Anu Mätäsniemi
Mikko Rautiaisen puhe Veteraanipäivän juhlassa Nurmeksessa 2026
Arvoisat sotasukupolven edustajat, hyvä juhlaväki.
Kansallista veteraanipäivää vietetään tänään Lapin sodan päättymisen 81-vuotispäivänä 40.kerran. Yksi suuri hinta vapauden säilymisestä oli 450 000 kotinsa menettänyttä ihmistä. Tämän lisäksi sadat tuhannet muut suomalaiset joutuivat sotavuosina tilapäiseen evakkoon. Uskon, että erityisesti Yläkarjalassa ymmärretään evakoita, koska nurmeslaiset ja valtimolaiset kokivat itse evakkoon joutumisen talvisodan alta ja sotien jälkeen he puolestaan vastaanottivat menetettyjen alueiden evakkoja uusiksi asukkaiksi. Vaikka yläkarjalaiset olivatkin onnekkaita päästessään talvisodan jälkeen takaisin asuinsijoilleen, eivät hekään evakkoon lähtiessä tienneet, pääsevätkö takaisin.
Kun Suomi menetti itäisimmät alueensa jatkosodan jälkeen syksyllä 1944, asutettiin Nurmekseen ja Valtimolle erityisesti kotinsa menettäneitä Suojärven ja Suistamon asukkaita. Mukanaan he toivat tänne Karjalan kielen ja ortodoksisen uskonnon, joka oli ollut suurelta osin poissa Ylä-Karjalasta melkein 300 vuotta. Suojärvi poikkesikin suuresti muista menetetyistä paikkakunnista, koska sen asukkaista 70 % oli ortodokseja ja karjalankielisiä, kun taas kaikista menetetyn Karjalan asukkaista yli 90 % oli suomenkielisiä ja luterilaisia. Evakoiden asuttaminen ja maakysymys eivät olleet Suomessa helppoja asioita, mutta ne saatiin silti hoidettua kelvollisesti ja melko hyvässä yhteisymmärryksessä. Arvelen, että tässä auttoi sotavuosina muodostunut veljeä ei jätetä periaate. Yhtä köyttä vedettiin samaan suuntaan, vaikka sotasukupolvi ei ollutkaan mielipiteiltään yhtenäinen joukko. Hyvä tapa vaalia sotavuosien perintöä, onkin tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka ovat asioista eri mieltä, kuin itse on.
Tänään saamme kokea, kuinka ainulaatuisella tavalla nuoret asettuvat uudeksi lenkiksi evakkojen muistamisen ketjuun, tuomalla heidän kokemuksensa ja myös karjalan kielen eläväksi näyttämölle. Tänään nähtävä Kerro siitä Karjalasta on osin karjalankielinen draamaesitys, joka on syntynyt osana Kirkkokadun koulun monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Se kertoo kuvitteellisen karjalaissuvun vaiheista noin sadan vuoden ajalta. Esitys kuvaa haasteita, joita erilaisesta kulttuuri- ja kielitaustasta tuleva karjalainen siirtoväki on kohdannut, mutta myös arkista iloa ja toivoa. Esityksen ovat kirjoittaneet ja ohjanneet Suomen kielen – ja kirjallisuuden lehtori Laura Piironen ja tekstiilityön opettaja Tanja Jaatinen. Rooleissa esiintyvät Saara Arantola, Edem Edoh, Riina Hakala, Vito Honkanen, Tanja Jaatinen, Onni Kairikko, Kenia Kaskinen, Juho Kettunen, Enni Korhonen, Justus Kuittinen, Joonas Kärkkäinen, Tarmo Lakso, Elias Meriläinen, Aatu Luostarinen, Tuisku Turunen ja Peppi Valpe. Äänistä vastaa Aapo Hakala ja valoista Aake Rissanen. Asiantuntijoina ovat toimineet karjalankielen osalta Paavo Harakka ja Etelä-Pohjanmaan murteen osalta Raija Kivioja. Kiitos kaikille tekijöille tämän tärkeän esityksen tuottamisesta!
Ennen esitystä katsomme Nurmeksen vanhimman asukkaan Helvi Valpen muiston sotavuosilta. Helvi syntyi Keski-Suomen Toivakassa vuonna 1921. Jatkosodan aikana hän päätyi takaisin vallatulle Suojärvelle karjalaistalon miniäksi. Miehen taistellessa rintamalla, Helvi kasvatti lapsia sota-ajan vaikeissa olosuhteissa. Sotien jälkeen Helvi ja Pekka raivasivat asutustilan Nurmeksen Kuohattiin ja kasvattivat 13-lapsisen suurperheen. Kun Suojärveläiset kokivat sodan jälkeen millaista, oli tulla karjalankielisenä Nurmekseen. Helvi puolestaan koki, millaista oli mennä suomenkielisenä karjalankielisten pariin. Yksi tänään nähtävän draamaesityksen tekijöistä on Helvi Valpen lapsenlapsi Peppi Valpe. Hienoa myös, että olemme saaneet tänne paikalle Helvin itsensä sekä hänen läheisiään.
Hyvää veteraanipäivää kaikille!
