1. Mannerheim-ristin ritari, talousneuvos Onni Määttänen (10.2.1908 – 13.6.2010)

2. Lotta Hanna Ikonen (5.10.1911 – 1.3.1943)

3. Juho (1911-2004) ja Anna-Liisa (1916-2008) Turunen

4. Reino Kurvinen (s.1924)

5. Lue Ylen juttu (syyskuu 2024) jyväskyläläisestä Ilomantsin taistelun 1944 veteraanista Lauri Lehtisestä (s.1924)   https://yle.fi/a/74-20106730

 

Mannerheim-ristin ritari, talousneuvos Onni Määttänen (10.2.1908 – 13.6.2010)

Tunnetuin ilomantsilainen veteraani on Mannerheim-ristin ritari, talousneuvos Onni Määttänen. Sodan jälkeen hän teki mittavan päivätyön veteraanitoiminnassa ja maanpuolustustehtävissä. Hän oli vahvasti mukana kunnan luottamustoimissa sekä MTK:n tehtävissä.

Määttäsen veljekset Onni, Veikko ja Väinö saivat sotilaskoulutuksen Ilomantsin suojeluskunnassa. Maalaistalossa oli totuttu kovaan työhön. Onni kunnostautui erinomaisena ampujana ja hiihtokuntokin oli hyvä.

Talvisodassa veljekset taistelivat Ilomantsissa, oman kotikuntansa alueella. Ensimmäisen tuntuman sotaan tulikasteen Onni sai Öykkösenvaaran lähellä Natska-Pekan mäessä olevan kiven takana. Vihollisen puolelta käveli tietä pitkin kaksi upseeria ja koira. Onni näki kolmikon saapuvan, häneltä kysyttiin monta kertaa myöhemmin, kuinka siinä kävi. Koira selvisi tilanteesta, eihän se ollut tehnyt minulle mitään, vastasi Onni. Paljon kysyttiin muutakin opasmatkoilla, onnimaiseen tyyliin opas kertoili, että hänen sankaritekojaan oli sytyttää vetäytyessä omia rakennuksia tuleen. Lähellä Oinassalmea hän haavoittui ensimmäisen kerran kranaatin sirpaleesta, pelasti siinäkin pahemmin haavoittuneen aseveljensä ja meni vasta sitten joukkosidontapaikalle.

Talvisodan päätyttyä Onnia alettiin käyttää tiedustelutehtävissä. Hänet värvättiin salaiselle tiedustelu- ja radistikurssille ja tätä kautta sitten kaukopartiomieheksi osasto Kuismaseen. Jatkosodan ensimmäiset matkat ja viimeinen partiomatka tehtiin Ilomantsin alueelta itään. Hän haavoittui toisen kerran Hyrsylän mutkassa heinäkuussa 1941.

Onni oli muita kaukopartiomiehiä iäkkäämpi, joukon henkinen johtaja, vaikka mukana oli sotilasarvoltaan korkeampiakin sotilaita. Hän oli kovakuntoinen, ikänsä metsissä liikkunut, neuvokas, hyvin hermonsa hallitseva ja huumorintajuinen. Hyvä ampumataito oli luonnollisesti avuksi. Mannerheim-ristin ritariksi hänet nimitettiin 1.8.1943, perusteluina mainitaan muun muassa:

Onni Määttänen on hänelle uskotuissa tärkeissä erikoitehtävissä, joiden laatua ja tuloksia sodan vielä jatkuessa, ei ole syytä yksityiskohtaisemmin selvittää, osoittanut ainutlaatuista johtaja- ja aloitekykyä, erinomaista mieskohtaista rohkeutta ja neuvokkuutta mitä vaikeimmissa olosuhteissa.

Sodan jälkeen ritari joutui pidätetyksi asekätkennästä. Hän sai kolmen kuukauden vankeustuomion, jota hän ei kuitenkaan joutunut kärsimään. Myöhemmissä haastatteluissa hän kertoi olleensa valmis

vankilaan, koska siellä kuului olevan erinomaiset olot.

