Alla olevasta linkistä on mahdollista tutustua juukalaisten veteraanien kertomuksiin sotavuosilta:
https://www.facebook.com/media/set/?set=oa.294648493678538&type=3
Huom! Videoita pääsee katsomaan ainoastaan, mikäli liityt facebookissa Rukajärven sotahistorialliseen ryhmään tästä linkistä: Rukajärven sotahistoriallinen ryhmä
Juuan perinnetila on perustettu kunnanviraston aulatiloihin osoitteeseen
Poikolantie 1. Siihen voi tutustua aina viraston aukioloaikoina. Samoihin
tiloihin on sijoitettu myös kunnan Pro Patria taulut ja kuvanveistäjä
Kauko Kortelaisen vuolukivinen Sodan kirjat -veistos.
Hannu Päivinen
Juuan sotaperinnetila (kuva; Hannu Päivinen 2025)
Viime vuosisadan puolivälissä käydyt sodat kohtelivat kotipitäjääni Juukaa varsin lempeästi. Lukuun ottamatta muutamia paikallisia desanttihälyytyksiä, ei pitäjän alueella tapahtunut mitään tietooni tullutta tuhoa tuottanutta sotatointa, ei ilmasta, eikä maasta. Sotien raskain taakka siviiliväestölle olikin jatkuva huoli rintamalla taistelevasta perheenjäsenestä, pelko raakalaisiksi kuvattujen vihollisten miehityksestä ja mielivallasta, sekä taistelu välttämättömistä elämän tarpeista, ravinnosta ja lämmöstä.
Olin yhdeksänvuotias talvisodan syttyessä ja täytin viisitoista vuotta Lapin sodan päättymispäivänä 27. huhtikuuta 1945. Koin talvisodan ajan tuon ikäisen lapsen tavoin. Aistin vanhempieni mielialan ja koetin parhaani mukaan helpottaa heidän oloaan ja väsymystään. Isäni ei 1800-luvun puolella syntyneenä tarvinnut osallistua rintamapalvelukseen, vaan hänet oli komennettu paikallispäälikön tehtävään. Äiti ei kerinnyt enää kaikkeen ja minun oli vanhimpana lapsena otettava vastuuta nuoremmistani monien muiden kodin tehtävien lisäksi.
Juuan ensimmäinen ilmahälyytys
Jo pitkin syksyä oli juukalaisiakin opastettu suojautumaan ilmavaaran uhatessa. Jokaisella perheellä piti olla etsittynä suojapaikka, perunakuoppa tai joku muu sirpalesuojaksi kelpaava. Tulet uuneista ja hellasta oli sammutettava, etteivät savut paljastaisi lentäjille alhaalla lymyävää kylää. Samasta syystä oli tarkasti huolehdittava ikkunoiden peittämisestä illan pimetessä. Ilmasuojelun valvojat kiersivät kylää ja oveen nyrkillä paukuttaen ilmaisivat paheksumisensa valoa vuotavista ikkunoista. Henkilökohtaisena varautumisena tuli jokaisella olla hampaiden väliin asetettava puukapula kuulon suojelemiseksi, sekä kasteltava kangasrätti kaasupommien varalta. Ne, jotka joutuivat suojautumaan avoimeen kuoppaan tai ojaan, joutuisivat talvella varaamaan valkoisen lakanan peitteekseen. Kaikki oli valmista , mitään vaan ei tapahtunut. Asiat alkoivat unohtua.
Keskellä aurinkoista kirkasta pakkasaamua se sittem tapahtui, se ilmahälyytys. Laurilan mäeltä kuuluva moikuva ulina, nouseva ja laskeva läpitunkeva ääni kertoi, ettei nyt ole harjoituksesta, vaan tositilanteesta kysymys. Jos jossakin syntyi pientä paniikkia, oli se lyhytaikaista ja kirkonkylä oli nopeasti valmis vastaanottamaan vihamielisen vieraansa. Minulle tuo päivä on jäänyt hyvin mieleen ja siitä on sen vuoksi helppo kertoa.
