Raimo Ojala
Hyrsylän mutka jäi evakuoimatta – Tertun tie kulki vankileirin kautta Suomeen
Ilomantsilainen Terttu Korhonen näkee samanlaisia piirteitä talvisodan ja Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyssodan alkamisessa. Pienen lapsen omat muistikuvat, kehomuistista, yhdistyvät kuviin Ukrainan äitien pakenemiseen lapsiensa kanssa sodan jaloista.
Terttu jäi perheensä kanssa talvisodan syttyessä Hyrsylän mutkan Ignoilan kylään, koska Ignoilan, Hautavaaran ja Hyrsylän kyliä ei evakuoitu. Suomi ei uskonut sodan syttymiseen, vaikka siihen alettiin varautua.
Tilanne muuttui nopeasti. Alueelle jääneiden ihmisten todettiin 30.11.1939 olevan sovjetin rahvasta eli Neuvostoliiton alaisia. Piti toimia Otto Wille Kuusisen hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.
Kahden kuukauden jälkeen alueen asukkaat siirrettiin Petroskoin ja Aunuksen välimaastossa olevaan Interposolkan vankileirille. Sinne siirrettiin satoja ihmisiä ja matka kesti kaksi päivää.
Monet kuihtuivat ruuan puutteen tai pienten annosten takia. Ruokaa ei saanut, ellei osallistunut työhön.
Keväällä 1940 Moskovan suurlähettiläs Juho Kusti Paasikivelle lähti anomus Suomeen pääsemiseksi. Luovutusehtojen tultua hyväksytyksi 2,5-vuotias Terttu pääsi 25.5.1940 äitinsä ja satojen muiden vankileirillä viruneiden kanssa Suomeen.
Härkävaunut toivat Hyrsylän mutkan asukkaat ensin Tohmajärven Kaurilan asemalle ja siitä edelleen tavaravaunuissa Helsinkiin Kaisaniemen koululle, jossa oli muun muassa terveystarkastukset ja kuulustelut. Evakkopaikka löytyi lopulta Kortesjärveltä.
Varhaislapsuudestaan huolimatta Tertun mieleen jäi vankileirin ja evakkomatkan aikana muutamia asioita. Hän käveli äitinsä kädestä pitäen kohti härkävaunuja ja katseli maailmaa sotilaiden saappaiden korkeudelta. Äidin oikean käden käsivarrella nukkui pikkusisko, joka kuitenkin menehtyi Suomeen päästyä.
Toinen vahva muistikuva piirtyi härkävaunujen tultua Tohmajärven Kaurilan asemalle. Nälkiintyneille palaajille oli tarjolla ruokaa höyryävistä kattiloista. Äidin sanat ” nyt myö saahaan syyvä” jäivät mieleen.
Terttu muistaa pikkusiskonsa arkkuun laittamisen.
– Hän oli kuin nukke äitinsä morsiushuntuun käärittynä pienessä arkussaan.
Takaisin Ignoilaan
Perhe pääsi palaamaan kotikonnuilleen vuonna 1941. Isän karjalaistyylinen kotitalo ja pihapiiriin rakennettu hirsitalo olivat jäljellä, mutta tapetit oli tämän rakennuksen seiniltä revitty.
Kesäkuussa 1944 alkoi toinen evakkoreissu. Terttu muistaa leikkineensä käpylehmien ja suolaheinien parissa, kun kuuli vanhempiensa keskustelevan evakkomääräyksestä. Läheistä Veskelyksen kylää oli jo pommitettu.
Tällä kertaa evakkomatka suuntautui Soiniin, jossa alkoi Tertun koulutaival kuusivuotiaana. Ensimmäisen lukukauden äitienpäiväjuhlassa evakkotyttö Terttu esitti laulut ”Jo käki puussa
kukahtaa, kukkuu, kukkuu ” ja ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu, käki kukkuu siellä ja kevät on”.
Laulunsa aikana Terttu huomasi äitien pyyhkivän silmäkulmiaan.
Olojen vakiinnuttua Ruusuvuon (vanhempien sukunimi) perhe asettui asumaan Juuan Kuhnustan kylälle. Juuassa Terttu sai käydä oppikoulun ja suunnisti kohti lapsuudesta asti ollutta unelma-ammattia. Hän pyrki 16-vuotiaana Savonlinnan seminaariin toiveena saada opiskella myös ortodoksista uskontoa. Seminaarin johtaja ohjasi Tertun kuitenkin Hämeenlinnan seminaariin, jossa oli kansakoulun opettajiksi opiskeleville myös ortodoksiuskonnon kursseja.
Oppikoulusta saadun hyvän päästötodistuksen perusteella Terttu pääsi hakemaan koulutukseen 90 muun hakijan kanssa. Pääsykokeiden perusteella 30 hakijaa pääsi opiskelemaan kansakoulun opettajaksi.
Hän on kiitollinen vanhemmilleen. Isä laittoi todennäköisesti viimeisetkin roponsa tyttärensä koulutukseen.
Opettajaksi Ilomantsiin
Opettajan työ alkoi Ilomansin Hattuvaaran koulussa. Hän ihastui kylällä olevaan pyhien Apostolien Pietarin ja Paavalin ortodoksiseen tsasounaan ja kyläläisten lähimmäisenrakkauteen.
Rakkaus syttyi myös Kaukaan metsäteknikko Heimo Korhoseen, jonka työpaikan vaihduttua muuttui myös kotikunta Kontiolahdelle kuudeksi vuodeksi.
Uusien työpaikkojen löydyttyä Ilomantsista, paluu oli helppo. Puoliso menehtyi 1970, elämässä alkoi uusi vaihe yksinhuoltajana.
Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä vuonna 1974 Terttu pääsi opettamaan aiempaa enemmän musiikkia muiden peruskoulussa opetettavien aineiden lisäksi.
Hän toimi johtajana ala-asteen, yläasteen ja lukion kuoroissa, jotka valmistivat 3- äänisiä esityksiä lähinnä kouluun omiin juhliin.
Opettajan työn ohella lapsi- ja nuorisokuoroissa opeteltiin karjalaisia ja ortodoksia lauluja. Kuoro pääsi jopa valtakunnalliseen taidetapahtumaan.
Tsizoit-kuoro puolestaan esitti lauluja karjalan kielellä. Terttu toimi siinä laulajana ja oli yksi kuoron perustajäsenistä
Arkkipiispa Paavali ihastui Tertun johtamaan ortodoksiseen kuoroon ja kutsui sen palvelemaan Kuopion kirkon liturgiassa papiston kanssa.
