Rääkkyläläisiä sotaveteraaneja

Neuvostoliittoon sotavangiksi joutuneen rääkkyläläisen sotaveteraani Martti Hirvosen tarina (v.1995) katsottavana Yle areenassa:

• https://areena.yle.fi/1-50359907

Sotamies Mauno Rautiainen (1920–1999)

Mauno Rautiainen syntyi Heikki (1889-1962) ja Wilhelmiina (1881-1955) Rautiaisen kolmantena lapsena vuonna 1920 Oravilahden Tainiossa. Hänen sisaruksiaan olivat Aino, Laila ja Martti. Maanpuolustukseen Mauno otti osaa jo nuorena liittymällä mukaan Rääkkylän suojeluskunnan toimintaan. Tästä tunnustuksena Vapaussoturien huoltosäätiö myönsi hänelle sinisen ristin, jääkärikenraali Väinö Valveen allekirjoittamana vuonna 1981.

 

Talvisodan aika

Kutsuntapäivä 12.3. oli melko dramaattinen, vaikka sitä ei vielä tuolloin tiedettykään. Talvisota nimittäin päättyi seuraavana päivänä. Mauno muistaa, kuinka hän oli 13.maaliskuuta lähtenyt saamansa määräyksen mukaan ostamaan lumipukukangasta Rääkkylän osuuskaupalta ja kuinka hiihtäessä kuului tykkien jyly. Osuuskaupalle päästyä, oli kauppias sanonut, että lumipukukangasta ei enää taida tarvita, rauha on juuri tullut voimaan. Kotiin palatessa ei sodan ääniä enää kuulunut.

 

Varusmiehenä välirauhan aikana

Varusmiespalvelustaan Mauno Rautiainen astui suorittamaan 20.maaliskuuta 1940 Jalkaväenkoulutuskeskus 9:n Kiuruvedelle. Ehtipä hän palvella myös uudessa Kontiolahden varuskunnassa, yhtenä ensimmäisistä varusmiehistä. Terveysongelmat tekivät Maunon asepalveluksesta rikkonaisen ja myöhemmästä sotaretkestä lyhyen. Varusmiespalvelus keskeytyi sydänsairauden vuoksi syksyllä 1940, noin viiden kuukauden jälkeen.

 

Laatokan Karjalaa valtaamassa

Uudelleen palvelukseen Mauno Rautiainen määrättiin 20.kesäkuuta 1941. Joukko-osastona oli Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin alainen 613 IsK., eli ilmasuojelukomppania, jonka riveissä Mauno otti osaa Laatokan Karjalan takaisinvaltaukseen, jatkosodan alettua kesällä 1941. Komppaniaan kuului rääkkyläläisiä vanhoja miehiä ja nuoria poikia. Maunon mukaan sen kokoon saamiseen vaikutti Rääkkylän nimismiehen aktiivinen toiminta. Mauno Rautiaisen sotatie kulki Kiteeltä, Matkaselän kautta Ruskealaan ja edelleen Särkisyrjään, jossa oli kovat tappelut. Särkisyrjästä jatkettiin Kaalamoon, josta korpitaivalta Ryttyyn. Etenemisen aikana Mauno määrättiin usein kulkemaan tunnustelijana kärjessä. Sotaretki huipentui Sortavalaan saapumiseen.

 

Sortavalassa

Laatokan Karjalan vallattu pääkaupunki oli mieleenpainuva kokemus. Sortavalassa 613 IsK. otti osaa kaupungin puhdistamiseen ja esimerkiksi kaatuneiden vihollisten hautaamiseen. Mauno kertoi, että eräältä haudattavalta vihollissotilaalta oli upseeri kärkkynyt itselleen parempia saappaita ja mennyt niiden perässä monttuun. Kiinnostus saappaita kohtaan kuitenkin hiipui, kun vainajan jalka irtosi saappaan mukana. Kerran Maunon kävellessä kaupungilla vanhemmanpuoleisen aseveljensä Hirvosen kanssa, oli vastaan tullut upseeri huomauttanut takki auki kävellyttä Hirvosta epäsotilaallisesta pukeutumisesta ja tivannut miehen yksikköä. Tähän Hirvonen oli vastannut: Rääkkylän romukomppania. Tilapäisten isäntien jäljiltä kaupunkiin oli jäänyt kaikenlaista, esimerkiksi laiva, joka sisälsi valtavat määrät tulitikkuja. Vallatulle alueelle oli jäänyt myös yksittäisiä vihollisia. Eräästä puutarhasta iltapalaa haettaessa, ammuttiin talon ikkunasta kohti. Luoti meni vinkuen Maunon pään vierestä. Pihasta oli lähdettävä kiireellä ja korvissa soi pitkään. Sortavalasta 613 IsK. palautettiin kotikonnuilleen ja Mauno vapautettiin jälleen palveluksesta elokuun lopulla 1941. Vanhoilla päivillään Rautiainen valitteli olleen niin huono sotilas, että ylennystä ei tullut. Rääkkylän paikallispäällikkö Martikaisen allekirjoittamassa Ilmasuojelujoukkojen palvelustodistuksessa vuodelta 1944 hänen todetaan kuitenkin toimineen ryhmänjohtajana.

