Elit isänmaallesi – Lotta Fanny Mönkkönen 1921–2024
Lotta Fanny Mönkkönen 1921–2024
Joensuun vanhimman sotaveteraanin, lotta Fanny Aili Mönkkösen, poisnukkuminen 25.joulukuuta 2024, runsaan 103-vuoden korkeassa iässä jätti jälkeensä suuren aukon. Tämä vaatimaton, mutta tarmokas nainen oli tehnyt isänmaamme hyväksi valtavan työn. Sen työn arvoa emme voi ymmärtää emmekä koskaan kylliksi kiittää.
Fanny syntyi 16.huhtikuuta 1921 ja aloitti maanpuolustustyönsä liittymällä Lotta-Svärdin jäseneksi kotikunnassaan Liperissä vuonna 1938. Varsinainen sota alkoi Fannyn osalta jatkosodan puhjettua. Hän hoiti muun muassa muonitus- ja eläinlääkintätehtäviä. Työ ei ollut helppoa. Fannyn mieleen jäivät hänen kertomansa mukaan erityisesti hevosten karut kohtalot sotien aikana. Hän muisti aina sen äänen, jota kärsivät ja pahoin haavoittuneet hevoset pitivät. Myös muonitus oli koetteleva ja rohkeutta vaativa, maamme puolustuskyvyn kannalta, keskeisen tärkeä tehtävä. Fanny toimitti ruoan rintamalle, vaikka loppumatkan ryömien, sillä muona tuli kuljettaa rintamalle tykkitulesta tai muusta vihollisen toiminnasta riippumatta. Fanny palkittiin jatkosodan aikana 2.luokan Vapaudenmitalilla. Fanny oli myös maakuntamme viimeisiä elossa olleita Salpalinjan linnoitustöihin osallistuneita veteraaneja.
Sodan myötä syntynyt sitkeys kantoi Fannya koko hänen elämänsä ajan. Hän teki päivätyönsä pitokokkina. Lisäksi hänellä oli oma tila, karjaa ja viljelyksiä. Töidensä ansiosta hänelle kertyi runsaasti ystäviä koko Pohjois-Karjalan alueelta. Tämän vahvimpana osoituksena olivat runsaslukuiset onnittelukortit, joita hän sai jokaisena syntymäpäivänään.
Sotaveteraani- ja lottatyöhön Fanny osallistui ahkerasti loppuun asti. Hän oli mukana Sotaveteraaniliiton, Rintamanaisten Liiton ja Lottaperinneliiton toiminnassa. Veteraanityö oli hänelle tärkeää ja lähellä sydäntä. Hän oli tuttu näky maakuntamme maanpuolustusjuhlissa. Saattajaan tukeutunut nainen osallistui kunniallisesti ja arvokkaasti tilaisuuksiin iästään huolimatta.
Viimeinen ja merkittävin tilaisuus Fannyn elämässä lienee ollut 103-vuotissyntymäpäivä. Hän ei oman kertomansa mukaan aikonut pitää erityisiä juhlia. Siitä huolimatta mennessäni onnittelemaan häntä Sotaveteraanien puolesta, oli kerrostaloasuntoon ahtautunut ainakin 30 vierasta. Tämän jälkeen totesin toiselle edustajallemme, että me emme olisi edes mahtuneet sisälle, jos hän olisi järjestänyt juhlat. Onneksi hän selkeästi vietti merkkipäiviään vain omassa rauhassa, kuten hän oli aiemmin sanonut.
Fanny Mönkkönen palkittiin ansioistaan seuraavilla kunnia- ja ansiomerkeillä: 2.luokan Vapaudenmitali, Sodan 1941–1945 muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1.luokan Mitali, Kotirintamanaisen muistomitali, Rintamanaisten Liiton Ansiomitali, Sininen Risti miekalla, Kultainen Reservin Ratsastajamitali, Lottamuistomitali.
Itselleni Fanny jäi mieleen aktiivisena ja puheliaana veteraanina, joka tunsi oikeutettua ylpeyttä isänmaastaan. Ensitapaamisessamme kumarsin kunniakkaan elämäntyön tehneelle veteraanille, tammikuussa 2025 sain tehdä niin vielä kerran. Tuolloin sain todistaa, kuinka se sama maa, jota hän puolusti, otti väsyneen palvelijansa syleilyynsä, sekä liitti hänet veteraaniveljiensä ja -sisariensa taivaallisiin riveihin. Yksi aikakausi lähestyy loppuaan, mutta Fannyn tekemä työ kestää ajan ja kantaa puhdasta hedelmää – hän eli isänmaalleen.
Ville S. Virtanen, Joensuun sotaveteraanikerhon vpj.
Fanny Mönkkösen (1921-2024) siunaustilaisuus Joensuun ev.lut.Seurakuntakeskuksessa. (kuva: Ville S. Virtanen)
Fanny Mönkkösen (1921-2024) siunaustilaisuus. (kuva: Ville S. Virtanen)
Hävittäjälentäjä Jorma Varis
Kapteeni Jorma Juhani Ilmari Varis
s. 06.11.1911 Polvijärvi, kaatunut 7.11.1941 Uikujärvi.
Isä Väinö Varis k.1932 oli polvijärveläinen maanviljelijä. Hän oli aktiivinen vaikuttaja mm. kunnan luottamustehtävissä.
Jorma Varis asui Kauhavalla. Jossain vaiheessa myös äiti Anna Varis oli muuttanut sinne. Ainakin 30.11.1939 Annan osoite oli Kauhava, Karin talo. Sodan aikana Anna Varis asunut Polvijärvellä.
Jorman veli Urho Jouko Kalervo Varis kaatui / hukkui partiomatkalla Syväriin 19.10.1941.
Jorma Varis oli valmistunut Joensuun yhteiskoulusta ylioppilaaksi 1929. Ammatti: Upseeri. Ilmasotakoulussa asevelvollisena 6.6.33-6.6.34. Ilmavoimien RUK 1933-1934. Kadettikoulussa ilmasotaosastolla 6.6.1934-16.5.36 Kadettina. Lentoasema 6. :lla 16.5.36- Nuorempana lentoupseerina. Ilmasotakoulu 24.1.39. Lentosotakoulu 1941. Erikoiskoulutus: ohjaaja- ja tähystäjäkoulutus ja II lk:n sotilas radiosähköttäjä tutkinto 1936. Ylennykset : Res. vänrikki 31.8.34. Vänrikki 16.5.1936. Luutnantti 16.5.1938. Kapteeni 16.9.1941. Saanut Suomen lentomerkin 16.5.36. (Lähde kantakortit)
Jorma Varis kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun yhteiskoulusta vuonna 1929. Asevelvollisuutensa hän suoritti Kauhavalla Ilmailukoulussa (RUK:n kurssi nro 4?) 6.6.1933-6.6.1934, jonka jälkeen palvelus jatkui kadettina Kadettikoulun Ilmasotaosastolla 6.6.1934-16.5.36. Hänet ylennettiin reservin vänrikiksi 31.8.1934. Vuonna 1936 Varis suoritti ohjaaja- ja tähystäjäkoulutuksen sekä II lk:n sotilas radiosähköttäjätutkinnon. Vänrikiksi Varis ylennettiin 16.5.1936 ja samana päivänä hänelle myönnettiin Suomen sotilaslentomerkki. Kadettikoulun jälkeen palvelus jatkui Viipurissa
16.5.1936 – 24.1.1939 Lentoasema 6:lla nuorempana lentoupseerina. Luutnantiksi Varis ylennettiin 16.5.1938. Varis siirrettiin 24.1.1939 Ilmasotakouluun (Ilmailukoulun nimi muutettiin Ilmasotakouluksi 1.1.1938 ja edelleen Lentosotakouluksi 1.2.1941.), missä hän toimi ohjaajaopettajana. Opetushommat loppuivat 27.3.1941, jolloin koulutuslennolla olleen Variksen (oppilaana O. Ojanpalo) kone – Tuisku TU-160 – joutui syöksykierteeseen ja syöksyi Lappajärven jäälle. Varis ja Ojanpalo loukkaantuivat, kone meni poistoon täysin hajonneena. Tämän tapahtuman jälkeen Varis siirtyi Ilmavoimien esikuntaan ja sieltä syksyllä 1941 LeLv 28:n huoltopäälliköksi. Varis ylennettiin kapteeniksi 16.9.1941. Lähde: Sotapäiväkirjat, kantakortit, koonnut Petteri Varis.