Ilomantsin sotaveteraanien toiminnassa Onni Määtänen oli mukana 44 vuotta. Hän oli perustamassa

Pohjois-Karjalan sotaveteraanipiiriä. Hän oli myös Ilomantsin sotainvalidien jäsen.
Häntä muistettiin elämänsä aikana lukuisilla kunniamerkeillä ja huomionosoituksilla.

Satavuotiasta ritaria juhlittiin 10.2.2008 Kontiorannassa. Vieraita oli paikan päällä neljäsataa. Paljon kokeneen isänmaan palvelijan elämä päättyi 102-vuotiaana Joensuussa 13.6.2010. Hänen hautajaisistaan muodostui suuri tapahtuma, ritarin viimeinen taival päättyi sotilaiden ja kunnialaukausten saattamana Ilomantsin Pötönkankaan hautausmaalle.

Lotta Hanna Ikonen (5.10.1911 – 1.3.1943)

Ilomantsin sankarihautausmaalla on lotta Hanna Ikosen laatta, vaikka hänet on haudattu 5.3.1943 Skörpingin hautausmaalle Tanskaan.

Ilomantsin Huhuksen kylästä kotoisin ollut opettaja Hanna Ikonen lähti innokkaasti mukaan lottatoimintaan. Sota-aikana hän sairastui vatsavaivoihin ja pääsi hoitoon Tanskaan Skörpingin parantolaan, jonne sotaakäyvästä Suomesta otettiin tuberkuloosipotilaita. Hanna pääsi hoitomatkalle lokakuussa 1942. Vastaanotto oli Tanskassa ystävällinen, Suomen konsuli vei potilaat hienoon ravintolaan, jonne oli järjestetty hieno vastaanotto. Suomalaisia kohdeltiin todella ystävällisesti, ja tarjoilu tuntui pulan keskeltä tulleista suomalaisista ylenpalttiselta.

Perillä parantolassa olot olivat hyvät. Ylilääkäri kertoi, että Hannan keuhkot olivat terveet, mutta vatsaa oli tarkkailtava. Heti perille päästyään häntä alkoi vaivata kova ripuli, jonka epäiltiin aiheutuneen ruokavalion äkillisestä muutoksesta. Lääkärien diagnoosi oli myöhemmin rasvasuolen katarri, ja potilas joutui kovalle dieetille.

Kaksi joulua Hanna ehti kokea Tanskassa. Viimeistä jouluaan Hanna kuvaa 16.1.1943 päivätyssä kirjeessään kotiin:

Joulu oli oikein hauska, vaikka koti muistui väkisinkin mieleen. En ole ennen nähnyt niin valoisaa ja loisteliasta juhlaa kuin täällä. Suuressa joulukuusessa loisti noin 450 joulukynttilää. Ruokapöydässä oli myös sadoittain erivärisiä ja -kokoisia kynttiläasetelmia. Jokaisessa potilashuoneessa oli myös pieni kuusi, ja siinä jokaiselle kynttilä. Kyllä oli tarpeeksi valoa. Voi kuinka hauskaa olisi ollut lahjoittaa enemmät kuin puolet Suomen lasten joulukuusiin ja vielä sittenkin meillä olisi ollut valoa yllin kyllin. Tasan ei oo onnen lahjat.

Seuraava kirje tuli Yrjö-veljelle, joka oli myös opettaja. Yrjö oli sodassa JR 9:n joukoissa Syvärillä. Hanna kirjoittaa, että hän on melko heikkona, kirjeiden kirjoittaminenkin vaatii voimia. Kotoa oli tullut kirje, ja se aiheutti valtavan koti-ikävän. Helmikuussa Hanna oli saanut verta, oikein vahvaa tanskalaista verta. Hannan toiveena oli päästä vielä hengittämään Suomen raikasta ilmaa ja katselemaan Karjalan lumisia vaaroja.

