritin heittäytyä maahan, mutta – sitten en muista enää seuraavia minuutteja. Kaikki tapahtui niin nopeasti: räjähdys, tulta, savua ja palamiskaasuja. Ilmanpaine kaatoi minut ja lähettini jäälle lumeen, mutta kuin ihmeen kautta pelastuimme pelkällä säikähdyksellä. Joukkueeni eräälle pk-ampujalle kävi paljon huonommin, sillä häneltä menivät molemmat jalkaterät poikki. Ankarasta tykistötulesta huolimatta kuljettivat lääkintämiehet hänet heti pois kentältä. Vihollinen lähestyi yhä asemiamme. Nyt vastasivat omat aseemme vihollisen tuleen. Jäällä olevat vihollisjoukot pysähtyivät, ja osa niistä alkoi juosta karkuun heitettyään ensin varusteensa ja aseensa pois. Hyökkäysvaunut koettivat koota ja suojatajoukkojaan sekä jatkaa hyökkäystä, mutta Järise-vän toinen tykki oli saatu sen verran kuntoon, että sillä voitiin vasaralla iskuriin lyöden ampua muutamia laukauksia. Niillä laukauksilla olikin ratkaiseva merkitys. Voimakas jyrähtely ja osuma erääseen hyökkäysvaunuun, joka syttyi tuleen, saivat vihollisen joukot sekasorron valtaan ja perääntymään. Näin päättyi Järisevän jäätaistelu torjunta-voittoomme. Hämärän tultua lähdin joukkueeni kanssa tarkastamaan taistelukenttää. Totesimme vihollisen menettäneen kaatuneina noin 200 miestä, omien tappioiden ollessa muutama haavoittunut. Sotasaaliina saimme joukottain mm. puoliautomaattikiväärejä, konepistooleja ja suksia – vieläpä vähän vodkaakin. Lähde: Kansa Taisteli lehti 6.7.1959 kirj. A.E. Tuunainen.
19.2.1940. Klo 06.55 Vartiomiehemme ilmoitti iivanoita olevan jäällä Paskaluodon ja Igolgan suunnassa. – Heti hälyytys! Klo 7.20 K-tykkijaoksemme avasi tulen paskaluodon suunnasta lähenevään osastoon. Klo 7.45 Vihollistykistö alkoi pommittaa Järisevää. Res. tkm. Nenonen, Paavo haavoittui kranaatin sirpaleista vaikeasti jalkoihin. Potilas toimitettiin asemasta heti väestösuojaan sieltä edelleen sidonnan jälkeen sairaalaan. Ko. kranaatti räjähti n. 5 m päässä tkm Nenosesta. toisia saman ryhmän miehiä ja joukkueen johtaja oli myös yhtä lähellä, mutta he säilyivät vain ihmeen kautta. Klo 8.00 Järisevän haavoittunut tykki alkoi jyrähdellä hyökkäysvaunujen tullessa n. 1 km:n päähän putkista. Ensin pitkiä, mutta sitten täysosuma – vaikka sytytys tapahtui vasaralla lyöden iskuriin. Hyökkäysvaunu syttyi tuleen jolloin toiset 4 hv, lähtivät takaisin. Viimeinen kranaatti räjähti heti putken suun jätettyä. Sitä ennen oli jo putkessa halkeama. Tykistötulen vaikutuksesta alkoi vihollisjoukossa tulla kiirettä ja ”tossuniekat” jättivät suksensa ja lähtivät juoksemaan Igolgan niemeen päin. Ylläpään ja K-joen patterit lisäsivät vauhtia ampumalla pakenevia vihollisia. Hv:t koettivat suojata pakenevia. Klo 8.30 Vihollinen jatkoi pommitusta tykistöllä ja lentopommein. Patterille