Toimi kaatumisaikaan Laivueen komentajan sijaisena (lentueenpäällikkö 1.lentue) Le.Lv.28/Lento Rykmentti 2.
Laivueen komentajan lomasijaisena toiminut kapteeni Varis lähti 7.11 1941 aamupäivällä Morane Saulnier MS-608 koneella Viitanan kentältä tiedustelulennolle Uikujärven suuntaan. Sää oli sumuinen ja Variksen lentäessä siipimiehensä kanssa matalalla Sekehen kentän suuntaan klo 11.25 heitä vastaan tuli viisi I-153 hävittäjää rintamassa avaten tulen samanaikaisesti. Varis sai luultavasti heti osuman, koska hänen koneensa meni välittömästi kierteeseen ja iskeytyi Uikujärven jäälle. Variksen ruumis jäi kentälle. Lähde: Joukkosi eessä, Kari Huhtala.
MS-608 lentolaivue 28
7.marraskuuta 1941 klo 11.25 ampuivat vihollisen hävittäjät alas MS-608 hävittäjän itä-Karjalassa Uikujärvellä ohjaajan saadessa surmansa. Ohjaaja kapteeni Varis Juhani Ilmari(30) s.6.11.1911/Polvijärvi. Kapteeni Varis lähti klo 10.10 Viitanan kentältä tiedustelulennolle. Hänen siivellään lensi ylikersantti Leinonen MS-317:llä. Tehtävänä oli vihollisen Sekehen ja Olonpian lentokenttien tiedustelu sekä rautatieliikenteen häirintä Seesjärven ja Sorokan välillä. Koneet tekivät välilaskun Hirvaksessa ja suorittivat täydennystankkauksen, minkä jälkeen suuntasivat lentonsa kohti Uikujärveä. Sää oli sumuinen ja pilvet uloittuivat paikoitellen lähelle puiden latvoja. Koneiden lentäessä matalalla Sekehen kentän suuntaan, törmäsi vastaan viisi vihollisen ”Tshaikkaa” tasarintamassa. Kaikki avasivat tulen samanaikaisesti ja Varis sai heti osuman luultavasti ohjaamoon, koska hänen koneensa meni välittömästi kierteeseen ja iskeytyi Uikujärven jäälle. Leinosen aseet olivat jäätyneet, joten hän katsoi parhaaksi irroittautua vihollisesta. Poistuessaan paikalta hän totesi Variksen koneen palavan jäällä. Hirvaksen lentokenttä sijaitsee noin 80 km Äänislinnasta pohjoisluoteeseen. Kenttä joutui suomalaisten haltuun Karjalan Armeijan edetessä kohti Karhumäkeä. ( Ylikersantti Leinonen Armas Martti Veikko s. 28.3.1920). Lähde: Kohtalokkaat lennot, Jaakko Hyvönen.
Lentorykmentti 2 sotapäiväkirja. 7.11.1941 klo 14.30 Miinalainen – Hämäläinen : Annettu Kar. A:n ilmoitus. Kapteeni Varis ei ole palannut lennolta. Luultavasti ammuttu alas Lintujärven jäälle. Ylikersantti Leinonen näki yhden koneen syöksyvän ilmataistelun jälkeen, ei nähnyt varmasti eikä voinut ottaa osaa taisteluun, koska aseet eivät toimineet. Klo 18.20 Lorenz – Sarko: Keskusteltu em. tappion johdosta. Luutnantti Ruuskanen nyt Le.Lv 28:n komentajana majuri Sirenin ollessa lomalla.
Hävittäjälentäjä Antti Tani kirjoittaa: Perjantaina marraskuun 7. päivänä Antti oli aamun päivystysvuorossa. Hän istui Leinosen Vinskin ja parin muun lentuelaisen kanssa kuorma-auton lavalla. Auto keikkui kehnoa tietä kohti Viitanan kenttää. Lavan ylle oli asennettu pressukatos piti ainoastaan suurimman osan vedestä, lumesta ja viimasta ulkopuolella. Lavalla kylmyys iski luihin ja ytimiin, jos oli huonosti varustautunut siirtokuljetuksiin. Perillä kuorma-auto kurvasi pienen rimoista ja pahvista kyhätyn päivystysteltan luo ja hälytysporukka ahtautui sinne pakkasta pakoon. Muutama klapi kolahti peltiseen kamiinaan, joka sytykkeiden avustamana alkoi kohta työntää miellyttävää lämpöä auton lavalla palelleiden jäseniin. Aamu valkeni valjuna ja harmaana. Kaksi Moranea oli lämmityskäytetty ja rullattu lähtövalmiiksi kentän reunassa sijaitsevan päivystyspaikan viereen. Kovin on hiljaista tänäänkin, virkkoi Vinski. Tuskinpa näin matalalla säällä mitään hälytyksiä tuleekaan, arveli Antti. Kuitenkin hieman ennen kello kymmentä aukesi päivystyskojun ovi ja sisään astui lentueen huoltopäällikkö kapteeni Jorma Varis. Hän toimii virkaatekevänä laivueen komentajana kapteeni Sirenin poissa ollessa. Päivee poijat, hän lausui ja katseli ympärilleen kojussa. Ahtaassa päivystyskopissa hän nojasi hetken aikaa keppiinsä, selvästi hänellä oli jotain asiaa heille. Hän kulki kepin kanssa loukattuaan jossain onnettomuudessa toisen jalkansa. Löytyykö vapaaehtoista pienelle keikalle? Kapteeni kysyi. Mietteliäs porukka katseli hetken aikaa toisiaan hiljaisina. A lähe Viipurin poika mukkaa, ehdotti Polvijärveläiskapteeni Leinosen Vinskille leveällä karjalanmurteella. Hän kaivoi Itä-Karjalan kartan saappaansa varresta ja laittoi kävelykeppinsä nojalleen seinää vasten. No mikäs siinä, mihkäs lähetään? Vinski kysyi. Tehtävä olis seuraava : Lähetään kahella koneella Uikujärvelle. Katellaan vähä nähhään, jatakastullessa tiejustellaan rautatieliikenne Vienanlahen sopukasta Karhumäelle. Erikoisesti pitäisi suaha tietoja joistakin vihollisen puolella tapahtuvista siirroista, ja jotta onko muantie- ja rautatiekuletuksia käynnissä kauvempana rintamalinjasta. Miun mielestä voitaisiin käyvä vilikasemassa samalla mitä Olonpian ja Sekehen lentokentillä näkkyy, kun ne kerra sattuut samalle suunnalle. Ja jos nähhään viholliskonneita, nii ruvetaan tappelemaan vain jos niitä on vähän. Muussa tappauksessa jatketaan tehtävän mukkaan. No, selvä on herra kapteeni! Koneethan onkin tuossa lähtövalmiina. Lennosta tulloo pitkä, jotta männään ensiks Hirvakseen ja tankataan siellä säiliöt täyteen. Kyllä mie voisin lähteä kolmanneksi mukaan, ehdotti Antti. Ei nytten. Tällä kertoo lähettään kahella koneella, kieltäytyi kapteeni. He työntyivät valjuun ulkoilmaan ja kapteeni jätti keppinsä odottelemaan kopin nurkkaan. Leinosen Vinski kapusi MS-317:ään, kapteeni Varis MS-608:aan, ja moottorit käynnistyivät. Koneiden startatessa kello oli 10.10 ja hetken kuluttua hävittäjien moottorien