Sankarihautojen ”isä” sai muistomerkkinsä

/in , , /by

Vetelissä syntynyt toisen maailmansodan aikainen esikuntapastori Johannes Sillanpää (3.9.1897- 13.3.1970) sai itsenäisyyspäivänä arvoisensa muistomerkin Vetelin hautausmaalle.

Ilman Sillanpään sinnikästä työtä monet talvi- ja jatkosodan kaatuneet suomalaiset olisivat päätyneet joukkohautoihin rintamalinjojen taakse. Sillanpää sai vakuutettua myös päämajan ja vainajien lähettäminen kotikuntien sankarihautausmaille muodostui käytännöksi vaikka iso osa rintamapapeistakin vastusti uutta käytäntöä.

Sillanpää perusteli ajatustaan sankarivainajien lähettämistä kotikuntien multiin kunnianosoituksena ja omaisten tukemisena ja huomioimisena. Ilman Sillanpään aloittamaa käytäntöä nykyiset kuntien sankarihautausmaat olisivat varsin pieniä, osin olemattomia. Sankarivainajien omaiset saattoivat kunnioittaa ja surra läheisiään lähellä.

Suomi on tiettävästi ainoa toisen maailmansodan maista, jossa rintamalla kaatuneet tuotiin kotiseudun multiin.

Nykysuomalaisille sankarihaudat ovat itsestäänselvyys, mutta talvisodan alkaessa marraskuun lopussa 1939 kaatuneiden sotilaiden kotiseudulle hautaamisesta ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia tai ohjeita.

Sillanpään aloitteesta toisen armeijakunnan kaatuneille perustettiin Viipurin maalaiskuntaan evakuoitumiskeskus, jossa vainajat huollettiin ja josta heidät lähetettiin kotiseudulleen. Pian muutkin armeijakunnat seurasivat Sillanpään aloittamaa käytäntöä ja vainajat saateltiin kotiseuduilleen.

Päämaja joutui taipumaan yleisen mielipiteen alla ja se antoi määräyksen vainajien kotiin evakuoinnista. Käytännön aloittanut Johannes Sillanpää sai välirauhan aikana tehtäväkseen laatia ohjeet rintaman uudesta toimintatavasta.

Jatkosodan aikaan Sillanpää toimi kirkollisen osaston päällikkönä.

Veteliläissyntyinen kirkkoherra ja lääninrovasti Johannes Sillanpää sai muistomerkin synnyinkuntansa hautausmaalle.

Sodan jälkeen Sillanpää toimi Kokkolassa kirkkoherrana ja lääninrovastina. Sillanpää työskenteli myös kunnallispolitiikassa kokoomuksen edustajana. Hänellä oli merkittävä panos Kokkolaan rakennetun urheilu- ja nuorisotalon taustalla. Nuorisotalo on yhä pystyssä ja suojeltu.

Haapajärvi Suomen sodissa

/in , /by

Alueen sotilaiden osallistumisesta sotiin on saatu tietoa kolmelta eri henkilöltä. Tässä heidän vastauksensa. Tiedot ovat osittain ristiriitaisia, eri lähteissä olevien erilaisten ja puutteellistenkin tietojen vuoksi.

Tiedot koonnut: Pauli Kinnarinen:

Vapaus/Sisällissota 1918                                     

Haapajärvellä ei vapaus-/sisällissodan aikana taisteluja käyty. Jääkärikoulutukseen Saksassa osallistui kahdeksan Haapajärvistä miestä. Valkoisten puolella Etelä-Suomessa ja Hämeessä sodassa taisteli noin sataviisikymmentä Haapajärvistä miestä. Taisteluissa heistä kaatui yhdeksän miestä. Heidät on haudattu Haapajärvelle. Yksi mies kaatui Aunuksessa heimosotaretkellä. Hänet on haudattu Haapajärvelle. Haapajärvellä yksi punainen menetti henkensä. Sotatuomion perusteella hänet mestattiin ampumalla. Muistopatsas. Haapajärven vapaussodassa 1918 taistelleiden muistopatsas paljastettiin 1919.

Suomen sotien kausi 1939-1945

Haapajärvi

Suomen sotien kaudella 1939-1945 Haapajärven miehiä asepalveluksessa oli noin 1 350 miestä ja rintamatehtävissä naisia oli rintamalotta palveluksessa noin 55 naista.

Talvisota

Haapajärven alueelta palvelukseen kutsutuista miehistä suurin osa määrättiin Polkupyöräpataljoona seitsemään eli PPP 7:än. Pataljoonan Esikuntakomppania sekä Konekiväärikomppania muodostettiin kokonaan Haapajärven miehistä. Loput miehistä määrättiin Kevytosasto yhdeksään Kev.Os 9.