Kiitollinen veteraaneille
Terttu Ruusuvuo puhui opiskelukavereille evakkoudestaan vasta koulutuksen päätyttyä. Hän oli kuullut Karjalan evakkojen saaneen muualla huonoa kohtelua, vaikka itse ei ollut sitä kohdannutkaan.
Vankileiristä hän alkoi puhua vasta päästyään osalliseksi Sotainvalidien etuuksista ja palveluista 2000-luvun alussa.
Haikon kuntoutuslaitoksessa hän tohti kertoa asiasta, ja paikalla olleet parikymmentä vuotta vanhemmat sotiemme veteraanit kehottivat ”tyttönä” pitämäänsä Terttua kertomaan evakkotarinaa jälkipolville. Tämmöistäkin sota-aikana koettiin.
Haikossa Terttu kertoi tarinaansa vesissä silmin, myöhemmin pienemmän liikutuksen vallitessa.
– Jos emme olisi päässeet vuonna 1940 Suomen puolelle, elämänpolku olisi ollut kokonaan toisenlainen. Se oli vähästä kiinni.
– Olen kiitollinen sotiemme veteraaneille ja sotasukupolvelle, että Suomi säilytti itsenäisyytensä.
– Kyllä kannattaisi sopia, ettei syntyisi sotia.
Epävakaisesta maailmantilanteesta huolimatta Terttu Korhonen luottaa Suomeen, Suomen puolustukseen ja nuorisoon.
– Minä menen sinne, minne kuulun.
Tästä sukulaisnuoren lausahduksesta Terttu sai eväitä valmistautuessaan pitämään kutsuntatilaisuudessa puhetta. Maanpuolustus on korkealla myös nuorten arvoissa.
Terttu Korhonen arvostaa suuresti veteraanijärjestöjen tekemää työtä.
– Olen myös kiitollinen, että Sotaveteraanien, Rintamaveteraanien ja Sotainvalidien työn jatkajana toimiva perinnetoimikunta pitää huolta sotasukupolvesta ja järjestää Ilomantsissa tilaisuuksia, joissa voi kahvittelun ohessa osallistua yhteislauluihin, kuunnella ajankohtaisia asioita ja olla mukana yhteisössä.
Haastattelu ja teksti: Markku Lappalainen (kesäkuussa 2025)
Terttu Korhonen Ilomantsin Parppeinpirtillä. (kuva: Markku Lappalainen)
Vääpeli Sulo Leppänen (1919-1966)
Polvijärven suojeluskunnan SA-paikallispäällikkö Vääpeli Sulo Johannes Leppänen
Synt. 24.6.1919 Polvijärvi. Ammatti Maanviljelijä. Vaimo Aino Mirjami. Viisi lasta. Kuollut 18.4.1966 maanviljelijän ammatissaan heinälatoon. Koulusivistys 4/4lk. kansak. Koulun päästötodistus Lehtovaaran piirin kansakoulusta. Kirjoitettu kouluun yläkoulun 1. vuosiluokalle 15.8.1928 ja on nyt suorittanut kansakoulun oppimäärän täydellisesti. Hän on osoittanut hyvää (10) käytöstä ja hyvää(10) huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta. ( Muutkin numerot hyviä tai tyydyttäviä.) Lehtovaarassa toukokuun 20 p:nä 1932 johtokunnan puolesta Matti Sidorow, ja koulun johtaja ja opettaja Linda Sveins. Isän nimi Heikki, ammatiltaan suutari. Äidin nimi Iita. Vaimon Aino Mirjamin äidin nimi oli myös Iita. Ainon isä Heikki oli ammatiltaan maanmittaaja.
Aino ja Sulo kihlajaiskuvassa (kuva: Sulo Leppäsen albumi)
Armeijassa ja talvisodan alussa 3.Pr. ssa (3.Pr.kuului sodan alkuvaiheessa Raudun ryhmään) palvellut Sulo J. Leppänen haavoittui todennäköisesti ollessaan pst. tykkeineen tukemassa 12.12.1939 9.Rajakomppanian kolmella joukkueella suorittamaa tukikohdan takaisin valtausta.
Hän toimi jatkosodan ajan Polvijärven suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Toimipaikkana suojeluskuntatalo Suojakalliossa.
Sotilaspassin tiedot:
Tupakuva varusmiesajalta v.1939. Sulo Leppänen seisomassa kuvassa oikealla. (kuva: Sulo Leppäsen albumi)
Hyväksytty palvelukseen vapaa-ehtoisena 2.9.1938. Astunut vakinaiseen palvelukseen 2.9.38 Joukko-osasto VR ja määrätty Tykkikomppaniaan. Sotilasvala 6.12.1938. Kuulunut suojeluskuntaan: 3 vuotta Polvijärven suojeluskuntaan(liittynyt 6.12.1936). Palveluksen laatu: Aseellinen, peruskoulutuksen jälkeen suorittanut RAUK:n ajalla 1.1 – 28.4.1939 jonka jälkeen toiminut komppaniassa krh. kouluttajana. Erikoiskoulutus: Krh:n johtaja. Ylennykset: Korpr. 28.4.1939, alikers. 16.6.1939. Sot.arvo res. siirrettäessä alikers. Kunnia ja ansiomerkit Vm 2 1939. Ampumaluokat: Hyvä. Vapautettu vakinaisesta palveluksesta 1.12.1939. Jää palvelukseen sodan takia. Yleinen palvelusaika 440 vrk.
Sulo Leppänen varusmiehenä (kuva: Sulo Leppäsen albumi.)
Alikersantti Sulo Leppänen (kuva: Sulo Leppäsen albumi)
Talvisota: Saapunut 17.10.1939 3.Pr. (siis armeijassa olo aikana YH). Tehtävä lkp:n aikana Pst. tykin johtaja. Erikoiskoulutus: Pst. tykin johtaja (Pst.tykki kurssi 17.10.1938-7.11.1939) ja krh:n johtaja. Käytös: Hyvä. Osanotto taisteluihin: Kuuttaa, Kiviniemi, Taipale. Tehtävä sodan aikana: Pst. tykin johtaja. Haavoittumiset: Haavoittui 12.12.1939 vasempaan jalkaan, mikä jäänyt polvesta jäykäksi. Siirretty: 13.12.39 35. Sotasairaalaan. Arvo tai kunniamerkki: Vm 2. ja Talvisodan muistomitali. Vapautettu: 14.5.1940 Lomautettu toistaiseksi. Palvelusaika 6kk 27pv.
Sulo Leppänen haavoittumisen jälkeen. (kuva: Sulo Leppäsen albumi.)
