Sotamies Väinö Rämä haavoittui molemmissa sodissa
”Olet sotamies tai kuka tahansa, mutta arvostuksen muiden silmissä voit ansaita vain omalla toiminnallasi. Vahvat yksilöt tekevät sen minkä tekevät päättäväisesti oikeaksi katsomallaan tavalla, välittämättä siitä mikä kulloinkin on suosittua.”
Väinö lomalla rintamalta 1942.
Väinö Viljo Rämä syntyi 23.12.1906 Valkealan Inkerilässä Hilma ja Sylvester Rämän esikoiseksi.
Väinö joutui jo hyvin nuorena osallistumaan talon töihin, sillä lapsia syntyi paljon ja työvoimasta oli pulaa. Hän kävi kaikkiaan neljä luokkaa kansakoulua, ja teki tilalla koulupäivän jälkeen vielä reippaasti töitä. Illalla väsyneenä, puutteellisessa valaistuksessa, lukemisesta ei tahtonut tulla mitään. Puutyöt olivat mieluisin oppiaine ja menestyminen siinä kympin arvoista.
Väinön pojalleen puusta muotoilema taidokas kilpikonna
Kouluvuosien jälkeen Väinö teki töitä kotitilallaan. Varusmiespalveluksen hän suoritti Keski-Suomen Rykmentissä. Vetoamalla kotitilansa vakavaan työvoimapulaan hän sai poikkeuksellisesti luvan jäädä pois jo määrätyltä aliupseerikurssilta. Väinö oli hyvin maanpuolustushenkinen ja liittyi jo Inkerilässä Suojeluskuntaan. Kun perheeseen syntyi yhteensä kaksitoista lasta, joutui Väinö hankkimaan työtä tilan ulkopuolelta. 30-luvun puolivälissä hän muutti Kotkaan, jossa hän teki töitä Enso-Gutzeitin tehtaalla Talvisotaan saakka.
Talvisodassa 1939-40
Väinön sotapalvelus alkoi 13. lokakuuta 1939 sodan uhkan johdosta järjestetyissä ylimääräisissä kertausharjoituksissa. Hän palveli Jalkaväkirykmentti 32:ssa kranaatinheitinmiehenä ja osallistui seuraaviin taisteluihin: Niinioja – Valkeamatka, Punnus, Kuparsaari.
SA-kuva. Kranaatinheitin tuliasemassa. 1940.
Väinö haavoittui lentopommituksessa 21.2.1940 Kylä-Paakkolassa, jossa taloon majoitetuista sotilaista kuoli 18 ja 22 haavoittui. Yli seitsemän kuukauden palvelusajan jälkeen hänet vapautettiin asepalveluksesta toistaiseksi 22.5.1940.
Jatkosodassa 1941–44
Liikekannallepanossa Väinö ilmoittautui Jalkaväkirykmentti 45:n kranaatinheitinkomppaniaan kesäkuun 18. päivänä 1941. Hänen tehtävänsä oli sama kuin Talvisodassa.
Sotien jälkeen hän on kirjannut tuntojaan ja tapahtumia muistivihkoonsa. Sieltä jälkipolvet ovat saaneet lukea hänen kokemuksistaan.
Otteita Väinön sota-aikojen muistivihkosta:
SA-kuva. Tykkiä viedään Viipurinlahden yli lautalla. Lihaniemi 1941.
”Viipurinlahdelle tultuamme saimme tietää, että meidät kuljetetaan veden yli Lihaniemeen. Meidät piti viedä syöksypaateilla yli. Odottelimme rantamaisemissa ylipääsyä. Vihollinen alkoi ampua meitä lentokoneesta ja pudotteli pommeja. Siinä rantakivikossa etsittiin suojaa. Katseltiin rannalta, kun kuormastolauttoja meni. Yksi pommi putosi lautan viereen ja vesisuihku vaan nousi korkealle. Vastarannalla oli muutamia miehiä ja hevosia kaatunut. Se oli rumaa katseltavaa ja pahaa hajua.
Vihollinen alkoi näyttää meille hirveitä: tankkeja alkoi siinä lähellä pyöriä, puita kaatui niiden alle, kuului hirveää huutoa, kun ne hyökkäsivät.”
SA-kuva. Kotoinen korvikehetki teltan edustalla. 1942.