pauhu etääntyi Pohjoiseen. Lento Hirvakseen kesti vain varttitunnin. Luutnantti Alitalo oli esikunnasta tulleen puhelun jälkeen ehdottanut kapteeni Varikselle parven, eli neljän koneen käyttöä, sillä hän tiesi että vihollishävittäjät olivat noihin aikoihin esiintyneet erittäin ärhäkkänä Sekehen suunnalla. Kapteeni Varis oli pitkään mulkoillut Alitaloa sillä vain kaksi konetta oli tällä hetkellä lentokunnossa. Toiset kaksi olisi valmistuneet lentokuntoon vasta puolen tunnin päästä. Luutnantti Alitalo oli joka tapauksessa jäänyt siihen käsitykseen että toinen partio liittyisi heti perään kapteeni Variksen partioon Hirvaksessa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tiedustelijoiden lento suuntautui klo 10.40 pohjoiseen Hirvaksen lentotukikohdassa suoritetun polttoainetäydennyksen jälkeen. Sää oli kehno, sumuinen ja jäätävän kylmä. Suurin lentokorkeus jota tiedustelijat saattoivat käyttää oli 400´metriä. Paikoitellen puiden latvoissa roikkuvat pilvet pakottivat matkaajat kiertelemään pinnoissa pitkin avonaisempia reittejä. Rykmentinkomentaja oli nimenomaan käskenyt kapteeni Varista välttämään Sekehen tukikohtaa, sillä hän tiesi siellä olevan iskukykyisiä vihollisen torjuntahävittäjia. Jostai syystä virkaatekevä laivueen-komentaja oli kuitenkin halunnut vilkaista kyseisiä tulokohtia jo menomatkalla. Kolmen vartin lennon jälkeen tiedustelijat lensivät suoraan pohjoiseen rautatien suunnassa. Suuri Uikujärvi jäi oikean siiven katveeseen ja he tulivat juuri pienemmän vasemmalla häämöttävän Lintujärven tasalle. Heti Lintujärven pohjoispuolella sijaitsi vaarallinen Sekehen lentotukikohta. Ylikersantti Leinonen lensi takaviistossa sata metriä johtokoneen siivellä suojatakseen partionjohtajaa arimmasta hyökkäyssuunnasta. Aivan yhtäkkiä lentäjät havaitsivat etupuoleltaan hieman alempaa kohti tulevat viisi vihollishävittäjää. Polikarpov I-153 Tsaikat lensivät tasarintamassa matalalla melkein pilvien alarajassa. Leinosen Vinski näki koneet ensin, vaaputti kiivaasti konettaan merkiksi kapteeni Varikselle, jolloin tämäkin huomasi kohti tulevan vaaran. Kohtaaminen ilmassa oli niin äkillinen, ettei lentäjille jäänyt ollenkaan aikaa suunnitella hyökkäystä. Tsaikat kävivät päälle rinta rinnan. Niiden tulenavaus kohti partionjohtajan Moranea oli yhtaikainen. Mitään ei ollut tehtävissä. Kapteeni Varis oli saanut äkki-iskussa mitä ilmeisimmin osuman ohjaamoon ja ehkä itseensä, sillä hänen koneensa pyörähti samassa syöksykierteeseen ja syöksyi matalalta Uikujärven jäälle. Se roihahti välittömästi liekkeihin, ja Vinskin oli aloitettava tiukka vääntö Tsaikkojen kanssa pelastaakseen nahkansa. Hän huomasi kuitenkin heti, että hänen aseensa olivat nähtävästi jäätyneet. Keli oli juuri sellaiseen otollinen, kostea pakkaskeli. Hän ei saanut yhtään laukausta lähtemään 20 mm:n tykistään, samoin konekiväärit olivat mykkinä. Tsaikat pyörivät ympärillä, kun hän teki toistuvia latausliikkeitä saadakseen aseet pelaamaan. Nähtävästi kapteeni Variksen tykille ja konekivääreille oli käynyt samalla tavoin, sillä Vinski ei ollut nähnyt hänenkään ampuvan yhtään laukausta hyökkäyksen aikana. Pian Vinskin oli pakko luopua toivottomasta kamppailustaan Tsaikkojen kanssa. Hän koukkasi ensin pintaan katsomaan kapteenin jäällä palavaa Moranea. Kone paloi yhä, eikä havaittavaa liikettä ollut hylyn luona. Sitten hän otti taas korkeutta ja puhkaisi pilven sisään turvaan kohti Hirvasta jonne pääsi tsaikkojen häiritsemättä klo 12.10. Vinski rullasi koneensa tankkauspaikalle ja kömpi ohjaamosta koneensa viereen. Mekaanikot saapuivat antamaan bensaa kotiinpaluuta varten. Myös paikallinen laivueenkomentaja saapui uteliaana kuuntelemaan Vinskin selostusta kapteenin alas ampumisesta. Yhtäkkiä koneen tykki rupesi aivan itsekseen ampumaan sarjatulta. Miehet katselivat hämmästyneinä, kuinka heidän päittensä ylitse taivaalle kaartuivat aseen kaikki 55 ammusta kovalla jytkeellä. Tykki ampui ilmoille aavemaiset kunnialaukaukset kapteeni Variksen muistoksi. Moottorin lämpö koneen seistessä maassa oli sulattanut tykin lukkokoneiston, ja kun paineet olivat päällä, ase laukesi. Kovasti allapäin laskeutui ylikersantti Leinonen lennoltaan Viitanan tukikohtaan klo 12.55 hyvän ystävän ja lentäjätoverin menettäneenä. Lasku oli surkeanpuoleinen ja pompahteleva, merkkinä ylimääräisestä hermopaineesta. Lentokaverit odottelivat jo päivystyskopilla, kun hän sammutti moottorin rullauksen päätteeksi. Ilmeet puhuivat: minne kapteeni oli jäänyt? Kapteeni Variksen kone ammuttiin alas… oli Vinskin lakoninen toteamus hänen kömpiessään alas ohjaamosta. Miehet ahtautuivat takaisin päivystyskopin lämpöön. Vinski kertoi ikävän tarinan yksityiskohtaisesti. Päivystäjien katseet kääntyivät tuon tuostakin yksinäiseen keppiin nurkassa. Kukahan tuon kepin perisi itselleen? kyseli joku. Hiljaisuus laskeutui hämärtyvään päivystyskojuun. Pian kostean utuinen pakkaspäivä alkoi pimetä ja miehet nousivat paikalle tulleeseen kuorma-autoon, joka kurvasi kohti Äänislinnaa. Keppiä ei kukaan perinyt vaan se lähetettiin kapteeni Variksen äidille Polvijärvelle muiden varusteiden mukana. Kapteeni Jorma Variksen ura hävittäjälentäjänä oli varsin lyhyt. Hänet tunnettiin rehtihenkisenä aktiiviupseerina lyhyenä aikanaan Lentolaivue 28:n riveissä. Hän oli erittäin itsevarma lentäjä, peloton ja velvollisuudentuntoinen. Juuri sellaista miestä oli kaivattu lentueenpäälliköksi ja myöhemmin kenties laivueenkomentajaksi. Hieman myöhemmin naputteli rykmentinkomentaja esikunnassaan raporttia ilmavoimien komentajalle.