Jatkosota

Haapajärveltä aseisiin kutsutuista miehistä pääosa määrättiin palvelemaan tykistössä. 11. Divisioonaan kuuluneessa Kenttätykistörykmentti 4:än. KTR 4. Jalkaväkiyksiköihin määrättiin etupäässä asevelvollisuusiässä olevia miehiä. Yksiköitä oli: Jalkaväkirykmentti 8. Kokkolassa koottu JR 29 ja Suolahdessa koottu JR 50.

Lapinsota

Kenraalimajuri K. Heiskasen komentama 11.Divisioona, Kiila-divisioona ja siihen kuuluva Kenttätykistörykmentti 4:än. KTR komennettiin Lapin sotaan. Asevelvollisuusikäisiä haapajärvisiä miehiä palveli Laguksen panssaridivisioonassa jonkin verran Lapin sodan loppuun asti.

Muistopatsas. Haapajärven sankaripatsas paljastettiin 2.9.1962. Suomen sodissa vuosina 1939-1945 taistelleiden muistoksi.

Sankarihaudat

Haapajärven seurakunnan sankarihautausmaa-alueelle on siunattu Suomen sodissa 1939-1945 kaatuneina tai kadonneina 240 miestä, joista Haapajärvellä vakituisesti asuneita on 223 miestä. Siirtolaisia on haudattu 17 miestä. Haapajärven asukkaista on muualle haudattu sankarivainajina 9 miestä. Joten Haapajärvisten kaatuneiden määrä 232 miestä. Erikoisluvalla sankarihautaan on siunattu Inkeriläinen poika Toivo Rantia.

 

Haapajärvisten sotiin osallistuminen pääpiirtein, koonnut Esko Hirviniemi:

Talvisotaan Ilomantsissa PPP 7: n riveissä noin 8oo miestä sekä Kuhmon ja Sallan rintamilla muutamia kymmeniä.

Jatkosotaan 11.D:n JR 29 n riveissä noin 600 miestä, sekä KTR 4:n 3.patteristossa ehkä 400 ja Panssaridivisioonan Jääkäripataljoona 3.ssa samoin kuin Rukajärvellä 14.D:n joukoissa muutamia kymmeniä. (Pitäisikö vielä ottaa mukaan – Sotalesket ja – orvot, ehkä n 400 sekä siirtoväki Karjalasta ehkä n 800?)

Vapaussota ml kaatuneita on yhteensä 254. Kadonneista eui tietoa

. Lapin sotaan osallistui muutamia kymmeniä Panssaridivisioonan mukana.

Sankarivainajia Vapaussota ml 254. Kadonneita ehkä muutama.

Rintamalottia ehkä n 30 ja kotirintamalla ehkä n 100.

 

Koonnut Anita Rivander: Kansamme kohtalon vuodet Haapajärvi -matrikkelin mukaan 1939 – 1945 sodissa kaatuneita haapajärvisiä oli 251. Sotasampo sivuston mukaan kaatuneita haapajärvisiä oli vain 204.

1939- 1945 sotien veteraaneja oli saman matrikkelin mukaan 1404.

Edelleenkin saman matrikkelin mukaan oli 1918 sodassa 10 menehtynyttä Haapajärvistä ja 160 Haapajärvistä veteraania.

 

Muut tiedot koonnut Soili Pentikäinen:

Pro Patria taulut

Haapajärven Pro Patria taulut ovat Haapajärven seurakuntakodin salin seinässä lähellä kattoa. Entisillä kyläkouluilla on jonkin verran tauluja, joissa on sen kylän sankarivainajien nimet. Kyläkouluilla olevien taulujen seuraava sijoituspaikka ei ole tiedossa.

Haapajärven seurakuntakoti, Ronkaalankuja 3, 85800 Haapajärvi

Sankarihautausmaa ja muistomerkit

Sankarihautausmaa on Haapajärven kirkon, eli Kristuksen kirkastumisen kirkon vieressä. Sankarihautausmaalla on kaksi sotiemme muistomerkkiä. Vapaussodassa 1918 ja heimosodassa 1922 kaatuneiden muistomerkki (Vapaussodan muistomerkki, 1922) sekä Talvi- ja jatkosodissa 1939-1944 kaatuneiden muistomerkki (Sankaripatsas 1962). Kirkon Kalajoen puoleisella sivulla on Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki (1963).