”Oli yö. Komppanian päällikkö tuli meidän telttaan ja sanoi, että tässä on vaarallinen paikka, olette liian lähellä vihollista, muuttakaa pois. Joukkueenjohtaja ei halunnut muuttaa.
Aamulla tuli raskaan heittimistön keskitys siihen. Miehet hyökkäsivät ulos teltasta. Meitä jäi muutama telttaan. Kun me viimeiset mentiin ulos, teltan edessä oli kaksi miestä kaatunut, jalat poikki molemmilla.”
Väinö haavoittui uudelleen Vuosalmen taisteluissa 1944, kun hän sai etulinjassa kranaatinsirpaleen polvilumpion alle ja toinen sirpale leikkasi reiden lihaksia poikki. Hän päätyi hoidettavaksi Kuusankosken sairaalaan. Väinö kuitenkin selvisi sodasta hengissä.
Väinö kertoi toisinaan sotatarinoita jälkipolvilleen. Väinö kuoli Kotkassa 1989.
Sotiemme veteraaneja, sotiemme naisia ja sotaleskiä on vielä jäljellä. Haluamme auttaa heitä viimeiseen mieheen ja naiseen. Helpottaa heidän arkeaan ja antaa tukea heidän pienen eläkkeensä lisäksi. Jos haluat olla mukana voit tehdä oman lahjoituksesi tästä.
Kirjoituksen lähteenä on käytetty Väinö Rämän kirjoittamia muistelmia Talvi- ja Jatkosodasta. Kuvat ovat Pentti Rämän kotialbumista ja SA-kuvia.
Talvisodan veteraani Airi Pennanen (o.s. Itkonen)
”Minä Airi Itkonen, lupaan kunniasanallani, että rehellisesti ja omantunnontarkasti avustan suojeluskuntajärjestöä sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata ja täytän minulle uskotut maanpuolustustehtävät noudattaen Lotta Svärd-järjestön sääntöjä.”
Airi antoi Lotta-valansa syksyllä 1939 vain vähän ennen Talvisodan syttymistä. Hän oli tuolloin 22-vuotias.
Airin Lotta-kurssikuva, kevättalvella 1939
Tyttö Viipurista
Airin isovanhemmat asuivat Pietarissa vuoteen 1917 asti, kunnes muuttivat Viipuriin jäätyään eläkkeelle. Pikku-Airi syntyi Suomen suuriruhtinaskunnassa 6. tammikuuta 1917. Perhe asui tuolloin Viipurin Papulassa, joka oli tunnettu rautatieläisten kaupunginosana. Airin vanhemmilla oli sekatavarakauppa Viipurin keskustassa.
Tässä oli Airin vanhempien sekatavarakauppa. Siinä on jonkunmoinen kauppa nykyäänkin. Kuva kesältä 2017
Airin isä kuoli Airin ollessa 10–vuotias. Isän kuoleman jälkeen perhe muutti Viipurin maalaiskuntaan, Rauhalaan, Airin isovanhempien luo. Airi kävi koulunsa Viipurissa. Sodan syttyessä hän työskenteli Viipurin lääninhallituksessa.
Viestintälottien koulutusta
Sota syttyy
Kun sota alkoi, Airi toimi viestintälottana Viipurin maalaiskunnassa Säiniön asemarakennuksessa, vain muutaman kilometrin päässä kotoaan. Oltiin sotatoimialueella, joten piti olla koko ajan varuillaan.
Evakuointi Viipurista
Helmikuun 1940 suurhyökkäys Kannaksella johti Mannerheim-linjan murtumiseen ja joukkojen vetäytymiseen Viipurinlahden–Viipurin−Vuoksen tasalle.
Airi lähti yhdellä viimeisistä evakuointikuljetuksista Viipurista ja päätyi vaarallisen matkan jälkeen Lappeenrantaan. Siellä hänet määrättiin Sotasairaala 43:een Imatralle. Airin kolme vuotta nuorempi sisar, Hilkka toimi myös lottana.
Airi kävi kirjeenvaihtoa rintamalla taistelleen kihlattunsa, Aaron kanssa. Kirjeenvaihto ylläpiti rakkautta, joka antoi lisävoimia kestää sodan kauheuksia sekä rintamalla että sotasairaalassa.
