Naisen kädet on työtä täynnä
Suomalaiset naiset ovat kautta aikain ahkeroineet pelloilla, kodeissa, navetoissa, toimistoissa ja kaikkialla missä miehetkin. Näin oli myös sodan aikaan. Naisen työ on aina ollut jollain tapaa näkymättömämpää kuin miesten, silti se on yhtä arvokasta. Nyt on viimeinkin aika nostaa naiset miesten rinnalle Suomen itsenäisyyden puolustajina ja yhteisen maamme jälleenrakentajina. Nyt tutustumme naisten tarinoihin työstä talvi- ja jatkosotien aikana.
Naiset ovat yhdessä miesten kanssa osallistuneet Suomen puolustamiseen ja jälleenrakentamiseen.
Työhön hypättiin kylmiltään
Kun miehet lähtivät rintamalle, työpaikoille tuli paljon töitä, joilla ei ollut tekijää. Työtä tuntui olevan enemmän kuin ehdittiin tehdä. Suomessa oli työvelvollisuuslaki, joka korosti aikuisten kansalaisten velvollisuutta tehdä töitä. Töitä tehtiin, vaikkei työvelvollisuuslaki koskenutkaan kaikkia.
”Minulla ei ollut työpaikkaa sodan alussa koska esikoiseni syntyi v. 1938, joten olin kotiäitinä. Sodan jatkuessa minulla oli viis virkaa ja kuus nälkää, niin kuin ennen vanhaan sanottiin –”.
”Pois soitan surut naamoiltasi” Karjalaispallero soittaa ja äiti kuuntelee. SA-kuva
Naiset muutoksissa mukana
Monissa tehtaissa tuotannossa tapahtui muutoksia, kun alettiin valmistaa sotatarvikkeita ja rintamaruokaa.
”Kun talvisota 30.11.1939 alkoi olin 15-vuotias. Paikkakunnallamme Toijalassa oli kolme tapettitehdasta. Sodan alkaessa niiden toiminta tapetin osalta loppui ja kaksi tehdasta vaihtui sotatarviketehtaaksi, ammuslataamoksi. Suuri osa paikkakuntamme naisista, nuoria ja vanhoja hakeutui töihin näihin tehtaisiin, niin myös minäkin. Miehet oli kutsuttu sotaan, joitakin miehiä oli saanut jäädä ja lisäksi oli aivan nuoria poikia ja vanhemman ikäluokan miehiä. Enemmistö työvoimasta oli naisia. Yhdessä vuorossa oli lähes sata henkeä eri tehtävissä. Tehdas-alue oli aidattu korkealla piikkilanka-aidalla, portilla oli pieni vartiokoppi jossa yötä päivää vartiomies.
Työhön mennessä täytyi portilla näyttää valokuvalla varustettu kulkulupa.”
Ammustehdas Vanhassakaupungissa 25.1.1940. SA-kuva
Naiset ja lapset talkootyössä
Sota-aikana tehtiin myös paljon talkootyötä. Raaka-aineet vähenivät sodan edetessä ja joitakin teollisia työpaikkoja lopetettiin, ainakin hetkeksi, kunnes raaka-aineita saatiin lisää. Toimettomaksi ei silti jääty. Monet naiset ja lapset osallistuivat talkoisiin.
”Meitä vietiin perunannostoon syrjäkylille. Siitä me pidimme. Muistan kun minäkin jouduin yhteen taloon vain yhdeksi päiväksi. Se oli kuin juhlaa. Uskomatonta, kun me nälkiintyneet akat saimme oikeata, rasvaista sianlihakastiketta, perunoita ja hyvää maitoa. Kyllä me ahkerasti kaivoimme perunaakin. Isäntä oli varannut rahaerän jokaiselle illalla kahvikupin viereen ja kiitti meitä sanoen ’ei ole koskaan meillä tuolla vauhdilla perunat maasta nousseet’. Me olimme hyvillämme ettemme tuottaneet häpeää lähettäjillemme.”