Syvärin rintamalla vihollisen lentotoiminta jatkunut laimeana. (Harvoin nähty yli viiden koneen muodostelmia). Vihollinen välttelee taistelua. Tiedustelu Uikujärven suuntaan on kirkkaalla säällä verrattavissa väkivaltaiseen tiedusteluun. Juuri Uikujärven suunnassa on tällaisia epäedullisesti alkaneita ilmataisteluita, toisin sanoen viholliskoneet omia koneita korkeammalla. Muun muassa olen tässä suunnassa menettänyt kapteeni Variksen, joka vastoin nimenomaista ohjetta lensi partiolla Lintujärvelle. LeLv 28 on suorittanut tehtävänsä vaihtelevasti partiolla tai parvella. ( Vihollisella on aina enimmäkseen ylivoima). Melkoinen osa tehtävistä on ollut hyökkäystehtäviä maamaaleja vastaan. LeR 2:n komentaja eversti Richard Lorentz. Lähde: Jatkosodan ässä Hävittäjälentäjä AnttiTani kirj. Jukka Piipponen.
Vastustajat: Kun sota alkoi Starshiy Leytenant Vladimir Iljich Salomatin kuului 65 ShAP osastoon joka oli maataistelu osasto ja toimi Polikarpov I-153s koneella. Kello 11.25 7. marraskuuta, Morane MS 406 partio 1/LLV 28:sta oli taistelussa ilmoitetusti neljän I-153s koneen ja kolmen MIG 3 koneen kanssa Uikujärven yläpuolella. MS-608 ohjaajanaan kapteeni Jorma Varis ammuttiin alas ja ohjaajan menehtyessä alas syöksyssä. Voitto jaettiin Starhiy Leytnant Peter Samokhinin ja Salomatinin välillä. Molemmat kuuluivat 65 ShAP:n ja lensivät i-153s koneella. Salomatin nimitettiin sodan aikana Gold Star of Hero of the Soviet Union ja Order of Lenin.
Starshiy Leytenant Peter Yakovlevich Samokhin: Hän oli ottanut osaa Talvisotaan Suomea vastaan Kun jatkosota alkoi kuului 65 ShAP osastoon. Hän oli osallistunut muutamiin taisteluihin maamaaleihin. 26.syyskuuta 1941 klo 10.15 ja 11.30 hänen osastonsa joutui taisteluun seitsemää suomalaista Brwster hävittäjää vastaan. Ensimmäisessä taistelussa Derevjannojen yläpuolella kapteeni Karhunen pudotti 2kpl I-153s, lentomestari Juutilainen , luutnantti Pekka Kokko ja Kersantti Nils Katajainen jokainen 1 I-153s ja jaetun I-153s konetta sekä vänrilli Martti Salovaara yhden jaetun I-153s koneen. Toisessa taistelussa klo 11.30 vänrikki Reino Lampelto ja kersantti Katajainen pudottivat jaetun I-153s koneen Petäjäselän yläpuolella. Lentomestari Juutilainen pudotti 1kpl I-16 ja 1kpl I-153 hävittäjää ja
vääpeli Lauri Nissinen 1kpl I-153s hävittäjän Derevjannojen yläpuolella. 65 ShAP osasto kärsi suuret tappiot sillä luutnantit G.I.Vasilyev, Samokhin ja N.G Chernoshenko palasivat vaurioituneena. 7.marraskuuta 1941 11.25 Morane MS-406 partio 1/LLv 28:sta oli taistelussa 4 I-153s koneen ja 3 Mig 3 hävittäjän kanssa. MS-608 kapteeni Jorma Variksen lentämänä ammuttiin alas ohjaajan saadessa surmansa. Voitto jaettiin luutnanttien Samokhin ja Salomatin välillä. 17.joulukuuta 1941 joukko suomalaisia Brewstwr hävittäjiä 3./LLv 24 lensi reittiä Liistepohja-Sekehe-Petroswskijdam-Danilova. Johtajana oli kapteeni Jorma Karhunen, luutnantti Osmo Kauppisen ollessa siipimiehenä. Lakisuojana oli Luutnantti Lauri Pekuri ja kersantti Paavo Mellin. 2000m Sekehestä Karhunen huomasi 3 Hurricanen ja 2 kahden I-153s kolmikon muodostaman yksikön. Suomalaiset hyökkäsivät, Karhunen pudotti heti yhden Hurricanen joka maahan pudotessaan räjähti palamaan. Muut Hurricanet poistuivat ja alkoi taistelu I-153s ja Brewtwerien välillä. Suomalaisten pudotukset: Kapteeni Karhunen Hurricane 152 IAP:sta Byrstjagin alueella ja jaettu I-153 kone Kauppisen kanssa Bystrjagin aseman luona. Samalla Pekuri ja Mellin pudottivat molemmat I-153s hävttäjät Romantsin alueella. Luutnantti Samokhin ammuttiin alas ja hän sai surmansa tässä taistelussa. Hänet nimitettiin poismenneenä jälkeenpäin Gold star of the Hero of the Soviet Union ja Order of Lenin 22.helmikuuta 1943. Hän oli menehtymiseensä mennessä lentänyt 120 sotalentoa. Lähde: Soviet biplane fighter aces.
Kapteeni Jorma Varis on siunattu yksityiselle hautausmaalle Polvijärvelle.
Markku Sirviö
SA-kuva.