Aaro ja Airi menivät naimisiin Kirvun pappilassa 7.1.1940.
Jatkosodan aikana Airi toimi ilmavalvontalottana Lahden IVAK:ssa (ilmavalvontakeskuksessa). Esikoinen Pekka oli syntynyt välirauhan aikana.
100-vuotias Airi vastaanottaa Hennalan Upseerikerholla Lahden sotaveteraanit ry:n onnittelut
Rakasta isänmaatasi
Sotien jälkeen perheeseen syntyi vielä kaksi lasta, Riitta ja Jukka. Jukka teki pitkän sotilasuran Puolustusvoimissa.
Lastenlasten Juhlapuhe 100-vuotiaalle Airi-mummille
Airilla on seitsemän lastenlasta ja kolmetoista lastenlastenlasta. Leskeksi hän jäi vuonna 1993.
Airi ja Aaro onnellisena yhdessä
Airi on nyt 102-vuotias. Jälkikasvuaan hän aina muistuttaa arvostamaan isänmaataan. Kun hän joutui luopumaan rakastamastaan kesäpaikastaan Kiteellä, hänellä oli vain yksi ehto: ”Venäläisille ei sitten myydä.”
Airi kuului 99-vuotiaaksi Lahden sotaveteraanit ry:n aktiivijäseniin.
Hän on saanut myös Tasavallan Presidentiltä vuonna 2016 Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin, joka jaettiin kaikille elossa olleille rintamaveteraaneille.
Lisäksi Airi on Karjalan Prikaatin kilta ry:n kunniajäsen. Karjalan Prikaatin edeltäjä oli Karjalan Kaarti, jonka kotivaruskunta oli Viipurin Papulassa, jossa Upseerinkadulla sijaitsi myös Airin lapsuudenkoti.
Sotiemme veteraaneja, sotiemme naisia ja – leskiä on vielä jäljellä. Haluamme auttaa heitä viimeiseen mieheen ja naiseen. Helpottaa heidän arkeaan ja antaa tukea heidän pienen eläkkeensä lisäksi. Jos haluat olla mukana voit tehdä oman lahjoituksesi tästä.
Sotamies Väinö Rämä haavoittui molemmissa sodissa
”Olet sotamies tai kuka tahansa, mutta arvostuksen muiden silmissä voit ansaita vain omalla toiminnallasi. Vahvat yksilöt tekevät sen minkä tekevät päättäväisesti oikeaksi katsomallaan tavalla, välittämättä siitä mikä kulloinkin on suosittua.”
Väinö lomalla rintamalta 1942.
Väinö Viljo Rämä syntyi 23.12.1906 Valkealan Inkerilässä Hilma ja Sylvester Rämän esikoiseksi.
Väinö joutui jo hyvin nuorena osallistumaan talon töihin, sillä lapsia syntyi paljon ja työvoimasta oli pulaa. Hän kävi kaikkiaan neljä luokkaa kansakoulua, ja teki tilalla koulupäivän jälkeen vielä reippaasti töitä. Illalla väsyneenä, puutteellisessa valaistuksessa, lukemisesta ei tahtonut tulla mitään. Puutyöt olivat mieluisin oppiaine ja menestyminen siinä kympin arvoista.
Väinön pojalleen puusta muotoilema taidokas kilpikonna
Kouluvuosien jälkeen Väinö teki töitä kotitilallaan. Varusmiespalveluksen hän suoritti Keski-Suomen Rykmentissä. Vetoamalla kotitilansa vakavaan työvoimapulaan hän sai poikkeuksellisesti luvan jäädä pois jo määrätyltä aliupseerikurssilta. Väinö oli hyvin maanpuolustushenkinen ja liittyi jo Inkerilässä Suojeluskuntaan. Kun perheeseen syntyi yhteensä kaksitoista lasta, joutui Väinö hankkimaan työtä tilan ulkopuolelta. 30-luvun puolivälissä hän muutti Kotkaan, jossa hän teki töitä Enso-Gutzeitin tehtaalla Talvisotaan saakka.
Talvisodassa 1939-40
Väinön sotapalvelus alkoi 13. lokakuuta 1939 sodan uhkan johdosta järjestetyissä ylimääräisissä kertausharjoituksissa. Hän palveli Jalkaväkirykmentti 32:ssa kranaatinheitinmiehenä ja osallistui seuraaviin taisteluihin: Niinioja – Valkeamatka, Punnus, Kuparsaari.
