Juukalaisen Salli Kortelaisen elämää rintamaveteraanin rinnalla

Salli Kortelainen (89) istuu raanujen koristamassa keinutuolissa pienessä rivitalokaksiossaan Juuan kirkonkylässä. Hiljaa keinuessaan Salli palautuu usein syvälle eletyn elämän muistoihin, aikaan, jolloin nuorena tyttönä otti omalta osaltaan vastuuta kotirintaman tehtäviin. Pohjois-Karjalassa, – Kolin vaarojen kainalossa – sijaitseva Juuka kuului sotien 1939 – 1945 aikana sotatoimialueeseen, jossa vallitsivat poikkeuslait ja sodanajan määräykset.

Salli jäi sotaleskeksi kymmenen vuotta sitten. Aviomies, rintamaveteraani Pauli Kortelaisen moni vaiheikas elämä päättyi liikuntavammaisena sairasvuoteella. Pauli oli Juuan Polvelassa sijaitsevan Honkalahden poikia, yksi neljästä veljeksestä. Paulilla oli myös neljä sisarta. Isänmaata puolustamaan talosta rintamalle marssivat Paulin lisäksi kaksi muuta veljestä, Eetu ja Ville.

 

Mukana Ehnroothin joukoissa

Rintamalla Pauli koki sodan julmuudet täydessä laajuudessa. Hän taisteli silloisen everstiluutnantti – myöhemmin jalkaväen kenraaliksi ylennetyn Aadolf Ehrnroothin joukoissa Karjalankannaksella. Ankarimmat viivytystaistelut käytiin tuolloin Vuoksen virran eteläpuolella Siiranmäessä, Äyräpään Sillanpäässä ja Vuosalmella. Pauli muisteli myöhemmin sodan jälkeisinä vuosina yhtä kokemaansa kiperää tilannetta;

”Edestä lähestyi voimakkaasti maassa ja ilmassa hyökännyt vihollinen ja selän takana virtasi vuolas Vuoksi. Joukkomme taistelivat siinä välissä”

Tulisateessa Pauli onnistui ylittämään virran haavoittumatta ja jatkoi vihollisen viivytystä uusissa puolustusasemissa.

 

Salli puski töitä kotirintamalla

Paulin suorittaessa rintamalla kunniatehtävää, vajaan 10 vuoden ikäinen Salli, yhdessä siskon ja kolmen veljen kanssa otti osaa kotitilalla, Kajoon Pirttilässä, maatalon moninaisiin tehtäviin. Sallin isä, Eino Ovaskainen oli rintamalla, joten myös voimia vaativat viljely- ja karjanhoitotyöt olivat nuorelle tytölle korutonta arkipäivää. Ei siinä ehtinyt paljon muuta ammatillista koulutusta ajatella, Salli muistelee.

 

Yhteiselämä alkoi sodan jälkeen

Sotavuosien jälkeen Salli ja Pauli kohtasivat ensi kerran Polvelassa, aikana, jolloin Honkalahden tilalla vietettiin Paulin veljen Aarnen ja hänen morsiamensa Mailan (os. Hyttinen) häitä. Paulin ja Sallin seurustelu syttyi tilaisuuden herkistämänä tiiviinä ja vei pariskunnan vihille 1950-luvun alussa. Sodan päätyttyä tulevan nousukauden rakentaminen vaati myös raskaita panostuksia. Pauli haki leipää Juuan Vaikon suurilta savotoilta ja Salli – sodan ajan koulutuksen saaneena – siirtyi kiertäväksi

maatalouslomittajaksi. Yhteinen koti heillä on ollut useassa paikassa, Juuanvaarassa, Honkalahdessa ja 1980-luvun alusta alkaen nykyisellä paikalla Juuan kirkonkylässö. Siinä arkiaskareiden lomassa pariskunta kasvatti jälkipolven, tytön ja kolme poikaa, jotka ottivat jo nuorena vastuun oman elämänsä rakentamisesta.

 

Raskas työ otti veronsa terveydestä

Sallin elämä kotirintamalla ja Paulin sotavuodet Karjalankannaksella sekä viikkojen yhtäjaksoiset pakkastalvien savottareissut Vaikon saloilla jättivät pariskunnan terveyteen omat jälkensä. Sallin molemmat polvet on operoitu. Sallin sanoilla kuvaten; ”lehmät ovat vuosien varrella puskeneet polvet hajalle ja kylmät työmatkat ja vetoisat navettarakennukset tuntuvat nyt kaikissa nivelissä”.

