Toiminnanjohtaja Tuija Kurki

Kun viime keväänä sain pyynnön ryhtyä Sotien 1939–1945 Pohjois-Kymen Perinneyhdistyksen toiminnanjohtajaksi, mietin pitkään, mitä annettavaa minulla olisi näin vastuulliseen tehtävään.

Olen kasarmien takapihojen kasvatti ja imenyt maanpuolustushengen itseeni jo lapsuudessa. Isäni taisteli Karjalankannaksella sekä talvi-, että jatkosodan viimeisiin hetkiin saakka kotipitäjänsä Koiviston saarilla ja pysyi Rannikkotykistölle uskollisena työvuosinaan Puolustusvoimissa. Äitini toimi ilmavalvontalottana Helsingissä ja myöhemmin vuosia aktiivisena sotilaskotisisarena. Heidän perintönään olen saanut kunnioituksen ja arvostuksen sotiemme veteraaneja, sotainvalideja ja lottia, sekä koko sodan ajan kokenutta sukupolvea kohtaan.

Sosionomina olen työskennellyt erilaisissa tehtävissä vanhuspalvelussa. Työssäni suurimpana rikkautena ja voimavarana olen kokenut iäkkäiden ihmisten kohtaamisen, heidän kokemusten kartuttaman elämänviisauden tiedostamisen. Parhaita työpaikkoja on ollut Rovaniemen Veljes-sairaskodilla, missä kipinä sotaveteraanien ja -invalidien hyväksi tehtävään työhön syttyi. Kiitollisena muistan ystävää, joka vinkkasi pian kuusi vuotta sitten Hoikun hakevan sosiaalineuvojaa sotainvalidien neuvontapalveluun. Työpaikka johti muuttoon Kouvolaan ja täältä käsin palvelin Pohjois-Kymenlaakson, sekä lopulta myös Etelä-Karjalan sotainvalideja neuvontapalvelutyössä.

Jäin reilu vuosi sitten virallisesti eläkkeelle. Tuolloin ajattelin, että olen nyt osani tehnyt, että keskityn asioihin, joihin ei työelämän sivussa jaksanut tai ehtinyt. Hetken aikaa joutilaisuus tuntui hyvältä, mutta elämässä on hyvä olla mielekästä sisältöä ja itseäni motivoi uusien asioiden oppiminen ja vuorovaikutus ihmisten kanssa. Niinpä otin vastaan perinneyhdistyksen toiminnanjohtajan tehtävät. Tiedostan haasteet ja odotukset, mutta näen myös perinneyhdistyksen työn tärkeyden sodan kokeneille ja nykyisille sekä tuleville sukupolville. Lupaan omalta osaltani tehdä parhaani tässä tärkeässä työssä.

Tuija Kurki

toiminnanjohtaja

Sotien 1939-1945 Pohjois-Kymen Perinneyhdistys ry

Anjalan sankarihautausmaalla Kouvolassa on 127 sankarivainajan hautaa. Hautakivien kunnostushankkeen kustannusarvio on noin 10 000 euroa. Kivet puhdistettiin ja niiden tekstien kultaukset tullaan uusimaan. Salpa-säätiö lähti mukaan hankkeeseen ja vastaa kustannuksista. Hankkeen lopullinen suunnittelu tehtiin alkuvuodesta 2022 ja toteutus keväällä.

Koska hautakivien nimistä, eikä muistakaan tiedoista oikein tahtonut saada enää selvää, joukko vainajien omaisia ja muita aktiiveja alkoi pohtia hautakivien kunnostamista kultaukset uusimalla. Hankkeen käynnistäjänä on toiminut reserviupseereista Teijo Myllylä. Hänen kaksi setäänsä on haudattu Anjalan sankarihautausmaahan.

Aluksi mietimme ainoastaan tiettyjen hautakivien laittamista kuntoon, mutta se olisi ollut väärin muita sankarivainajia kohtaan. Siksi aloimme suunnitella kaikkien kivien kunnostamista, kertoo Myllylä. Salpa-säätiön rahoituksen lisäksi kunnostukseen osallistuvat Inkeroisten reserviläiset, Hutikka yr ja Myllylän sukuseura, jotka hoitavat kivien pesun ja puhdistuksen sammaleesta sekä muista epäpuhtauksista.

Hautakivien puhdistus käynnissä. Talkoilemassa myös Eero Mattila Pohjois-Kymen Perinneyhdistyksestä.

Salpa-säätiö on Kymenlaaksossa toimiva säätiö, jonka tarkoituksena on edistää maanpuolustustahtoa ja isänmaallisuutta. Säätiö on tukenut aiempina vuosina erityisesti sotaveteraaneja ja sotainvalideja sekä erilaisia säätiön tavoitteiden mukaisia tapahtumia ja hankkeita.

Kaatuneiden Muistosäätiö on käynnistänyt Sankarihautausmaiden perustiedot -hankkeen, jossa toteutetaan kaikille Suomen sankarihautausmaille tietotaulut. Ne tulevat siis myös Kouvolan sankarihautausmaille. Tätä hanketta viedään eteenpäin Kouvolan seurakuntayhtymän alueella. Sotiemme Veteraanien Kymenlaakson perinnetyössä mukana oleva Eero Mattila sanoo. Suomessa on yli 600 sankarihautausmaata, joista useimmista puuttuu perustiedot sisältävä opastaulu tai muistolaatta.

Anjalan Sankarihautatoimikunta päätti 9.5.1948 hyväksyä arkkitehti E. Toiviaisen laatiman ehdotuksen jokaiselle sankarivainajalle erikseen hankittavasta kivestä ja yhteisestä muistomerkistä, joka tulee olemaan suuri valettu risti. Suunnitelmien mukaiset työt tehtiin kesällä 1949. Jokaiselle haudalle tuli erikseen kivi ja yhteiseksi muistomerkistä betonista valettu risti. Valtakunnallisena kaatuneiden muistopäivänä sunnuntaina 21.5.1950 pidettyyn sankarihautajuhlaan osallistui tuhatpäinen yleisöjoukko. Vuonna 1965 betoninen risti korvattiin arkkitehti Theodor Bruunin suunnittelemalla pronssista valetulla muistoristillä ja samalla suoritettiin alueella muita pienehköjä parannus- ja kunnossapitotöitä. Uusi muistomerkki on paljastettu 26.9.1965. Kentälle jääneiden sankarivainajien etsintä on jatkunut näihin päiviin saakka.

Teksti: Eero Mattila