Torkkelin puistoa puhdistetaan talkoilla. Viipuri 1942.04.27
Oppia seuraavalle sukupolvelle
Naiset hoitivat myös kotia ja lapsia sodan aikana. Naisten vapaaehtoinen työpalvelu oli yleistä monessa Euroopan maassa 1940-luvun taitteessa. Lotta Svärd järjestö organisoi, koulutti ja lähetti vapaaehtoisia jäseniään erilaisiin sotatoimia tukeviin tehtäviin. Muut ajan naisjärjestöt huolehtivat vapaaehtoistyöstä kotirintamalla ja perustivat Työvalmiusliiton, joka koulutti työtyttöjä työpalvelukeskuksissaan. Työtytöt lähetettiin usein maaseudulle tai rajaseuduille taloihin, joista sota oli vienyt tai invalidisoinut isän ja joissa avuntarve oli suuri.
Näin Toveritar-lehti kuvasi työtyttötoimintaa 1941: ”Nämä työkodit valitaan siten, että etualalle pääsevät vähävaraisimmat ja suurperheisimmät kodit, joiden äidit ovat raskaasti kuormitettuja, eivätkä varattomuutensa vuoksi voi saada apulaista. Työtytöt astuvat palkattomiksi apulaisiksi, velvollisuudella auttaa ikävimmissä ja raskaimmissa kotitöissä. Ruokansa, asuntonsa ja ’sotamiehen’ palkkansa 2 mk. päivässä he saavat leiriltä.”
Työtyttö oli usein rajan lapsen ensimmäinen opettaja. Suomussalmi 23.6.1943. SA-kuva.
Rohkeutta, voimaa ja sinnikkyyttä
Sodan edetessä naisia nähtiin myös perinteisesti ”miesten töiksi” ajatelluissa töissä. Asenteet kuitenkin muuttuivat nopeasti.
”Niin sitten syksyllä 1943 menin uudelleen VR:lle virkamiesharjoittelijaksi. Miehistä oli pulaa ja naiset olivat tervetulleita.- – Mitä tulee miespuolisten virkatovereiden suhtautumiseen, olivat he tosi reiluja huomattuaan että naiset pystyivät hoitamaan samat tehtävät. Kyllä silloin aluksi yleisö vähän ihmetellen katseli, kun nuoret naiset lähettivät junia siellä sotatoimialueella, jossa liikkui haavoittuneiden eli sairasjunat, sotilaskuljetus- ja jopa panssarijunat.”
Rintamalla vuodatettiin verta, hikeä ja kyyneleitä, ja niin tehtiin sodan aikana myös kotirintamalla. Evakkoon lähteminen, kodin jättäminen, epävarmuus, pelko ja nälkä koskettivat myös kotiväkeä. Sinnikkäästi naiset kuitenkin hoitivat senkin osansa, jota eivät olleet valinneet.
Koivuun evakuoituja kolttia 20.4.1940. SA-kuva.
Kotirintaman naiset tekivät mittaamattoman arvokkaan ja kunnioitettavan työn Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. He olivat paitsi veteraanien puolisoja myös lasten kasvattajia, tehtaiden toiminnan varmistajia, tilojen ja eläinten hoitajia ja selviytyjiä. Naisilla oli myös vahva henkinen asema Suomen jälleenrakennuksessa, kun sodasta palasi enemmän tai vähemmän traumatisoituneita miehiä.
Suomi on rakennettu yhdessä
Näiden naisten kunniaksi olemme julkaisseet Sotiemme Naiset – Kvinnorna i våra krig –tunnuksen. Se tulee pariksi Sotiemme veteraanit -kokardin rinnalle.
Kiitos sotiemme veteraanit, kiitos Suomen naiset.
Nykyaikana voimme vaalia sitä sisukkuutta, joita Suomen naiset historiassa osoittivat ja nyt kesällä kiittäen nauttia itsenäisen Suomen valoisammasta ajasta.
Sotiemme veteraaneja, sotiemme naisia ja -leskiä on vielä jäljellä. Haluamme auttaa heitä viimeiseen mieheen ja naiseen. Helpottaa heidän arkeaan ja antaa tukea heidän pienen eläkkeensä lisäksi. Jos haluat olla mukana voit tehdä oman lahjoituksesi tästä.
* Kursiivilla merkityt tarinat ovat Kirsi-Maria Hytösen väitöstutkimuksesta ”Ei elämääni lomia mahtunut” Naisten muistelukerrontaa palkkatyöstä talvi- ja jatkosotien aikana, Suomen Kansantietouden Tutkijain seura 2014. Väitöskirja on saatavana myös kirjana.