ja murrokselle ( Kt- lähelle ) useita keskityksiä. Kk- ja jv osastot eivät joutuneet paljonkaan toimimaan. Kk:t ampuivat muutamia lyhyitä sarjoja ( kokeillakseen kuntoa ), mutta matka oli liian pitkä. Hv:n lähelle ryhmittyneistä vihollisryhmissä kyllä näytti kk-suihku tekevän jälkeä – aluksi lyhyitä. Oikealla oleva jalkaväki ampui sivustatulta ja vaikutus näkyi olevan kohtalainen – matka n. 700-800 m. klo 9.30 2 jääkelkkaa tuli taistelupaikalle ( punaisen ristin merkit ) haavoittuneita ja aseita korjaamaan. n. klo 10.00 Tilanne rauhoittui. Vihollinen oli jo Igolgan niemen lähellä. Klo 11.30 Suojaosasto pois asemista. Klo 12.00 Vihollinen jatkoi pommitusta Järisevään, etenkin ankara tyk. keskitys. Klo 13.00 -13.30 Kt- jaos ampui jäälle jossa 2 moottorikelkkaa hinasi perässään – jotain ( ehkä kk:ta ). Myöskin hv liikkui paskaluodon lähellä. Yksi vaunuista sai osuman joko kt tai hvt – tykistä ja jäi taistelu paikalle. 14.30 Igolgan suunnasta n. joukkue ryssiä ja 2 moottorikelkkaa. Klo 15.00 Moottorikelkoista kantoivat miehet laatikoita jalkaväkemme kenttävartio paikalle – (miinojako ? – ei, sen totesivat illalla). Klo 15.30 -16.20 Kk- jaos ampui joukkueen vahvuista vihollisosastoa joka oli edelleen jäällä öillisillä vartiopaikoillamme. – Iivanat lähtivät. Klo 16.00 Pommitus lakkasi. – Vihollisia oli vahvistettu pataljoona . Taistelupaikalle jäi kaatuneina yli 200 ryssää. Klo 17.30 Joukkueen vahvuinen osastomme ( jv. saman verran ) lähti sotasaalista hakemaan. Saalis: Kenttäradio, 1 kk, 5 pk, 18 automaattikiv. 1 kiikarikiv. 16 kivääriä, 3 pistoolia, 2 valopist. ym. Useat haavoittuneet yrittivät vielä ”taistella”. 20.2.40 Useita partioita kävi pikin yötä taistelupaikkaa tyhjentämässä. Hv:t tehtiin räjähdyttämällä käyttökelvottomiksi. Lähde: Sotapäiväkirja 1734 Järisevän linnake 4.1.1940 – 24.2.1940.
Osallistunut res. kertausharjoituksiin 6 vrk 23.2 – 28.2.41. Patterin päällikkönä.
Luutnantti Vallius miestensä kanssa siellä jossakin. (kuvan omistaa Mika Wallius)
Jatkosota – katoaminen Teikarissa 1944
Saapunut 11.6.41 Lt 4:een. Siirretty 15.6.41 6. R Pr. Määrätty: 37. Er. k. ptri. Siirretty 18.7.41 37. Er k. ptri / H.R. Tehtävä tulenjohtaja. Siirretty: 31.12.41 PR vartio P. Käytös: Hyvä. Vapautettu: 3.1.42 Meriv. esikunnan kirjeellä no 3516 / oplsal / 9.12.41.
Saapunut. 18.4.44. Laat. RPr. Siirretty: 25.4.44 RTR 2:een. Joukko-osasto: 12. TK / RTR 2 26.4.44- Toimi: Tukikohdan päällikkö. Tuntolevyn no: 1582112. Suoritetut erikoiskurssit: Pst. kurssi 18. – 24.4.44.
Meriv. -4.7.44. Kadonnut Teikarissa 5.7.44. Todistavat: Luutn. Kajanoja R. ja ylikers. Mäkeläinen A. J. 7970 ja julistettu H:gin RO:ssa kuolleeksi 20.10.50. Poistettu upseeri luettelosta T. Pres. käskyllä N:o 4 / 2.4.51. Lähde: Kantakortit.