Samat vaivat olivat myös Paulin rasitteena. Kovat olosuhteet rintamalla ja sodan jälkeen suurilla savotoilla alkoivat tuntua nivelissä ja jaloissa jo varhaisessa iässä. Vaivat pahenivat ajan myötä niin, että kivut alkoivat rajoittaa liikkumista.

Sodan kokemuksistaan Pauli ei paljon puhunut. Ajoittain Salli huomasi Pauliin vaipuneen syviin mietteisiin, joissa Pauli purki paineitaan sodan kauheuksista. Samaa tapahtui yöllisissä unissa Sallin usein valvoessa ja seuratessa kun muistojen paineet heräsivät Paulin yölliseen unielämään.

– Pauli oli hyvä mies. Hän ei ollut monien rintamataisteluista palanneiden miesten tavoin sulkeutunut, ärtyisä tai aggressiivinen, vaan lempeä perheen isä, joka piti huolta ”pesueestaan”, Salli kertoo.

 

Järjestötoiminta auttoi jaksamaan

Salli ja Pauli tunsivat kuuluvansa yhteiseen veteraanijoukkoon ja liittyvitä aikanaan Juuan Sotaveteraanien paikalliseen yhdistykseen. Siellä järjestettiin yhdessä juhlia ja virkistystapahtumia. Järjestettiin talkoita, myyjäisiä ja varainhankintatempauksia. Noissa tapahtumissa ja varsinkin matkoilla sodan kohtalotoverit, heidän puolisonsa ja lesket jakoivat omaa sisintään, purkivat tuntojaan ja tukivat toisiaan arkielämän haasteissa. Järjestötoiminnan kautta myös avustus- ja tukitoiminnat alkoivat kohdata tarvitsijansa. Sodan ja kotirintaman haasteet ja niistä selviäminen jättivät heidän ehtooelämänsä talouden pienten eläkkeiden varaan. Monen kohdalla eläke on vain yhteiskunnan takuueläkkeen suuruinen.

Yhteiskunnan, eri säätiöiden ja veteraaniliiton ja -yhdistysten taloudellisella tuella on Sallin mielestä ollut erittäin tärkeä asema heidänkin taloudenpidossaan. Kun kohdallemme on tullut yllättäviä silmälasihankintoja, suurempia hammaskorjauksia, leikkauksia tai muita terveydenhoitoon ja asumiseen liittyviä äkillisiä menoja, on tuki- ja avustus-euroilla ollut niiden hankinnassa jopa ratkaiseva merkitys.

 

Huoli painaa leskien tulevaisuudesta

Salli kertoo olevansa tällä hetkellä huolestunut veteraanipuolisoiden ja –leskien taloudellisesta tulevaisuudesta. Paikalliset veteraaniyhdistykset ja osastot lopettavat toimintansa ja sitä kautta puolisoille ja -leskille tullut taloudellinen tuki hiipuu. Paikallista veteraanikeräystä ei ole Juuassa toteutettu enää vuosiin joten keräyksen paikallista taloudellista tulosta ei ole enää puolisoiden ja leskien tukeen käytettävissä. Tämä on johtanut siihen, että valtakunnallisten veteraanikeräyksen merkitys on tukitoimintojen osalta vahvasti kasvussa. Myös eri säätiöiden veteraaniliittojen kautta myöntämän vuosittaisen tuen toivoisi myös jatkuvan, sillä sen merkitys veteraanipuolisoiden ja leskien tukipalveluissa on vähenevien tukikanavien myöstä korostumassa.

 

Kukaan ei saa jäädä yksin

Jos joskus elämä oli vaikeaa ei vanhoja enää raskailla mielin muistella. Salli on nykyisin mukana myös Gubbe- ystävätoiminnassa. Me-säätiön tuella Sallin luona vierailee säännöllisesti nuori Gubbe-kummi, jonka kanssa harrastetaan erilaisia mukavia asioita. Kenenkään ei pitäisi kärsiä yksinäisyydestä ja sosiaalisen kanssakäymisen puutteesta. Sallin mielestä Gubbe toiminta on tähän haasteeseen yksi hyvä ratkaisu.

 

Risto Alanko, sosiaalineuvoja