Reino Kurvinen (s.1924)
Ilomantsissa kesäkuun 2024 alussa 100-vuotta täyttänyt sotaveteraani Reino Kurvinen astui palvelukseen 18-vuotiaana Lappeenrannassa 27.10. 1942. Hän joutui Syvärin rintamalle huhtikuussa 1943 JR9:n joukoissa.
Erään lomamatkansa aikana hän tapasi Marokon kauhuna tunnetun kapteeni Aarne Juutilaisen. Kurvinen kertoo päässeensä kuorma-auton hyttiin, siellä toisena matkustajana ollut reipasotteinen Juutilainen oli huutanut edessä olevalle hevosmiehelle, että ammun sen konin, ellet saa siirrettyä sitä pois tieltä. Hevosmies hevosineen siirtyi ja matka jatkui kapeita ja mutkaisia teitä pitkin kohti Äänislinnaa.
Reino Kurvinen sai ylennyksen korpraaliksi 17.3. 1943. Ensin hän oli Päsinkylässä ja sieltä noin 2 kk kuukauden päästä joukko siirtyi siipirataslaivalla pitkin Syväriä Voznaseljaan. Yöpymispaikkaa ei ollut, joten ensimmäinen yö meni mättäällä puunjuurella. Voznaselja sijaitsi kahden kilometrin päässä linjasta. Asemapaikaksi tuli Ostankylä, jossa hän toimi kk-pesäkkeessä konekivääriampujana.
– Yksin piti pärjätä, kertoo Kurvinen.
– Eräänä sunnuntaina iltapäivällä menin kk-pesäkkeeseen, joka sijaitsi muutaman metrin alempana juoksuhautaa. Ajattelin mennä vähän ylemmäksi kuulostelemaan etumaastoa.
– Seisoin haudassa ja sytytin tupakan, samassa räjähti korvan vieressä. Venäläinen tarkka-ampuja ampui ja räjähtävä luoti osui haudan laudoitukseen 2-3 cm päähän korvasta.
– Kuulo meni hetkellisesti, mutta palautui sitten entiselleen.
– Kaksi eri kertaa vihollinen yritti tulla pesäkkeeseen vartiovuorollani, ammuin kk-tulta siihen suuntaan, en tiedä miten vihollisen kävi, mutta pesäkkeeseen eivät tulleet.
Palvelus Reino Kurvisen kohdalla kesti sodan loppuun saakka eli 19.9.1944. Kotiutus tapahtui 30.11.1944. Palvelusta tuli 2v, 1kk ja 3pv.
– Minua pyydettiin vielä 3 kuukaudeksi jäämään kouluttajaksi, mutta katsoin, että minulle tämä palvelus riittää.
Ylennys alikersantiksi tuli 23.9.1968. Sotavuosien jälkeen Kurvinen asui ensin Ilomantsin Huhuksessa. Ilomantsissa ollessa hän toimi Enso-Gutzeitissa metsätyönjohtajana vuoteen 1967. Helsinkiin muutettuaan hän toimi työnjohtajana kiinteistöhuoltoyhtiössä eläköitymisvuoteen 1985 saakka.
Eläkevuodet hän on viettänyt Ilomantsissa. Veteraanien toiminnassa hän ollut mukana useiden vuosikymmenien ajan ja edusti veteraanijärjestöjä vielä 98-vuotiaana Pohjois-Karjalan Kuntoutussäätiössä.
Reino Kurvinen osallistuu edelleenkin aktiivisesti veteraaneille järjestettäviin tilaisuuksiin ja tapahtumiin niin Ilomantsissa kuin laajemminkin maakunnassa. Hyvin mieluisia ovat konsertit, viimeisimmäksi hän osallistui Pohjois-Karjalan alueen veteraanien, lottien ja sotaorpojen kirkkopyhään Joensuussa 15.9. 2024. Kuusi vuotta sitten Kurvinen sai kutsun Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Heikki Kurvinen ja Markku Lappalainen 17.syyskuuta 2024