Sotakamreeri Rauno Suhonen puhuu Raja- ja Laatokankarjalaisten sankarivainajien muistomerkillä (kuva: Jouni Mattila)

Kaatuneitten Omaisten Liiton perinteiset Hengelliset ja kulttuuripäivät vietettiin tänä syksynä Joensuussa. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa kaatuneitten omaisten ja perinneyhdistyksen yhteistyönä. Iloinen karjalainen tunnelma valtasi osallistujat, kun Hengellisiä ja kulttuuripäiviä vietettiin Joensuussa 14.–15. syyskuuta. Kokonaisuudessaan päivät olivat perinneyhdistyksen ja kaatuneitten omaisten yhteistyötä. Lauantain ohjelman vetovastuussa oli kaatuneitten omaiset, sunnuntain perinneyhdistys. – Yhteistyö sotaorpojen kanssa sujui alusta alkaen hyvin. Meillä on siitä jo pitkä kokemus ja perinteet. Olen itse ollut valmistelemassa ja toteuttamassa ennen tätä seitsemään sotiemme veteraanien, lottien ja sotaorpojen yhteistä P-K:n alueellista kirkkopyhää, toteaa toiminnanjohtaja Jouni Mattila Sotien 1939–45 Pohjois-Karjalan Perinneyhdistyksestä.

Runoja, ruokakulttuuria ja musiikkia

Lauantaina ennen iltajuhlaa oli mielenkiintoista valinnaisohjelmaa: opastetut bunkkerimuseo- tai sankarihautausmaakäynnit tai Kimmelin luennot Ilomantsin sotatie sekä Hakaristejä ja punatähtiä Pohjois-Karjalan taivaalla. Iltajuhla, Iloinen karjalainen ilta kokosi Kimmeliin 250 sotaorpoa ystävineen! Voi jälleennäkemisen iloa, liikutusta sekä riemua upeasta ja monipuolisesta ohjelmasta illallisineen. Karjalainen perinne näkyi paitsi vieraanvaraisuudessa ja ruokakulttuurisessa, myös musiikkipitoisessa ohjelmassa, jonka höysteenä oli tanssia ja karjalankielistä runoutta. Puheet pitivät Nina Harjulehto Kaatuneitten Omaisten Liitosta ja Jouni Mattila perinneyhdistyksestä. Pohjois-Karjalan Sotaorpojen puheenjohtajalta Aune-Inkeri Keijoselta kuultiin tervetuliaissanat ja lempeästi juhlapäivän päättävän iltahartauden. – Teimme tapahtuman osallistujille, jotta he voisivat viedä viestiä omiin maakuntiin monipuolisesta ja onnistuneesta tapahtumasta, johon kuului repullinen iloisuutta ja vieraanvaraisuutta Mattila toteaa.

Sunnuntai starttasi juhlamessulla

Ennen sunnuntain pääjuhlaa vietettiin juhlamessua, sotiemme veteraanien, lottien ja sotaorpojen Pohjois-Karjalan alueellista kirkkopyhää Joensuun ev.lut. kirkossa, jossa oli 460 osallistujaa. Samanaikaisesti pidettiin myös ortodoksinen liturgia Pyhän Nikolauksen kirkossa. Päivien yksi kohokohta Mattilalle ja Keijoselle oli, kun he saivat jumalanpalveluksen päätteeksi Narvan marssin soidessa lähteä laskemaan KOL:n ja perinneyhdistyksen yhteisen seppeleen Joensuun sankarihautausmaan Ikuisuutta kohti -muistomerkille.