Mutta Karjalan vaaroille ei ollut enää paluuta. Hannan viimeinen kirje on päivätty 26.2.1943 ja se on osoitettu kotiväelle:

Rakas äitini ja siskoni ja veljeni

 Kaipaavat terveiseni täältä Teidän luoksenne. Olen hyvin sairas enkä jaksa paljon kirjoittaa. Näin on Jumalan tahto. Tyytykäämme siihen iloisin mielin. Eilen sain sähkösanomanne. Tuntui kuin Te kaikki rakkaani olisitte olleet luonani. Äsken tuli sähkösanoma Lummelaisilta. Tänään saan Herran Ehtoollisen. Sitten olen valmis matkamies Jeesuksen veren turvissa.

Rakkaat terveiseni teille kaikille Äidille, siskoille ja veljille, Tädille ja Irenelle ja iknonvaaralaisille.

Jumala siunatkoon teitä ja rakasta synnyinmaata.

Hanna

 

Ilomantsilaisen elämänmyönteisen lotan elämä päättyi kaukana kotipaikkakunnaltaan. Hanna siunattiin Skörpingin kirkossa. Arkku oli kääritty Suomen lippuun, ja arkun ympärillä seisoivat

 

kunniavartiossa suomalaiset lotat. Kirkko oli täynnä suomalaisia lottia, parantolan tanskalaisia potilaita ja parantolan henkilökuntaa. Juhlatilaisuus päättyi lottien kansallislauluun.

Suomen lähetystö toimitti vainajan omaisille tiedon hautajaisjärjestelyistä sekä lähetti muutamia valokuvia ja lehtileikkeen. Lähetystön kirjeessä luonnehdittiin Hannaa erittäin kiitollisena potilaana, joka osoitti sielukasta kärsivällisyyttä.

(teksti: Jorma Ikonen)

 

3. Juho (1911–2004) ja Anna-Liisa (1916-2008) Turunen

Juho Turunen syntyi Ilomantsin Ratilanvaaralla 16.huhtikuuta 1911. Vanhemmat olivat Iisakki (1865-1937) ja Beata (1884-1954, os.Kuivalainen) Turunen. Juhon kaikki sisarukset menehtyivät jo lapsina. Itsenäisyyden alun sekasortoisissa vaiheissa Juholta jäi kansakoulu käymättä. Lukutaidon hän opetteli itse ja hänestä tulikin hyvin innokas lehtien lukija ja yhteiskunnallisten asioiden seuraaja. Isä kuoli Juhon ollessa noin parikymppinen nuori mies. Tilan hoito jäi Juhon ja hänen äitinsä vastuulle.

Kutsunnoissa Juho kävi vuonna 1930 ja asevelvollisuuttansa hän lähti suorittamaan Laatokan Karjalaan Pitkärantaan, Salmin Rajavartiostoon maaliskuussa 1932. Aika oli sisäpoliittisesti levotonta, Mäntsälän kapina oli päättynyt vain pari viikkoa aiemmin. Sodat olivat kuitenkin edessä vasta kaukana tulevaisuudessa, eikä erinomaisen kivääriampujan merkin saanut Juho osannut aavistaa, että hän joutuisi soveltamaan opittuja taitoja myös käytännössä. Palvelus päättyi 350 vuorokauden jälkeen helmikuussa 1933. Sotilastaitoja hän kävi kertaamassa kesällä 1937, 20 vuorokauden pituisessa harjoituksessa.

Anna-Liisa Haapalainen syntyi Ilomantsin Iljanahossa, Liepalan talossa Matti (1882-1942) ja Siiri (1890-1950, os. Kukkonen) Haapalaisen perheeseen 17. syyskuuta vuonna 1916. Hänen veljiään olivat Einari, Viljo, Alpo ja Erkki sekä sisariaan Helvi, Vieno ja Sylvi. Anna-Liisa kävi kansakoulun Sonkajassa sekä myöhemmin pienviljelijäkoulun kirkolla. Juho ja Anna-Liisa avioituivat vuonna 1938 ja pariskunnan ensimmäinen lapsi, Raimo syntyi vuonna 1939.

