Kuvanveistäjä Erkki Erosen veteraanimuistomerkki Veljeä ei jätetä paljastettiin 29 vuotta sitten Järvenpään Vanhankylänniemen veteraanipuistossa

Kuvanveistäjä Erkki Erosen (1926-2016) veteraanimuistomerkin Veljeä ei jätetä paljastuksesta tuli 23.4.2027 kuluneeksi 29 vuotta. Muistomerkin paljastuspäivä 23. huhtikuuta 1995 oli aurinkoinen sunnuntaipäivä Järvenpään Vanhankylänniemen veteraanipuistossa.

Kolme Hawk-hävittäjää suoritti ylilennon kunnianosoituksena kolmelle veteraanijärjestöllemme. Koneet tulivat SATLSTO:n täsmällisellä ajoituksella.

Muistomerkkihanke oli alueen reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöjen, kotiseutu- ja kulttuuriyhdistysten, yhteisöjen, Järvenpään kaupungin ja seurakunnan sekä alueen yritysten suurhanke. Hankkeen ylijäämä 38 700 mk luovutettiin 8. Kansallisena veteraanipäivänä 27. huhtikuuta 1995 Sotainvalidien Veljesliiton Järvenpään seudun osasto ry:lle, Järvenpään Sotaveteraanit ry:lle ja Järvenpään Rintamaveteraanit ry:lle, kullekin 12 900 markkaa.

Lähde: Veikko Karhumäen teksti ja kuva vuoden 1995 Veljeä ei jätetä -muistomerkin paljastustilaisuudesta.

Veikko Karhumäen tekstistä muokannut Merja Kukkonen.

Talvisodan päättymisen muistojuhla 13.3. klo 18 Järvenpään seurakuntasalissa

Leena Jäntti veteraanien avustajana

Nuorten Vapauden viesti -kapula saapui 4.12. Järvenpään lukioon

Vapauden viesti -kapula tekstikääröineen kiertää Keski-Uudenmaan kolmen lukion, Keravan, Tuusulan ja Järvenpään Itsenäisyyspäivän juhlissa vuorovuosin. Tänä vuonna viestikapulan oli vastaanottanut Järvenpään lukio, missä juhla toteutettiin itsenäisyyspäivän aatonaattona, 4.12. jo kahdeksannen kerran. Ensimmäinen juhla toteutettiin Keski-Uudellamaalla v. 2000.

Vapauden viesti -käärön sisältö velvoittaa

Vapauden viesti -kapula sisältää tekstikäärön, johon on kirjoitettu veteraanijärjestöjen yhteinen sanoma. Sanoman luki lukion 3. luokan abiturientti Juuso Heikkilä.

”Suomi oli lähes 700 vuotta Ruotsin vallan alla ja yli 100 vuotta Venäjän alamainen. Vuodesta 1917 Suomi on ollut itsenäinen, suomalaisten oma maa.
Marraskuussa 1939 Suomi joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Yksimielinen kansa ei taipunut. Ensin talvisodassa ja sitten vuosia kestäneessä jatkosodassa maa säilytti itsenäisyytensä. Itsenäisyyden hinta oli kallis: 91 000 kaatunutta, yli 280 000 haavoittunutta, yli 400 000 kotinsa menettänyttä.

Maa jälleenrakennettiin, suunnattomat sotakorvaukset maksettiin, siirtoväki asutettiin. Sen jälkeen ovat uudet sukupolvet rakentaneet vauraan maan, hyvinvointivaltion, länsimaisen oikeusvaltion. Sodan koettelema sukupolvi on saanut työlleen uutterat jatkajat, jotka ovat rauhan toimilla vahvistaneet Suomen itsenäisyyttä, kansainvälistä arvostusta ja kunnioitusta. Silloin kun me nykyiset veteraanit olimme nuoria, meidän tunnuslauseemme oli: Veljeä ei jätetä. Tämän viestin myötä me haluamme jättää yhä uusille sukupolville vetoomuksemme: Nuoria ei unohdeta.

Toivomme ja uskomme, että tämä viesti siirtyy joka vuosi ylimmältä kouluikäluokalta seuraavalle, niin kuin isänmaamme vapauden vaaliminen on kulkenut vahvana verenperintönä väistyvältä sukupolvelta nousevalle. Nuorisossa on itsenäisen maan, vapaan kansan tulevaisuus. Pitäkää huolta maanpuolustustahdon säilymisestä, puolustusvoimista ja omasta fyysisestä kunnostanne!

Suomen itsenäisyyspäivänä, Suomen veteraaniliittojen valtuuskunta, Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto, Rintamanaisten Liitto ja Kaatuneiden Omaisten Liitto”