Ilomantsilainen Terttu Korhonen näkee samanlaisia piirteitä talvisodan ja Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyssodan alkamisessa. Pienen lapsen omat muistikuvat, kehomuistista, yhdistyvät kuviin Ukrainan äitien pakenemiseen lapsiensa kanssa sodan jaloista.
Terttu jäi perheensä kanssa talvisodan syttyessä Hyrsylän mutkan Ignoilan kylään, koska Ignoilan, Hautavaaran ja Hyrsylän kyliä ei evakuoitu. Suomi ei uskonut sodan syttymiseen, vaikka siihen alettiin varautua.
Tilanne muuttui nopeasti. Alueelle jääneiden ihmisten todettiin 30.11.1939 olevan sovjetin rahvasta eli Neuvostoliiton alaisia. Piti toimia Otto Wille Kuusisen hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.
Kahden kuukauden jälkeen alueen asukkaat siirrettiin Petroskoin ja Aunuksen välimaastossa olevaan Interposolkan vankileirille. Sinne siirrettiin satoja ihmisiä ja matka kesti kaksi päivää.
Monet kuihtuivat ruuan puutteen tai pienten annosten takia. Ruokaa ei saanut, ellei osallistunut työhön.
Keväällä 1940 Moskovan suurlähettiläs Juho Kusti Paasikivelle lähti anomus Suomeen pääsemiseksi. Luovutusehtojen tultua hyväksytyksi 2,5-vuotias Terttu pääsi 25.5.1940 äitinsä ja satojen muiden vankileirillä viruneiden kanssa Suomeen.
Härkävaunut toivat Hyrsylän mutkan asukkaat ensin Tohmajärven Kaurilan asemalle ja siitä edelleen tavaravaunuissa Helsinkiin Kaisaniemen koululle, jossa oli muun muassa terveystarkastukset ja kuulustelut. Evakkopaikka löytyi lopulta Kortesjärveltä.
Varhaislapsuudestaan huolimatta Tertun mieleen jäi vankileirin ja evakkomatkan aikana muutamia asioita. Hän käveli äitinsä kädestä pitäen kohti härkävaunuja ja katseli maailmaa sotilaiden saappaiden korkeudelta. Äidin oikean käden käsivarrella nukkui pikkusisko, joka kuitenkin menehtyi Suomeen päästyä.
Toinen vahva muistikuva piirtyi härkävaunujen tultua Tohmajärven Kaurilan asemalle. Nälkiintyneille palaajille oli tarjolla ruokaa höyryävistä kattiloista. Äidin sanat ” nyt myö saahaan syyvä” jäivät mieleen.
Terttu muistaa pikkusiskonsa arkkuun laittamisen.
– Hän oli kuin nukke äitinsä morsiushuntuun käärittynä pienessä arkussaan.
Takaisin Ignoilaan
Perhe pääsi palaamaan kotikonnuilleen vuonna 1941. Isän karjalaistyylinen kotitalo ja pihapiiriin rakennettu hirsitalo olivat jäljellä, mutta tapetit oli tämän rakennuksen seiniltä revitty.
Kesäkuussa 1944 alkoi toinen evakkoreissu. Terttu muistaa leikkineensä käpylehmien ja suolaheinien parissa, kun kuuli vanhempiensa keskustelevan evakkomääräyksestä. Läheistä Veskelyksen kylää oli jo pommitettu.
Tällä kertaa evakkomatka suuntautui Soiniin, jossa alkoi Tertun koulutaival kuusivuotiaana. Ensimmäisen lukukauden äitienpäiväjuhlassa evakkotyttö Terttu esitti laulut ”Jo käki puussa
kukahtaa, kukkuu, kukkuu ” ja ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu, käki kukkuu siellä ja kevät on”.
Laulunsa aikana Terttu huomasi äitien pyyhkivän silmäkulmiaan.
Olojen vakiinnuttua Ruusuvuon (vanhempien sukunimi) perhe asettui asumaan Juuan Kuhnustan kylälle. Juuassa Terttu sai käydä oppikoulun ja suunnisti kohti lapsuudesta asti ollutta unelma-ammattia. Hän pyrki 16-vuotiaana Savonlinnan seminaariin toiveena saada opiskella myös ortodoksista uskontoa. Seminaarin johtaja ohjasi Tertun kuitenkin Hämeenlinnan seminaariin, jossa oli kansakoulun opettajiksi opiskeleville myös ortodoksiuskonnon kursseja.