Haapajärven kirkko ja sankarihautausmaa, Kirkkopuisto, Kirkkokatu 1, 85800 Haapajärvi

Muualla olevat muistomerkit

Kaupungintalon edessä on sotaan lähdön muistomerkki (1939-1945) eli Liekki-patsas. Patsas on pystytetty sille paikalle, mihin sotaan lähtijät kokoontuivat. Se paljastettiin 1980. Jalustaan kiinnitetyssä laatassa lukee: Tältä paikalta vapauden ja rauhan puolesta haapajärviset

Haapajärven kaupungintalo, Kirkkokatu 2, 85800 Haapajärvi

 

Ruusu- ja tykkipuistossa Reisjärventien ja Puistokadun kulmauksessa on Veteraanimuistomerkki. Vuonna 2003 pystytetty muistomerkki koostuu kahdesta tykistä ja niiden välissä olevasta kivestä. Kivessä on muistoteksti: Suomelle itsenäisyyden taistelleitten muistolle 2003. (Teksti on huonossa kunnossa ja siitä puuttuu osia, kirjallisista lähteistä muistoteksti löytyy toisessa, kirjakielisessä, muodossa. Nyt kivipaadessa lukee uomelle itsenäisyyden leitten muistolle 2003)

Tykkipuisto, Reisjärventien ja Puistokadun kulmaus

Kirjasto-kulttuuritalon perinnehuone ja muistolaatat

Nykyinen kirjasto ja kulttuuritalo on rakennettu suojeluskuntataloksi. Rakennuksen ulkoseinissä on kolme muistolaattaa. Suojeluskunnan muistolaatta ja KTR 4 muistolaatta pääsisäänkäynnin vieressä Kauppakadun puolella ja Kotirintamanaisten muistolaatta sisäpihan puolella ns. vapaa-aikapalvelujen siiven seinässä.

Laattojen tekstit:

  • Tällä paikalla vuodesta 1929 ja tässä talossa vuosina 1940 – 1944 toimivat Haapajärven suojeluskunta ja Lotta-Svärd yhdistys
  • III/KTR 4:n kuljetukset ryhmittymispaikoille alkoivat täältä 22.6.1941. Kotiuttaminen tapahtui 19.11.1944 Haapajärvelle. Veteraanit
  • Kotirintaman naisten työlle 1939 – 1944

Aulassa olevassa kattopalkissa on kunnia- ja muistolaatta. Laatta paljastettiin 1.9.2019. Laatassa lukee:

  • Sotiemme veteraanien, Haapajärven suojeluskunnan, Lottien, Lottatyttöjen, sotilaspoikien ja koko kotirintamamme naisten ja miesten osoittaman urhoollisuuden ja tekemän työn kunniaksi isänmaamme kohtalon vuosina 1939 – 1945. Kiitollisuudella Raahentienoon suojeluskunta-, lotta ja sotilaspoikaperinne ry, Sotilaspoikienperinneliitto ry, Lotta Svärd säätiö, Haapajärven sotaveteraanit ry, Haapajärven reserviupseerit ry, Haapajärven kaupunki, Haapajärven seurakunta, Haapajärven rauhanyhdistys ry, Haapajärven osuuspankki, LC Kantapuhto ry, LC Kultahiput ry, Haapajärven-Reisjärven reserviläiset ry, Loimaan kivi oy

Aulassa on myös Suojalukko-vitriini. Vitriinin yläpuolella on muistolaatta, jossa lukee:

  • Haapajärven sotilaspojat 1928-1944 muistoa kunnioittaen Keski-Pohjanmaan Sotilaspoikien Perinnekilta ry.

Vitriinissä on esillä perinnehuoneen esineistöä. Mallinukeilla on päällä mm. sotilas- ja lotta-asuja. Vitriinissä ei ole esillä aseita tai ammuksia.

Kirjasto-kulttuuritalon toisessa kerroksessa, vapaa-aikapalvelujen siivessä on pieni perinnehuone Suojalukko.

Kirjasto-kulttuuritalon toisessa kerroksessa, vapaa-aikapalvelujen siivessä on pieni perinnehuone Suojalukko. Tila on aikoinaan toiminut päällystön ruokailuhuoneena ja sinne pääsy on sangen vaikeakulkuinen portaikkojen ja ahtaiden käytävien kautta. Suojalukon irtaimisto on luetteloitu 2019.

Pohjanmaan Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n kokoelma, maanpuolustushuone ”Suojalukko”

Kokoelmaan sisältyy runsaasti maanpuolustukseen ja Suomen sotiin liittyvää esineistöä ja painotuotteita, minkä lisäksi siihen kuuluu Haapajärven Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n toimintaan liittyviä esineitä, kuten yhdistyksen vastaanottamia viirejä ja sen asiakirjoja.

