Jouni Mattilalle Sotaveteraaniliiton kultainen ansioristi
/in Ajankohtaista, Pohjois-Karjala /by Mikko Rautiainen
Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Tohmajärven ja Värtsilän Sankarihautausmaat ja pro patria
/in Pohjois-Karjala, Tohmajärvi /by Mikko Rautiainen
Tohmajärven Sankarihautausmaa (kuva: Mikko Rautiainen 2016)
Tohmajärven sankarihaudat sijaitsevat Kirkkoniemessä ja Tikkalassa, sen sijaan Värtsilän oma sankarihautausmaa jäi entiseen kirkkopihaan Neuvostoliiton eli nykyisen Venäjän puolelle. Puiset ristit ovat lahonneet jo useita vuosikymmeniä sitten pois, mutta 1990-luvulla Värtsilän seurakunta ja Suomi-Venäjä-seuran Värtsilän osasto saivat luvan aidata alueen ja perustaa siihen nurmikon. Sinne pystytettiin myös muistokivi, johon on kaiverrettu kultakirjaimin sekä luterilaisen että ortodoksisen kirkon ristisymbolit ja suomen- sekä venäjänkielinen maininta haudattujen sotilaiden lukumäärästä. Niiralan rajanylityspaikan sulkeuduttua Covid-pandemian ja Ukrainan sodan seurauksena alueen hoito on jäänyt pelkästään venäläisen osapuolen vastuulle, tämä järjestely on tiettävästi kuitenkin toiminut varsin hyvin. Näiden sankarivainajien nimet ovat näkyvillä nykyisen Värtsilän kirkon eteisaulan tiilikuvioisissa seinälaatoissa ja yhteiset Pro Patria – taulut on puolestaan sijoitettu Sivistys- ja koulukeskus Ahjon juhla- eli Wärtsilä-salin seinälle.
Jussi Raerinne, Sotien 1939-1945 Tohmajärven perinnetoimikunnan pj.
Tohmajärven Sankarihautausmaat Sotasampo-sivustolla:
Tohmajärvi: https://www.sotasampo.fi/fi/cemeteries/page/h0566_1
Onkamo: https://www.sotasampo.fi/fi/cemeteries/page/h0566_2

Sankarivainajien muistomerkki menetetyssä Värtsilässä. (Kuvan on ottanut Värtsilän seurakunnan viimeinen kirkkoherra, rovasti Erkki Lintunen.)
Pro patria Värtsilän kirkossa

Pro patria Värtsilän kirkossa (kuva Jussi Raerinne)

Pro patria Värtsilän kirkossa (kuva: Jussi Raerinne)
Pro patria Tohmajärven sivistyskeskus Ahjossa

