Joensuun sotaveteraanien puurojuhla

Joensuun sotaveteraanikerho (kuva; Ville S. Virtanen 2024)
Joensuun sotaveteraanikerho (kuva; Ville S. Virtanen 2024)
Jouni Mattila ritarihuoneella 2024
Jarkko Pulkkinen Joensuun normaalikoulun lukiosta (kuva: Jouni Mattila)
kuvassa oikealta Pertti Määttänen, Kalevi Julkunen, Ari Savolainen ja Jouni Mattila (2024)
Kiteen perinnehuone (kuva; Jouni Mattila 2024)
Anja Tikkala (kuva: Kalevi Lohiranta)
koulujen kunnianosoitukset Nurmeksen sankarihautausmaalla 5.12.2024. Etualalla kunniavartiossa Mikko Joenpolvi. (kuva Mikko Rautiainen)
Koulujen itsenäisyysjuhlallisuudet Nurmeksen Sankarihautausmailla
Kirkkokadun koulun oppilaat käyvät viemässä seppeleen ja kynttilät Nurmeksen sankarihautausmaalle 5.12. klo: 9.20 alkaen. Tapahtumaan osallistuvat koulun kaikki oppilaat ja opetushenkilöstö. Paikalla on myös reserviläisten kunniavartio. Ev.lut. seurakunta järjestää lipunnoston sekä kellojen soiton vuonna 1773 valmistuneesta tapulista. Sankarihautausmaalle jättävät tervehdyksensä myös kaupungin muiden oppilaitosten edustajat. Kunnianosoitukset on järjestetty tässä laajuudessaan vuodesta 2018 lähtien. Valtimon koulun oppilaat vievät kynttilät Valtimon Sankarihautausmaalle.
Klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Nurmeksen ev.lut. kirkossa.
Liturgia ja saarna: seurakuntapastori Antti Martikainen
Klo 11 kunnianosoitus Valtimon sankarihaudoilla.
Seppeleenlaskussa Nurmeksen kaupunkia
edustaa talousjohtaja Salla Ovaskainen, Nurmeksen ev.lut. seurakunnan edustajana on
kanttori Sari Meriläinen ja Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan edustajana Pasi
Hämäläinen. Tilaisuudessa lauletaan virsi 584.
Klo 12 Kunnianosoitus Nurmeksen sankarihaudoilla.
Suomen lippu airueineen (airueina partiolaiset), kaupungin lippu ja
järjestöjen liput ovat mukana kunnianosoituksessa. Seppeleenlaskussa Nurmeksen
kaupunkia edustaa kaupunginjohtaja Pasi Parkkinen, Nurmeksen ev.lut. seurakunnan
edustajana on seurakuntapastori Antti Martikainen ja Nurmeksen ortodoksisen
seurakunnan edustajana Pasi Hämäläinen. Nurmeksen mieskuoro johtajanaan dir. mus.
Markku Könttä on mukana kunnianosoituksessa. Puheen pitää kaupunginjohtaja Parkkinen.
Lippulinnan järjestäytyminen klo 11.30 kellotapulin luona. Suomen lippua kantaa Tapani
Ovaskainen ja kaupungin lippua Tapio Rokkonen.
Ohjelma Nurmeksen sankarihautausmaalla:
Kunniavartiot saapuvat paikoilleen klo 11.45.
Liput saapuvat marssien klo 11.55.
Kellot soivat noin kaksi minuuttia alkaen klo 12.00
Oi kallis Suomenmaa (säv. ja san. Heikki Klemetti)
Nurmeksen mieskuoro, joht. Markku Könttä
Seppeleen lasku: Pasi Parkkinen, Antti Martikainen ja Pasi Hämäläinen. Virsi 584
Puhe: kaupunginjohtaja Parkkinen Rukous: seurakuntapastori Antti Martikainen
Liput poistuvat
Kunniavartiot poistuvat
Klo 13 Kunnianosoitus Höljäkän sankarihaudoilla:
– Kunniavartio
– Seppeleen lasku: Pasi Parkkinen, Antti Martikainen ja Pasi Hämäläinen. Rukous: Antti Martikainen
Sankarihaudoilla on itsenäisyyspäivänä perinteisesti kunniavartiot. Seurakunta juhlistaa
sankarihaudat sytyttämällä tervapadat, joita on pilareiden päällä sekä patsaan ympärillä.