Esineistöön sisältyy esimerkiksi neuvostoliittolaisten sotavankien puhdetöitä, pukuja sekä alkuperäisinä että jäljennöksinä ja neljä asetta. Esineiden lisäksi kokoelmaan kuuluu muutama yksityishenkilöiden arkisto ja kaksi valokuva-arkistoa. Valokuvat ovat pääosin jatkosodan ajalta.

Kokoelman on kerännyt Haapajärven Sotilaspoikien Perinnekilta ry. Suurin osa esineistöstä on saatu lahjoituksina yksityishenkilöiltä, osa on erikseen ostettu tai muutoin hankittu. Kokoelma on ollut esillä näyttelyn muodossa Perinnehuone Suojalukossa Haapajärven kulttuuritalossa vuodesta 2000.

Luettelointi on suoritettu exceliin objektitasolla. Ryhmät on luetteloitu omiin taulukoihinsa, jotka löytyvät tästä dokumentista. Kokoelman objekteista on merkitty ylös seuraavat tiedot: Inventointitunnus, nimeke, fyysinen kuvaus, kappalemäärä, historiatiedot, hankintatiedot, liittyvä tapahtuma, säilytysmenetelmä, vuosiluku, sarja sekä objektin tunnus sarjassa.

Objekteihin on fyysisesti merkattu niiden inventointitunnus tarroilla. Arvomerkkeihin ei ole liimattu tarroja, koska se olisi niiden pienen koon vuoksi vaikeaa. Kaikki arvomerkit on kuitenkin luetteloitu yksittäin, pääosin ryhmien alle.

Luettelossa on merkitty vihreällä värillä objektit, jotka tulisi säilyttää. Vaaleanvihreällä merkityt säilytetään myös, mutta niihin ei ole liimattu tarroja käytännön syistä. Hävitettävät on merkitty punaisella värillä. Keltaisella väritettyjen objektien säilyttämisestä tulisi tehdä päätös kokoelman siirron yhteydessä.

Kokoelman on luetteloinut Lauri Posio touko- ja kesäkuussa 2019

Sammalkangas 102

/in /by

Viimeinen elossa oleva nivalalainen sotaveteraani Väinö Sammalkangas vietti 102-vuotissyntymäpäiväänsä Kannuksen Hoivakunnaksessa 27.9.2025 ystäväpiirinsä kanssa.

Väinö Sammalkangas

Virike- ja virkistyspäivä Ohtakarissa 2025

/in , , , /by

Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen hengellinen toimikunta järjesti tiistaina 12.08.2025 jo perinteisen virike- ja virkistyspäivän Lohtajan Ohtakarissa. Tilaisuudessa kuultiin musiikkiesitysten ohella mielenkiintoisia puheenvuoroja.

Tilaisuus aloitettiin virrellä 574. Sen jälkeen kirkkoherra Sakari Typpö piti alkuhartauden johdantonaan edellisen sunnuntain raamatunteksti, 1. Joh. 4: 1–6. Kirkkoherra Typpö toi hartauspuheessaan esille kristityn kamppailun oikean ja väärän, valheen ja totuuden erottamisessa sekä korosti Jumalan käskyjen merkitystä. Jeesus on sekä meidän että isänmaamme turva. Hän päätti hartauden presidentti Kallion rukoukseen.

Hengellisen toimikunnan puolesta toivotti vieraat tervetulleiksi puheenjohtaja, rovasti Tuomo Jukkola. Lauluyhtye Ajomiehet esitti musiikkia sekä juhlan alkuosassa että lounaan jälkeen. Laulut liittyivät vahvasti veteraaniperinteeseen. Myös kanttori Veli Ainali, joka säesti juhlan virret, kertoi juhlan loppuosassa sotaorpojen esittämästä musiikista, jota hän ryhmänsä kanssa on kiertänyt esittämässä useita kertoja.