Sotasairaalassa 10.4.1940. Sulo Leppänen oikealla edessä. (kuva: Sulo Leppäsen albumi.)
Sulo Leppänen sotasairaalassa 10.4.1940. (kuva: Sulo Leppäsen albumi.)
Vapautuspäätös: Pohjois-Karjalan suojeluskuntain piiripäällikkö on tekemällään tänään tekemällään päätöksellä ALSA:n 73 §:n 1 mom:n ja L.T.O: n D 81 a kohdan nojalla Sulo Joh. Leppäsen, s. 24.6.19. vapauttanut kokonaan asevelvollisuudesta. Joensuussa 16.5.1940. Haavoittuminen: Taipaleessa. Kranaatin sirpale osunut lantioon, reiteen ja polveen pitkittäin niin että vei osan reisiluusta katkaisematta kuitenkaan luuta kokonaan, vaurioitti myös polvea. Lihakset kärsivät myös vakavia vaurioita. Oli itse kertonut olleensa mukana pienemmässä hyökkäyksessä tuona päivänä kun kranaatin sirpale osui. Sotapäiväkirjassa 12.12.39 on maininta viholliselle menetetyn etummaisen tukikohdan valtausyrityksestä. Haavoittumisesta en ole löytänyt sotapäiväkirjoista mainintaa. Lähteet: Sotilaspassi, sotapäiväkirjat, Timo Leppänen. Koonnut Markku Sirviö.
Sulo Leppänen haavoittumisen jälkeen, vasen jalka ohut. (kuva: Sulo Leppäsen albumi)
II/JR 23 sotapäiväkirjassa 11.12.39. klo 21.00 Alistettiin yksi kk joukkue 9. Raja.K:lle Alcazarin takaisin valtausta varten. Metsäpirtin osaston sotapäiväkirjassa 11.12.39.klo 17.50 III AK: n antamasta tehtävästä johtunut käsky 9. RajaK:lle:- Vihollinen: Koukunniemessä. Päässyt todennäköisesti ”Algazarin” kasematissa. -Omat joukot: Pääpuolustuslinjamme entinen.Oikealla JR 30: n joukkoja. Vasemmalla sen III pataljoona. Takana JR 23:n yksi joukkue vastaanottoasemissa Terenttilänsuolla. -Oma tehtävä: 9. RajaK. ottaa kasematit haltuunsa, joihin jää 1 joukkue x 3Kk:ä. Muu osa komppaniasta jää saumaosastoksi suolle kasemattien taakse. Klo 22.30 9. RajaK. Terenttilässä. Klo 22.45 Käskynanto joukkueenjohtajille Kk. korsussa. 12.12.39 klo 04.30 Tykistövalmistelu ”Algazariin”. Klo 04.35 Hyökkäys alkoi pitkin Mustaojan notkoa. I joukkue eteni edellä, valtasi kasematin . II joukkue varmisti jokihaaraa. III joukkue miehitti kasematin. Hyökkäystä tuki 2 Kk:ä JR 30:stä suunnitelman mukaan. I joukkue jatkoi hyökkäystä, mutta se tyrehtyi ryssän konetuliaseiden ampuessa kiivaasti joenpenkalta. Kasematti vallattiin klo 4.50. Komentaja pyysi tykistön apua. Sitä tulikin, mutta tehottomasti. Vihollinen alkoi saartaa kasemattia, ja siellä ollut III joukkue vetääntyi n. 150m jokiuomaan. jonne I joukkuekin oli vedetty tykistökeskityksen vuoksi. Vihollinen aloitti kiivaan tykistöammunnan ja komentaja antoi joukkueille käskyn vetääntyä Terenttilänsuon eteläpäässä oleviin juoksuhautoihin. Tappiot Mustallaojalla: Kaatuneita: Res alikers. Reiman Ahtiainen, Pessi ja Lähteenkorva, sk.stm. Paksu. Haavoittuneita: Res. alikers. Aarne Vänttinen, Väinö Pasuri, Erkki Leppänen ( ei Sulo), res stm. Seemi Ylimäki, Tuomas Koljonen. Lähde: Sotapäiväkirjat
Metsäpirtin osaston (MO) ja Raudunryhmän (Ryhmä R) joukko-osastot ja johtajat:
Ryhmä M (Metsäpirtin Osasto)
Toimintaalue viivytys, Kirvesmäki
Ryhmä M Kapt. Reino Kalevi Inkinen 30.11.1939 12.12.1939
RjK 8 Luutn. P Alaranta + 30.11.1939
RjK 9 Luutn. Antero Suurkari 13.12.1939 –
ErPtri 2 Luutn. P Sirola (Metsäpirtin SKpatteri)
Ryhmä R (Raudun ryhmä)
Ryhmä R Ev. Auno Antero Kaila
Ev. Aarne Leopold Blick 01.12.1939 – 13.12.1939
ErP 6 Kapt. Onni Oiva Saarelainen 30.11.1939 – 12.02.1940 (Vuokselaan)
1/ErP6 Ahi (haav. Keljassa)
2/ErP6 Jäntti
3/ErP6 Kapt. Valtonen (luutn. Vilho Johannes Lehtonen (+) Kelja 27.12.39)
3.Pr
I/3.Pr Maj. Långhjelm
JP4 Evl. Martti Sakari Nurmi
? Luutn. Väinö Henrik Hahtela
? Kapt. Paul Åke Mortimer Johansson
? Luutn. Aapo Viskari (+ 12.01.40 Impilahti)
? Luutn. Gunnar Wilhem Kontionpää
? Sareva
RjK 6 Luutn. Niilo Aukusti HallaSeppälä
RjK 7 Kapt. Pitkänen
ErPtri 1 Kapt Mauno Metsola (Raudun SKpatteri)
Suomalaisten puolustuksessa oli 10. Divisioona Taipaleesta Haitermaan tasalle lähellä Kiviniemeä. Divisioonan puolustusalue oli jaettu Taipaleen ja Sakkolan lohkoon. Divisioonakäsitti kolme jalkaväkirykmenttiä (JR 28, JR 29 ja JR 30) sekä Kenttätykistörykmentti 10:n(KTR 10). Divisioonalle alistettiin lisäksi YH:n aikainen Metsäpirtin osasto (MO). Siinä oli runsaasti metsäpirttiläisiä ja rautulaisia sotilaita. Muut joukot olivat pääasiassa muualta suomesta koottuja. Kaikkiaan suomalaisten vahvuus oli runsaat 10 000 sotilasta. Hieman myöhemmin suomalaiset saivat vahvennuksena vielä Jalkaväkirykmentti 23:n (JR 23).Kapeahkon ja vuolaasti virtaavan Taipaleen joen kohdalla pääpuolustuslinja oikaisi Koukunniemen tyvestä Kirvesmäen kohdalta Terenttilän kautta Laatokalle. Koukunniemen kärki oli tämän johdosta jäänyt pääpuolustuslinjan ulkopuolelle. Niemen kärkeen saakka ulottuvat puolustusasemat olisi vihollinen voinut helposti saarrostaa ja tulittaa niitä niemen molemmilta sivuilta käsin. Samalla oli saatu rintamalinjaa lyhennetyksi noin 6 kilometriä.