Sankarihaudoille sytytetään kynttilät (Valtimolla kynttilöiden sytytys klo: 08.30)
Klo 14 Itsenäisyyspäivän juhlatanssit, Pielis-Areena, Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus
Muuta:
Perinnetoimikunnassa mukana olevat Nurmeksen kaupunki ja Lions Club Nurmes/Pielinen muistavat itsenäisyyspäivänä veteraaneja, heidän leskiä sekä sotilaspoikia kotiin vietävällä muistamisella.
Sotien 1939-1945 Nurmeksen perinnetoimikunta
Syvärillä taistellut ”Appo” täytti 100 vuotta
Armas Piiroinen (s.1924) kesällä 1943 (kuva: Jukka Piiroinen)
Ilomantsin Perttivaarassa 24.10.1924 syntynyt Armas ”Appo” Piiroinen aloitti Sotilaspassin mukaan varusmiespalveluksen Kuopiossa 8.3.1943, vannoi sotilasvalan 11.4.1943 ja siirtyi lopulta rintamalle JR9:n 2.konekiväärikomppaniaan, joka oli sijoitettu Syvärille. Hän palveli osastossa sodan loppuun saakka ja vapautettiin palveluksesta 19.11.1944. Appo oli armeijan harmaissa noin puolitoista vuotta, josta vuoden verran rintamalla.
Armas sai yleisesti käytetyn lempinimensä ”Appo” serkkutytöltään jo vuosikymmeniä sitten.
Sota-ajasta Appo ei puhunut kovin paljon. Hänen ei myöskään tarvinnut koskaan purkaa sota-ajan kokemuksia alkoholin avustuksella, hän oli lähes raitis mies. Jotain hän kuitenkin kertoi. Tärkeää oli sukulaismies Väinö Piiroinen, jonka johtamaan ryhmään isä sijoitettiin. Appo muisteli, kuinka kokenut sotilas Väinö oli opastanut ennen ensimmäistä vartiovuoroa: -Kyllä se siinä männöö, kun vain pidät sen varan, että ryssä ei tuo petloo kaulaan! Petla tarkoittaa kuristuslenkkiä tai -silmukkaa, jota vartiomiehiä sieppaavat venäläiset käyttivät. Appo jakoi myös saamansa muonatupakat Väinölle, eikä näin itse oppinut polttamaan tupakkaa.
Iloisena tapahtumana Appo muisteli sitä, kuinka hän pääsi tapaamaan Raakel-siskoaan, joka palveli lottana Petroskoissa. Huomattavasti vakavampi muisto liittyi perääntymisvaiheeseen, jolloin Apon porukka joutui valitsemaan kahden haavoittuneen pelastamisen väliltä. Vain toinen voitiin kantaa turvaa, miehet valitsivat oman ryhmän sotilaan ja jättivät toisen vielä odottamaan hakemista. Tähän ei kuitenkaan enää ollut myöhemmin mahdollisuutta, toisen miehen nimi selvisi myöhemmin Sotasurmat-projektin tietokannoista.
Sodan jälkeen Appo jatkoi Perttivaarassa kotitilallaan ja opiskeli maataloutta Ilomantsin pienviljelijäkoulussa. Kun tila jäi hänen yksin hoidettavaksi, hän luopui karjataloudesta ja keskittyi viljanviljelyyn ja metsänhoitoon sekä kokeili myös marjanviljelyä, kun sitä Ilomantsissa 1970-luvulla aloiteltiin.