Oppikoulusta saadun hyvän päästötodistuksen perusteella Terttu pääsi hakemaan koulutukseen 90 muun hakijan kanssa. Pääsykokeiden perusteella 30 hakijaa pääsi opiskelemaan kansakoulun opettajaksi.
Hän on kiitollinen vanhemmilleen. Isä laittoi todennäköisesti viimeisetkin roponsa tyttärensä koulutukseen.
Opettajaksi Ilomantsiin
Opettajan työ alkoi Ilomansin Hattuvaaran koulussa. Hän ihastui kylällä olevaan pyhien Apostolien Pietarin ja Paavalin ortodoksiseen tsasounaan ja kyläläisten lähimmäisenrakkauteen.
Rakkaus syttyi myös Kaukaan metsäteknikko Heimo Korhoseen, jonka työpaikan vaihduttua muuttui myös kotikunta Kontiolahdelle kuudeksi vuodeksi.
Uusien työpaikkojen löydyttyä Ilomantsista, paluu oli helppo. Puoliso menehtyi 1970, elämässä alkoi uusi vaihe yksinhuoltajana.
Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä vuonna 1974 Terttu pääsi opettamaan aiempaa enemmän musiikkia muiden peruskoulussa opetettavien aineiden lisäksi.
Hän toimi johtajana ala-asteen, yläasteen ja lukion kuoroissa, jotka valmistivat 3- äänisiä esityksiä lähinnä kouluun omiin juhliin.
Opettajan työn ohella lapsi- ja nuorisokuoroissa opeteltiin karjalaisia ja ortodoksia lauluja. Kuoro pääsi jopa valtakunnalliseen taidetapahtumaan.
Tsizoit-kuoro puolestaan esitti lauluja karjalan kielellä. Terttu toimi siinä laulajana ja oli yksi kuoron perustajäsenistä
Arkkipiispa Paavali ihastui Tertun johtamaan ortodoksiseen kuoroon ja kutsui sen palvelemaan Kuopion kirkon liturgiassa papiston kanssa.
Kiitollinen veteraaneille
Terttu Ruusuvuo puhui opiskelukavereille evakkoudestaan vasta koulutuksen päätyttyä. Hän oli kuullut Karjalan evakkojen saaneen muualla huonoa kohtelua, vaikka itse ei ollut sitä kohdannutkaan.
Vankileiristä hän alkoi puhua vasta päästyään osalliseksi Sotainvalidien etuuksista ja palveluista 2000-luvun alussa.
Haikon kuntoutuslaitoksessa hän tohti kertoa asiasta, ja paikalla olleet parikymmentä vuotta vanhemmat sotiemme veteraanit kehottivat ”tyttönä” pitämäänsä Terttua kertomaan evakkotarinaa jälkipolville. Tämmöistäkin sota-aikana koettiin.
Haikossa Terttu kertoi tarinaansa vesissä silmin, myöhemmin pienemmän liikutuksen vallitessa.
– Jos emme olisi päässeet vuonna 1940 Suomen puolelle, elämänpolku olisi ollut kokonaan toisenlainen. Se oli vähästä kiinni.
– Olen kiitollinen sotiemme veteraaneille ja sotasukupolvelle, että Suomi säilytti itsenäisyytensä.
– Kyllä kannattaisi sopia, ettei syntyisi sotia.
Epävakaisesta maailmantilanteesta huolimatta Terttu Korhonen luottaa Suomeen, Suomen puolustukseen ja nuorisoon.
– Minä menen sinne, minne kuulun.
Tästä sukulaisnuoren lausahduksesta Terttu sai eväitä valmistautuessaan pitämään kutsuntatilaisuudessa puhetta. Maanpuolustus on korkealla myös nuorten arvoissa.
Terttu Korhonen arvostaa suuresti veteraanijärjestöjen tekemää työtä.
– Olen myös kiitollinen, että Sotaveteraanien, Rintamaveteraanien ja Sotainvalidien työn jatkajana toimiva perinnetoimikunta pitää huolta sotasukupolvesta ja järjestää Ilomantsissa tilaisuuksia, joissa voi kahvittelun ohessa osallistua yhteislauluihin, kuunnella ajankohtaisia asioita ja olla mukana yhteisössä.
Haastattelu ja teksti: Markku Lappalainen (kesäkuussa 2025)
Tertun johtama ala-asteen kuoro esitti kalevalaisen vieraan tervehdyksen vuonna 1991 Tasavallan presidentti Mauno Koiviston Ilomantsin vierailun aikana.
Terttu Korhonen Ilomantsin Parppeinpirtillä. (kuva: Markku Lappalainen)