Elit isänmaallesi – Lotta Fanny Mönkkönen 1921–2024
Lotta Fanny Mönkkönen 1921–2024
Joensuun vanhimman sotaveteraanin, lotta Fanny Aili Mönkkösen, poisnukkuminen 25.joulukuuta 2024, runsaan 103-vuoden korkeassa iässä jätti jälkeensä suuren aukon. Tämä vaatimaton, mutta tarmokas nainen oli tehnyt isänmaamme hyväksi valtavan työn. Sen työn arvoa emme voi ymmärtää emmekä koskaan kylliksi kiittää.
Fanny syntyi 16.huhtikuuta 1921 ja aloitti maanpuolustustyönsä liittymällä Lotta-Svärdin jäseneksi kotikunnassaan Liperissä vuonna 1938. Varsinainen sota alkoi Fannyn osalta jatkosodan puhjettua. Hän hoiti muun muassa muonitus- ja eläinlääkintätehtäviä. Työ ei ollut helppoa. Fannyn mieleen jäivät hänen kertomansa mukaan erityisesti hevosten karut kohtalot sotien aikana. Hän muisti aina sen äänen, jota kärsivät ja pahoin haavoittuneet hevoset pitivät. Myös muonitus oli koetteleva ja rohkeutta vaativa, maamme puolustuskyvyn kannalta, keskeisen tärkeä tehtävä. Fanny toimitti ruoan rintamalle, vaikka loppumatkan ryömien, sillä muona tuli kuljettaa rintamalle tykkitulesta tai muusta vihollisen toiminnasta riippumatta. Fanny palkittiin jatkosodan aikana 2.luokan Vapaudenmitalilla. Fanny oli myös maakuntamme viimeisiä elossa olleita Salpalinjan linnoitustöihin osallistuneita veteraaneja.
Sodan myötä syntynyt sitkeys kantoi Fannya koko hänen elämänsä ajan. Hän teki päivätyönsä pitokokkina. Lisäksi hänellä oli oma tila, karjaa ja viljelyksiä. Töidensä ansiosta hänelle kertyi runsaasti ystäviä koko Pohjois-Karjalan alueelta. Tämän vahvimpana osoituksena olivat runsaslukuiset onnittelukortit, joita hän sai jokaisena syntymäpäivänään.
Sotaveteraani- ja lottatyöhön Fanny osallistui ahkerasti loppuun asti. Hän oli mukana Sotaveteraaniliiton, Rintamanaisten Liiton ja Lottaperinneliiton toiminnassa. Veteraanityö oli hänelle tärkeää ja lähellä sydäntä. Hän oli tuttu näky maakuntamme maanpuolustusjuhlissa. Saattajaan tukeutunut nainen osallistui kunniallisesti ja arvokkaasti tilaisuuksiin iästään huolimatta.
Viimeinen ja merkittävin tilaisuus Fannyn elämässä lienee ollut 103-vuotissyntymäpäivä. Hän ei oman kertomansa mukaan aikonut pitää erityisiä juhlia. Siitä huolimatta mennessäni onnittelemaan häntä Sotaveteraanien puolesta, oli kerrostaloasuntoon ahtautunut ainakin 30 vierasta. Tämän jälkeen totesin toiselle edustajallemme, että me emme olisi edes mahtuneet sisälle, jos hän olisi järjestänyt juhlat. Onneksi hän selkeästi vietti merkkipäiviään vain omassa rauhassa, kuten hän oli aiemmin sanonut.
Fanny Mönkkönen palkittiin ansioistaan seuraavilla kunnia- ja ansiomerkeillä: 2.luokan Vapaudenmitali, Sodan 1941–1945 muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1.luokan Mitali, Kotirintamanaisen muistomitali, Rintamanaisten Liiton Ansiomitali, Sininen Risti miekalla, Kultainen Reservin Ratsastajamitali, Lottamuistomitali.
Itselleni Fanny jäi mieleen aktiivisena ja puheliaana veteraanina, joka tunsi oikeutettua ylpeyttä isänmaastaan. Ensitapaamisessamme kumarsin kunniakkaan elämäntyön tehneelle veteraanille, tammikuussa 2025 sain tehdä niin vielä kerran. Tuolloin sain todistaa, kuinka se sama maa, jota hän puolusti, otti väsyneen palvelijansa syleilyynsä, sekä liitti hänet veteraaniveljiensä ja -sisariensa taivaallisiin riveihin. Yksi aikakausi lähestyy loppuaan, mutta Fannyn tekemä työ kestää ajan ja kantaa puhdasta hedelmää – hän eli isänmaalleen.
Ville S. Virtanen, Joensuun sotaveteraanikerhon vpj.
Fanny Mönkkösen (1921-2024) siunaustilaisuus Joensuun ev.lut.Seurakuntakeskuksessa. (kuva: Ville S. Virtanen)
Fanny Mönkkösen (1921-2024) siunaustilaisuus. (kuva: Ville S. Virtanen)
Hävittäjälentäjä Jorma Varis
Kapteeni Jorma Juhani Ilmari Varis
s. 06.11.1911 Polvijärvi, kaatunut 7.11.1941 Uikujärvi.
Isä Väinö Varis k.1932 oli polvijärveläinen maanviljelijä. Hän oli aktiivinen vaikuttaja mm. kunnan luottamustehtävissä.
Jorma Varis asui Kauhavalla. Jossain vaiheessa myös äiti Anna Varis oli muuttanut sinne. Ainakin 30.11.1939 Annan osoite oli Kauhava, Karin talo. Sodan aikana Anna Varis asunut Polvijärvellä.
Jorman veli Urho Jouko Kalervo Varis kaatui / hukkui partiomatkalla Syväriin 19.10.1941.
Jorma Varis oli valmistunut Joensuun yhteiskoulusta ylioppilaaksi 1929. Ammatti: Upseeri. Ilmasotakoulussa asevelvollisena 6.6.33-6.6.34. Ilmavoimien RUK 1933-1934. Kadettikoulussa ilmasotaosastolla 6.6.1934-16.5.36 Kadettina. Lentoasema 6. :lla 16.5.36- Nuorempana lentoupseerina. Ilmasotakoulu 24.1.39. Lentosotakoulu 1941. Erikoiskoulutus: ohjaaja- ja tähystäjäkoulutus ja II lk:n sotilas radiosähköttäjä tutkinto 1936. Ylennykset : Res. vänrikki 31.8.34. Vänrikki 16.5.1936. Luutnantti 16.5.1938. Kapteeni 16.9.1941. Saanut Suomen lentomerkin 16.5.36. (Lähde kantakortit)
Jorma Varis kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun yhteiskoulusta vuonna 1929. Asevelvollisuutensa hän suoritti Kauhavalla Ilmailukoulussa (RUK:n kurssi nro 4?) 6.6.1933-6.6.1934, jonka jälkeen palvelus jatkui kadettina Kadettikoulun Ilmasotaosastolla 6.6.1934-16.5.36. Hänet ylennettiin reservin vänrikiksi 31.8.1934. Vuonna 1936 Varis suoritti ohjaaja- ja tähystäjäkoulutuksen sekä II lk:n sotilas radiosähköttäjätutkinnon. Vänrikiksi Varis ylennettiin 16.5.1936 ja samana päivänä hänelle myönnettiin Suomen sotilaslentomerkki. Kadettikoulun jälkeen palvelus jatkui Viipurissa
16.5.1936 – 24.1.1939 Lentoasema 6:lla nuorempana lentoupseerina. Luutnantiksi Varis ylennettiin 16.5.1938. Varis siirrettiin 24.1.1939 Ilmasotakouluun (Ilmailukoulun nimi muutettiin Ilmasotakouluksi 1.1.1938 ja edelleen Lentosotakouluksi 1.2.1941.), missä hän toimi ohjaajaopettajana. Opetushommat loppuivat 27.3.1941, jolloin koulutuslennolla olleen Variksen (oppilaana O. Ojanpalo) kone – Tuisku TU-160 – joutui syöksykierteeseen ja syöksyi Lappajärven jäälle. Varis ja Ojanpalo loukkaantuivat, kone meni poistoon täysin hajonneena. Tämän tapahtuman jälkeen Varis siirtyi Ilmavoimien esikuntaan ja sieltä syksyllä 1941 LeLv 28:n huoltopäälliköksi. Varis ylennettiin kapteeniksi 16.9.1941. Lähde: Sotapäiväkirjat, kantakortit, koonnut Petteri Varis.