Appo syntyi Juho Piiroisen ja Maria Piiroisen (os. Maljonen) lapseksi. Juho hoiti maatilaa ja Maria toimi emännän töiden ohella myös kiertokoulun ja kansakoulun opettajana. Maria oli opiskellut Sortavalan seminaarissa kiertokoulun opettajaksi. Maljosen sisaruksia oli Ilomantsissa opettajana useampia, Nasti Maljonen oli pitkään Möhkössä, Nina Maljonen Marjovaarassa ja Annikki Maljonen Maukkulassa, samassa rakennuksessa, missä Appo nykyisin asuu.
Oman isänsä tapaan myös Appo löysi puolisokseen kylälle tulleen nuoren opettajan. Isä ja Sirkka Sorjonen (1929-2022) menivät naimisiin vuonna 1955 ja saivat kolme lasta, Jukka 1957, Aino-Liisa 1961 ja Perttu 1962, joista Aino-Liisa kuoli jo ihan vauvana. Jukka työskenteli luokanopettajana ja Perttu muusikkona puolustusvoimien soittokunnissa.
Maanviljelyksen ja metsänhoidon ohella Apolla oli runsaasti erilaisia luottamustoimia. Hän oli pitkään Ilomantsin kunnan tilintarkastajana, toimi vuosia myös maanmittaustoimitusten uskottuna miehenä, usein yhdessä tunnetun Mannerheim-ristin ritarin Onni Määttäsen kanssa.
Appo oli yhden kauden Ilomantsin kunnanvaltuustossa sekä pitkään Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan neuvostossa. Lisäksi hän toimi tilintarkastajana lukuisissa yhdistyksissä, valvoi demokratian toteutumista vaalilautakunnan puheenjohtajana Marjovaaran äänestysalueella, hoiti holhoojana erään kyläläisen asioita ja laati veroilmoituksia kyläläisille.
Appo oli innokas kuoromies. Hän lauloi vuosikymmeniä Ilomantsin sekakuorossa yhdessä vaimonsa kanssa. Toinen tärkeä kuoro oli Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kirkkokuoro, jossa hän lauloi myös vuosikausia.
Appo luki ahkerasti kirjoja ja lehtiä. Hän kertoi jopa kätkeneensä kirjan vartiopaikalla konekiväärin panoslaatikkoon. Kalle Päätalon tuotannon lisäksi hän luki usein historiallisia romaaneja, sotakirjoja sekä historiaa käsitteleviä tietokirjoja. Päivittäiseen lukutuokioon kuului myös kolme sanomalehteä sekä aikakauslehtiä.
Armas Piiroinen (s.1924) satavuotispäivänään (kuva: Jukka Piiroinen)
Jukka Piiroinen
Rääkkylän viimeisen veteraanin iltahuuto
Viljo Ikonen (1922-2024) Sotavuosina ja satavuotiaana. (kuva Ritva Westman)
– Taidan olla rääkkyläläisistä rintamalla olleista miehistä, veteraaneista viimeinen elossa oleva, arveli Ville Ikonen satavuotispäivänsä aattona syksyllä 2022. Hänen viimeisen iltahuutonsa aika koitti puolitoista vuotta myöhemmin, tänä vuonna toukokuun 20. päivänä.
Viljo eli Ville Ikosen kaikkiaan kolmeksi ja puoleksi vuodeksi venähtänyt armeija-aika alkoi vuonna 1941 Jalkaväen koulutuskeskuksessa Kuopiossa ja jatkui Ratsuväen koulutuskeskuksessa, Uudenmaan Ratsurykmentissä Lappeenrannassa.
Varsinaiselle rintamalle joutumisestaan vuonna 1942 Ikonen muisteli 40 asteen pakkasta, jossa miehet odottelivat kahdeksan tunnin ajan kylmää kyytiä Äänisen rannalle.
– Kyllähän se pelotti, kun ensimmäisen kerran kovaan paukkeeseen, tositoimiin joutui.