Isän poissa ollessa muodostui perheemme äidistä ja neljästä lapsesta. Minut vanhimpana oli määrätty huolehtimaan kahdesta sisarestani, äiti jäi nuorimmaisen kanssa. Aamupuuro oli syöty ja talon uunit lämpiämässä. Taivaalle kohoavat lukuisat savupatsaat kertoivat muiden talojen kulkevan meidän kanssamme samassa aikataulussa. Muussa tilanteessa näkymä olisi ollut kuin maallisen rauhan idylli, kuin elävä joulukortti toivottamassa hyvää tahtoa kaikille maailman ihmisille. Nyt oli toisin. Nyt oli orastava paniikki. Pian putoaisivat pommit, eikä nuoremman sisareni toista kinnasta löydy mistään. Vesisankko on vain puolillaan ja uuni on saatava sammutettua. Muistan, että varsinaiseksi ongelmaksi muodostuivat suukapulat, jotka aikanaan oli hankittu, mutta sitten jonnekkin unohdettu. Nuorempi sisareni sai hampaidensa väliin puolilahon säipäreen polttopuiden joukosta ja vanhempi heistä puuvartisen haarukan.
Meidän perheen suojapaikaksi oli valittu talon vierestä maantienoja, johon yhdessä ryntäsimme. Asettelin sisareni vierekkäin, selkä selkää vasten: Isän opetuksia oli, että selän lämmöstä on aina huolehdittava. Kun selällä on lämmin, on lämmin muuallakin. Peittelin heidät siihen valkoisella lakanalla ja itse asetuin oman suojani alle pää sisariin päin. Näin pystyimme keskustelemaan keskenämme, kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä vain kuiskaten. Ehkä puolen tunnin ajan siinä jännittyneinä odottelimme. Muistan, että varsinaista pelon tunnetta siinä ei ollut, varmaan vähän kai toivoimmekin uudenlaista elämystä. Ojan pohjalla litteänä makaaminen tuntui turvalliselta. ”Eihän se pommi päähän osu, kun se korkealta pudotetaan, eivätkä sirpaleet kiertele ojien pohjia. Siellä ne huitelevat ylitsemme ja täältä suojasta me vain kuuntelemme niiden suhinaa” rauhoittelin suojattejani sovellellen tässäkin isäni sanomisia.
Hiljainen odottelu vai jatjui ja jatkui. Kuulin kuinka pikkusiskoni itki hiljaa ja kuiskasi: ”Minua palelee. Minä ihan tärisen”. Käsitin, että näin ei voi enää jatkua, ja kurkistin suojani alta. Näin äitini istumassa ojan pohjalla pikkuveli sylissään. Näin myös osuuskaupan kellarin oven avoimena ja kaupanhoitaja Väinö Häkkisen kävelevän tietä myöten luoksemme. Hän keskusteli hetken äitini kanssa hiljaa ja sanoi sitten niin kovalla äänellä, että lähellä suojautuneet sen kuulivat: ” Ei sieltä näytä mitään tulevan. Me ainakin menemme sisälle lämmittelemään. Mennään sitten takaisin kellariin, jos lentokoneiden ääniä alkaa kuulua.” Vähin äänin äitikin kokosi lapsensa ja me siirryimme sisälle lämmittelemään. Minä sain kuitenkin pienen lämmittelyhetken jälkeen lähteä ulos taivasta kuuntelemaan. Ilmahälytyksen loppumerkkiä ei vain kuulunut ja kyllästyneinä odottamiseen ihmiset alkoivat palailla sisätiloihinsa. Yhdestä ja toisesta talosta alkoivat savut tupsahdella taivaalle ja näin kylä palasi normaaliin päivärytmiinsä hälytystilasta huolimatta.
Vaara ohi-merkki vasta kuuden tunnin kuluttua ja tunnollisimmatkin pelkääjät pääsivät pois perunakuopistaan. Myöhemmin kerrottiin, että Pokolankankaalla olisi joku pikkulapsi kylmettynyt niin pahasti, että olisi menehtynyt. Jos tämä pitäisi paikkansa, olisi tuo pikkulapsi sotiemme ainoa ilmavihan uhri Juuassa.
Kerran alkuaan päästyään toistuivat hälytykset tiheään. Jo aamulla tiesivät kirkonkylän lapset päiväohjelmansa. Kirkas ja selkeä pakkassää tiesi pysymistä pihapiirissä. Pilvisenä päivänä uskalsi lähteä Peltolan hiekkamontulle mäenlaskuun.’