Suomalaisten pääpuolustusaseman eteen oli jäänyt jo ennen sotaa rakennettu kantalinnoitettu tukikohta, nimeltään Alcazar. Vihollinen eteni nyt Koukunniemen miehittämättömään etuosaan 6.12.1939 ja aloitti puoliltapäivin hyökkäyksen Koukunniemen suomalaisasemia vastaan. Venäläiset hyökkäsivät panssareiden tukemana myös Acazarin tukikohtaan ja valloittivat sen. III Armeijakunta piti tukikohtaa niin tärkeänä, että käski valloittaa sen takaisin. Tehtäväannettiin ensin Metsäpirtin osastolle. Se aloitettiin seuraavana aamuna vielä pimeänaikaan ja johti joukon hajautumiseen erillään taisteleviksi ryhmiksi. Iltapäivällä aloitettu uusihyökkäyskään ei menestynyt sen paremmin. Vielä yritettiin JR 28:sta irrotettujenvahvennusten avulla, mutta tämänkin venäläiset torjuivat panssarivaunuin ja tykistötulella. Suuri vihollisosasto oli jo ehtinyt kaivautua puolustusasemiin. Vastahyökkäykset uusittiin vielä kahdesti, mutta samoin tuloksin. Tappiot olivat huomattavat ja suomalaisten oli vetäydyttävä takaisin pääpuolustusasemaansa 7.12.1939. Vielä kerran Metsäpirtin osasto yritti vastahyökkäystä 12.12., mutta turhaan. Lopulta Alcazarista päätettiin luopua sen epäedullisen sijainnin vuoksi, ja tukikohta jäi pysyvästi venäläisten haltuun. Lähde: rautu.fi Veikko Vakkinen.
Jatkosota: Saapunut: 16.6.1941 PKar. skp. Tehtävä lkp:n aikana: Polvijärven SK:n SA – paikallispäällikkö. Erikoiskoulutus: SA – paikallispäällikkö. Palvelus sotilasvirkamiehenä tai alipäällystötoimissa: Virka tai toimi Alisotilasohjaaja. Joukko-osasto PKar.skp:sa. Palvelusmerkintöjä: 1.2.1941 – 6.11.1944 palvellut pst- kouluttajana Polvijärven sk:ssa. Ylennykset: Kersantti 16.5.1941, Ylikersantti 5.9 1941. (ylennetty vääpeliksi sodan jälkeen 29.8.1945.). Vapautettu 6.11.1944 Lakkautuspalkalla siirron johdosta. Palvelusaika: 3v. 4kk. 20pv. Siirto: Nimitetty puolustuslaitoksen kersantti yp. toimeen ylikersantti Sulo Johannes Leppänen 10.2.1945 Joensuun Sotilaspiiriin. Myönnetty: Vapauden mitali I lk. Sodan 1941-1945 muistomitali. Sotavammaismerkki. Sotainvalidien Veljesliiton ansiomerkki. Lähde: Sotilaspassi. Kunniakirjat, Nimityskirja. Timo Leppänen.
Palvelustodistus : Ylikers. Sulo Johannes Leppänen on palvellut äskettäin lakkautetussa Pohjois-Karjalan Suojeluskuntapiirissä 1.2.41 alkaen alisotilasohjaajana ja edelleen 17.6.41 sodanajan paikallispäällikkönä 6.11.44 asti jonka jälkeen hoiti kotiuttamistehtäviä Polvijärvellä. Leppäsen entisenä esimiehenä haluan mainita, että olen todennut hänet erittäin kunnolliseksi, ahkeraksi ja tunnontarkaksi mieheksi. Moninaiset tehtävänsä on hän poikkeuksetta suorittanut esimiehensä täydeksi tyydytykseksi, esiintyen aina ja kaikkialla kiitettävästi. Joensuu 4.12.1944 Eversti A.R. Sainio. Joensuun sotilaspiirin komentaja.
Todistus: Vääpeli Sulo Leppänen palveli Joensuun sotilaspiirin esikunnassa toimisto-aliupseerina 10.2.-30.8.1945 välisen ajan, saaden omasta pyynnöstä eron viimeksi mainittuna päivämääränä. Esikunnassani palvellessaan suoritti vääpeli S. Leppänen hänelle kuuluvat ja annetut tehtävät hyvin. Oli käytökseltään sotilaallinen, työssään ahkera ja elämäntavoiltaan kaikin puolin moitteeton sekä raitis. Joensuussa 15 p:nä lokakuuta 1945 Joe. sp:n komentaja Eversti E. Arto
Polvijärven suojeluskunta sota-aikana.
Polvijärven suojeluskuntatalo (kuva: Sulo Leppäsen albumi)
Sotilaspojat järjestäytyneenä Polvijärven suojeluskuntatalon edustalle. (kuva: Sulo Leppäsen albumi)
Suojeluskunnan johdossa oli paikallispäällikkö apunaan nelijäseninen pakallisesikunta. Alkuvuoden 1939 paikallispäällikkönä toimi luutnantti Olli Luhas (ent. Lampen), joka oli myös Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin X alueen aluepäällikkö. Tammikuun lopussa paikallispäälliköksi valittiin ylikersantti Kaarlo Hyttinen. Hänen jouduttuaan lokaluun alussa ylimääräisiin kertausharjoituksiin, valittiin hänen tilalleen kersantti Eino Tuomi. Talvisota lamautti toimintaa, koska suurin osa jäsenistö oli komennettu rintamalle, mutta jäsenmäärä kuitenkin kasvoi 45 jäsenellä. Talvisodan jälkeen paikallispäällikkönä jatkoi rintamalta lomautettu Kaarlo Hyttinen. Aluepäälliköksi valittiin res. luutnantti Väinö Tuomi. Vuoden 1941 alussa vaihtui paikallispäälliköksi vääpeli Vilho Varis. Saatiin myös uusi aluepäällikkö luutnantti Harry Talvikoski.