Päivän mielenkiintoisimmasta osasta vastasi toholampilaislähtöinen toimittaja Mikko M Määttälä. Hänen esityksensä käsitteli sankarivainajien pitkää ja mutkikasta matkaa ”kotiseudun multiin”. Aluksi nimittäin ohjeena oli, että sankareina kaatuneet piti haudata taistelukentälle. Tämä oli myös marsalkka Mannerheimin kanta. Pelko jäämisestä vaille kristillistä siunausta, leposijanaan vieras maa, herätti kuitenkin suurta huolta suomalaisissa taistelijoissa. Myös kotirintama vaati sankarivainajien muiston kunnioittamista ja heidän tuomistaan kotiin. Asiaan tarttui II armeijakunnan esikunnan pastori Johannes Sillanpää ja määräsi alaisensa papit huolehtimaan kaatuneitten huollosta. Viipurin lähelle pastori Sillanpää perusti joulukuussa 1939 ensimmäisen kaatuneiden evakuoimiskeskuksen KEK, jossa armeijakunnan kaatuneet huollettiin ja josta heidät lähetettiin kotiseudulleen. Sekä Päämaja että sotilaspapit vastustivat pastori Sillanpään ajatusta. Paine sekä rintamalla että kotirintamalla oli kuitenkin niin kova, että Päämaja taipui tammikuussa 1940.

Kaatuneiden huolto ja kuljetus kotiseudulleen evakuoimiskeskusten kautta levisi sittemmin kaikkiin armeijakuntiin. Suomesta tuli ainoa sotaa käyvä valtio, joka tällä tavalla kunnioitti sankarivainajiaan. Sankarihaudat, joita Suomessa on 630 ja joissa lepää 85 000 sankarivainajaa, 302 lottaa sekä 6 sotilaskotisisarta, sijaitsevat yleensä kirkkojen välittömässä läheisyydessä.

Työ sankareiden kotiin saamiseksi jatkuu.

Maittavan kalakeittolounaan jälkeen juhla jatkui tiedotepainotteisesti. Soite, Sotilaskotisisaret ja Naisten valmiusliitto esittelivät toimintaansa. Mielenkiintoista ja koskettavaa oli myös kuulla Jouko S Niemen esittämä sotaveteraani Sievi Leskisen muistoja miehitysvallan ajasta Suojärven rajakylässä. Kohtelu neuvostoliittolaisten osalta oli alussa suhteellisen inhimillistä, mutta myöhemmin siirtoleireillä otteet kovenivat. Monen perheen omaisia oli jo Suomessa, ja he alkoivat vaatia sukulaistensa palauttamista Suomeen. Vastaanotto oli kuitenkin torjuva: evakkoja ei kaikkialla hyväksytty.

Tilaisuuden päätöshartauden piti rovasti Heikki Hurskainen. Sen yhteydessä veisattiin virsi 548. Ennen lähtökahveja laulettiin vielä yhdessä rovasti Mikko Himangan sanoittama ja kanttori-urkuri Eero Erkkilän säveltämä Lohtajan virsi, Siionin kanteleen virsi nro 438: ”Pieni maa on Suomenmaa, heikko voima sen, vaikka maamme paras oisi tavoitteena jokaisen. Siksi, Herra, hoida, kanna! Ennen muuta rauha anna!”

Lähtökahvit saimme nauttia Kokkola sotilaskotisisarten paistamien munkkien kera. Tilaisuuteemme osallistui yhteensä 73 henkilöä, joista 2 tunnusveteraania, 2 puolisoa, 6 leskeä ja 16 sotaorpoa.

HILKKA LÄSPÄ

Tammenlehvän K-P:n perinneyhdistyksen hallituksen jäsen

Virkistyspäivä Ohtakarissa

/in , /by
Read more

Ylivieskan asevelijuhla, nuoren puhe

/in , /by

Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen juhlatoimikunta halusi kuulla Asevelijuhlassa nuorten ajatuksia. Pyyntöön tarttui Ylivieskan lukiossa toista vuottaan opiskeleva Alina Mustapää.

”Hyvät sotaveteraanit ja lotat, arvoisa juhlaväki. Kutsu tulla puhumaan tänne on minulle kunnia – vaikka jännittääkin seistä tässä nyt, teidän kaikkien edessä, ja puhua paitsi omasta puolestani, myös muiden ylivieskalaisten nuorten puolesta. Suomessa ylipäällikkö Mannerheim lopetti ensimmäisen päiväkäskynsä talvisodan alkaessa sanoihin: “Me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.” Tänään seisomme täällä kunnioittamassa teitä, arvon sotaveteraanit. Teitä, jotka olette taistelleet kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Minunkin sukulaisiani on niin kaatuneiden kuin sotaveteraanien joukoissa. Olemme siirtymässä veteraanityössä perinnetyön aikaan. Viimeisten rintamaveteraanien keski-ikä lähentelee jo sataa vuotta.

Lukiolainen Alina Mustapää toi asevelijuhlaan nuorten tervehdyksen.