Pääpuhuja painotti tukityön jatkumista

Sunnuntain pääjuhlasta oli Carelia-salissa nauttimassa noin 400 vierasta. Juhlan pääpuhuja, Tammenlehvän Perinneyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Timo Laitinen totesi, että veteraanien rinnalla on useita sotasukupolvien ryhmiä, joista osa on lainsäädännöllisesti tunnistettu ja osa ei. – Heidän kaikkien osalta meidän tulee jatkossa pohtia, mitä edusvalvontaa ja tukityötä voimme tehdä. Joka tapauksessa perinnetyömme arvostaa ja kunnioittaa kaikkien heidän arvokasta panosta yhteiskuntamme hyväksi. – Kaikki kunnia hyville puhujille ja esiintyjille, mutta haluan nostaa yhteisen perinnetyön tärkeyden vuoksi kohokohdaksi lapsikuoron esiintymisen ja erityisesti kappaleen Sininen ja valkoinen. Kylmät väreet menivät lävitseni ja kyynel tuli silmäkulmaan, kun näin miten he esiintyivät sydämestä ja nauttivat meille esiintymisestä. Olemme siirtämässä Tammenlehvän sukupolven jättämää perintöä ja perinnettä lapsillemme, siksi on tärkeää, että he ovat mukana tapahtumissamme aina kun se on mahdollista, Jouni Mattila tunnelmoi.

– Minulle ehkä tärkeintä oli se hehku, mikä osallistujista välittyi. Näin ihmisten tyytyväisyyden. Jokaisen ihmisen läsnäolo oli tärkeää: Minä olen tärkeä ja osa tätä kokonnaisuutta, pääjuhlan juontanut Päivi Eteläpää Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry:stä riemuitsi.

Teksti Marju Hulttinen

Sotaorvoiksi jäi sotien jälkeen yli 55 000 lasta                    

Suomen sodissa 1939–1945 kaatui yli 90 000 sotilasta. Perheellisiä heistä oli noin 31 000. Sotaorpoja eli sodissa kaatuneitten lapsia oli sotiemme jälkeen maassamme 55 000. Vuoden 2024 alussa sotaorpoja oli elossa noin 16 000, ja heidän keski-ikänsä on 84 vuotta. Perheen taloudellinen asema muuttui, kun isä oli kaatunut. Sotaorpojen äideillä eli sotaleskillä ei ollut välttämättä omaa ammattia, kun he olivat olleet kotona lasten kanssa. Sotaleskille tuli vastuu asumisesta, elannon riittävyydestä, lapsista ja heidän tulevaisuudestaan.

Sodan kauhuista ei keskusteltu                                  

Sotaorpolasten tilannetta pahensi turvattomuus ja yleinen vaikenemisen kulttuuri. Sodan ikäviä kokemuksia ei juuri purettu puhumalla kotona tai koulussa. Joitakin sotaorpoja saatettiin jopa koulukiusata tai syrjiä. Sotaleskiäidit olivat stressaantuneita perheen toimeentulosta eivätkä omalta surultaan osanneet ja ehtineet huomioida lapsiaan ja heidän ahdistustaan. Koko perheellä oli ikävä isää. Sotaleskille myönnettiin huoltoeläkettä, mutta se oli niin pieni, että perhe ei tullut sillä toimeen. Osa sotaleskistä koulutettiin uusiin ammatteihin, muun muassa ompelijoiksi.

Työhuoltolailla oli tarkoitus turvata sotaorvolle koulutus, jonka isä olisi pystynyt tarjoamaan. Koulutusmahdollisuus tarjottiin pääasiassa käytännön aloille. Koulutustuki suuntasi täten sotaorpojen työurat fyysisesti raskaisiin ammatteihin ja jätti huomiotta sotaorvon halun jatkaa opintoja. Lukio- ja yliopistotasoinen opiskelu oli mahdollista vain harvoille. Monien sotaorpojen oli lähdettävä kansakoulun jälkeen ansiotyöhön tai pientilan raskaisiin maatalous- ja metsätöihin. Kaikki eivät saaneet tietoa koulutuksesta ja tuesta siihen. Osalle kuitenkin myönnettiin vapaaoppilaspaikkoja; koulutus oli silloin yleisesti maksullista.