5.7.1944 Teikarsaari. Samasta yksiköstä kuin Toivo Vallius ( 12. Torjuntakomppania ) kaatui tai katosi 18 vuosina 1925-1926 syntynyttä miestä. Kaikkiaan 12. torjuntakomppaniasta kaatui 36 miestä. Lähde: menehtyneiden tiedosto.
Yksi näistä 36:sta oli korpraali Sauvola Tauno. s. 2.8.1918 Helsinki. Löydetty Teikarista v.2010 ja tunnistettu. Haudattu Helsinkiin Hietaniemeen 2012.
28.4.44 Klo 15.30 Ilmoittautui luutn. Wallius yksikköön ja vänr. Rautala siirrettiin yksikköön 7981. 24.6.44 klo 18.30 Muutti komppania Lounais – Orslahden alueelle. 25.6.44 Klo 7.30 Järjestäytyi I Lsto kenraaliluutn. Valven tarkastusta varten. Kunnia merkkejä saivat alik. Hilska vm 1 ja tkm Matikainen vm 2. 25.6.44.klo 17.00 Käsky 1. K;n perustamisesta. Miehistö 12. ja 13. Torjuntakomppaniasta, 209. Kev. patterista ja Koul. komppaniasta. Komppanian päälliköksi kapt. A. Valkama joukkueenjohtajat luutn. P. Toivonen, T Vallius ja R. Kajanoja. Komppanian vahvuus 164 käsittäen 3 jv. joukkuetta 2 pst. ryhmää a’ 1 + 4 sekä toimitusjoukkueen. Vääpelinä ylikers. Mäkeläinen. 26.6.44 klo 1.30 Lähti vastaperustettu komppania Vilajoelle. Klo 4.30 Saapui komppania Vilajoelle ja majoitettiin Vilajoen itäpuolella oleviin taloihin. Lähde: Sotapäiväkirja RTR 2.
Suvun historiassa on vaivannut kadonneeksi julistetun luutnantti Toivo Erik Walliuksen kohtalo
Toivon kuva pääsi helmikuussa 2023 Walliuksen sukuhaaransa ainoan jatkajan Mika Walliuksen kotiin sattumusten kautta. Erilaisia musiikki- ja juontotehtäviä tekevä Mika Wallius kohtasi sattumalta 2000 luvun alkupuolella hämmentävän tilanteen Joensuussa olleessa tapahtumassa, jossa itselleen silloin vielä tuntematon nainen Tea kysyi, onko hän Mika Wallius – polvijärveläistä sukua? ”Ilmeni, että olemme samassa sukuselvitysteoksessa, ja ukkini ja hänen mummonsa ovat sisaruksia. ” kertoo Wallius. Tuosta meni useita vuosia ja sitten sosiaalisen median kautta lähestyttiin uudemman kerran, kunnes sitten viime vuoden puolella tavattiinkin. Molemmilla oli sukujen valokuva-albumit mukana ja niinhän siellä oli paljonkin yhteisiä kuvia sekä molempien vanhemman kuvia toistensa albumeissa. Keskustelu rönsysi ja onneksi myös suvun mysteeriin- sota-aikaan kadonneeksi julistettuun ukkini veljeen Toivo Walliukseen. Tuolloin ilmeni, että Tean äidille oli jostain päätynyt Toivon sotilaskuva. Ja kun sen näin, niin heti kehykset yhdistivät kammarissamme olevaan isäni sotilaskuvaan, jota menimme yhdessä katsomaan- kehykset olivat prikulleen samanlaiset. Eniten mieltäni lämmitti se, että Tea totesi ykskantaan -Toivon kuva kuuluu sinulle tänne riemuitsee Wallius.