Ylikersantti Sulo Leppänen v.1944. (kuva: Sulo Leppäsen albumi.)
Jatkosodan alettua paikallispäällikkö Vilho Varis joutui palvelukseen ja hänen tilalleen valittiin kersantti Sulo J. Leppänen. Suojeluskunnan esikunnan miehityksen supistuessa sodan aikana korostui paikallispäällikön merkitys suojeluskunnan toiminnassa. Polvijärven suojeluskunnan paikallispäälliköksi oli kesäkuussa 1941 nimitetty Sulo J. Leppänen. Vuonna 1919 syntynyt Leppänen oli kuulunut suojeluskuntaan vuodesta 1936 alkaen ja toiminut alkuvuoden 1941 paikallispäällikön apulaisena, alisotilasohjaajana. Vapaaehtoisena palvelukseen lähtenyt Leppänen oli osallistunut talvisotaan, jossa hän oli haavoittunut niin pahoin ettei ollut rintamakelpoinen jatkosodan syttyessä. Leppänen oli tunnontarkka mies, jolla tosin oli joskus ”tyhjjee virkainttoo”. Toisen mielipiteen mukaan ”Sulo oli kohtuuven mies”, joka mielellään auttoi ihmisiä suojeluskuntaan liittyvissä asioissa.
Jatkosodan aikana toimitaan kuului mm. Vartiointi- ja ilmavalvontatehtävät. Uusien jäsenten hyväksyminen. Osallistuminen sankarihautajaisiin. 1942 metalli ja kumikeräys. 1942 syysjuhla jossa päiväjuhla ja urheilua sekä iltajuhla jossa mm. näytelmiä, laulua ja puhallinorkesteri Joensuusta. Rintamavierailujen järjestäminen. 1943-1944 Sotilaspoikatoiminta elvytettiin, järjestettiin urheilu- ja koulutuspäiviä. Sodan loputtua joukkojen lomauttaminen.
Nurkkatanssit: Virkavalta valvoi myös luvattomia tansseja. Eräänä iltana konstaapeli Kaituri saapui tanssipaikalle. Nopeimmat tanssivieraat avasivat ikkunan ja aikoivat hypätä siitä pihalle, mutta Kaiturin huuto ” ei siitä ole kuin sadan markan sakko, elekää pitäkö kiirettä” pysäytti heidät. Toisella kerralla kesken salatanssien paikalle sattui paikallispäällikkö Leppänen. Hän astui keskelle tanssipaikkaa pistooli kädessään, mutta tanssiväki ottikin jalat alleen ja pakeni paikalta. Ainoa joka ei päässyt pakosalle oli gramofoni sylissään istunut pelimanni. Vaikka luvaton tanssiminen oli rikos, ei siihen syyllistyneitä yleensä tuomittu. Lähde: Kirja Maitopitäjä murroksessa. Jari Mustonen ja Esa Sormunen.
Joensuussa ilmestyvästä lehdestä huomasin ilmoituksen, jossa asevelvollisuusikää nuorempia poikia pyydettiin vapaaehtoisina pyrkimään takaisin vallattuihin pitäjiin perustettuihin suojelu- ja turvajoukkoihin, ilmansuojelukomppanioihin. Menin ystäväni Kalevi Aaltolan luokse ja ehdotin että eiköhän mekin lähdetä sinne mukaan. Heti seuraavana aamuna lähdimme Polvijärven kirkolla sijaitsevalle suojeluskunnan talolle, missä halukkaat lähtijät voivat ilmoittautua paikallispäällikölle. Paikallispäällikön tehtäviä hoiti talvisodassa haavoittunut ja rintamatehtävistä vapautettu ylikersantti Sulo Leppänen. Hän oli lähtöisin samasta Hukkalan kylästä missä asuimme, ja oli meille entuudestaan tuttu. Hänen toinen jalkansa oli jäänyt haavoittumisen vuoksi taipumattomaksi, ja siksi käytti kävelyn helpottamiseksi keppiä. Luonteeltaan hän oli sotilaallinen ja jämpti mies, joka myös tunsi oman arvonsa. Tultuamma suojeluskunnan talon pihaan, jäimme keskenään miettimään, miten meidän tulisi käyttäytyä ja puhutella paikallispäällikköä. Pitäisikö sisälle tultua tehdä asento ja puhutella ylikersantiksi. Koska kuitenkin olimme vielä siviilipoikia, emme katsoneet tuota käytäntöä tarpeelliseksi. Menimme ovelle, koputimme ja luvan saatuamme astuimme arasti sisään. Esitimme asiamme ja sanoimme olevamme valmiit lähtemään noihin joukkoihin, ja toivomuksemme oli päästä synnyinpitäjällemme Impilahdelle. Leppänen selaili papereitaan ja soitti yhden puhelun. Otti sitten nimemme ja osoitteemme ylös sekä lupasi ilmoittaa meille kun asia on selvä. Tuosta käynnistä ei mennyt viikkoa enempää kun saimme virallisen kutsun saapua suojeluskunnan talolle lähempiä ohjeita kuulemaan. Siellä meille ilmoitettiin, että voimme lähteä niin pian kuin meille vain sopii. Samalla saimme kulkemiseen oikeuttavan luvan sekä vapaan rautatielipun matkustamiseen Joensuusta Impilahdelle. Perillä meidän tuli ilmoittautua Is. komppania 957:ssä, jonka esikunta sijaitsi siellä. Lähde: Niilo Vunnelin kirja Muistelmia sotavuosilta 1939 – 1944.
Kun desantteja oli pudotettu Polvijärven Partalaan oli Yrjö Miettinen kirkonkylällä palaamassa lomalta etulinjoille Karjalan kannakselle. Paikallispäällikkö Leppänen oli tavannut hänet ja pyytänyt mukaan desanttien jäljitys porukkaan. Miettinen oli vastannut jäävänsä mielellään kun vain saa todistuksen
”komennuksesta” eikä tarvitsisi palata kannakselle. Hänen oli kuitenkin katsottu tärkeämmäksi palata etulinjoille. Lähde: Raimo Miettinen.
Asekätkentä: Asekätköjä paljastui jo vuoden 1944 loppupuolella. Lääninhallituksen yleiskirjeen johdosta Polvijärvellä helmikuun lopulla 1945 kuulusteltaviksi joutuivat suojeluskunnan viimeisen esikunnan entisistä jäsenistä Sulo Leppänen, Eino Tuomi, Uuno Hirvonen ja Otto Hyvärinen. Leppänen kertoi saaneensa marraskuun alussa 1944 suojeluskuntapiiristä käskyn koota kaikki suojeluskunnan ja suojeluskuntalaisten hallussa olevat aseet suojeluskunnan omistamalle talolle, Suojakallioon, 7.11. mennessä. Näin myös tapahtui. Muutaman päivän perästä aseet vietiin suojeluskuntapiirin toimesta autolla Joensuuhun. Kertoja oli mukana valvomassa, että aseet todella toimitettiin piirin keskusvarastolle.