Radion kuuntelu oli vaikeaa. Venäjäläiset lähetttivät rajan takaa ulvovaa häirintäsignaalia, joka peitti suomalaisen ohjelma lähes täysin. Vaikeasti, mutta kuitenkin suomalaista ohjelmaa selvemmin kuultiin vihollisen propagantalähetykset. Kiertävien huhujen kautta kuulimme Tiltuksi nimetyn naisäänen kertoneen Juuan olevan seuraavien pommitusten kohteena. Talvisodan päättänyt rauha ennätti kuitenkin väliin ja pelasti meidät.
Kirjoittanut Pentti Alanko (s.1930) 2025
Yhdistyksemme lippu naulattiin ja siunattiin käyttöönsä Joensuun Pielisensuun kirkossa elokuun 13.päivänä. Päivä on yhdistyksen perustamisen 5-vuotispäivä ja Ilomantsissa vuonna 1944 saavutetun voiton 81-vuotispäivä. Lipunnaulaustilaisuuden ohjelma (Joensuu 13.elokuuta 2025). Lippu on Tammenlehvän perinneliiton lippuohjeen mukainen ja se pohjautuu Komentajakapteeni evp, graafikko Tapani Talarin suunnittelemaan Tammenlehvän Perinneliiton lippuun, joka otettiin käyttöön 13.maaliskuuta 2025. Lippumme on ommellut taideompelija Paula Riihuhta.
Lipunnaulaus- ja siunaustilaisuuden osallistujia Pielisensuun kirkossa. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Kuvassa etualalla sotaveteraani Reino Kurvinen (vas.) ja Ilomantsin perinnetoimikunnan pj. maakuntaneuvos Markku Lappalainen. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Juhla alkoi Karjalan jääkärien marssin tahdissa
Ainutkertainen tilaisuus käynnistyi MPK Savo-Karjalan soittokunnan esittämällä Karjalan jääkärien marssilla kapellimestari Mika Hirvosen johtamana. Yhdistyksen puheenjohtaja Ilpo Saarelainen lausui juhlan tervetuliaissanat ja muistutti tunteikkaassa puheessaan, että sotasukupolven ansiosta meiltä ei puutu Suomesta mitään ja kaikki on hyvin. Saarelaisen puhetta seurasi soittokunnan esittämä Juhlasoitto veteraaneille ja Sotavainajien vaalimisyhdistyksen puheenjohtajan Eversti evp. Pertti Suomisen lippupuhe. Suominen kehui puheessaan, että Pohjois-Karjala on toiminut hyvänä esimerkkinä veteraaniperinteen vaalimisessa monille vielä suuntaansa hakeville yhdistyksille. Lue Suomisen puhe täältä: Lippukirja (Joensuu 13.elokuuta 2025)
MPK Savo-Karjalan soittokunta esiintyy (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Ilpo Saarelainen esitti juhlan tervetuliaissanat. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Eversti, evp. Pertti Suominen puhuu. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Lipunnaulauksen henkilöstö
Lipunnaulauksen johti sotakamreeri Rauno Suhonen, lippu-upseerina toimi Eversti evp. Jouni Mattila ja lippukirjan pitäjänä yhdistyksen varainhankintapäällikkö Ilkka Savolahti. Nauloja lyötiin lippuun yhteensä 24. Rauno Suhonen luki naulaussanat jokaisen naulaajan kohdalla ja kutsui naulanlyöjät paikalle yksitellen. Lipunnaulaussanat on luettavissa täältä: Lipunnaulaussanat (Joensuu 13.elokuuta 2025) ja lippukirja täältä: Lippukirja (Joensuu 13.elokuuta 2025)
Sotakamreeri Rauno Suhonen johtamassa lipunnaulausta (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Jalkaväkirykmentti 9:n veteraani, pikkulotta ja sotaorpo löivät lippuun sotasukupolven naulat
Koska sotavuosien päättymisestä on aikaa jo yli 80 vuotta, oli suuri ilo, että saimme naulaajaksi virkeän jatkosodan rintamamiehen. Veteraanisukupolven naulan (naula nro:1) löi itseoikeutetusti maakunnassa perustetun Jalkaväkirykmentti 9:n ilomantsilainen veteraani Reino Kurvinen (s.1924). Naulaussanoissa todettiin; Ilman niitä mittaamattoman arvokkaita uhrauksia ja tekoja, joita sotiemme veteraanit Itsenäisen Suomen, sen koskemattomuuden, itsemääräämisoikeuden ja vapauden puolesta ovat menneinä vuosikymmeninä tehneet, emme me nyt olisi tässä. Velvoittakoon tämä ensimmäinen naula lipussamme sotiemme veteraanien edustajan naulaamana Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistystä ja sen jäseniä uhrautuvaan työhön Isänmaamme parhaaksi. Toisena sotasukupolven edustajana naulan löi kontiolahtelainen pikkulotta Faina Kukkonen. Hänen naulansa oli nimetty Isänmaan naulaksi (naula nro: 11). Jäsenyhdistysten naulan (naula nro: 5) löi sotaorpo Aune-Inkeri Keijonen.
