Iiläinen Fanni Luukkonen johti Lotta Svärd -järjestöä sotavuosina
Fanni Luukkonen (1882–1947) oli kotoisin Iistä. Hän kävi Oulun tyttökoulua, minkä jälkeen hän opiskeli kansakoulunopettajaksi. Jo lapsuudesta alkaen kristillinen usko ja raittiusaate olivat Luukkoselle läheisiä, ja näitä hän edisti päättäväisesti myös lottatyössään. Myös naisasia oli hänelle läheinen.
Luukkonen toimi monipuolisesti opetustehtävissä, ja sen jälkeen hän pätevöityi kansakoulunopettajia valmistavan seminaarin opettajaksi. Lotta Svärdiin liittyessään hän työskenteli Sortavalan seminaarin tyttöharjoituskoulun yliopettajana. Vuoden 1918 sodan aikana hän tuki Sortavalan suojeluskuntalaisia. Vuodesta 1929 lähtien keskusjohtokunnan puheenjohtajana toiminut Luukkonen oli maltillinen ja turvallinen äitihahmo. Hän toimi päätoimisesti Lotta Svärdin johdossa, ja hänen työskentelyään leimasi velvollisuudentunto ja työlle omistautuminen.
Hän oli naimaton ja lapseton. Keskusjohtokunnan puheenjohtajuuden lisäksi Luukkonen kuului Lotta Svärd -lehden toimituskuntaan koko lehden ilmestymisen ajan vuosina 1929–1944, ja lisäksi hän toimi lehden päätoimittajana vuodesta 1936. Luukkosen työtaakka nakersi hänen terveyttään, ja hän kuoli vuonna 1947. Hänen viimeisiä elinvuosiaan leimasi myös huoli toimeentulosta.
Luukkonen oli vuodesta 1929 vuoteen 1944 yksi suomalaisen yhteiskunnan johtavia naisia. Hänen elämäntyönsä on saanut ansaitsemansa huomion 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2004 järjestetyssä Suurin suomalainen -äänestyksessä hänet äänestettiin merkittävimpien suomalaisnaisten joukkoon.
Fanni Luukkosen henkilöhistoria
Lotta Svärd -järjestön toiminta
Fanni Luukkonen on haudattu sukuhautaan Iin Kruununsaareen.
Salpalinjan rakentaminen Oravisalossa 1940-1944
Maanpuolustuksellisen Salpalinjan rakentaminen liittyi Suomen ja Neuvostoliiton välisiin sotiin vuosina 1939-1944. Talvisodan jälkeen välirauhan tultua 1940 Suomessa ryhdyttiin varustautumaan tulevaan puolustukseen, sillä uuden sodan merkit olivat jo aistittavissa. Linnoittamisessa suurin ja maineikkain hanke oli Salpalinja Suomenlahdelta Pohjois-Karjalan ja Kainuun kautta itäiseen Lappiin. Pohjois-Karjalaa koskevaan, talvisotaa edeltävään suunnitelmaan oli kuulunut puolustaa Joensuuta Pielisjoen länsirannalla, mutta myöhemmin vahvistui käsitys, ettei voimia tähän olisi tarpeeksi. Niinpä pääpuolustuslinja siirrettiin Höytiäisen kanavaan.
Rääkkylässä varustelutyöt keskitettiin Oravisalon alueelle, koska arvioitiin, etteivät voimavarat riittäisi valtaamaan takaisin viholliselle menetettyjä puolustuslinjoja. Rääkkylän-Liperin alueen puolustuksesta vastasi IV Armeijakunta, joka laati alueen puolustussuunnitelman vuonna 1940. Etummainen puolustuslinja määrättiin tasalle Kesälahti – Kitee – Tohmajärvi – Tuupovaara – Ilomantsi – Koitere. Pääpuolustuslinja puolestaan koski Rääkkylää linjalla Ahmosaari – Varpasalon Voiniemi – Kivisalmi –Pässiniemi – Tutjunniemi – Tikansaaren kanava – Kaskesniemi – Höytiäisen kanava – Höytiäisen länsiranta.