Pro patria -taulut Tohmajärven Sivistyskeskus Ahjon Värtsilä-salissa (kuva: Jussi Raerinne)
Sotien 1939-1945 Tohmajärven perinnetoimikunta ja yhteystiedot
/in Pohjois-Karjala, Tohmajärvi /by Mikko Rautiainen
Ensimmäinen juna saapuu takaisin vallatun Värtsilän asemalle 16.7.1941. (SA-kuva)
Perustamiskirja
Me allekirjoittaneet olemme tänään perustaneet Sotien 1939–1945 Tohmajärven perinnetoimikunnan ja hyväksyneet sille seuraavat toimintaperiaatteet, joita toimikunta pyrkii käytettävissä olevien henkilö- ja talousresurssien avulla hoitamaan.
- Elossa olevista tohmajärveläisistä sotiemme veteraaneista, heidän puolisoistaan ja heidän leskistä huolehtiminen, heidän kuntoutukseen ja kotona asumiseen liittyvä tukeminen heidän viimeiseen iltahuutoonsa saakka.
- Kummiverkoston luominen vielä kotona asuville veteraaneille ja heidän puolisoilleen.
- Tohmajärveläisen Suomen 1939–1945 sotien sotilas- ja kotirintamaperinteen ylläpitäminen, säilyttäminen ja siirtäminen tuleville sukupolville.
- Maanpuolustushengen edistäminen Tohmajärvellä yhteistyössä eri järjestöjen kanssa.
- Vuosittaisen perinnetoiminnan toteuttaminen koordinoimalla asiaan liittyvät vuosipäivät, seppeleiden laskut ja muut veteraaniperinteen kunniatehtävät yhteistyössä maanpuolustustyötä tekevien tahojen kanssa.
- Veteraaniperinteen tallentaminen ja julkaiseminen mahdollisuuksien mukaan.
- Veteraaniperinteen vaaliminen paikallisten yhteisöjen ja yhdistysten kanssa.
- Tohmajärvellä ja Venäjän Värtsilässä sijaitsevien Suomen 1939–1945 sotien muistomerkeistä huolehtiminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tarvittaessa näiden muistomerkkien vaatiman kunnostus- ja huoltotyön organisoiminen.
- Muut sellaiset veteraaniperinteeseen liittyvät tehtävät, jotka toimikunta katsoo mahdollisiksi toimikunnan käytössä olevien resurssien mukaisesti.
- Kun tulevaisuudessa vastaavat eri kuntien veteraanitoimikunnat järjestäytyvät maakunnallisesti, Tohmajärven toimikunta liittyy siihen.
Tohmajärvellä 16.5.2019
Allekirjoittaneet:
Perinnetoimikunnassa mukana olevat tahot
Sotien 1939–1945 Tohmajärven perinnetoimikunta perustettiin Tohmajärvi-värtsilän Reserviupseerit ry:n ja Tohmajärvi-värtsilän reserviläiset ry:n yksimielisellä päätöksellä mainittujen yhdistysten yhteisessä syyskokouksessa Tohmajärvellä 30.lokakuuta 2018.
Toimikunnan järjestäytymiskokous pidettiin Tohmajärven kunnanvirastolla 15.tammikuuta 2019 ja virallinen perustamiskirja allekirjoitettiin kaikkien toimikuntaan valittujen edustajajäsenten toimesta samassa paikassa 16.toukokuuta 2019.
Toimikunnan kokoonpano on pyritty luomaan sekä alueellisesti ja että tehtäväkohtaisesti mahdollisimman kattavaksi, joten siinä ovat tai ovat olleet edustettuina seuraavat tahot:
- reserviläisyhdistykset
- Sotaveteraanit
- Rintamaveteraanit
- Sotainvalidit
- Sotaorvot
- Tohmajärven seurakunta
- Tohmajärven kunnan sivistystoimi
- Tohmajärven kunnanvaltuusto
- Tohmajärvi-seura
- Värtsilän Pitäjäyhdistys
- Kaurila-Muskon kyläyhdistys
- Tohmajärven nuorisovaltuusto
- Tohmajärven lukion opiskelijakunta
- Kiteen rajakilta
- LC Tohmajärvi
Tohmajärven perinnetoimikunta kuuluu yhdessä maakunnan muiden vastaavien toimikuntien kanssa Pohjois-Karjalan perinneyhdistykseen, joka perustettiin Onttolassa 13.elokuuta 2020 ja rekisteröitiin vielä saman vuoden puolella 18.joulukuuta. P-K:n perinneyhdistys otti 31.5.2022 lakkautetun Pohjois-Karjalan Sotaveteraanipiirin tehtävät vastaan heti 1.kesäkuuta 2022.
Yhteystiedot:
Jussi Raerinne pj: jussi.raerinne64@gmail.com 041 4836261

Tykistöä autetaan suuremmissa mäissä miesvoimalla. Tohmajärvi 2.7.1941 (SA-kuva)
Espoon perinnetoimikunnan maanantaiesitelmät Tapiolan palvelukeskuksessa
/in etusivu, pk-seutu /by Minna PuntilaYhteystiedot
Katuosoite
Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki
Postiosoite
PL 600, 00521 Helsinki