Reino Kurvinen (kesk.) naulaamassa lippua. Markku Lappalainen (vas.) ja Jouni Mattila seuraavat. (kuva; Mikko Rautiainen 2025)
Reino Kurvisen lipunnaulaustodistus. (kuva: Jouni Mattila 2025)
Pikkulotta Faina Kukkonen naulaamassa lippua. Oikealla Jouni Mattila. (kuva; Mikko Rautiainen 2025)
Aune-Inkeri Keijonen (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Opiskelijat edustivat lipunnaulaajina maakunnan nuorisoa
Nuoren sukupolven edustajina juhlassa toimivat Kontiolahden lukion oppilas Veeti-Ville Örn ja Riverian oppilaskunnan hallituksen pj. Siiri Kiiski Nurmeksesta. Örnin naula oli nimetty Suomalaisen nuorison naulaksi (naula nro: 9) ja Kiisken naula Historiaa ja nykypäivää yhdistäväksi naulaksi (naula nro: 10). Kun lipunnaulaajina oli Tammenlehvän sukupolvea ja nykynuoria, voi perustellusti sanoa, että sotavuodet ja tulevaisuus löivät juhlassa kättä.
Veeti-Ville Örn (vas.) ja Lippukirjanpitäjä Ilkka Savolahti. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Siiri Kiiski naulaamassa lippua. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Lipun muut naulat lyötiin seuraavassa järjestyksessä:
Maakuntajohtaja Markus Hirvonen (vas.) ja Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Everstit Tomi Pekurinen (vas.) ja Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Jyrki Huusko (vas.) ja Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Mikko Rautiainen (vas.) kirjoittamassa lippukirjaa. Oikealla Ilkka Savolahti. (kuva: Aleksander Roszczenko 2025)
Aleksander Roszczenko (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Tiina Wiberg naulaamassa lippua. Oikealla Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Timo Laitinen (vas.) kättelee Jouni Mattilaa lipunnaulauksen jälkeen. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Hannele Komu (vas.) ja Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Hannu Hoskonen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Everstit Johan Anttila (vas.) ja Jouni Mattila (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Everstit Matti Pitkäniitty ja Jouni Mattila (kuva; Kalevi Lohiranto 2025)
Väinö H. Broman (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Timo Päivinen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)
Timo Nevalainen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Ahti Karttunen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Paula Riihuhta (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Ilpo Saarelainen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Lipunnaulaustodistukset (kuva: Jouni Mattila 2025)
Lipun siunaus
Lipun naulausta seurasi lipun siunaus, jonka suorittivat kenttärovasti Penna Parviainen ja kirkkoherra Aleksander Roszczenko. Siunauksen jälkeen laulettiin isänmaallinen virsi 578. Virren jälkeen toiminnanjohtaja Jouni Mattila luovutti lipun puheenjohtaja Ilpo Saarelaiselle, joka asetti sen jalustaan siniristilipun viereen.
Aleksander Roszczenko (vas.), Penna Parviainen ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Ilpo Saarelainen (vas.) ja Jouni Mattila. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Isänmaallisen juhla päätöksenä olivat musiikkiesitykset, tervehdykset, kiitossanat ja kakkukahvit. Lapsikuoro Tiuku ja Mosaiikki, johtajanaan kanttori Tiina Korhonen esittivät yhdessä MPK Savo-Karjalan soittokunnan kanssa Veteraanin iltahuudon. Kansanedustaja Hannu Hoskonen esitti valtiovallan tervehdyksen ja pj. Timo Laitinen Tammenlehvän perinneliiton tervehdyksen. Molemmat kiittelivät puheenvuoroissaan maakunnassa tehtyä veteraani- ja perinnetyötä. Kiitossanat lausui Jouni Mattila, joka käsitteli puheessaan maakunnan perinnetyön vaiheita sen alkuajoista tähän päivään ja totesi, että Pohjois-Karjala on saanut toimia monenlaisten hankkeiden pilotoijana. Puheensa lopuksi, pitkän ja ansiokkaan päivätyön maanpuolustuksen parissa tehnyt Mattila kertoi vetäytyvänsä eläkkeelle toiminnanjohtajan tehtävästä mutta jatkavansa toimintaa perinnetyön taustajoukoissa. Lue Mattilan puhe täältä: KIITOSSANAT LIPUN NAULAUS13082025. Muistorikas juhla päättyi seisaaltaan laulettuihin Sillanpään marssilauluun ja Karjalaisten lauluun soittokunnan säestämänä. Juhlan päätteeksi Pielisensuun seurakunnan järjestämille kakkukahveille, joiden aikana kirkkoherra Wiberg käytti puheenvuoron kaikkien lipunnaulaajien puolesta.