SA-kuva. Kranaatinheitin tuliasemassa. 1940.
Väinö haavoittui lentopommituksessa 21.2.1940 Kylä-Paakkolassa, jossa taloon majoitetuista sotilaista kuoli 18 ja 22 haavoittui. Yli seitsemän kuukauden palvelusajan jälkeen hänet vapautettiin asepalveluksesta toistaiseksi 22.5.1940.
Jatkosodassa 1941–44
Liikekannallepanossa Väinö ilmoittautui Jalkaväkirykmentti 45:n kranaatinheitinkomppaniaan kesäkuun 18. päivänä 1941. Hänen tehtävänsä oli sama kuin Talvisodassa.
Sotien jälkeen hän on kirjannut tuntojaan ja tapahtumia muistivihkoonsa. Sieltä jälkipolvet ovat saaneet lukea hänen kokemuksistaan.
Otteita Väinön sota-aikojen muistivihkosta:
SA-kuva. Tykkiä viedään Viipurinlahden yli lautalla. Lihaniemi 1941.
”Viipurinlahdelle tultuamme saimme tietää, että meidät kuljetetaan veden yli Lihaniemeen. Meidät piti viedä syöksypaateilla yli. Odottelimme rantamaisemissa ylipääsyä. Vihollinen alkoi ampua meitä lentokoneesta ja pudotteli pommeja. Siinä rantakivikossa etsittiin suojaa. Katseltiin rannalta, kun kuormastolauttoja meni. Yksi pommi putosi lautan viereen ja vesisuihku vaan nousi korkealle. Vastarannalla oli muutamia miehiä ja hevosia kaatunut. Se oli rumaa katseltavaa ja pahaa hajua.
Vihollinen alkoi näyttää meille hirveitä: tankkeja alkoi siinä lähellä pyöriä, puita kaatui niiden alle, kuului hirveää huutoa, kun ne hyökkäsivät.”
SA-kuva. Kotoinen korvikehetki teltan edustalla. 1942.
”Oli yö. Komppanian päällikkö tuli meidän telttaan ja sanoi, että tässä on vaarallinen paikka, olette liian lähellä vihollista, muuttakaa pois. Joukkueenjohtaja ei halunnut muuttaa.
Aamulla tuli raskaan heittimistön keskitys siihen. Miehet hyökkäsivät ulos teltasta. Meitä jäi muutama telttaan. Kun me viimeiset mentiin ulos, teltan edessä oli kaksi miestä kaatunut, jalat poikki molemmilla.”
Väinö haavoittui uudelleen Vuosalmen taisteluissa 1944, kun hän sai etulinjassa kranaatinsirpaleen polvilumpion alle ja toinen sirpale leikkasi reiden lihaksia poikki. Hän päätyi hoidettavaksi Kuusankosken sairaalaan. Väinö kuitenkin selvisi sodasta hengissä.
Väinö kertoi toisinaan sotatarinoita jälkipolvilleen. Väinö kuoli Kotkassa 1989.
Sotiemme veteraaneja, sotiemme naisia ja sotaleskiä on vielä jäljellä. Haluamme auttaa heitä viimeiseen mieheen ja naiseen. Helpottaa heidän arkeaan ja antaa tukea heidän pienen eläkkeensä lisäksi. Jos haluat olla mukana voit tehdä oman lahjoituksesi tästä.
Kirjoituksen lähteenä on käytetty Väinö Rämän kirjoittamia muistelmia Talvi- ja Jatkosodasta. Kuvat ovat Pentti Rämän kotialbumista ja SA-kuvia.
Talvisodan veteraani Airi Pennanen (o.s. Itkonen)
”Minä Airi Itkonen, lupaan kunniasanallani, että rehellisesti ja omantunnontarkasti avustan suojeluskuntajärjestöä sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata ja täytän minulle uskotut maanpuolustustehtävät noudattaen Lotta Svärd-järjestön sääntöjä.”
Airi antoi Lotta-valansa syksyllä 1939 vain vähän ennen Talvisodan syttymistä. Hän oli tuolloin 22-vuotias.
