Tauno Koljonen (s.1930)

Tauno Koljonen 2022 (kuva Mikko Rautiainen)
Tauno Koljosen koti Kangasniemen Ruokomäen kylässä oli erittäin isänmaallinen. Isä oli vapaussoturi ja aktiivinen suojeluskuntalainen, äiti puolestaan toimi Ruokomäen Lotta Svärd -osastossa. Suojeluskunta ja Lotta Svärd myös kokoontuivat usein ennen talvisotaa Koljosen kotitalossa. Tauno Koljosen vanhemman veljen oli tarkoitus alkaa vetämään kylässä sotilaspoika -toimintaa, mutta jatkosodan alkaminen ja veljen joutuminen uuteen sotaan esti tämän. Edellä mainitusta johtuen Koljonen toimi jatkosodan aikana Lotta Svärdissä lähettitehtävissä. Toisena tärkeänä kotirintaman tehtävänä hän otti osaa Nuorten talkoisiin, jossa kerättiin kumia, metalliromua, lumppuja sekä pihkaa hartsin raaka-aineeksi ja kerppuja karjan, erityisesti lampaiden rehuksi. Koljonen otti osaa myös mottitalkoisiin vuonna 1942, josta hänet palkittiin rautaisella mottikirveellä. Jatkosodan aikana hän joutui ottamaan paljon vastuuta kotitilansa maanviljelyksestä, koska isän vastuulla oli koko kylän maanviljelykseen liittyviä tehtäviä, kuin myös karjalaisen siirtoväen asioita. Koulupäivän jälkeen ei ollut mahdollisuutta jäädä leikkimään toisten poikien kanssa, kun kotona tarvittiin hevosmiestä. Erityisen mieleen painuneena tehtävänä Koljonen muistaa jatkosodan ajalta, kuinka hän vuonna 1943 12-vuotiaana sai vastuulleen viimeisillään raskaana olevan naisen kuljettamisen naapuritalosta hevosreellä kuuden kilometrin päähän junalle, josta edelleen synnytyslaitokselle. Varusmiespalveluksensa Koljonen suoritti Mikkelissä 1950-1951, saaden eläinlääkintäaliupseerin koulutuksen. Sotilasarvoltaan hän on alikersantti. Työurallaan Tauno Koljonen toimi Nuorisotoimenjohtajana Nurmeksessa.Vapaussodan perinneliitto myönsi Koljoselle Sinisen ristin miekan kera vuonna 2022. (Teksti perustuu Mikko Rautiaisen tekemään haastatteluun 2022.)