Oman 17-vuotisen elämäni omat isovanhempani ovat eläneet niin jälleenrakennuksen, pula-ajan ja sota korvausten Suomessa kuin vauraassa ja itsenäisessä maassa. Oma kokemukseni sodasta rajoittuu onneksi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan lukemiseen ja sen eri elokuvaversioiden katsomiseen. On tarpeeksi kauhistuttavaa nähdä kuva- ja videomateriaalia Ukrainasta ja Gazasta. Elämäni aikana olen aina kokenut Suomen turvalliseksi maaksi, mutta en usko olevani ainoa, joka etenkin Ukrainan tilanteen vuoksi on ajatellut sitä mahdollisuutta, että myös Suomi ja me suomalaiset voisimme joutua samaan tilanteeseen. Rauha ja vapaus eivät todellakaan ole itsestäänselvyys. Tämän vuoksi olisi erityisen tärkeää miettiä, mitä nykynuori olisi valmis tekemään, jotta Suomi pysyisi itsenäisenä ja turvallisena maana, jossa tulevienkin sukupolvien on turvallista ja rauhallista elää. Olen pohtinut asiaa ystävieni ja muun lähipiirini kanssa ja tullut siihen tulokseen, että vaikka meillä asevelvollisuuslaki koskee vain toista sukupuolta, itse ainakin kokisin olevani valmis esimerkiksi paikallisiin kriisinhallintajoukkoihin tai loukkaantuneiden auttamiseen, mikäli Suomi joutuisi sotaan. Keskustelujeni pohjalta voin kertoa teille, että ylivieskalaisnuorten maanpuolustustahto on korkealla. Toivottavasti tällaista vaarallista ja pelottavaa sotatilaa ei kuitenkaan koskaan tule. Veteraanien iltahuudossa lauletaan että Lapset ja lastemme lapset, teidän nyt vuoronne on”. Te, arvon sotaveteraanit, olette uhrauksenne tehneet, ja me nuoret haluamme jatkaa teidän perintöänne.

Ylivieskan lukion noin kolmensadan opiskelijan puolesta tahdon kiittää jokaista veteraania siitä, mitä olette tehneet maamme hyväksi. Teidän rohkeutenne on inspiraatio meille kaikille. Kiitos. Päätti Mustapää puheensa.

Ylivieskan asevelijuhla, Niinistö

/in /by

Ylivieskan asevelijuhla juhlapuhujan Jussi Niinistön mukaan yksi aikakausi itsenäisen Suomen historiassa on parhaillaan päättymässä ja olemme siirtymässä sotiemme veteraanityössä yhä enemmän ja enemmän perinnetyön aikaan. Siihen on luonnollinen syy, siitä on jo yli 80 vuotta, kun aseet jatkosodan rintamilla vaikenivat. Rintamalla palvelleiden veteraanien keski-ikä lähentelee jo sataa vuotta.

Kunnioitamme tässä juhlassa historiallisen ja kulttuurisen Keski-Pohjanmaan miesten uhrauksia viime sodissa. Haluan erityisesti nostaa esiin jatkosodan hyökkäysvaiheen aikaisen Jalkaväkirykmentti 29:n, keskipohjalaisen kotiseuturykmentin, joka koottiin Perhonjoen, Lestinjoen ja Kalajoen laaksojen reserviläisistä Kokkolassa, Kannuksessa, Sievissä ja Haapajärvellä. Kesäkuussa 1941 perustetussa ja seuraavan vuoden maaliskuussa puretun JR 29:n riveissä palveli noin 3 600 miestä.

Monen kuulijan sukulaisia on taistellut JR 29:n riveissä. Rykmentin historia on jo niin sanottua puhdasta historiaa, sillä sen viimeinen veteraani Edvin Ilola Reisjärveltä kuoli Kitinkannuksessa neljä vuotta sitten 104 vuoden korkeassa iässä.

Olin tuoreena kaupunginjohtajana tilaisuudessa viemään hänelle – yhdessä Risto Poutun kanssa – kirjoittamani kirjan Paavo Susitaipaleesta, JR 29:n komentajasta, ja Ilola äityi spontaanisti muistelemaan ”Susi-Paavoa”. Alaisiaan puolustanut komentaja oli vanhan veteraanin mieleen. Lainaus: ”Susitaival oli etevä ja hyvä komentaja. Sotilaat pitivät hänestä, mutta Susitaival oli huonoissa väleissä suurempien herrojen kanssa.”

