PITKÄ SARKA ILOMANTSILAISTA VETERAANITYÖTÄ

Kun Ilomantsin kunnan nykyinen virastotalo otettiin käyttöön vuonna 1985, päättivät kaikki kolme paikkakunnan veteraaniyhdistystä tuoda jotakin näkyvää uuden rakennuksen yhteyteen. Rintamaveteraanien puheenjohtaja Pekka Puumalaisen aloitteesta haettiin sotaveteraanien puheenjohtaja Eino Venemiehen tontilta terhakka kuusentaimi, joka toukokuussa 1986 istutettiin kunnanviraston pihamaalle. Puu nimettiin itsenäisyyden kuuseksi, ja siitä on varttunut pihamaan kaunein ja vantterin puu.

Tämä puu kuvaa sitä veteraanien yhteishenkeä, joka vallitsi kauan Suomen itäisimmässä kunnassa. Yhteistyö oli alkanut veteraanien hengellisten tilaisuuksien järjestämisellä ja Palovaaran muistomerkin pystyttämisellä. Työ kulminoitui 11.4.2016 pidettyyn yhteiseen veteraanijuhlaan, jossa juhlittiin kolmen yhdistyksen tekemää yhteistä 175 vuoden veteraanityötä. Saman vuoden syksyllä valmistui kaikkien kolmen yhdistyksen yhteinen historiikki Teidän nyt vuoronne on, 175 vuotta ilomantsilaista veteraanityötä.

 

Sotainvalidit liikkeellä ensiksi ja viimeiseksi

Sotainvalidien työ alkoi Ilomantsissa tammikuun 12. päivänä 1941, jolloin allekirjoitettiin Sopimuskirja, jossa perustetiin yhdistys nimeltä Sotainvalidien Veljesliiton Ilomantsin alaosasto ry.

Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Erkki Hassinen. Yhdistyksellä on ollut kaksitoista puheenjohtajaa, nykyinen puheenjohtaja on Matti Karvinen. Yhdistyksellä oli myös sivutoiminen asiamies, joka toimi usein samalla sihteerinä.

Sodasta selvinneet invalidit olivat hyvin erilaisissa tilanteissa. Jotkut olivat haavoittuneet niin vaikeasti, ettei työelämään ollut juuri enää mahdollisuutta. Invalidien perheitä pyrittiin auttamaan muun muassa korjaamalla puutteellisia asuinoloja ja jopa rakentamalla uusia asuntoja. Tähän toimintaan saatiin suuriarvoista apua puolustusvoimilta ja Pohjois-Karjalan rajavartiostolta. Asuntokurjuutta käsiteltiin myös valtakunnan lehdistössä, 1960-luvulla Helsingin Sanomat kirjoitti Iknonvaaralaisen invalidiperheen asumisesta otsikolla: Kotimaan kolmatta maailmaa: yhdessä huoneessa yksitoista ja pyykit.

Alkuaikojen toiminnan suuri ponnistus oli Sotainvalidien syyskeräys. Tässä keräyksessä suurena apuna olivat ilomantsilaiset ammattiautoilijat ja martat. Alkuun keräys tuotti paljon viljaa ja perunaa, mutta vähän rahaa. Joskus terve naapuri saattoi lahjoittaa sotainvalidiperheelle jopa yhden lehmän heinät talveksi.

Sotainvalidien suurin aineellinen saavutus oli invalidimajan rakentaminen 1970-luvun alkupuolella Tetrinniemeen. Majan rakentamiseen saatiin runsaasti lahjoituksia ja tehtiin valtavasti talkootyötä. Kaikkein innokkaimpia talkoilijoita olivat invalidit, jopa yksikätiset miehet kantoivat tiiltä. Majaa käytettiin erittäin vilkkaasti, ja Tetrinniemessä vieraili suuria veteraaniryhmiä eri puolilta maata.

Vuonna 1998 Ilomantsin sotainvalidit saivat merkittävän huomionosoituksen, kun Veljesliitto myönsi viidelle yhdistykselle 10 000 markan tunnustuspalkinnon vuoden aikana osoitetusta aktiivisesta toiminnasta. Neljä muuta palkintoa meni suurten kaupunkien yhdistyksille.