Toimi kaatumisaikaan Laivueen komentajan sijaisena (lentueenpäällikkö 1.lentue) Le.Lv.28/Lento Rykmentti 2.
Laivueen komentajan lomasijaisena toiminut kapteeni Varis lähti 7.11 1941 aamupäivällä Morane Saulnier MS-608 koneella Viitanan kentältä tiedustelulennolle Uikujärven suuntaan. Sää oli sumuinen ja Variksen lentäessä siipimiehensä kanssa matalalla Sekehen kentän suuntaan klo 11.25 heitä vastaan tuli viisi I-153 hävittäjää rintamassa avaten tulen samanaikaisesti. Varis sai luultavasti heti osuman, koska hänen koneensa meni välittömästi kierteeseen ja iskeytyi Uikujärven jäälle. Variksen ruumis jäi kentälle. Lähde: Joukkosi eessä, Kari Huhtala.
MS-608 lentolaivue 28
7.marraskuuta 1941 klo 11.25 ampuivat vihollisen hävittäjät alas MS-608 hävittäjän itä-Karjalassa Uikujärvellä ohjaajan saadessa surmansa. Ohjaaja kapteeni Varis Juhani Ilmari(30) s.6.11.1911/Polvijärvi. Kapteeni Varis lähti klo 10.10 Viitanan kentältä tiedustelulennolle. Hänen siivellään lensi ylikersantti Leinonen MS-317:llä. Tehtävänä oli vihollisen Sekehen ja Olonpian lentokenttien tiedustelu sekä rautatieliikenteen häirintä Seesjärven ja Sorokan välillä. Koneet tekivät välilaskun Hirvaksessa ja suorittivat täydennystankkauksen, minkä jälkeen suuntasivat lentonsa kohti Uikujärveä. Sää oli sumuinen ja pilvet uloittuivat paikoitellen lähelle puiden latvoja. Koneiden lentäessä matalalla Sekehen kentän suuntaan, törmäsi vastaan viisi vihollisen ”Tshaikkaa” tasarintamassa. Kaikki avasivat tulen samanaikaisesti ja Varis sai heti osuman luultavasti ohjaamoon, koska hänen koneensa meni välittömästi kierteeseen ja iskeytyi Uikujärven jäälle. Leinosen aseet olivat jäätyneet, joten hän katsoi parhaaksi irroittautua vihollisesta. Poistuessaan paikalta hän totesi Variksen koneen palavan jäällä. Hirvaksen lentokenttä sijaitsee noin 80 km Äänislinnasta pohjoisluoteeseen. Kenttä joutui suomalaisten haltuun Karjalan Armeijan edetessä kohti Karhumäkeä. ( Ylikersantti Leinonen Armas Martti Veikko s. 28.3.1920). Lähde: Kohtalokkaat lennot, Jaakko Hyvönen.
Lentorykmentti 2 sotapäiväkirja. 7.11.1941 klo 14.30 Miinalainen – Hämäläinen : Annettu Kar. A:n ilmoitus. Kapteeni Varis ei ole palannut lennolta. Luultavasti ammuttu alas Lintujärven jäälle. Ylikersantti Leinonen näki yhden koneen syöksyvän ilmataistelun jälkeen, ei nähnyt varmasti eikä voinut ottaa osaa taisteluun, koska aseet eivät toimineet. Klo 18.20 Lorenz – Sarko: Keskusteltu em. tappion johdosta. Luutnantti Ruuskanen nyt Le.Lv 28:n komentajana majuri Sirenin ollessa lomalla.
Hävittäjälentäjä Antti Tani kirjoittaa: Perjantaina marraskuun 7. päivänä Antti oli aamun päivystysvuorossa. Hän istui Leinosen Vinskin ja parin muun lentuelaisen kanssa kuorma-auton lavalla. Auto keikkui kehnoa tietä kohti Viitanan kenttää. Lavan ylle oli asennettu pressukatos piti ainoastaan suurimman osan vedestä, lumesta ja viimasta ulkopuolella. Lavalla kylmyys iski luihin ja ytimiin, jos oli huonosti varustautunut siirtokuljetuksiin. Perillä kuorma-auto kurvasi pienen rimoista ja pahvista kyhätyn päivystysteltan luo ja hälytysporukka ahtautui sinne pakkasta pakoon. Muutama klapi kolahti peltiseen kamiinaan, joka sytykkeiden avustamana alkoi kohta työntää miellyttävää lämpöä auton lavalla palelleiden jäseniin. Aamu valkeni valjuna ja harmaana. Kaksi Moranea oli lämmityskäytetty ja rullattu lähtövalmiiksi kentän reunassa sijaitsevan päivystyspaikan viereen. Kovin on hiljaista tänäänkin, virkkoi Vinski. Tuskinpa näin matalalla säällä mitään hälytyksiä tuleekaan, arveli Antti. Kuitenkin hieman ennen kello kymmentä aukesi päivystyskojun ovi ja sisään astui lentueen huoltopäällikkö kapteeni Jorma Varis. Hän toimii virkaatekevänä laivueen komentajana kapteeni Sirenin poissa ollessa. Päivee poijat, hän lausui ja katseli ympärilleen kojussa. Ahtaassa päivystyskopissa hän nojasi hetken aikaa keppiinsä, selvästi hänellä oli jotain asiaa heille. Hän kulki kepin kanssa loukattuaan jossain onnettomuudessa toisen jalkansa. Löytyykö vapaaehtoista pienelle keikalle? Kapteeni kysyi. Mietteliäs porukka katseli hetken aikaa toisiaan hiljaisina. A lähe Viipurin poika mukkaa, ehdotti Polvijärveläiskapteeni Leinosen Vinskille leveällä karjalanmurteella. Hän kaivoi Itä-Karjalan kartan saappaansa varresta ja laittoi kävelykeppinsä nojalleen seinää vasten. No mikäs siinä, mihkäs lähetään? Vinski kysyi. Tehtävä olis seuraava : Lähetään kahella koneella Uikujärvelle. Katellaan vähä nähhään, jatakastullessa tiejustellaan rautatieliikenne Vienanlahen sopukasta Karhumäelle. Erikoisesti pitäisi suaha tietoja joistakin vihollisen puolella tapahtuvista siirroista, ja jotta onko muantie- ja rautatiekuletuksia käynnissä kauvempana rintamalinjasta. Miun mielestä voitaisiin käyvä vilikasemassa samalla mitä Olonpian ja Sekehen lentokentillä näkkyy, kun ne kerra sattuut samalle suunnalle. Ja jos nähhään viholliskonneita, nii ruvetaan tappelemaan vain jos niitä on vähän. Muussa tappauksessa jatketaan tehtävän mukkaan. No, selvä on herra kapteeni! Koneethan onkin tuossa lähtövalmiina. Lennosta tulloo pitkä, jotta männään ensiks Hirvakseen ja tankataan siellä säiliöt täyteen. Kyllä mie voisin lähteä kolmanneksi mukaan, ehdotti Antti. Ei nytten. Tällä kertoo lähettään kahella koneella, kieltäytyi kapteeni. He työntyivät valjuun ulkoilmaan ja kapteeni jätti keppinsä odottelemaan kopin nurkkaan. Leinosen Vinski kapusi MS-317:ään, kapteeni Varis MS-608:aan, ja moottorit käynnistyivät. Koneiden startatessa kello oli 10.10 ja hetken kuluttua hävittäjien moottorien