Toivon mysteeri ajoi jo ihan pojan jolppina minut utelemaan asiaa, mutta aina kaikki päätyi siihen, että hän katosi Teikarin saarella- lähellä Viipuria. Myös nyttemmin edesmennyt sukulainen tiedusteli 80-luvulla Apu-lehdessä, josko joku tietäisi jotain tuolloin sodassa kadonneesta Toivosta, sillä huhuja liikkui. Joku epäili haavoittumista jalkaan ja joku vankileirille joutumista. Ainoa varmatieto on sotilasyksikössä olo ja sen merkinnät, kadonneeksi julistettu. Niillä tiedoilla ollaan edelleenkin,mutta kiitos nykyajan tietojärjestelmien ja Kansallisarkiston, josta sattumalta löytyi Toivo Walliuksen sodanaikaisen komppanian sotapäiväkirja digitalisoituna. Niinpä sukelsin sen saloihin. Kaikkiaan 27 sivua historiaa on tallennettuna ja kahdelta sivulta tein nimi-bongin sukulaisestani. Sivulla 19. Hän ilmoittautuu 28.4.1944 palvelukseen 12. Torjuntakomppaniaan ja sitten sivulla 25 hänet komennettiin uuteen perustettavaan komppaniaan luutnantiksi. Päiväkirjoissa Toivon nimellä oli molemmat kirjoitustavat, yksin- ja kaksinkertaisella v-kirjaimella. Toivo on julistettu kadonneeksi 5.7.1944 – kertoo selvityksistään.
Löytyykö Toivon mysteeriin sittenkin ratkaisu?
Mika Wallius on varovaisesti toiveikas. Sillä 2021 suoritetuissa sotavainajia etsivän ryhmänilmoituksessa kerrotaan seuraavaa: v.2021 suoritti 54 etsintäretkeä, niistä noin kolmas osa –Äyräpään harjulle, mutta myös Summaan, Teikarsaarelle jne. Etsintätöiden aikana löydettiin 20 suomalaista ja 23 puna-armeijalaista. Vainajien kanssa löydettiin 14 tunnistettua esinettä (12 suomalaista tuntolevyä suomalaisten sankarivainajien kanssa, 1 suomalaisen luutnantin kauluslaattojen pari plus rantatykistön merkki suomalaisen vainajan kanssa, 1 numeroitu mitali puna- armeijalaisen kanssa). Etsinnöissä ilman tuntolevyä löytyneen suomalaisen tykistön luutnantin jäämistö nostaa lämpöä ja toivon kipinään puhaltaa tuulta tieto, että alueelle jäi kaikkiaan kuusi tykistön luutnanttia, joista neljän kohtalo on selvinnyt. Helmikuisen tiedustelun perusteella korona-aika on vaikeuttanut myös THL.n Dna-tutkimuksia, joten tiedon saamiseen voi mennä aikaa. Tutkimusten edetessä Wallius onvarautunut antamaan dna-näytteen tutkimusta varten. Lähde: Mika Wallius
Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry. Osoite: Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki Puh.: 09 68424515 Markku Kiikka
Karjalankannaksella toimiva venäläinen etsintäryhmä Karjalan Valli löysi kesällä 2021 Viipurinlahden Teikarsaaresta suomalaisten sotilaiden jäänteitä, jotka saman vuoden syksyllä saatiin tuotua Suomeen tutkittaviksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeusgenetiikan tiimi on jälleen kerran tehnyt perusteellista työtä ja kolmen tunnistetun sankarivainajan jäänteet voidaan nyt helmikuussa 2023 luovuttaa omaisille kotipaikoillaan haudattaviksi. Kaikki kolme olivat jääneet kentälle saaren omistuksesta 5.7.1944 käydyissä ankarissa taisteluissa. Löydöt tehneen ryhmän kertoman mukaan vuosien takainen metsäpalo, pusikot, kaatuneet puut ja loputon määrä kranaatin sirpaleita ja muuta sotaromua tekevät etsinnän vaikeaksi. Myös jäänteiden yhteydessä mahdollisesti olevien esineiden piippaukseen. Arkistolähteiden tutkiminen ja sinnikäs yrittäminen tuottavat kutenkin tulosta.
Viimeiselle matkalleen Meilahden kallioluolasta pääsevät nyt tunnistamisen jälkeen Hietaniemen sankarihautausmaahan haudattava 80. Torjuntakomppanian matruusi Vilho Ronkainen sekä Nurmijärven sankarihautausmaahan haudattava Rannikkotykistörykmentti 22:n luutnantti Vilhelm Haikala ja Kymin sankarihautausmaalta leposijan saava 15. Tykkikomppanian tykkimies Edvin Hjelt.