Mikko Rautiaisen puhe Veteraanipäivän juhlassa Nurmeksessa 2026
Arvoisat sotasukupolven edustajat, hyvä juhlaväki.
Kansallista veteraanipäivää vietetään tänään Lapin sodan päättymisen 81-vuotispäivänä 40.kerran. Yksi suuri hinta vapauden säilymisestä oli 450 000 kotinsa menettänyttä ihmistä. Tämän lisäksi sadat tuhannet muut suomalaiset joutuivat sotavuosina tilapäiseen evakkoon. Uskon, että erityisesti Yläkarjalassa ymmärretään evakoita, koska nurmeslaiset ja valtimolaiset kokivat itse evakkoon joutumisen talvisodan alta ja sotien jälkeen he puolestaan vastaanottivat menetettyjen alueiden evakkoja uusiksi asukkaiksi. Vaikka yläkarjalaiset olivatkin onnekkaita päästessään talvisodan jälkeen takaisin asuinsijoilleen, eivät hekään evakkoon lähtiessä tienneet, pääsevätkö takaisin.
Kun Suomi menetti itäisimmät alueensa jatkosodan jälkeen syksyllä 1944, asutettiin Nurmekseen ja Valtimolle erityisesti kotinsa menettäneitä Suojärven ja Suistamon asukkaita. Mukanaan he toivat tänne Karjalan kielen ja ortodoksisen uskonnon, joka oli ollut suurelta osin poissa Ylä-Karjalasta melkein 300 vuotta. Suojärvi poikkesikin suuresti muista menetetyistä paikkakunnista, koska sen asukkaista 70 % oli ortodokseja ja karjalankielisiä, kun taas kaikista menetetyn Karjalan asukkaista yli 90 % oli suomenkielisiä ja luterilaisia. Evakoiden asuttaminen ja maakysymys eivät olleet Suomessa helppoja asioita, mutta ne saatiin silti hoidettua kelvollisesti ja melko hyvässä yhteisymmärryksessä. Arvelen, että tässä auttoi sotavuosina muodostunut veljeä ei jätetä periaate. Yhtä köyttä vedettiin samaan suuntaan, vaikka sotasukupolvi ei ollutkaan mielipiteiltään yhtenäinen joukko. Hyvä tapa vaalia sotavuosien perintöä, onkin tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka ovat asioista eri mieltä, kuin itse on.
Tänään saamme kokea, kuinka ainulaatuisella tavalla nuoret asettuvat uudeksi lenkiksi evakkojen muistamisen ketjuun, tuomalla heidän kokemuksensa ja myös karjalan kielen eläväksi näyttämölle. Tänään nähtävä Kerro siitä Karjalasta on osin karjalankielinen draamaesitys, joka on syntynyt osana Kirkkokadun koulun monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Se kertoo kuvitteellisen karjalaissuvun vaiheista noin sadan vuoden ajalta. Esitys kuvaa haasteita, joita erilaisesta kulttuuri- ja kielitaustasta tuleva karjalainen siirtoväki on kohdannut, mutta myös arkista iloa ja toivoa. Esityksen ovat kirjoittaneet ja ohjanneet Suomen kielen – ja kirjallisuuden lehtori Laura Piironen ja tekstiilityön opettaja Tanja Jaatinen. Rooleissa esiintyvät Saara Arantola, Edem Edoh, Riina Hakala, Vito Honkanen, Tanja Jaatinen, Onni Kairikko, Kenia Kaskinen, Juho Kettunen, Enni Korhonen, Justus Kuittinen, Joonas Kärkkäinen, Tarmo Lakso, Elias Meriläinen, Aatu Luostarinen, Tuisku Turunen ja Peppi Valpe. Äänistä vastaa Aapo Hakala ja valoista Aake Rissanen. Asiantuntijoina ovat toimineet karjalankielen osalta Paavo Harakka ja Etelä-Pohjanmaan murteen osalta Raija Kivioja. Kiitos kaikille tekijöille tämän tärkeän esityksen tuottamisesta!
Ennen esitystä katsomme Nurmeksen vanhimman asukkaan Helvi Valpen muiston sotavuosilta. Helvi syntyi Keski-Suomen Toivakassa vuonna 1921. Jatkosodan aikana hän päätyi takaisin vallatulle Suojärvelle karjalaistalon miniäksi. Miehen taistellessa rintamalla, Helvi kasvatti lapsia sota-ajan vaikeissa olosuhteissa. Sotien jälkeen Helvi ja Pekka raivasivat asutustilan Nurmeksen Kuohattiin ja kasvattivat 13-lapsisen suurperheen. Kun Suojärveläiset kokivat sodan jälkeen millaista, oli tulla karjalankielisenä Nurmekseen. Helvi puolestaan koki, millaista oli mennä suomenkielisenä karjalankielisten pariin. Yksi tänään nähtävän draamaesityksen tekijöistä on Helvi Valpen lapsenlapsi Peppi Valpe. Hienoa myös, että olemme saaneet tänne paikalle Helvin itsensä sekä hänen läheisiään.
Hyvää veteraanipäivää kaikille!