Suojeluskunnan lakkauttaminen: Polvijärven Suojeluskunta kokouksessaan 3.11.1944 päätti lahjoittaa kunnalle Suojakallio nimisen talonsa, urheilukenttäalueen, ampumarata-alueen sekä Mustaluoto ja Haukiluoto nimiset saaret. 6.11.1944 Suojeluskuntien päällikön viimeinen päiväkäsky. Paikallispäällikkö Sulo J. Leppänen vapautettu palveluksesta 6.11.1944. Lähde: Maitopitäjä murroksessa kirja Mustonen /Sormunen.
Sodan jälkeen Sulo Leppänen oli vielä puolustuslaitoksen palveluksessa yp. kersantin toimessa. Sotainvaliidien Veljesliiton Joensuun seudun osasto ry:n toimistonhoitajana ajalla 20.8.1945-21.1.1946. (Hän oli jo sodan aikana SV:n Polvijärven alaosaston sihteerinä ja asiamiehenä 2.9.1942 – 1944.) Sen jälkeen monissa ammateissa ja toimissa.mm. Autoilijana, Vakuutusasiamiehenä ja vakuutustarkastajana Pohjola (1950 alkaen) ja Kaleva (1947 alkaen) yhtiöissä. Suorittanut Kalevan piiritarkastajakurssin 10-16.1.1951 kiitettävästi. Ulosottomiehenä. Tästä ajasta todistus: Pyynnöstä täten todistan, että autoilija Sulo J. Leppänen s.24.6.1919 Polvijärvellä on toiminut Polvijärven kunnan ulosottomiehenä 12.10.1951 annetun lääninhallituksen määräyksen perusteella tammikuun 28 päivään 1957 saakka eroten mainittuna päivänä ko. tehtävästä omasta pyynnöstään. Polvijärvellä tammikuun 10 päivänä 1966 Kunnanjohtaja Pentti Ratilainen. Sosiaalilautakunnan jäsenenä ja huolto-osaston puheenjohtajana 1952-1956, tästä ajasta hän on kertonut olleensa jakamassa vähävaraisille koululaisille kumiteräsaappaita mm. Hukkalan suunnalla. Ollut Polvijärven Ev. lut. seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenenä 1949-1951. Hänen ollessaan seurakunnan kirkkohallintokunnan puheenjohtajana (1952 – kuolemaansa asti) ja taloudenhoitajana tehtiin uusi pappila (pikku pappila), kirkon remontti, ison pappilan (vanha) perusteellinen korjaus ja hautausmaa-alueet sekä siunauskappelit päätettiin rakentaa Martonvaaraan ja Räiskyyn. Suorittanut 25-26.5.1954 Joensuussa seurakuntien tilintarkastajien kurssin. Osallistunut suurella harrastuksella ja uhrautuvaisuudella Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosaston työhön kuuluen sen johtokuntaan. V. ja U. seura Polvijärven Urheilijat ry:n sihteerinä 26.7-22.11.1942. ja puh.joht. 22.11.1942 – 1944. Metsästys- ja ampumaseura Hukkalehdon Erä ry:n puh.joht. 1961-1964.
Vuosina 1948-1950 hän toimi kuorma-autoilijana Reino Leppäsen kanssa. Sen jälkeen taksi autoilijana. Autoina ollut Hillman Minx, Kanadan lähetystön käytössä ollut Ford Custom V8 vm. 50, Hansa Goljat joka oli bussi mallinen, Mercedes-Benz 190D v.60 ”ponttoonimersu”( ensimmäinen 190D polvijärvellä) ja v. 64 Mercedes-Benz 190D jolla poikansa Timo Leppänen aloitti ”taksihommat”. Timo Leppänen muistelee että Sulo oli Helsingin olympialaisissa mukana sotainvalidien Coca-Cola kampanjassa ( Tehdas lahjoitti Sotainvaliidien Veljesliitolle 720 000 pullollista.) ja toi Ford Customin tullessaan. Autossa oli mukana Coca-Cola kylttejä, mainoksia, korkkeja ja muutama täysi pullokin.
Sulo Leppäsen Ford Custom -auto ja sota-ajan ystäviä. (kuva: Sulo Leppäsen albumista.)
Sulo oli perustamassa 18.5.1952 Polvijärven ammattiautoilijat järjestöä yhdessä Reino Leppäsen ( josta tuli ensimmäinen puheenjohtaja),Valde Mertasen, Veikko Mertasen, Ilkka Räsäsen, Armas Happosen, Ansu Mertasen (joka toimi ensimmäisenä sihteerinä),Veikko Sormusen, Veikko Seppäsen ja Enok Pakarisen kanssa. Lähde Timo Leppänen.
Autoilija (maanviljelijä) Sulo Leppänen on toiminut sodan jälkeisen ajan Sotainvalidien Veljesliiton Polvijärven osastossa ajoittain osaston puheenjohtajana, varapuheenjohtajana ja johtokunnan jäsenenä. Samoin hän on kuulunut Joensuussa toimivan ja järjestömme omistaman Niinivaaran Autohuollon (Shell) johtokuntaan. Lähde: Piirin todistus 13.1.1966.
Sulon hautajaisiin Räiskyn kappeli ei ollut vielä valmis. Kylmäkellari vainajien säilytykseen oli kuitenkin käytössä ja Sulon arkku oli siellä säilytyksessä hautajaisiin saakka. Siunaus toimitettiin kirkossa 1.5.1966 kirkon ollessa täynnä saattoväkeä.
Sulo J. Leppänen on haudattu Polvijärven kirkonkylän Hautausmaalle.
Sulo Leppäsen hauta Polvijärven hautausmaalla. (kuva: Markku Sirviö)
Koonnut Markku Sirviö
sotamies Onni Rahkola (1923-1942)
Sotamies Rahkola Onni Pauli Armas
Synt. 8.8.1923 Syntymä-koti- ja asuinkunta: Polvijärvi. Siviilisääty: Naimaton. Sotilasarvo: Sotamies. Joukko-osasto: Jalkavakirykmentti 7, Tykkikomppania. Kuolinpäivä 28.10.1942. Kuolinpaikka: Ohta. Kuolin syy: Kaatui, ruumis evakuoitu ja haudattu. Hautausmaa: Polvijärvi, Martonvaaran sankarihaudat. Lähde: Menehtyneiden tiedosto.