pauhu etääntyi Pohjoiseen. Lento Hirvakseen kesti vain varttitunnin. Luutnantti Alitalo oli esikunnasta tulleen puhelun jälkeen ehdottanut kapteeni Varikselle parven, eli neljän koneen käyttöä, sillä hän tiesi että vihollishävittäjät olivat noihin aikoihin esiintyneet erittäin ärhäkkänä Sekehen suunnalla. Kapteeni Varis oli pitkään mulkoillut Alitaloa sillä vain kaksi konetta oli tällä hetkellä lentokunnossa. Toiset kaksi olisi valmistuneet lentokuntoon vasta puolen tunnin päästä. Luutnantti Alitalo oli joka tapauksessa jäänyt siihen käsitykseen että toinen partio liittyisi heti perään kapteeni Variksen partioon Hirvaksessa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tiedustelijoiden lento suuntautui klo 10.40 pohjoiseen Hirvaksen lentotukikohdassa suoritetun polttoainetäydennyksen jälkeen. Sää oli kehno, sumuinen ja jäätävän kylmä. Suurin lentokorkeus jota tiedustelijat saattoivat käyttää oli 400´metriä. Paikoitellen puiden latvoissa roikkuvat pilvet pakottivat matkaajat kiertelemään pinnoissa pitkin avonaisempia reittejä. Rykmentinkomentaja oli nimenomaan käskenyt kapteeni Varista välttämään Sekehen tukikohtaa, sillä hän tiesi siellä olevan iskukykyisiä vihollisen torjuntahävittäjia. Jostai syystä virkaatekevä laivueen-komentaja oli kuitenkin halunnut vilkaista kyseisiä tulokohtia jo menomatkalla. Kolmen vartin lennon jälkeen tiedustelijat lensivät suoraan pohjoiseen rautatien suunnassa. Suuri Uikujärvi jäi oikean siiven katveeseen ja he tulivat juuri pienemmän vasemmalla häämöttävän Lintujärven tasalle. Heti Lintujärven pohjoispuolella sijaitsi vaarallinen Sekehen lentotukikohta. Ylikersantti Leinonen lensi takaviistossa sata metriä johtokoneen siivellä suojatakseen partionjohtajaa arimmasta hyökkäyssuunnasta. Aivan yhtäkkiä lentäjät havaitsivat etupuoleltaan hieman alempaa kohti tulevat viisi vihollishävittäjää. Polikarpov I-153 Tsaikat lensivät tasarintamassa matalalla melkein pilvien alarajassa. Leinosen Vinski näki koneet ensin, vaaputti kiivaasti konettaan merkiksi kapteeni Varikselle, jolloin tämäkin huomasi kohti tulevan vaaran. Kohtaaminen ilmassa oli niin äkillinen, ettei lentäjille jäänyt ollenkaan aikaa suunnitella hyökkäystä. Tsaikat kävivät päälle rinta rinnan. Niiden tulenavaus kohti partionjohtajan Moranea oli yhtaikainen. Mitään ei ollut tehtävissä. Kapteeni Varis oli saanut äkki-iskussa mitä ilmeisimmin osuman ohjaamoon ja ehkä itseensä, sillä hänen koneensa pyörähti samassa syöksykierteeseen ja syöksyi matalalta Uikujärven jäälle. Se roihahti välittömästi liekkeihin, ja Vinskin oli aloitettava tiukka vääntö Tsaikkojen kanssa pelastaakseen nahkansa. Hän huomasi kuitenkin heti, että hänen aseensa olivat nähtävästi jäätyneet. Keli oli juuri sellaiseen otollinen, kostea pakkaskeli. Hän ei saanut yhtään laukausta lähtemään 20 mm:n tykistään, samoin konekiväärit olivat mykkinä. Tsaikat pyörivät ympärillä, kun hän teki toistuvia latausliikkeitä saadakseen aseet pelaamaan. Nähtävästi kapteeni Variksen tykille ja konekivääreille oli käynyt samalla tavoin, sillä Vinski ei ollut nähnyt hänenkään ampuvan yhtään laukausta hyökkäyksen aikana. Pian Vinskin oli pakko luopua toivottomasta kamppailustaan Tsaikkojen kanssa. Hän koukkasi ensin pintaan katsomaan kapteenin jäällä palavaa Moranea. Kone paloi yhä, eikä havaittavaa liikettä ollut hylyn luona. Sitten hän otti taas korkeutta ja puhkaisi pilven sisään turvaan kohti Hirvasta jonne pääsi tsaikkojen häiritsemättä klo 12.10. Vinski rullasi koneensa tankkauspaikalle ja kömpi ohjaamosta koneensa viereen. Mekaanikot saapuivat antamaan bensaa kotiinpaluuta varten. Myös paikallinen laivueenkomentaja saapui uteliaana kuuntelemaan Vinskin selostusta kapteenin alas ampumisesta. Yhtäkkiä koneen tykki rupesi aivan itsekseen ampumaan sarjatulta. Miehet katselivat hämmästyneinä, kuinka heidän päittensä ylitse taivaalle kaartuivat aseen kaikki 55 ammusta kovalla jytkeellä. Tykki ampui ilmoille aavemaiset kunnialaukaukset kapteeni Variksen muistoksi. Moottorin lämpö koneen seistessä maassa oli sulattanut tykin lukkokoneiston, ja kun paineet olivat päällä, ase laukesi. Kovasti allapäin laskeutui ylikersantti Leinonen lennoltaan Viitanan tukikohtaan klo 12.55 hyvän ystävän ja lentäjätoverin menettäneenä. Lasku oli surkeanpuoleinen ja pompahteleva, merkkinä ylimääräisestä hermopaineesta. Lentokaverit odottelivat jo päivystyskopilla, kun hän sammutti moottorin rullauksen päätteeksi. Ilmeet puhuivat: minne kapteeni oli jäänyt? Kapteeni Variksen kone ammuttiin alas… oli Vinskin lakoninen toteamus hänen kömpiessään alas ohjaamosta. Miehet ahtautuivat takaisin päivystyskopin lämpöön. Vinski kertoi ikävän tarinan yksityiskohtaisesti. Päivystäjien katseet kääntyivät tuon tuostakin yksinäiseen keppiin nurkassa. Kukahan tuon kepin perisi itselleen? kyseli joku. Hiljaisuus laskeutui hämärtyvään päivystyskojuun. Pian kostean utuinen pakkaspäivä alkoi pimetä ja miehet nousivat paikalle tulleeseen kuorma-autoon, joka kurvasi kohti Äänislinnaa. Keppiä ei kukaan perinyt vaan se lähetettiin kapteeni Variksen äidille Polvijärvelle muiden varusteiden mukana. Kapteeni Jorma Variksen ura hävittäjälentäjänä oli varsin lyhyt. Hänet tunnettiin rehtihenkisenä aktiiviupseerina lyhyenä aikanaan Lentolaivue 28:n riveissä. Hän oli erittäin itsevarma lentäjä, peloton ja velvollisuudentuntoinen. Juuri sellaista miestä oli kaivattu lentueenpäälliköksi ja myöhemmin kenties laivueenkomentajaksi. Hieman myöhemmin naputteli rykmentinkomentaja esikunnassaan raporttia ilmavoimien komentajalle.