Heinäkuussa 1944 käydyssä Teikarsaaren taistelussa tappiot nousivat suuriksi. Suomalaisia sotilaita jäi kentälle tai katosi noin 220. Kovia Teikarsaaressa koettiin jo talvisodassa, kun neuvostojoukot maaliskuun alkupäivinä 1940 valtasivat saaren. Tuolloin kentälle jäi tai katosi noin 40 saaren puolustajaa. Jatkosodan aikana tehdyissä etsinnöissä Teikarsaaresta löydettiin 16 tunnistamattomaksi jäänyttä talvisodan sankarivainajaa, jotka haudattiin Säkkijärven kenttähautausmaahan. 1990- luvun alun jälkeen tehdyissä etsinnöissä Teikarsaaresta on löydetty seitsemän tunnistettua ja kaksi tunnistamattomaksi jäänyttä jatkosodan sankarivainajaa.
Nyt tehtyjen tunnistamisten jälkeen yhteensä 422 Kannaksen, Laatokan-Karjalan ja pohjoisrintaman taistelukentiltä löydettyä sankarivainajaa on tunnistettu. Heistä 88 on talvisodan ja 334 jatkosodan kaatuneita.
Yleistä Teikarsaaresta.
Teikarsaarella käytiin useita verisiä taisteluja talvi- ja jatkosodan aikana. Talvisodassa venäläiset aloittivat Kannaksen sotatoimiin liittyen 2. maaliskuuta 1940 hyökkäyksen Viipurinlahden ylitse. Ensimmäiset iskut kohdistuivat muun muassa Teikarsaareen. Jatkosodan aikana heinäkuussa 1944 venäläiset olivat ottaneet tavoitteeksensa puhdistaa Viipurinlahden saariston suomalaisten joukoista. Teikarsaari joutui jälleen voimakkaan hyökkäyksen kohteeksi ja suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään saarelta 5. heinäkuuta mennessä, osa uiden. [1]
Alikersantti Viljo Ilmari Vyyryläinen nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi osallistuttuaan Teikarsaaren puolustustaisteluun kesällä 1944, jossa hän otti komentoonsa kaksi joukkuetta ja organisoi vastahyökkäyksen sekä oma-aloitteisesti järjesti haavoittuneiden huollon ja evakuoinnin. Myöhemmin hän organisoi uuden puolustuslinjan vihollisen yrittäessä maihinnousua
Maantiede: Teikarsaari on kolme kilometriä pitkä ja leveimmillään vajaan kilometrin mittainen. Uuraan satamaan on matkaa noin seitsemän ja Viipuriin noin 24 kilometriä. Vilaniemi Säkkijärven rannikolla on kahden kilometrin päässä. Läntinen osa on kallioinen Selkäranta. Teikarin korkein kohta on Mäkikallio. Metsälampi on nimeltään Maaruona. Siitä laski Kotlahteen Ruonanoja. Pienempiä järviä ovat Selkäruona ja Rasilampi, jonka luona kumpusi lähde. Saarella kasvaa mänty- ja kuusimetsää, ranta-alueilla lehtimetsää ja lepikkoa. Talvisotaan saakka asutun Teikarsaaren lisäksi kyläkuntaan kuuluivat Mellansaari, Vuolaansaari, Laukkosaari, Luppi ja Kiuskeri. Teikarin kaakkoiskulmassa sijaitsee Niemenpää ja luoteiskulmassa Pitkäniemi. Laivalaituri sijaitsi itärannalla sijaitsevassa Haukilahdessa. Saaren keskikohdalla Äysterniemen ja Listnimen välissä sijaitsee Kotlahti, jonka ranta-alue oli saanut nimen Karjanurmi.
Res. Luutnantti Toivo Vallius on haudattu Polvijärven kirkonkylän sankarihautausmaalle.
Koonnut Markku Sirviö