Rääkkylän alueella Salpalinjan varustelutyöt pääpuolustuslinjassa aloitettiin kevätkesällä 1940, ja niiden tuli olla valmiita talventuloon mennessä. Puolustussuunnitelma olisi edellyttänyt betonisten kenttälinnoitteiden rakentamista, mutta resursseja tähän ei ollut. Näin ollen linja koostui hyökkäysvaunu- ja piikkilankaesteistä, avoimista miehistöpoteroista sekä tykkien tuliasemista. Rakennustyöt keskittyivät Varpasalon ja Oravisalon alueille. Laajojen järvialueiden puolustukseen kuului talviaikaan mm. railojen auki pitäminen kanerva-, kaisla- ja turvekatteen avulla.
Rääkkylään kantautui sodan jymy, ja varoitukset väestön evakuoimisestakin annettiin. Onneksi evakuointia ei tarvinnut panna käytäntöön, vaan väki sai pysyä kotiseudullaan. Salpalinjan rakennustyöt Rääkkylässä kestivät rauhanteon jälkeen vielä lokakuulle 1944, ja niihin osallistui sekä sotilas- että siviilirakennusyksiköitä, enimmillään 2 500 miestä.
Rääkkylässä Salpalinjasta on vielä nähtävissä panssariesteitä, tykkien kiinnityspaikkoja, louhoksia ja avointen konekivääripesäkkeiden kaivantoja.
Pekka Kauppinen
Salpalinjan rakentamisen muistomerkki pystytettiin vuonna 2011 Veikko Sallisen aloitteesta. Rääkkylä-Seura ja Rääkkylän reserviläiset raivasivat entisen seurojentalon tontin, jonka Aulis Ikonen oli luvannut kyseiseen käyttöön. Urho Tapanen asetteli kivet paikoilleen. Kiveen kiinnitetyn laatan valmistivat Hannu Holopainen ja Petja Helotie.
Lisätietoja: www.raakkyla-seura.fi/salpalinja
Kirjallisuutta:
Antti Maunuksela: Kasarmilasta Laatokalle (kuvaus rääkkyläläisen Kyösti Tolvasen varusmiespalveluksesta ja sota-ajasta vuosilta 1938 – 1944.)
Iiläinen Fanni Luukkonen johti Lotta Svärd -järjestöä sotavuosina
Fanni Luukkonen (1882–1947) oli kotoisin Iistä. Hän kävi Oulun tyttökoulua, minkä jälkeen hän opiskeli kansakoulunopettajaksi. Jo lapsuudesta alkaen kristillinen usko ja raittiusaate olivat Luukkoselle läheisiä, ja näitä hän edisti päättäväisesti myös lottatyössään. Myös naisasia oli hänelle läheinen.
Luukkonen toimi monipuolisesti opetustehtävissä, ja sen jälkeen hän pätevöityi kansakoulunopettajia valmistavan seminaarin opettajaksi. Lotta Svärdiin liittyessään hän työskenteli Sortavalan seminaarin tyttöharjoituskoulun yliopettajana. Vuoden 1918 sodan aikana hän tuki Sortavalan suojeluskuntalaisia. Vuodesta 1929 lähtien keskusjohtokunnan puheenjohtajana toiminut Luukkonen oli maltillinen ja turvallinen äitihahmo. Hän toimi päätoimisesti Lotta Svärdin johdossa, ja hänen työskentelyään leimasi velvollisuudentunto ja työlle omistautuminen.
Hän oli naimaton ja lapseton. Keskusjohtokunnan puheenjohtajuuden lisäksi Luukkonen kuului Lotta Svärd -lehden toimituskuntaan koko lehden ilmestymisen ajan vuosina 1929–1944, ja lisäksi hän toimi lehden päätoimittajana vuodesta 1936. Luukkosen työtaakka nakersi hänen terveyttään, ja hän kuoli vuonna 1947. Hänen viimeisiä elinvuosiaan leimasi myös huoli toimeentulosta.
Luukkonen oli vuodesta 1929 vuoteen 1944 yksi suomalaisen yhteiskunnan johtavia naisia. Hänen elämäntyönsä on saanut ansaitsemansa huomion 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2004 järjestetyssä Suurin suomalainen -äänestyksessä hänet äänestettiin merkittävimpien suomalaisnaisten joukkoon.