Ilomantsilaisia sotainvalideja voi kuvata hyvin kahden aktiivisen toimijan kautta. Leo Paldanius ja Tauno Kukkonen menettivät toisen jalkansa sodassa. Molemmat tekivät täyden päivätyön rajavartiolaitoksessa ja toimivat aktiivisesti usean vuosikymmenen ajan sotainvalideissa, kumpikin muun muassa asiamiehen tehtävissä.

 

Kahden liiton väkeä Ilomantsiinkin, Rintamaveteraanit ensiksi liikkeelle

Heti talvisodan jälkeen Suomessa tapahtui myös veteraanien muu järjestäytyminen. Elokuun 4. päivänä 1940 perustettiin Suomen Aseveljien Liitto, joka jouduttiin sitten lakkauttamaan vuonna 1945 välirauhasopimuksen perusteella. Valtakunnallisesti järjestäydyttiin uudelleen reilun kymmenen vuoden kuluttua. Vuonna 1957 perustettiin Rintamamiesten Asuntoliitto, josta vuonna 1964 tuli Suomen sotaveteraaniliitto. Samana vuonna perustettiin toinen valtakunnallinen liitto, Suomen rintamamiesveteraanien asunto- ja tukiliitto, josta 1967 tuli Rintamamiesveteraanien Liitto.

Ilomantsiin perustetiin 23.4.1965 Suomen Rintamamiesveteraanien asunto- ja tukiliiton osasto. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Armas Riihelä. Yhdistyksellä on ollut seitsemän puheenjohtajaa. Aktiivisinta aikaa oli Pekka Puumalaisen puheenjohtajakaudella. Viimeinen puheenjohtaja oli Tarmo Pesonen.

Rintamamiesveteraanien päätehtävänä oli painostaa valtakunnan päättäjiä veteraanien aseman korjaamiseksi. Paikkakunnallakin tehtiin avustustyötä, mutta se oli vähäisempää kuin Sotainvalideilla ja Sotaveteraaneilla.

 

Takkuisesta alkutaipaleesta johtavaksi veteraaniyhdistykseksi: Ilomantsin sotaveteraanit

Ilomantsin keskuskoululle kokoontui 19.5.1966 runsas joukko sodan käyneitä miehiä perustamaan sotaveteraanien yhdistystä. Kokoontumisen yhteydessä perustettiin Ilomantsin sotaveteraanit r.y. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Mikko Volotinen. Paikallisella tasolla käytiin yhdistymisneuvotteluja rintamamiesveteraanien kanssa hyvässä hengessä, mutta piirin ja valtakunnan taholta pantiin jarruja yhdistymiseen.

Sotaveteraanien alkutaival oli muutenkin vaikeaa. Jo neljä vuotta yhdistyksen perustamisen jälkeen oli äänestetty yhdistyksen toiminnan lakkauttamisesta. Vuonna 1972 yhdistyksen johtoon valittiin opettaja Heimo Rautava, ja hänen aikanaan yhdistyksestä tuli paikkakunnan johtava veteraaniyhdistys. Puheenjohtajia on ollut viisi, viimeisenä pitkän päivätyön tehnyt Teuvo Strandman. Yhdistyksen kantavana voimana oli aina vuosituhannen loppuun saakka Mannerheim-ristin ritari Onni Määttänen.

Rintamaveteraanien ja Sotaveteraanien yhdistystoiminta päättyi Ilomantsissa vuoden 2020 alkupuolella. Molempien yhdistysten varat ja tehtävät siirrettiin perinnetoimikunnalle.

 

Naiset vahvasti mukana

Veteraanitoimintaa ei voi kuvitella ilman aktiivisia ja toimivia naisjaostoja. Naiset auttoivat miesten toimintaa erilaisten tilaisuuksien järjestämisessä. Naisten päivätapaamiset olivat suosittuja, rahaa kerättiin erilaisilla tempauksilla, iltamien ja tanssien pitämisellä.