Kantakortti tietoja: Rahkola, Onni Pauli Anders. Isän nimi: Anders. Uskontunnustus: Lut. Siviilitoimi: Auton apumies. Koulusivistys. 4/4 kansak. Äidinkieli: Suomi. Ollut kutsunnassa 3.1.1942. Kuntoisuusluokka :A1. Määrätty as. vak. palvelukseen 18.1.1942. Joukko-osasto johon määrätty: Ps. koul. K. Asuinpaikka kotiuttamisen jälkeen: Polvijärvi, Martonvaara N:26. Ilmoitus kuolemantapauksesta: Rahkola Onni Pauli Anders. Sotamies. Tuntolevy N:o 442444. Perusyksikön kp:os.: 3654 Lähin omainen: Äiti Ida, os. Polvijärvi, Martonvaara. Kaatunut taistelukentällä, missä: Ohdassa. KEK:n merkinnät ruumiista. Vastaanotettu 30/10.1942. Lähetetty, minne : Polvijärvi 2/11.1942. Lisätietoja ruumiista: Luoti päähän. Lähde: Kantakortit.
28.10.1942 klo 17.55 II pataljoona.
Pv:n kuluessa vih. ampui tk. 1:een ja 2:een 9 4,5″, 12 3″, 8 krh:n 3 pst. tykin kranaattia sekä tk 4:ään 6 raskasta krh:n kranaattia. Oma krh. pakoitti 7 kr:lla vihollisen vetämään RK:nsa suoja-asemaan Metsä 6:n maastossa, sekä ampui 6 kr. häirintää vih. asemiin. Tk. 7:ssa kaatui kiväärin luodista 1 stm.
Pst. tykkimme häiritsivät vih. liikehtimistä Ohdan aukealla, paikalla olevalla tiellä (n. 10 ryssää kaatui ja haavoittui). Omat tappiot: Pohj. lohkolla kaatui kiväärin luodista 1 sotamies. Lähde: Sotapäiväkirja 9580 Jalkaväkirykmentti 7. 10.7.1942-31.12.1942.
28.10.1942. Yö kulunut rauhallisesti. Vih. jalkaväki aseiden tuli jonkin verran vilkkaampaa. Vihollinen ampunut päivän kuluessa 9kpl 4,5″ tk. 2:n, 3:n ja 8:n taakse, 12 kpl 3″ tk. 1:n ja 2:n taakse. 23 kpl. pst. tykin kr. tk. 3.een. 3 kpl pst. tykin kr. tk. 2:een, 8 kpl krh:n tk. 2 , 3 ja 8:aan, 6kpl rask. krh. tk. 4:ään. Klo 9.00 Oma krh. ampui 7 kr. 80 m:iä metsäbunkkerista pohjoiseen 3″ tykkiä, joka heti vietiin pois. Klo 10.30 samoin krh. ampui metsäbunkkerin taakse, jossa 82 mm:n kranaatinheitin. Omat tappiot: Klo 13.30 stm. Rahkola, Onni Pauli, rykmentin tykkikomppaniasta kaatui tukikohta 7:ssä, luoti päähän. Klo 22.00-24.00 vihollisen partio liikuskeli tk.7:n edessä, karkoitettiin jv. aseiden tulella. Oma krh ampui 5 kr. maali ”Jussiin”. Lähde: Sotapäiväkirja 9653 Jalkaväkirykmentti 7. II pataljoona, 10.61941-31.1.1942.
Paikalla olleen aseveljen Yrjö Miettisen kertomus tapahtumasta. Onni Rahkola oli uhkarohkeasti kiikaroimassa korsun katolla, aseveli oli kehoittanut tulemaan suojaan, mutta Rahkola oli jatkanut kiikarointiaan. Aseveli oli tarjonnut Rahkolalle tupakan ja ne sytytettyään aseveli oli laskeutunut suojahautaan tällöin kiväärin räjähtävä luoti oli osunut Rahkolaa otsaan vieden puoli päätä mennessään läpi. Lähde: Raimo Miettinen.
Koonnut: Markku Sirviö
Pioneeri Onni Miettinen (1919-1941)
Pioneeri Miettinen Onni Einari
Synt. 29.7.1919. Syntymäpaikka: Polvijärvi. Kirkonkirjoissa: Polvijärvellä. Haavoittui ja hukkui Kiestingissä 21.9.1941.
Isän nimi: Antinp. Lähin omainen: Isä Polvijärvi, Martonvaara, Lipasvaara. Nainut tai naimaton: N:ton. Siviilitoimi tai ammatti: Maanvilj. Koulusivistys: 3 lk. kansak. Äidinkieli:S Vieraitten kielten taito: Ei. Ollut kutsunnassa 22.9.1939. Hyväks. vak. palvelukseen. Määrätty astumaan palvelukseen 27.12.1939. Joukko-os. johon määrätty: Pion. koul. keskus. Saapunut 27.12.1939 ja määrätty 3. kompp. Sotilasvala 1.2.40. Arvostelu: Täsmällisyys, ahkeruus, huomiokyky, sot. kehitys, käytös, kaikissa Hyvä. Palveluksen laatu: Aseellinen. Huomautuksia: Siirr. 10.2.40 1.K:n. Siirr. 3./ Pion. P. 18. 11.3.40. Lomalla 10 vrk 17.10 – 26.10-40. Siir 15.12-40 3./ Pion. P. 5. Erikoiskoulutus asevelv. Pioneeri. Sotilasarvo: Pioneeri. Pituus 169 cm Paino 63 kg. Silmien väri: Sininen. Kaasunaamarin numero: 2 Saappaan numero: 43. Vapautettu 26.6.1941; Täysin palvelleena. Palvelusaika: 18 kk. Vakituinen asuinpaikka ja osoite vapauttamisen jälkeen: Polvijärvi, Martonvaara, Lipasvaara.
Palvelus lkp:n jälkeen. Saapunut 27.12.1939 Pion. koul. keskus. Tuntolevyn N.o 976906
Tuntolevyn n:o 696658. Haavoittunut 21.9.41 Lohilahdessa ja hukkunut samana päivänä Tuoppajärveen. Kuoleman syy: Hukkui syöksyveneen kaatuessa. Vainaja lähetettiin 26.9.41 Ouluun. Lähde: Kaatuneiden kantakortit.