Talvisota – Möhkössä ja Iisalmessa

Rauhanomaiset askareet keskeytyivät äkillisesti sodan uhkaan syksyllä 1939. Neuvostoliitto vaati Suomea luovuttamaan alueita Karjalasta. Suomen tekemät myönnytykset eivät riittäneet Neuvostoliitolle ja neuvottelut katkesivat tuloksettomina. Neuvostoliiton puna-armeija vyöryi Suomen rajojen ylitse 30. marraskuuta. 28-vuotias Juho oli määrätty puolustamaan kotipitäjäänsä Möhkön rintamalle 11. Erillispataljoonaan. Palvelukseen astuminen oli tapahtunut jo 7.lokakuuta. Ensimmäisen sotayönsä sotamies Juho Turunen kertoi viettäneensä puunkatveessa,. Aamulla jalat olivat jäässä. Sodan vuoksi rajapitäjät määrättiin tyhjennettäviksi siviiliväestöstä. Anna-Liisa, Raimo ja Beata evakuoitiin Iisalmen maalaiskuntaan, jossa asuttiin Laidinmäen koulun lattialla. Evakkoreissusta tuli surullinen. Pieni Raimo sairastui tuhkarokkoon ja kuoli jälkitautiin yhden vuoden, yhden kuukauden ja 11 päivän ikäisenä. Juho tuli rintamalta kantamaan poikansa arkkua. Hautajaisten jälkeen oli palattava sotaan. Lapsensa menettänyt Anna-Liisa puolestaan määrättiin karjanajoon. Joukkohaudassa lepäävän Raimon siirtäminen myöhemmin Ilomantsiin ei onnistunut. Ennen talvisodan päättymistä Juho joutui vielä Kollaalle lähtevään kuljetukseen, mutta perille ei ehditty, aselepo astui voimaan 13.maaliskuuta. Moskovan rauhanehdot olivat raskaat ja myös Ilomantsi menetti alueitaan Neuvostoliitolle. Kantakortti kertoo, että Juho lomautettiin armeijasta toistaiseksi 26.huhtikuuta 1940. Juho ja Anna-Liisa pääsivät jatkamaan Ratilaan talvisodan vuoksi keskeytyneitä töitään, mutta rauha jäi lyhyeksi, vain runsaan vuoden mittaiseksi. Jo toukokuussa 1941 Juho määrättiin kymmenen päivää kestävään kertausharjoitukseen.

Jatkosota – Enosta Syvärille

Suomi pelkäsi Neuvostoliiton uutta hyökkäystä ja haki turvaa Saksasta. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi kesällä 1941. Suomi vakuutti pysyvänsä puolueettomana. Neuvostoliitto ei luottanut Suomen rauhantahtoon ja aloitti sotatoimet Suomea vastaan pommittamalla useita paikkakuntia kesäkuun lopulla. Kun Neuvostoliiton maahyökkäystä Suomeen ei tullut, määräsi ylipäällikkö Mannerheim Karjalan armeijan hyökkäämään Laatokan pohjoispuolelle. Tähän hyökkäykseen otti osaa myös sotamies Juho Turunen. Ilomantsin ja Enon reserviläisistä koottiin pataljoonat, jotka liitettiin jalkaväkirykmentti 9: teen. Kranaatinheitinmies Turusen uusi sotaretki kulki Enosta Laatokan pohjoispuolelle Pälkjärvelle ja Sortavalaan ja sieltä edelleen vanhan valtakunnan rajan ylitse Itä-Karjalaan, Aunukseen, josta Juhon mieleen jäi valtava Kaskanan korpi. Itä-Karjalan valtaus huipentui Syvärin ylitykseen. Syvärin takana Ostassa JR 9 ja muut suomalaiset jäivät odottamaan kädenlyöntiä saksalaisten kanssa, jota ei koskaan tapahtunut. Alkoi kaksi ja puoli vuotta kestävä asemasotavaihe. Kotiin oli satoja kilometrejä, Moskova oli yhtä lähellä kuin Helsinki. Sodan ankeutta piristi iloinen asia. Anna-Liisan ja Juhon vanhin tytär Pirkko syntyi marraskuussa 1941 ja elämä näytti taas valoisamman puolensa. Sotilaselämässä tapahtui muutos, kun Juhon rykmentti vaihtui JR51:ksi. Sota koetteli myös miehen terveyttä. Helmikuussa 1943 Juho siirrettiin hoidettavaksi 66.Sotasairaalaan Äänislinnaan. Syyksi kantakortissa mainitaan Myodegeneraatio cordis eli sydänlihasrappeuma (voi olla myös tulehdusperäinen). Myöhemmin helmikuussa hänet siirrettiin 35.Sotasairaalaan Hämeenlinnaan, jossa hän oli syntymäpäiväänsä 16.huhtikuuta saakka. Henkilötäydennyskeskus 4:n kautta Juho palasi takaisin rintamalle, aluksi lataajaksi JR51:n riveihin ja lopulta huhtikuun 26.päivänä takaisin JR9: teen. Juhon ollessa rintamalla oli, Anna-Liisan arkea puolestaan kotirintaman kova työnteko. Vastuulla olivat anopin kanssa maatilan työt ja pieni tytär.