Toiminnan alkuaikoina varsinkin sotainvalidit tekivät kotikäyntejä, joihin osallistui myös naisjaoston jäseniä. Naiset näkivät kotien puutteet vähän eri tavalla kuin miehet, ja apua osattiin kohdistaa tehokkaammin oikeisiin paikkoihin. Joulupakettien lähettäminen oli naisille mieluisaa puuhaa, vastaanottajilta tuli monesti hyvin tunteellisia kiitoskirjeitä.

Kaikilla ilomantsilaisilla veteraaniyhdistyksillä oli oma naisjaosto. Sotainvalidien jaosto toimi vuosina 1949 – 2007, Rintamaveteraanien 1974 – 2001. Sotaveteraaninaiset lähtivät liikkeelle myöhemmin, vuonna 1980, mutta jatkoivat sitten aina vuoteen 2013 saakka.

 

Monenlaista toimintaa

Jälkikäteen voi vain ihmetellä, miten paljon sodankäyneet veteraanit jaksoivat tehdä heikommassa asemassa olevien veljien eteen työtä. Samalla se oli tekijälle terapiaa, sotakavereiden kanssa saatiin purettua myös ikävämpiä muistoja. Hävityn sodan jälkeen ei veteraanien arvostus ollut aina kovinkaan korkealla. Varsinkin 1960- 1970-luvuilla nuoriso ei aina ymmärtänyt veteraanisukupolven uhrauksia. Maamme itäisimmässä pitäjässä tilanne oli todennäköisesti vähän erilainen, kolmasosa kunnan pinta-alasta oli menetetty, ja vihollinen oli varsikin talvisodassa aivan kirkonkylän porteilla. Veteraanien työ oli täällä arvossaan.

Vakavan ja hartaankin toiminnan rinnalla osattiin myös rentoutua. Invalidimajan iltamat toivat mieleen nuoruusajan muistoja. Veteraanit alkoivat myös matkustaa 1970-luvulla oman paikkakunnan linja-autoilla. Matkoja tehtiin niin kotimaahan kuin ulkomaille. Eräs naisjaoston jäsen kertoi, että ennen matkaa saatettiin hakea terveyskeskuksesta humppapiikki, sen avulla jaksettiin tanssia majapaikassa illalla.

Sotapaikkakunnalla kävi paljon vieraita. Näille tarvittiin oppaita, majoitusta ja muita palveluita. Veteraanit Onni Määttänen, Heikki Klemola ja Heimo Rautava olivat hyvin usein oppaana. Kun vuonna 1979 vietettiin Ilomantsissa Maatalousnaisten valtakunnallisia suvipäiviä, oli kolme veteraania opastamassa Oinassalmen muistomerkillä kymmeniä linja-autoryhmiä viiden tunnin ajan.

 

Rannalle himmeän lahden

Veteraanityöhön on aina liittynyt vahvasti hengellinen toiminta. Yhteistyö seurakuntien kanssa on ollut tiivistä. Tämän työn pitkäaikainen toimija oli sotaveteraanien jäsen, liikemies Iivari Mononen.

Myös veteraanihautajaiset muuttuivat. Mikäli omaiset sallivat tai pyysivät, yhdistykset ovat olleet lippuineen mukana jäsentensä hautajaisissa ja haudalle on laskettu havuseppele. Näyttävimmät veteraanihautajaiset olivat Ilomantsissa Mannerheim-ristin ritarin, 102-vuotiaana kuolleen Onni Määttäsen hautajaiset 28.6.2010. Siunaustilaisuuteen osallistui noin neljäsataa saattajaa.

Ilomantsin sankarihautausmaa, Pötsönkankaan hautausmaa ja muutamat yksittäiset haudat muualla kätkevät maan poveen yli 400 ilomantsilaista veteraania. Suurin osa on päässyt kotiseurakunnan multiin, maahan jota veteraani on puolustanut hengellään ja terveydellään. Vaatimattomankin siviilielämän läpikäynyt veteraani on suuri suomalainen, josta jälkipolvet saavat olla ylpeitä. Kaikki eivät saaneet kunniaa eläessään, eivätkä kaikki sitä kaivannetkaan. Lauluntekijäkin runoili: Ei muuta kunniaa, kuin kuulla kummultansa sun honkiesi huminaa, kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon.

 

Jorma Ikonen