Juuri asevelvollisuutensa suorittanut nuorukainen oli kiväärimiehenä. Usein oli kylmä ja nälkä. Jatkosodassa armeija marssi ´tyhjällä vatsalla´. Karhumäessä Ikonen oli vartiointitehtävissä. Hän kertoi ryhmä Oinosesta ja yönpäiväisistä partiointikierroksista, joita tehtiin hiihtäen.
– Joku lenkki piti aina pimeällä kiertää, muisteli hän. – Eräs taistelutoveri kaatui kierroksellaan. Sai osuman päähänsä.
Rintamalla Äänislinnan ympäristössä Ville Ikonen sairastui aliravitsemukseen ja päätyi sotilassairaalaan. Hänen hemoglobiininsa oli laskenut vaarallisen matalalle, niin, että edessä olisi ollut verensiirto. Mutta kaikki veri tarvittiin leikattaville haavoittuneille.
Viljo Ikonen sotavuosina. (kuva: Ritva Westman)
– Syöttivät sairaalassa sitten kananmunia ja mansikoita, että saivat veriarvot paremmiksi, mies muisteli.
Toivuttuaan parempaan kuntoon Ikonen palveli vielä autokomppaniassa, kenttävarikolla toimitusmiehenä. Palveluksesta hänet vapautettiin syyskuussa 1943, lopullisesti hänen sotansa päättyi syksyllä 1944. Lapin sotaan ei ko. ikäluokka enää joutunut. Sotilasarvoltaan Ville Ikonen oli sotamies. Sodasta hän selvisi haavoittumatta, hänen vaimonsa menetti kolme veljeään.
– Naapurin poikia.
Joitain vuosia sitten Ikonen sai Veteraaniliiton 60 vuotispäivän aikaan Puolustusvoimien ylipäällikön, Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion allekirjoittaman kunniakirjan ja -merkin kiitokseksi isänmaan eteen tehdystä työstä.
Viljo Ikonen Rääkkylän Sankarihautausmaalla (kuva Ritva Westman)
´Elämä on ihanaa´
– On se 100 vuotta pitkä ikä, ihmetteli Ville Ikonen ikäänsä, jota hän pitikin elämänsä parhaana saavutuksena. Bonuksena sadan vuoden päälle tuli vielä puolitoista vuotta. – Elämä on ihanaa. Sodasta selviämisen jälkeen elämässä oli niin leipätyötä kuin lastenkaitsemista ja vanhustenhoitoakin.
Ville Ikonen oli syntynyt 11.11.1922 Haapasalmella, ajan tavan mukaan kotisaunassa, missä hän sitten saunoikin siitä lähtien, kun sodasta pääsi, lukuun ottamatta Palvelukoti Virsussa vietettyä elämän ehtoon paria viimeistä vuotta. Ikonen seurasi loppuun asti maailmanmenoa televisiosta ja ´sanomalehtiä kahtelemalla´. – Sotaa ei kukaan toivo, painotti hän.
Isä, ukko Pekka oli lähtöisin läheisestä Ikolansaaresta, äiti Tilda, o. s. Hirvonen saaresta hänkin, Oravisalosta. Ville oli kolmesta pojasta vanhin, tyttöjä oli kaksi. Lapsuus oli onnellista aikaa. Lapset leikkivät vanerista tehdyillä hevosilla ja reellä. Kesällä he pulikoivat järvessä ja hypivät tukkinipuilla, talvella hiihtivät, laskivat mäkeä ja riekkuivat napakelkalla. Koulunsa Ville Ikonen kävi neljässä vuodessa ja jatkokoulun muutamassa viikossa. Yksi mieluisimmista lapsuusmuistoista oli joulukirkkoon pääsy. Matkaan hevospelillä lähdettiin jo aamuneljältä. Paluumatkalla ajettiin kilpaa toisten kanssa.
– Hevoset hikeen.
Työntekoon ja tulevaan maanviljelijän ammattiinsa poika perehtyi isän opissa. Hän oli pienestä pitäen apuna riihenpuinnissa. Hauskinta oli kuitenkin kalalla käynti.