Lapsikuoro Tiuku ja Mosaiikki esiintyy. Etualalla kapellimestari Mika Hirvonen (kuva: Jouni Mattila 2025)
Hannu Hoskonen puhui valtiovallan puolesta. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Timo Laitinen puhuu. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Jouni Mattila esitti juhlan kiitossanat. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Lipunnaulaustilaisuuden Kakku- ja piirakkakahvit Pielisensuun seurakunnan tiloissa. (kuva: Jouni Mattila 2025.)
Lipunnaulaustilaisuuden juhlakahvit Pielisensuun kirkossa. (kuva: Mikko Rautiainen 2025.)
Mikko Rautiainen, viestintävastaava, Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistys
Karjalan pojat -lehti on vuonna 1956 perustettu, nyt jo 69 -vuotias perinteikäs pohjoiskarjalainen maanpuolustusjulkaisu. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa; lippujuhlapäivinä pdf-lehtenä ja itsenäisyyspäivinä paperilehtenä ja pdf-lehtenä.
Nykyisin lehti on kaksikantinen, sisältäen reserviläisjärjestöjen ja sotien perinneyhdistyksen kuulumiset.
Lue 4.6.2025 julkaistu lehti täältä:
Juuan kirkko (kuva: Mikko Rautiainen 2023)
Juuan Sankarihautausmaa (kuva: Mikko Rautiainen 2023)
Sotien 1939-1945 Juuan perinnetoimikunta on perustettu 2019 ja kuuluu Pohjois-Karjalan perinneyhdistykseen.
Juuan toimikunnassa ovat edustettuina Juuan kunta, Ev.lut. seurakunta, Ortodoksinen srk, Juuan reservinupseerit, Juuan reserviläiset, Juuka seura ja nuorisovaltuusto. Toiminta pohjautuu edellä mainittujen tahojen tiiviille yhteistyölle.
Toimikunnan eräänä tärkeänä tehtävänä on tukea mahdollisuuksien mukaan vielä keskuudessamme olevia sotaveteraaneja, heidän puolisojaan ja leskiään sekä saamaan heille kuuluvia lakisääteisiä tuki- hoiva- ja kuntoutuspalveluja.
Perinnetoimikunta on mukana maanpuolustukseen ja sotahistoriaan liittyvien vuosipäivien kunnianosoituksissa, kuten Talvisodan päättymispäivä, kansallinen veteraanipäivä, kaatuneiden muistopäivä, itsenäisyyspäivä jne. Tällöin sankarihaudoille sekä muistomerkeille lasketaan seppeleet ja järjestetään kunniavartio.
Perinnetoimikunnan aatteellisena tehtävänä on maanpuolustushengen ja -tahdon lujittaminen ja sotahistoriallisen perinteen siirtäminen tuleville sukupolville. Tässä yhteistyö koulun kanssa on avainasemassa.
Yhteystietoja:
Puheenjohtaja Hannu Päivinen, puh. 040 5876826 hannu.paivinen1@gmail.com
Varapuheenjohtaja Arvi Martikainen, puh. 040 7528465 arvi.martikainen@gemail.com
Viestintävastaava Mikko Huhtala, puh. 040 5667774 mikko.huhtala@evl.fi
Hoiva- ja tukivastaava Arja Tanskanen puh. 050 3016843 arja74@msn.com
Kirjallisuutta:
Heikki Turunen; Nenkoset (WSOY 2018), Kuvaus evakkoajasta Juuassa 40-luvulta 60-luvulle
Tuotoilla tuetaan veteraanien ja etenkin heidän leskiensä avustamista sekä sotasukupolven perinnön vaalimista.