Naisen kädet on työtä täynnä
Suomalaiset naiset ovat kautta aikain ahkeroineet pelloilla, kodeissa, navetoissa, toimistoissa ja kaikkialla missä miehetkin. Näin oli myös sodan aikaan. Naisen työ on aina ollut jollain tapaa näkymättömämpää kuin miesten, silti se on yhtä arvokasta. Nyt on viimeinkin aika nostaa naiset miesten rinnalle Suomen itsenäisyyden puolustajina ja yhteisen maamme jälleenrakentajina. Nyt tutustumme naisten tarinoihin työstä talvi- ja jatkosotien aikana.
Naiset ovat yhdessä miesten kanssa osallistuneet Suomen puolustamiseen ja jälleenrakentamiseen.
Työhön hypättiin kylmiltään
Kun miehet lähtivät rintamalle, työpaikoille tuli paljon töitä, joilla ei ollut tekijää. Työtä tuntui olevan enemmän kuin ehdittiin tehdä. Suomessa oli työvelvollisuuslaki, joka korosti aikuisten kansalaisten velvollisuutta tehdä töitä. Töitä tehtiin, vaikkei työvelvollisuuslaki koskenutkaan kaikkia.
”Minulla ei ollut työpaikkaa sodan alussa koska esikoiseni syntyi v. 1938, joten olin kotiäitinä. Sodan jatkuessa minulla oli viis virkaa ja kuus nälkää, niin kuin ennen vanhaan sanottiin –”.
”Pois soitan surut naamoiltasi” Karjalaispallero soittaa ja äiti kuuntelee. SA-kuva
Naiset muutoksissa mukana
Monissa tehtaissa tuotannossa tapahtui muutoksia, kun alettiin valmistaa sotatarvikkeita ja rintamaruokaa.
”Kun talvisota 30.11.1939 alkoi olin 15-vuotias. Paikkakunnallamme Toijalassa oli kolme tapettitehdasta. Sodan alkaessa niiden toiminta tapetin osalta loppui ja kaksi tehdasta vaihtui sotatarviketehtaaksi, ammuslataamoksi. Suuri osa paikkakuntamme naisista, nuoria ja vanhoja hakeutui töihin näihin tehtaisiin, niin myös minäkin. Miehet oli kutsuttu sotaan, joitakin miehiä oli saanut jäädä ja lisäksi oli aivan nuoria poikia ja vanhemman ikäluokan miehiä. Enemmistö työvoimasta oli naisia. Yhdessä vuorossa oli lähes sata henkeä eri tehtävissä. Tehdas-alue oli aidattu korkealla piikkilanka-aidalla, portilla oli pieni vartiokoppi jossa yötä päivää vartiomies.
Työhön mennessä täytyi portilla näyttää valokuvalla varustettu kulkulupa.”
Ammustehdas Vanhassakaupungissa 25.1.1940. SA-kuva
Naiset ja lapset talkootyössä
Sota-aikana tehtiin myös paljon talkootyötä. Raaka-aineet vähenivät sodan edetessä ja joitakin teollisia työpaikkoja lopetettiin, ainakin hetkeksi, kunnes raaka-aineita saatiin lisää. Toimettomaksi ei silti jääty. Monet naiset ja lapset osallistuivat talkoisiin.
”Meitä vietiin perunannostoon syrjäkylille. Siitä me pidimme. Muistan kun minäkin jouduin yhteen taloon vain yhdeksi päiväksi. Se oli kuin juhlaa. Uskomatonta, kun me nälkiintyneet akat saimme oikeata, rasvaista sianlihakastiketta, perunoita ja hyvää maitoa. Kyllä me ahkerasti kaivoimme perunaakin. Isäntä oli varannut rahaerän jokaiselle illalla kahvikupin viereen ja kiitti meitä sanoen ’ei ole koskaan meillä tuolla vauhdilla perunat maasta nousseet’. Me olimme hyvillämme ettemme tuottaneet häpeää lähettäjillemme.”