Fanni Luukkosen henkilöhistoria
Lotta Svärd -järjestön toiminta
Fanni Luukkonen on haudattu sukuhautaan Iin Kruununsaareen.
Salpalinjan rakentaminen Oravisalossa 1940-1944
Maanpuolustuksellisen Salpalinjan rakentaminen liittyi Suomen ja Neuvostoliiton välisiin sotiin vuosina 1939-1944. Talvisodan jälkeen välirauhan tultua 1940 Suomessa ryhdyttiin varustautumaan tulevaan puolustukseen, sillä uuden sodan merkit olivat jo aistittavissa. Linnoittamisessa suurin ja maineikkain hanke oli Salpalinja Suomenlahdelta Pohjois-Karjalan ja Kainuun kautta itäiseen Lappiin. Pohjois-Karjalaa koskevaan, talvisotaa edeltävään suunnitelmaan oli kuulunut puolustaa Joensuuta Pielisjoen länsirannalla, mutta myöhemmin vahvistui käsitys, ettei voimia tähän olisi tarpeeksi. Niinpä pääpuolustuslinja siirrettiin Höytiäisen kanavaan.
Rääkkylässä varustelutyöt keskitettiin Oravisalon alueelle, koska arvioitiin, etteivät voimavarat riittäisi valtaamaan takaisin viholliselle menetettyjä puolustuslinjoja. Rääkkylän-Liperin alueen puolustuksesta vastasi IV Armeijakunta, joka laati alueen puolustussuunnitelman vuonna 1940. Etummainen puolustuslinja määrättiin tasalle Kesälahti – Kitee – Tohmajärvi – Tuupovaara – Ilomantsi – Koitere. Pääpuolustuslinja puolestaan koski Rääkkylää linjalla Ahmosaari – Varpasalon Voiniemi – Kivisalmi –Pässiniemi – Tutjunniemi – Tikansaaren kanava – Kaskesniemi – Höytiäisen kanava – Höytiäisen länsiranta.
Rääkkylän alueella Salpalinjan varustelutyöt pääpuolustuslinjassa aloitettiin kevätkesällä 1940, ja niiden tuli olla valmiita talventuloon mennessä. Puolustussuunnitelma olisi edellyttänyt betonisten kenttälinnoitteiden rakentamista, mutta resursseja tähän ei ollut. Näin ollen linja koostui hyökkäysvaunu- ja piikkilankaesteistä, avoimista miehistöpoteroista sekä tykkien tuliasemista. Rakennustyöt keskittyivät Varpasalon ja Oravisalon alueille. Laajojen järvialueiden puolustukseen kuului talviaikaan mm. railojen auki pitäminen kanerva-, kaisla- ja turvekatteen avulla.
Rääkkylään kantautui sodan jymy, ja varoitukset väestön evakuoimisestakin annettiin. Onneksi evakuointia ei tarvinnut panna käytäntöön, vaan väki sai pysyä kotiseudullaan. Salpalinjan rakennustyöt Rääkkylässä kestivät rauhanteon jälkeen vielä lokakuulle 1944, ja niihin osallistui sekä sotilas- että siviilirakennusyksiköitä, enimmillään 2 500 miestä.
Rääkkylässä Salpalinjasta on vielä nähtävissä panssariesteitä, tykkien kiinnityspaikkoja, louhoksia ja avointen konekivääripesäkkeiden kaivantoja.
Pekka Kauppinen
Salpalinjan rakentamisen muistomerkki pystytettiin vuonna 2011 Veikko Sallisen aloitteesta. Rääkkylä-Seura ja Rääkkylän reserviläiset raivasivat entisen seurojentalon tontin, jonka Aulis Ikonen oli luvannut kyseiseen käyttöön. Urho Tapanen asetteli kivet paikoilleen. Kiveen kiinnitetyn laatan valmistivat Hannu Holopainen ja Petja Helotie.
Lisätietoja: www.raakkyla-seura.fi/salpalinja
Kirjallisuutta:
Antti Maunuksela: Kasarmilasta Laatokalle (kuvaus rääkkyläläisen Kyösti Tolvasen varusmiespalveluksesta ja sota-ajasta vuosilta 1938 – 1944.)