21.9.41 Pion. Miettinen haavoittui Lohilahdessa ja tuotaessa häntä syöksyveneellä yli järven, vene kaatui Pion. Miettinen Onni Einari hukkui samoin kuin 5 muuta henkilöä joukossa 1 lotta n. klo 20.30. Veneessä olleista 7 henkilösta pelastui ainoastaan lotta Harjula. Lähde: Sotapäiväkirja 19562 Pioneeripataljoona 15. 3. komppania.
21.9.41 Klo 22.15 Ilmoittaa luutn.Kallio, että patl:n satamasta lähtenyt syöksyvene tehnyt haaksirikon Lohilahden suussa. Tällöin lienee hukkunut 6 henkeä. Ilmoituksen haaksirikosta tuonut mainitusta veneestä pelastunut lotta Harjula. Lähde: Sotapäiväkirja 10420 Jalkaväkirykmentti 12 II pataljoona.
16-20.9.41 Moottorimiehet jatkuvasti huoltoajoissa Tuoppajärvellä. 21.9.41. Alik. Piirala hukkunut toimiessaan perämoottorin kuljettajana ja siirtäessään Lohilahdessa yhtä vääpeliä, alikersanttia, kahta haavoittunutta ja kahta lottaa Lohilahdesta Kiestinkiin. Ainoastaan yksi lotta pelastui uimalla rantaan n. 80 m. Onnettomuuden syy: Moottorin pysähdyttyä ei alik. Piirala ollut pitänyt moottoria uudelleen käynnistäessään sitä veneensuuntaisena. Seurauksena oli veneen täyttyminen perästäpäin vedellä mitä kova tuuli vielä auttoi. Tässä yhteydessä huomautettakoon, että olisi ehkä sytä perämoottorit varustaa jonkinlaisella lukituksella esim. ketjujen avulla niin ettei moottorin ja veneen välinen kulma ie voisi erehdyksessäkään tulla vaaralliseksi mitä lukitusta kuljettaja voisi käyttää esim. myrskyllä jolloin seisominen on epävarmempaa ja joillain taipaleilla jolloin kuljettajan ei tarvitsisi niin jännittyneenä seistä. 23-25.9.1941 1 ups. ja 8 miestä naaraamassa hukkuneita 6 henkilöä ja moottoria jolloin 24.9 saatiin 4 hukkunutta ja moottori ylös sekä 25.9 yksi hukkuneista ylös. 1-2.10.1941 Moottorivene
onnettomuudessa hukkuneiden naarausta jatkettu. Lähde: Sotapäiväkirja 23038, 2. Siltakomppania, 15.6.1941-31.12.1942.
21.9.1941. Iltayöstä hukkui komppaniamme vääpeli Somerpuro August. (s.16.5.1895 Suonenjoki, 2 lasta) Lähde: Sotapäiväkirja 10363, Jalkaväkirykmentti 12. 4. komppania, 12.6.1941-13.3.1942.
21.9.1941. Klo 16.40-17.50. Ihmeellinen hetki ( 2 lottaa ) todella etulinjalla asemiamme katsomassa. Klo 20.00. Komppaniamme Eeva lotta (Rissanen Eeva Ilona Inarista 24v. 3 lasta ) hukkui paluumatkalla etulinjasta. Lähde: Sotapäiväkirja 10373 Jalkaväkirykmentti 12. 6. komppania, 10.6.1941-25.9.1941.
21.9.1941 Klo 15.00 Haavoittui Stm. Telkkälä ( Telkkälä Johan Benjam s.6.3.1921. oli mukana veneessä ja hukkui). Lähde: Sotapäiväkirja 10369, Jalkaväkirykmentti 12, 5. komppania, 10.6.1941-26.4.1942.
21.9.1941 Hukkui Tuoppajärveen Alikersantti Mehtäjärvi Aarne Adolf s. 8.5.1921 Inari. Haavoittunut 18.8.1941 Kiestingin radalla. Palveli JR 12 II pataljoonassa. Lähde: Kantakortit.
Onni Einari Miettinen on haudattu Polvijärven sankarihautaus maalle.
Koonnut: Markku Sirviö
Kaatuneitten omaisten liiton alueellinen 80-vuotisjuhla Joensuussa 10.8.2025
Sotaorvon tarina sanoin, sävelin ja kuvin 10.elokuuta 2025 klo 13.00. Paikka: Joensuun ev.lut.srk. keskus, Kirkkokatu 28, 80100 Joensuu
”On kesäkuu 1944. Isä on viimeistä kertaa lomalla ja lähdössä toiveikkaana viimeistä kertaa Kannakselle. Äiti vei isän hevosella Matkaselän asemalle sotilaiden yhteiskuljetukseen. Oli luvattu, että nyt pääsee takalinjoille. Toisin kuitenkin kävi! Kannaksella alkoi suuri rynnäkkö kesäkuun 9. päivänä 1944. Isän joukot joutuivat ensimmäiseen tuleen ja juhannuksena hän katosi Tali-Ihantalan taisteluissa”.
”Äidistäni Lempi Kostamosta tuli sotaleski 30-vuotiaana. Äidille jäi viisi lasta, joista minä Eila, olin vain vuoden ikäinen ja vanhin 9-vuotias. Elämä pienellä maatilalla oli työntäyteistä, jossa kaikille lapsille oli omat tehtävät. Elämä oli kovaa ja isän kaipaus suuri”, kertoo sotaorpo, kanteletaiteilija Eila Kostamo.
Vuonna 1945 perustettiin valtakunnallinen Kaatuneitten Omaisten Liitto ry, jonka alaisuuteen sotalesket perustivat alaosastoja ympäri Suomen, niin myös Pohjois-Karjalaan, jossa Lempi Kostamo toimi aktiivisesti. Yhdistystoimintaan osallistuminen toi vertaistukea ja tietoa sotaleskille. Sotien seurauksena Suomessa oli 30 000 sotaleskeä ja 55 000 sotaorpoa. Nykytilanteen mukaan elossa on vain 2 sotaleskeä ja sotaorvotkin ovat keski-iältään jo 85-vuotiaita.
Tarinan sotalesken ja sotaorvon elämäntaipaleelta kertovat Eila Kostamo ja lapsenlapset.
Tilaisuus on Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry:n järjestämä, kaikille avoin Kaatuneitten Omaisten Liiton 80-vuotisjuhlavuoden paikallinen tapahtuma. Kahvitarjoilu juhlan jälkeen.
Asu vapaa.
Lämpimästi tervetuloa!
Tue veteraanityötä
Tuotoilla tuetaan veteraanien ja etenkin heidän leskiensä avustamista sekä sotasukupolven perinnön vaalimista.
Veteraaniperinne somessa