Syvärin rintamalla vihollisen lentotoiminta jatkunut laimeana. (Harvoin nähty yli viiden koneen muodostelmia). Vihollinen välttelee taistelua. Tiedustelu Uikujärven suuntaan on kirkkaalla säällä verrattavissa väkivaltaiseen tiedusteluun. Juuri Uikujärven suunnassa on tällaisia epäedullisesti alkaneita ilmataisteluita, toisin sanoen viholliskoneet omia koneita korkeammalla. Muun muassa olen tässä suunnassa menettänyt kapteeni Variksen, joka vastoin nimenomaista ohjetta lensi partiolla Lintujärvelle. LeLv 28 on suorittanut tehtävänsä vaihtelevasti partiolla tai parvella. ( Vihollisella on aina enimmäkseen ylivoima). Melkoinen osa tehtävistä on ollut hyökkäystehtäviä maamaaleja vastaan. LeR 2:n komentaja eversti Richard Lorentz. Lähde: Jatkosodan ässä Hävittäjälentäjä AnttiTani kirj. Jukka Piipponen.
Vastustajat: Kun sota alkoi Starshiy Leytenant Vladimir Iljich Salomatin kuului 65 ShAP osastoon joka oli maataistelu osasto ja toimi Polikarpov I-153s koneella. Kello 11.25 7. marraskuuta, Morane MS 406 partio 1/LLV 28:sta oli taistelussa ilmoitetusti neljän I-153s koneen ja kolmen MIG 3 koneen kanssa Uikujärven yläpuolella. MS-608 ohjaajanaan kapteeni Jorma Varis ammuttiin alas ja ohjaajan menehtyessä alas syöksyssä. Voitto jaettiin Starhiy Leytnant Peter Samokhinin ja Salomatinin välillä. Molemmat kuuluivat 65 ShAP:n ja lensivät i-153s koneella. Salomatin nimitettiin sodan aikana Gold Star of Hero of the Soviet Union ja Order of Lenin.
Starshiy Leytenant Peter Yakovlevich Samokhin: Hän oli ottanut osaa Talvisotaan Suomea vastaan Kun jatkosota alkoi kuului 65 ShAP osastoon. Hän oli osallistunut muutamiin taisteluihin maamaaleihin. 26.syyskuuta 1941 klo 10.15 ja 11.30 hänen osastonsa joutui taisteluun seitsemää suomalaista Brwster hävittäjää vastaan. Ensimmäisessä taistelussa Derevjannojen yläpuolella kapteeni Karhunen pudotti 2kpl I-153s, lentomestari Juutilainen , luutnantti Pekka Kokko ja Kersantti Nils Katajainen jokainen 1 I-153s ja jaetun I-153s konetta sekä vänrilli Martti Salovaara yhden jaetun I-153s koneen. Toisessa taistelussa klo 11.30 vänrikki Reino Lampelto ja kersantti Katajainen pudottivat jaetun I-153s koneen Petäjäselän yläpuolella. Lentomestari Juutilainen pudotti 1kpl I-16 ja 1kpl I-153 hävittäjää ja
vääpeli Lauri Nissinen 1kpl I-153s hävittäjän Derevjannojen yläpuolella. 65 ShAP osasto kärsi suuret tappiot sillä luutnantit G.I.Vasilyev, Samokhin ja N.G Chernoshenko palasivat vaurioituneena. 7.marraskuuta 1941 11.25 Morane MS-406 partio 1/LLv 28:sta oli taistelussa 4 I-153s koneen ja 3 Mig 3 hävittäjän kanssa. MS-608 kapteeni Jorma Variksen lentämänä ammuttiin alas ohjaajan saadessa surmansa. Voitto jaettiin luutnanttien Samokhin ja Salomatin välillä. 17.joulukuuta 1941 joukko suomalaisia Brewstwr hävittäjiä 3./LLv 24 lensi reittiä Liistepohja-Sekehe-Petroswskijdam-Danilova. Johtajana oli kapteeni Jorma Karhunen, luutnantti Osmo Kauppisen ollessa siipimiehenä. Lakisuojana oli Luutnantti Lauri Pekuri ja kersantti Paavo Mellin. 2000m Sekehestä Karhunen huomasi 3 Hurricanen ja 2 kahden I-153s kolmikon muodostaman yksikön. Suomalaiset hyökkäsivät, Karhunen pudotti heti yhden Hurricanen joka maahan pudotessaan räjähti palamaan. Muut Hurricanet poistuivat ja alkoi taistelu I-153s ja Brewtwerien välillä. Suomalaisten pudotukset: Kapteeni Karhunen Hurricane 152 IAP:sta Byrstjagin alueella ja jaettu I-153 kone Kauppisen kanssa Bystrjagin aseman luona. Samalla Pekuri ja Mellin pudottivat molemmat I-153s hävttäjät Romantsin alueella. Luutnantti Samokhin ammuttiin alas ja hän sai surmansa tässä taistelussa. Hänet nimitettiin poismenneenä jälkeenpäin Gold star of the Hero of the Soviet Union ja Order of Lenin 22.helmikuuta 1943. Hän oli menehtymiseensä mennessä lentänyt 120 sotalentoa. Lähde: Soviet biplane fighter aces.
Kapteeni Jorma Varis on siunattu yksityiselle hautausmaalle Polvijärvelle.
Markku Sirviö
SA-kuva.
