Virike- ja virkistyspäivä Ohtakarissa 2025
Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen hengellinen toimikunta järjesti tiistaina 12.08.2025 jo perinteisen virike- ja virkistyspäivän Lohtajan Ohtakarissa. Tilaisuudessa kuultiin musiikkiesitysten ohella mielenkiintoisia puheenvuoroja.
Tilaisuus aloitettiin virrellä 574. Sen jälkeen kirkkoherra Sakari Typpö piti alkuhartauden johdantonaan edellisen sunnuntain raamatunteksti, 1. Joh. 4: 1–6. Kirkkoherra Typpö toi hartauspuheessaan esille kristityn kamppailun oikean ja väärän, valheen ja totuuden erottamisessa sekä korosti Jumalan käskyjen merkitystä. Jeesus on sekä meidän että isänmaamme turva. Hän päätti hartauden presidentti Kallion rukoukseen.
Hengellisen toimikunnan puolesta toivotti vieraat tervetulleiksi puheenjohtaja, rovasti Tuomo Jukkola. Lauluyhtye Ajomiehet esitti musiikkia sekä juhlan alkuosassa että lounaan jälkeen. Laulut liittyivät vahvasti veteraaniperinteeseen. Myös kanttori Veli Ainali, joka säesti juhlan virret, kertoi juhlan loppuosassa sotaorpojen esittämästä musiikista, jota hän ryhmänsä kanssa on kiertänyt esittämässä useita kertoja.
Päivän mielenkiintoisimmasta osasta vastasi toholampilaislähtöinen toimittaja Mikko M Määttälä. Hänen esityksensä käsitteli sankarivainajien pitkää ja mutkikasta matkaa ”kotiseudun multiin”. Aluksi nimittäin ohjeena oli, että sankareina kaatuneet piti haudata taistelukentälle. Tämä oli myös marsalkka Mannerheimin kanta. Pelko jäämisestä vaille kristillistä siunausta, leposijanaan vieras maa, herätti kuitenkin suurta huolta suomalaisissa taistelijoissa. Myös kotirintama vaati sankarivainajien muiston kunnioittamista ja heidän tuomistaan kotiin. Asiaan tarttui II armeijakunnan esikunnan pastori Johannes Sillanpää ja määräsi alaisensa papit huolehtimaan kaatuneitten huollosta. Viipurin lähelle pastori Sillanpää perusti joulukuussa 1939 ensimmäisen kaatuneiden evakuoimiskeskuksen KEK, jossa armeijakunnan kaatuneet huollettiin ja josta heidät lähetettiin kotiseudulleen. Sekä Päämaja että sotilaspapit vastustivat pastori Sillanpään ajatusta. Paine sekä rintamalla että kotirintamalla oli kuitenkin niin kova, että Päämaja taipui tammikuussa 1940.
Kaatuneiden huolto ja kuljetus kotiseudulleen evakuoimiskeskusten kautta levisi sittemmin kaikkiin armeijakuntiin. Suomesta tuli ainoa sotaa käyvä valtio, joka tällä tavalla kunnioitti sankarivainajiaan. Sankarihaudat, joita Suomessa on 630 ja joissa lepää 85 000 sankarivainajaa, 302 lottaa sekä 6 sotilaskotisisarta, sijaitsevat yleensä kirkkojen välittömässä läheisyydessä.
Työ sankareiden kotiin saamiseksi jatkuu.
Maittavan kalakeittolounaan jälkeen juhla jatkui tiedotepainotteisesti. Soite, Sotilaskotisisaret ja Naisten valmiusliitto esittelivät toimintaansa. Mielenkiintoista ja koskettavaa oli myös kuulla Jouko S Niemen esittämä sotaveteraani Sievi Leskisen muistoja miehitysvallan ajasta Suojärven rajakylässä. Kohtelu neuvostoliittolaisten osalta oli alussa suhteellisen inhimillistä, mutta myöhemmin siirtoleireillä otteet kovenivat. Monen perheen omaisia oli jo Suomessa, ja he alkoivat vaatia sukulaistensa palauttamista Suomeen. Vastaanotto oli kuitenkin torjuva: evakkoja ei kaikkialla hyväksytty.
Tilaisuuden päätöshartauden piti rovasti Heikki Hurskainen. Sen yhteydessä veisattiin virsi 548. Ennen lähtökahveja laulettiin vielä yhdessä rovasti Mikko Himangan sanoittama ja kanttori-urkuri Eero Erkkilän säveltämä Lohtajan virsi, Siionin kanteleen virsi nro 438: ”Pieni maa on Suomenmaa, heikko voima sen, vaikka maamme paras oisi tavoitteena jokaisen. Siksi, Herra, hoida, kanna! Ennen muuta rauha anna!”
Lähtökahvit saimme nauttia Kokkola sotilaskotisisarten paistamien munkkien kera. Tilaisuuteemme osallistui yhteensä 73 henkilöä, joista 2 tunnusveteraania, 2 puolisoa, 6 leskeä ja 16 sotaorpoa.
HILKKA LÄSPÄ
Tammenlehvän K-P:n perinneyhdistyksen hallituksen jäsen