Jatkosota – Syväriltä U-asemaan ja Kaltimoon

Asemasotavaihe päättyi kesällä 1944. Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan Kannaksella. Suomalaiset perääntyivät kohti Viipuria. Kannaksella tarvittiin lisäjoukkoja ja Itä-Karjalassa pelättiin Karjalan armeijan joutumista saarretuksi. JR 9 jätti asemansa Syvärin takana ja vetäytyi viivytystaisteluja käyden kohti länttä. Suomalaiset pysäyttivät vihollisen etenemisen Karjalan kannaksella, ja Neuvostoliitto yritti nyt ratkaisua Laatokan pohjoispuolella. JR 9 otti osaa rajuihin torjuntataisteluihin keskeneräisessä U-asemassa Nietjärvellä. Puna-armeijan tie Suomeen pysyi suljettuna myös siellä. Tässä taistelussa antoi oman panoksensa myös Sotamies Juho Turunen. Tämäkään sota ei mennyt ilman menetyksiä, Juhon tavoin JR 9:ssä taistellut Anna-Liisan Einari-veli kaatui U-aseman taisteluissa heinäkuun lopulla 1944, vain reilu kuukausi ennen sodan päättymistä. Aselepo astui voimaan syyskuun 4.päivänä, mutta entisen vihollisen pelossa suuri osa Suomen armeijasta haluttiin pitää aseissa mahdollisimman pitkään, kunnes se olisi välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti saatettava rauhanajan vahvuuteen. Edellisestä johtuen Juhokin kotiutettiin vasta marraskuun 13.päivänä Enon Kaltimossa. Siviilivaatteita ei ollut odottamassa, asetakki päällä Juho lähti kävelemään kohti Ratilaa. Myöhemmin kotiutumista muistellessaan Juho totesi, että askel oli kevyt. 90-vuotispäivänään vuonna 2001 Juho muisteli, että elämässä vaikeinta oli sotaan lähtö ja mieluisinta eukon ottaminen.

Sotien jälkeen perheeseen syntyi kuusi lasta. Lapsenlapsia he saivat yhteensä 16 ja siitä seuraavaakin polvea molemmat ehtivät nähdä. Juho ja Anna-Liisa jatkoivat maatilan pitoa 1970-luvun loppupuolelle saakka, jolloin tapahtui sukupolvenvaihdos ja muutto eläkepäiviksi Joensuuhun. Työntäyteistä elämänvaihetta seurasivat myös ansaitut eläkevuodet. Juho kuoli 93-vuotiaana kesän kynnyksellä 2004 ja Anna-Liisa 91-vuotiaana talvella 2008.

Mikko Rautiainen

 

Lähteet: Teksti on aiemmin julkaistu teoksessa Ratilanvaara – Historiaa ja ihmisiä, toim. Heikki Ignatius 2012. Teksti pohjautuu tietoihin, joita Anna-Liisa ja Juho Turunen sekä heidän perheenjäsenensä ovat kertoneet. Talvi- ja Jatkosotaan liittyvien asioiden tietolähteinä on käytetty Juho Turusen kantakorttia sekä teoksia: Anttila, Olavi 1975. Suomen rintamamiehet 1939–45. 7.divisioona. Hahtela, Martti, Juutilainen Antti, Salmela Väinö 1992. Taisteleva JR 9 1941–1944.