 

Myöhempi asepalvelus

Puolustuslaitoksen palvelukseen Mauno Rautiainen palasi vastasi helmikuussa 1944, tuolloin Jalkaväenkoulutuskeskus 6:n 4.komppaniaan. Tuberkuloosin vuoksi hän oli kuitenkin kuukausikaupalla hoidettavana sotasairaaloissa, eikä enää rintamalle ehtinyt. Reserviin hänet siirrettiin Parolassa 20.marraskuuta 1944 ja viimeisten sotilasvarusteiden luovutus tapahtui Rääkkylässä 24.marraskuuta. Asepalvelusta kertyi yhteensä yksi vuosi ja runsaat 4 kuukautta. Erikoiskoulutuksena sotilaspassissa mainitaan kiväärimiehen koulutus. Rintamapalvelustunnus hänelle myönnettiin vuonna 1971. Sotien jälkeen Mauno Rautiainen ei uuden itärajan takana käynyt. Hän totesi: Ryssän puolelle en mene, kun viimeksi minut otettiin torrakon kanssa vastaan.

Sodan jälkeiset vaiheet

Sotien jälkeen Mauno Rautiainen lähti opiskelemaan kansakoulunopettajaksi Kajaanin seminaariin. Valmistuttuaan hän teki työuransa Pielisensuun kunnan (myöh. Joensuu) Sulkulahden (myöh. Hukanhaudan) kansakoulun opettajana ja johtajana 1940-luvun lopulta 1970-luvulle saakka. Aloitettuaan virassaan häntä hämmästytti oppilaiden huono käytös, joka lienee osaltaan ollut seurausta sota-ajan poikkeusoloista. Seurasi nopea kurinpalautus, jonka jälkeen ongelmia ei enää ilmentynyt.

Samoihin aikoihin Maunon kanssa Sulkulahden koululle tuli opettajaksi Ruskealasta kotoisin oleva Maire Moilanen (1918–1996). Lue Mairen sotavuosista täältä: https://www.lottasvard.fi/rautiainen-maire/ Maire Unelma ja Mauno Armas löysivät toisensa. Heille syntyi kolme poikaa Heikki (s.1949) sekä Hannu ja Vesa (s.1950). Lastenlapsia he saivat yhteensä yhdeksän.

1950-luvulla Mauno oli innokas taidemaalari. Kankaille ikuistui niin maisemia, muotokuvia kuin abstraktimpiakin aiheita. Teoksia päätyi esille näyttelyihinkin. Myöhemmin hän sivalsi mielellään myös kynällä ja otti lehtien palstoilla kantaa niin taiteeseen kuin yhteiskunnallisiinkin asioihin. Musiikillistakin lahjakkuutta löytyi; nuorena hän soitti veljensä Martin kanssa nurkkatansseja Rääkkylässä ja lastenlapsille on jäänyt mieleen hänen mandoliininsoittonsa. Eläkepäivien rakkaaksi harrastukseksi tuli kalastus Saimaan rannalla, synnyin kunnassa Rääkkylässä, jonne omin käsin nousi kesähuvila, saunoineen ja aittoineen. Tärkeää hänelle oli myös metsänistutusharrastus Rääkkylän metsäpalstalla. Mauno Rautiainen kuoli Joensuussa 78-vuotiaana vuonna 1999.

 

Kirjoittanut Mikko Rautiainen 2022

 

Lähteet: Teksti perustuu Mauno Rautiaisen ja hänen poikiensa Heikki ja Vesa Rautiaisen kertomuksiin. Lähteinä on käytetty myös teosta Suomen rintamamiehet 1939-1945 sekä Mauno Rautiaisen sotilaspassia, kantakorttia ja IS-joukkojen palvelustodistusta.