Torkkelin puistoa puhdistetaan talkoilla. Viipuri 1942.04.27
Oppia seuraavalle sukupolvelle
Naiset hoitivat myös kotia ja lapsia sodan aikana. Naisten vapaaehtoinen työpalvelu oli yleistä monessa Euroopan maassa 1940-luvun taitteessa. Lotta Svärd järjestö organisoi, koulutti ja lähetti vapaaehtoisia jäseniään erilaisiin sotatoimia tukeviin tehtäviin. Muut ajan naisjärjestöt huolehtivat vapaaehtoistyöstä kotirintamalla ja perustivat Työvalmiusliiton, joka koulutti työtyttöjä työpalvelukeskuksissaan. Työtytöt lähetettiin usein maaseudulle tai rajaseuduille taloihin, joista sota oli vienyt tai invalidisoinut isän ja joissa avuntarve oli suuri.
Näin Toveritar-lehti kuvasi työtyttötoimintaa 1941: ”Nämä työkodit valitaan siten, että etualalle pääsevät vähävaraisimmat ja suurperheisimmät kodit, joiden äidit ovat raskaasti kuormitettuja, eivätkä varattomuutensa vuoksi voi saada apulaista. Työtytöt astuvat palkattomiksi apulaisiksi, velvollisuudella auttaa ikävimmissä ja raskaimmissa kotitöissä. Ruokansa, asuntonsa ja ’sotamiehen’ palkkansa 2 mk. päivässä he saavat leiriltä.”
Työtyttö oli usein rajan lapsen ensimmäinen opettaja. Suomussalmi 23.6.1943. SA-kuva.
Rohkeutta, voimaa ja sinnikkyyttä
Sodan edetessä naisia nähtiin myös perinteisesti ”miesten töiksi” ajatelluissa töissä. Asenteet kuitenkin muuttuivat nopeasti.
”Niin sitten syksyllä 1943 menin uudelleen VR:lle virkamiesharjoittelijaksi. Miehistä oli pulaa ja naiset olivat tervetulleita.- – Mitä tulee miespuolisten virkatovereiden suhtautumiseen, olivat he tosi reiluja huomattuaan että naiset pystyivät hoitamaan samat tehtävät. Kyllä silloin aluksi yleisö vähän ihmetellen katseli, kun nuoret naiset lähettivät junia siellä sotatoimialueella, jossa liikkui haavoittuneiden eli sairasjunat, sotilaskuljetus- ja jopa panssarijunat.”
Rintamalla vuodatettiin verta, hikeä ja kyyneleitä, ja niin tehtiin sodan aikana myös kotirintamalla. Evakkoon lähteminen, kodin jättäminen, epävarmuus, pelko ja nälkä koskettivat myös kotiväkeä. Sinnikkäästi naiset kuitenkin hoitivat senkin osansa, jota eivät olleet valinneet.
Koivuun evakuoituja kolttia 20.4.1940. SA-kuva.
Kotirintaman naiset tekivät mittaamattoman arvokkaan ja kunnioitettavan työn Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. He olivat paitsi veteraanien puolisoja myös lasten kasvattajia, tehtaiden toiminnan varmistajia, tilojen ja eläinten hoitajia ja selviytyjiä. Naisilla oli myös vahva henkinen asema Suomen jälleenrakennuksessa, kun sodasta palasi enemmän tai vähemmän traumatisoituneita miehiä.
Suomi on rakennettu yhdessä
Näiden naisten kunniaksi olemme julkaisseet Sotiemme Naiset – Kvinnorna i våra krig –tunnuksen. Se tulee pariksi Sotiemme veteraanit -kokardin rinnalle.
Kiitos sotiemme veteraanit, kiitos Suomen naiset.
Nykyaikana voimme vaalia sitä sisukkuutta, joita Suomen naiset historiassa osoittivat ja nyt kesällä kiittäen nauttia itsenäisen Suomen valoisammasta ajasta.
Sotiemme veteraaneja, sotiemme naisia ja -leskiä on vielä jäljellä. Haluamme auttaa heitä viimeiseen mieheen ja naiseen. Helpottaa heidän arkeaan ja antaa tukea heidän pienen eläkkeensä lisäksi. Jos haluat olla mukana voit tehdä oman lahjoituksesi tästä.
* Kursiivilla merkityt tarinat ovat Kirsi-Maria Hytösen väitöstutkimuksesta ”Ei elämääni lomia mahtunut” Naisten muistelukerrontaa palkkatyöstä talvi- ja jatkosotien aikana, Suomen Kansantietouden Tutkijain seura 2014. Väitöskirja on saatavana myös kirjana.
