Voitto Ilomantsissa elokuussa 1944 varmisti itsenäisyyden säilymisen

Erkki Raappana Rukajärvellä 1941 (SA-kuva)

Kesällä 1944 Suomen ja Neuvostoliiton välistä jatkosotaa oli käyty kolmen vuoden ajan. Sodan alkuvaiheessa suomalaiset olivat valloittaneet takaisin talvisodassa menetetyt alueet sekä laajoja alueita Itä-Karjalasta. Vuoteen 1942 mennessä suomalaiset asettuivat puolustukseen Karjalan kannakselle, Syvärille ja Rukajärvelle. Kesällä 1944 NL:n johtaja Stalin antoi käskyn hyökkäyksestä Suomeen. Ennen näkemättömän raju isku mursi suomalaisten pääpuolustusaseman Valkeasaaressa Karjalan kannaksella. Perääntymisen jälkeen Suomalaisten onnistui kuitenkin pysäyttää vihollinen saksalaisten avustamana kesä-heinäkuun aikana Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan suurissa torjuntataisteluissa; Tali-Ihantalassa, Viipurinlahdella, Äyräpäässä ja Nietjärvellä.

Ilomantsi 1944 (kuva Mikko Rautiainen)

Puna-armeija yritti nyt ratkaisua pohjoisempana, jossa tavoitteena oli valloittaa Ilomantsin tärkeä tienristeys ja kiertää Suomen armeijan selustaan. Vihollisen lyömiseksi perustettiin kiireellä Ryhmä Raappana, komentajanaan Rukajärvensuunnan joukkoja johtanut ”Korpikenraalina” ja ”mottimestarina” tunnettu Erkki Raappana (1893–1962), joka tunsi hyvin Ilomantsin maaston. Raappana laati uhkarohkean suunnitelman; hän päätti lyödä Ilomantsiin hyökänneet kaksi neuvostodivisioonaa eli noin 16 000 sotilasta, kahdella, kahdenpuoleisella saarrostusliikkeellä. Suunnitelma toteutui varsin hyvin. Taistelua käytiin vaikeakulkuisessa korpimaastossa mm. Hattuvaaran-Lutikkavaaran alueilla noin kahden viikon ajan, heinä-elokuun vaihteessa, alueella, jonka laajuus oli noin 30×40 kilometriä. Motteihin, eli saarrostusrenkaisiin suljetut puna-armeijan sotilaat päätyivät lopulta murtautumaan moteista kohti itää. Suomalaisten haltuun jäi taistelualue ja valtava sotasaalis.

Motit syntyvät Ilomantsin suunnalla (SA-kuva 6.8.1944)

13.elokuuta päättynyt taistelu oli Neuvostoliiton viimeinen yritys valloittaa Suomi. Suomalaisten saavutettua voiton Ilomantsissa, Neuvostoliitto ei enää vaatinut Suomea antautumaan ja aselepo tuli mahdolliseksi. Suomen armeija vetäytyi lyömättömänä uusien rajojen taakse. Antautuminen olisi merkinnyt miehitystä ja itsenäisyyden menetystä. Siten Pohjois-Karjalassa mahdollistettiin Suomen olemassaolo. Koska aseleponeuvotteluja ei haluttu vaarantaa, ei voitolla juuri elämöity ja laajempaan tietoisuuteen se tulikin vasta 1990-luvulla. Mannerheim totesi muistelmissaan: Ilomantsissa saavutettu voitto vaikutti uupuneeseen armeijaamme niin elähdyttävästi, että sen merkitystä on pidettävä arvioimattoman suurena. Tätä taustaa vasten on sopivaa, että sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistys perustettiin Ilomantsin voiton 76. vuotispäivänä 13.8.2020.

Ilomantsin korpitaistelut. Komppanianpäällikkö antamassa ohjeita motituslinjalla, Ilomantsin Hularin maastossa 6.8.1944 (SA-kuva)

Mikko Rautiainen, viestintävastaava, Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistys

Lue lisää Ilomantsin taistelusta täältä

tai tutustu Ilomantsin Matkailuyhdistyksen monipuoliseen aineistoon:

https://sotatie.fi/

https://sotatie.fi/sotatie/ilomantsin-motit

https://sotatie.fi/virtuaalikohteet/oykkosenvaara

Katso Yle areenasta löytyvä Ilomantsin taistelusta kertova dokumentti Korpisodan suurvoitto: https://areena.yle.fi/1-750382

Tutustu sotahistorialliseen kirjallisuuteen täältä (esim. Ilomantsi – Lopultakin voitto, Juutilainen Antti 1994, Ilomantsin taistelu elokuu 1944, Appel Erik 2011).