– Se oli samalla työtä ja huvia, kertoi Ikonen. Ylimääräiset kalat myytiin naapureille tai kauppaan. Mieluista oli myös marjastaminen, samoin sienten kerääminen. Kaikki nämä entisajan ´pakolliset harrastukset´ ovat nyt tämän päivän ihmiselle luonnossa rentoutumisen luksusta.
– Savotassakin kävin isän kanssa. Kymmenien kilometrien matkan taitoimme hevosella. Työpäiville kertyi pituutta jopa 14 tuntia.
Ammatinvalinta oli itsestään selvä. Vaihtoehtoja ei oikeastaan edes tullut mieleen. Työvuosinaan Ville Ikonen viljeli maata ja hoiti karjaa, raivasi peltoja pajukoista, ajoi rahtia hevosella ja oli savottahommissa.
Paras paikka Haapasalmi
Vaimo Liisa, o. s. Päivinen, löytyi kotikylältä, kilometrin matkan päästä. Vihillä käytiin vuonna 1950.
– Kaikki veljekset saimme vaimon omalta kylältä, ei tullut matkat maksamaan, vitsaili Ikonen.
Perhe kasvoi ensin pojalla ja muutamaa vuotta myöhemmin syntyi tytär, Ritva. Elämän ehkä onnellisin aika oli myös raskain. Pekka-poika oli vammautunut syntyessään ja tarvitsi jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa.
– Pyykinpesu oli jatkuvaa.
Pekka kuoli juuri kaksikymmentävuotispäivänsä alla.
– Isän kanssa kalastelimme, muistelee Joensuuhun asettunut Ritva Westman onnellista lapsuuttaan. – Meidän pojatkin kävivät aina ukin kanssa järvellä.
Ukista oli iloa poikien lapsillekin. Vanhimmalla pojalla on nyt 15-vuotiaat kaksoset, tyttö ja poika, keskimmäisellä yhdentoista ikäiset kaksospojat. Nuorin on vielä poikamies.
Karjasta Ikoset luopuivat 65 vuotta täytettyään.
– Vaikka Liisa olisi halunnut vielä vuoden jatkaa.
Näin aikaa jäi harrastuksillekin, mieluisalle kalastukselle, marjastukselle, sienestykselle ja polttopuiden teolle.
– Ja lukemiselle, täydentää tytär. – Isä oli aina kova lukemaan.
– Luin romaaneja usein yöllä kahteenkin asti, kertoo Ikonen itse. Mieluisin kirja oli Tuntematon sotilas. – Katsoimme elokuvankin Rasivaarassa, jonne Haapasalmelta oli tultu useammalla linja-autolla, innostui mies. Illan kruunasi vielä haitarilla soitettu Säkkijärven polkka.
– Tanssimassa kävimme Sangenlahden lavalla.
Aikaa matkailullekin riitti. Kotimaan lisäksi tutuksi tuli niin Ruotsia, Viroa, Venäjää kuin Saksaakin. Paras paikka oli kuitenkin Haapasalmi.
Viljo Ikonen Joensuun torilla (kuva Ritva Westman)
Liisa Ikonen kuoli 18 vuotta sitten.
– Täällä on hyvä olla, kiitti Viljo Ikonen Palvelukoti Virsua ja mietti kehitystä. Hänen lapsuudessaan ei ollut polkupyöriä. Pikkuvaivoja hoidettiin Mustanparran tipoilla ja Hota-pulverilla. Lapsilisää ei ollut, ei muitakaan avustuksia. Radiosta seurattiin maailman tapahtumia, mm. Tapio Rautavaaran keihäskisan voittoa vuonna 1952.
– Viljo oli elämänmyönteinen ja huumorintajuinen mies, kiittää Virsun väki puolestaan Villeä.
Viljo Ikonen (kuva: Kaarina Kainulainen)
Kirjoittanut Kaarina Kainulainen
Katuosoite
Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki
Postiosoite
PL 600, 00521 Helsinki