Airin Lotta-kurssikuva, kevättalvella 1939
Tyttö Viipurista
Airin isovanhemmat asuivat Pietarissa vuoteen 1917 asti, kunnes muuttivat Viipuriin jäätyään eläkkeelle. Pikku-Airi syntyi Suomen suuriruhtinaskunnassa 6. tammikuuta 1917. Perhe asui tuolloin Viipurin Papulassa, joka oli tunnettu rautatieläisten kaupunginosana. Airin vanhemmilla oli sekatavarakauppa Viipurin keskustassa.
Tässä oli Airin vanhempien sekatavarakauppa. Siinä on jonkunmoinen kauppa nykyäänkin. Kuva kesältä 2017
Airin isä kuoli Airin ollessa 10–vuotias. Isän kuoleman jälkeen perhe muutti Viipurin maalaiskuntaan, Rauhalaan, Airin isovanhempien luo. Airi kävi koulunsa Viipurissa. Sodan syttyessä hän työskenteli Viipurin lääninhallituksessa.
Viestintälottien koulutusta
Sota syttyy
Kun sota alkoi, Airi toimi viestintälottana Viipurin maalaiskunnassa Säiniön asemarakennuksessa, vain muutaman kilometrin päässä kotoaan. Oltiin sotatoimialueella, joten piti olla koko ajan varuillaan.
Evakuointi Viipurista
Helmikuun 1940 suurhyökkäys Kannaksella johti Mannerheim-linjan murtumiseen ja joukkojen vetäytymiseen Viipurinlahden–Viipurin−Vuoksen tasalle.
Airi lähti yhdellä viimeisistä evakuointikuljetuksista Viipurista ja päätyi vaarallisen matkan jälkeen Lappeenrantaan. Siellä hänet määrättiin Sotasairaala 43:een Imatralle. Airin kolme vuotta nuorempi sisar, Hilkka toimi myös lottana.
Airi kävi kirjeenvaihtoa rintamalla taistelleen kihlattunsa, Aaron kanssa. Kirjeenvaihto ylläpiti rakkautta, joka antoi lisävoimia kestää sodan kauheuksia sekä rintamalla että sotasairaalassa.
Aaro ja Airi menivät naimisiin Kirvun pappilassa 7.1.1940.
Jatkosodan aikana Airi toimi ilmavalvontalottana Lahden IVAK:ssa (ilmavalvontakeskuksessa). Esikoinen Pekka oli syntynyt välirauhan aikana.
100-vuotias Airi vastaanottaa Hennalan Upseerikerholla Lahden sotaveteraanit ry:n onnittelut
Rakasta isänmaatasi
Sotien jälkeen perheeseen syntyi vielä kaksi lasta, Riitta ja Jukka. Jukka teki pitkän sotilasuran Puolustusvoimissa.
Lastenlasten Juhlapuhe 100-vuotiaalle Airi-mummille
Airilla on seitsemän lastenlasta ja kolmetoista lastenlastenlasta. Leskeksi hän jäi vuonna 1993.
Airi ja Aaro onnellisena yhdessä
Airi on nyt 102-vuotias. Jälkikasvuaan hän aina muistuttaa arvostamaan isänmaataan. Kun hän joutui luopumaan rakastamastaan kesäpaikastaan Kiteellä, hänellä oli vain yksi ehto: ”Venäläisille ei sitten myydä.”
Airi kuului 99-vuotiaaksi Lahden sotaveteraanit ry:n aktiivijäseniin.
Hän on saanut myös Tasavallan Presidentiltä vuonna 2016 Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin, joka jaettiin kaikille elossa olleille rintamaveteraaneille.
Lisäksi Airi on Karjalan Prikaatin kilta ry:n kunniajäsen. Karjalan Prikaatin edeltäjä oli Karjalan Kaarti, jonka kotivaruskunta oli Viipurin Papulassa, jossa Upseerinkadulla sijaitsi myös Airin lapsuudenkoti.
Sotiemme veteraaneja, sotiemme naisia ja – leskiä on vielä jäljellä. Haluamme auttaa heitä viimeiseen mieheen ja naiseen. Helpottaa heidän arkeaan ja antaa tukea heidän pienen eläkkeensä lisäksi. Jos haluat olla mukana voit tehdä oman lahjoituksesi tästä.