Näin sanoi Edvin Ilola ja näin asia lopulta olikin, mutta liikekannallepanon ensi alkuun keskipohjalaiset reserviläiset, joiden keski-ikä oli jo kolmissakymmenissä, hätkähtivät, kun kuulivat everstiluutnantti Susitaipaleen olevan heidän komentajansa. ”Nyt se fasisti tulee ja tapattaa meidät kaikki”, kuului miesten keskuudessa kiertänyt puhe. Tämä muistettiin hyvin useammankin veteraanin puheessa, kun 1990-luvulla heitä väitöskirjaani varten haastattelin.

Mutta toisin kävi, niin kuin rykmentin viimeinen veteraanikin edellä todisti. 1930-luvun kiihkeässä poliittisessa elämässä sinimustia värejä tunnustanut ja Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustajanakin käväissyt Susitaival osoittautui tositilanteessa harkitsevaksi ja miehiään säästämään pyrkiväksi sotilasjohtajaksi. Rykmenttiin syntyi vahva yhteishenki.

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Jalkaväkirykmentti 29:n tie vei Keski-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalan kautta Laatokan Karjalaan. Keskipohjalaiset taistelivat kesällä 1941 Ilomäellä, Värtsilässä ja Hyrsylässä, osoittaen taitoa ja sitkeyttä. Erityisesti Hyrsylän valtaus oli merkittävä voitto, jossa rykmentti sai haltuunsa runsaasti sotasaalista.

Toinen rykmentin sotapolun kohokohdista oli Yläjoen taistelu, jossa se katkaisi strategisesti tärkeän rautatieyhteyden. Vihollinen yritti epätoivoisesti vallata sen takaisin, mutta keskipohjalaiset pitivät pintansa.

Lisäksi rykmentti osallistui alkusyksyllä –41 Neuvosto-Karjalan pääkaupungin Petroskoin eli Äänislinnan valtaukseen, joka oli yksi Suomen armeijan jatkosodassa saavuttamista merkittävimmistä voitoista. Rykmentin raskaimmat tappiot olivat Prääsän taisteluissa, joissa kaatui noin 80 miestä.

Tässä yhteydessä haluan erityisesti nostaa esiin kannuslaisen kersantti Jalmari Kolppasen, joka palkittiin ainoana JR 29:n miehenä Mannerheim-ristillä. Hänen urheutensa ja taitonsa käsikranaatin käyttäjänä on legendaarista.

JR 29:n tarina ei kuitenkaan ole pelkkää sankaruutta ja voittoja. Se on myös tarina ankarasta väsymyksestä, raskaista menetyksistä ja vaikeista päätöksistä. Rykmentissä nimittäin tapahtui hyökkäysvaiheen loppupuolella sotaväsymyksen takia joukkokieltäytymisiä, jotka kertovat sodan raskaasta taakasta.

Meidän on tärkeä muistaa nämä miehet ja heidän uhrinsa. He taistelivat kotiseutunsa ja isänmaansa puolesta, ja heidän perintönsä elää Keski-Pohjanmaalla edelleen. Kunnioittakaamme heidän muistoaan ja vaalikaamme rauhaa, jotta tällaisia uhrauksia ei enää koskaan tarvittaisi. Muistakaamme kaikkia niitä yli 400 sankarivainajaa, jotka antoivat henkensä JR 29:n riveissä isänmaan puolesta.

Vaikka JR 29 oli olemassa vain vajaan vuoden verran, siitä muodostui tiivis aseveliyhteisö. Sen veteraanit olivat itse asiassa perinnetyön pioneereita. Rykmentti sai oman lippunsa Kokkolan lotilta jo sodan aikana ja historiikkinsa yhtenä ensimmäisistä jatkosodan joukko-osastoista pian sodan jälkeen.

Lisäksi sen veteraanit järjestivät säännöllisesti asevelijuhlia. Ensimmäinen oli jo sotavuonna 1943 ja viimeinen 1997, molemmat Kalajoella. Paavo Susitaipaleen osalta viimeinen juhla oli Kokkolassa 1987. Tuolloin 91-vuotias ”Susi” osoitti arvostustaan entiselle rykmentilleen ottamalla sen lipun liepeen käteensä ja suutelemalla sitä. – Tavallaan tämän päivän asevelijuhla täällä Ylivieskan upeassa uudessa kirkossa on jatkumoa näille veteraanien järjestämille juhlille.

Osallistuin nuorena miehenä Susitaipaleen hautajaisiin Ruokolahdella vuonna 1994. Muutama veteraanikin oli lennätetty hautajaisiin Keski-Pohjanmaalta Puolustusvoimien toimesta. Vainajan toivomuksesta haudalla liehui JR 29:n lippu, jonka vaaleansinisellä pohjalla kullanvärisen seppeleen ympäröimä näätä astuu kolmen juovan – Perho-, Lesti- ja Kalajoen – ylitse.