 

4. Reino Kurvinen (s.1924)

Ilomantsissa kesäkuun 2024 alussa 100-vuotta täyttänyt sotaveteraani Reino Kurvinen astui palvelukseen 18-vuotiaana Lappeenrannassa 27.10. 1942. Hän joutui Syvärin rintamalle huhtikuussa 1943 JR9:n joukoissa.

Erään lomamatkansa aikana hän tapasi Marokon kauhuna tunnetun kapteeni Aarne Juutilaisen. Kurvinen kertoo päässeensä kuorma-auton hyttiin, siellä toisena matkustajana ollut reipasotteinen Juutilainen oli huutanut edessä olevalle hevosmiehelle, että ammun sen konin, ellet saa siirrettyä sitä pois tieltä. Hevosmies hevosineen siirtyi ja matka jatkui kapeita ja mutkaisia teitä pitkin kohti Äänislinnaa.

Reino Kurvinen sai ylennyksen korpraaliksi 17.3. 1943. Ensin hän oli Päsinkylässä ja sieltä noin 2 kk kuukauden päästä joukko siirtyi siipirataslaivalla pitkin Syväriä Voznaseljaan. Yöpymispaikkaa ei ollut, joten ensimmäinen yö meni mättäällä puunjuurella. Voznaselja sijaitsi kahden kilometrin päässä linjasta. Asemapaikaksi tuli Ostankylä, jossa hän toimi kk-pesäkkeessä konekivääriampujana.

– Yksin piti pärjätä, kertoo Kurvinen.

– Eräänä sunnuntaina iltapäivällä menin kk-pesäkkeeseen, joka sijaitsi muutaman metrin alempana  juoksuhautaa. Ajattelin mennä vähän ylemmäksi kuulostelemaan etumaastoa.

– Seisoin haudassa ja sytytin tupakan, samassa räjähti korvan vieressä. Venäläinen tarkka-ampuja ampui ja räjähtävä luoti osui haudan laudoitukseen 2-3 cm päähän korvasta.

– Kuulo meni hetkellisesti, mutta palautui sitten entiselleen.

– Kaksi eri kertaa vihollinen yritti tulla pesäkkeeseen vartiovuorollani, ammuin kk-tulta siihen suuntaan, en tiedä miten vihollisen kävi, mutta pesäkkeeseen eivät tulleet.

Palvelus Reino Kurvisen kohdalla kesti sodan loppuun saakka eli 19.9.1944. Kotiutus tapahtui 30.11.1944. Palvelusta tuli 2v, 1kk ja 3pv.

– Minua pyydettiin vielä 3 kuukaudeksi jäämään kouluttajaksi, mutta katsoin, että minulle tämä palvelus riittää.

Ylennys alikersantiksi tuli  23.9.1968. Sotavuosien jälkeen Kurvinen asui ensin Ilomantsin Huhuksessa. Ilomantsissa ollessa hän toimi Enso-Gutzeitissa metsätyönjohtajana vuoteen 1967. Helsinkiin muutettuaan hän toimi työnjohtajana kiinteistöhuoltoyhtiössä eläköitymisvuoteen 1985 saakka.

Eläkevuodet hän on viettänyt Ilomantsissa. Veteraanien toiminnassa hän ollut mukana useiden vuosikymmenien ajan ja edusti veteraanijärjestöjä vielä 98-vuotiaana Pohjois-Karjalan Kuntoutussäätiössä.

Reino Kurvinen osallistuu edelleenkin aktiivisesti veteraaneille järjestettäviin tilaisuuksiin ja tapahtumiin niin Ilomantsissa kuin laajemminkin maakunnassa. Hyvin mieluisia ovat konsertit, viimeisimmäksi hän osallistui Pohjois-Karjalan alueen veteraanien, lottien ja sotaorpojen kirkkopyhään Joensuussa 15.9. 2024. Kuusi vuotta sitten Kurvinen sai kutsun Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Heikki Kurvinen ja Markku Lappalainen 17.syyskuuta 2024