Koska sotaveteraanityö on nyt siirtymässä perinnetyöksi, on meidän varmistettava, että tarina elää edelleen. Veteraaneista on tehty aikanaan matrikkeleita, ne ovat tärkeitä jälkipolville. On tehty joukko-osastohistoriikkejä, niilläkin on omat käyttäjänsä. On tehty sisältöä internettiin; sinne on esimerkiksi täytetty veteraanien sotapolkuja, sekin on merkityksellistä. Onpa JR 29:llä Kokkolassa oma muistopatsaansa, sellaista ei jokaisella joukko-osastolla olekaan. Sen laatassa lukee komeasti: ”Me lähdimme vapauttamme puolustamaan.”

Viimeisimpänä keskipohjalaisena perinnetyön aluevaltauksena on mainittava JR 29:stä tehty dokumenttielokuva ”On aika kertoa”, joka julkistetaan Kaustisella 27. huhtikuuta, siis tulevana kansallisena veteraanipäivänä. Sen puuhamiehinä ovat olleet lehdistöneuvos Pekka Kivelä ja näyttelijä Pauli Poranen. JR 29:n tarina on muistamisen arvoinen. Paavo Susitaipaleen sanoin: ”Se oli hyvä rykmentti, urhoollinen rykmentti.” Susitaipaleen mukaan siinä palvelleet reserviläiset olivat ”reiluja pohjalaisia poikia.”

Vapaus ei ole itsestäänselvyys, vaan sen puolesta on tarvittaessa taisteltava. Sen puolesta parhaillaan ukrainalaiset taistelevat jo neljättä vuotta – vapautensa, itsenäisyytensä ja kansallisen olemassaolonsa puolesta.

Suomi selviytyi toisesta maailmansodasta silvottuna ja runneltuna, mutta selviytyi sittenkin, vieläpä kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksensä säilyttäen. Maatamme ei miehitetty, mikä oli Euroopassa maailmansotaan osaa ottaneiden maiden osalta poikkeuksellista. Vahva tahto ja usko omaan asiaan oli valttia, kun Suomi torjui hyökkääjän.

Selviytymisestä kiitämme sotiemme veteraaneja, lottia, sotilaspoikia ja pikkulottia, kotirintamaa ja koko sotasukupolvea toivoen samalla Ukrainan kansakunnalle suotuisaa kohtaloa ja oikeudenmukaista sekä kestävää rauhaa.

Näin kertoi kuulijoille juhlapuheessaan Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö.

Ylivieskan asevelijuhla 15.3

/in /by

Maakunnallinen asevelijuhla pidettiin Ylivieskassa maaliskuun 15. päivä. Kutsuvieraat ja yleisö kokoontuivat Pyhän Kolminaisuuden kirkossa  viereisellä sankarihautausmaalla.

Ylivieskassa vietettyyn asevelijuhlaan oli useita perusteluja. Ensimmäise nä voidaan mainita, että valtakunnalliset veteraanijärjestöt Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto ja Rintamaveteraaniliitto oli ajettu alas vuoden 2024 loppuun mennessä ja vuonna 2003 perustettu Tammenlehvän Perinneliitto on nyt ottanut vastuun veteraanityöstä sen siirtyessä edunvalvonnasta enemmän perinteiden vaalimiseksi.

Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen säännöissä kotipaikkakunta on Ylivieska. Varsinaiseksi juhlahuoneistoksi valikoitui Pyhän Kolminaisuuden kirkko.

Perinneyhdistyksen puheenjohtaja, kunnallisneuvos Matti Uusi-Rauva (vas.) ja juhlapuheen Ylivieskassa pitänyt Kannuksen kaupunginjohtaja, FT Jussi Niinistö kahvitauolla.

Ylivieskan uusi komea Pyhän kolminaisuuden kirkko loi upeat puitteet asevelijuhlalle.

Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen puheenjohtaja kunnallisneuvos Matti Uusi-Rauva avasi asevelijuhlan. Sotahistorioitsijana tunnettu Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö käsitteli juhlapuheessaan keskipohjalaisten oman rykmentin, JR 29:n, vaiheita ja merkitystä jatkosodan aikana. Ylivieskan kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginjohtaja Maria Sorvisto. Juha Salmelan johtama Laaksojen soittajat vastasi asevelijuhlan musiikillisesta puolesta laadukkaalla osaamisellaan.

teksti JOUKO LIIKANEN

Vetelin veteraanit

/in , /by
Read more