Hallinto

Suomen Sotaveteraaniliitto on vuonna 1957 perustettu, suomalaisten sotaveteraanien valtakunnallinen etu-, tuki- ja aatteellinen järjestö.Sen edeltäjä oli Suomen Aseveljien Liitto.

Suomen Aseveljien Liitto (alkuperäiseltä nimeltään Suomen Aseveliliitto) oli vuosina 1940–1945 toiminut, vapaaehtoista sotainvalidien, kaatuneiden omaisten ja siirtoväen avustustyötä tehnyt järjestö. Liiton tunnuksena toimi taitelija Armas Raunion suunnittelema asevelimerkki, jota koristi talvisodan aikaisen lumipukuisen sotilaan profiili.

4.elokuuta 1940 perustettu liitto lakkautettiin vuoden 1944 välirauhansopimuksen perusteella 21. tammikuuta 1945. Tämän jälkeen suomalaiset sotaveteraanit olivat ilman omaa valtakunnallista yhdistystä yli kymmenen vuotta, kunnes vuonna 1957 perustettiin Rintamamiesten Asuntoliitto.

Vuonna 1964 liitto sai nykyisen nimensä ja nykyisen kaltaisen rakenteensa. Kolme vuotta myöhemmin se liittyi myös Maailman veteraanijärjestön (World Veterans Federation) jäseneksi. Tänään kaikkia suomalaisia veteraanijärjestöjä organisaatiossa edustaa Suomen Rauhanturvaajaliitto.

Uudelle liitolle piti luonnollisesti saada oma tunnusmerkki, mutta ongelmitta se ei sujunut. Tampereelle perustetusta Tampereen Sotaveteraanien Huoltoyhdistyksestä ilmoitettiin, että he olivat jo päättäneet omasta merkistä, joka olisi tarkka jäljennös Aseveliliiton merkistä. Tunnuksen käyttöön ottaminen sellaisenaan herätti kuitenkin pelkoa siitä, että uusi liittokin kiellettäisiin.

Tämän seurauksena Artturi Paasonen sekä Jaakko Ketola muotoilivat tunnuksen uuteen uskoon.

Aikaisemmin sotilaan takana ollut linnoituksen rintavarustus siirrettiin sotilaan etupuolelle, sotilaan kasvoja nuorennettiin ja tunnus kehystettiin pyöreällä renkaalla, joka symbolisoi sotaveteraanien aukotonta yhteishenkeä.

Vuonna 1967 Sotaveteraaniliitto juhli 10-vuotisjuhlaansa Tampereella. Juhlallisuuksien yhteydessä vihittiin käyttöön liiton lippu, johon uusi tunnus oli hyväksytty.

Suomen Sotaveteraaniliitto on Suomen suurin veteraanijärjestö, jossa on enemmän jäseniä kuin muissa veteraanijärjestöissä yhteensä.

Liitossa on 22 jäsenpiiriä. Näistä 20 on kotimaassa sekä yksi Ruotsissa ja Kanadassa. Piireissä on 354 yhdistystä, joista 338 toimii kotimaassa, 8 Ruotsissa, kuusi Kanadassa, yksi USA:ssa ja yksi Australiassa. Yhteensä niissä on 17 703 varsinaista jäsentä ja 29 967 kannattajajäsentä.

Liiton äänenkannattaja on Sotaveteraani-lehti, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa noin 70 000 kappaleen suuruisena painoksena.

Suomen Sotaveteraaniliiton lisäksi maassamme toimii kaksi muuta valtakunnallista veteraanijärjestöä:


Aseveliliiton perustamisen muistoksi julkaistu postimerkki vuodelta 1940

Talvisodan päättymisen muistopäivä Haminassa

Sodan ajan veteraanisukupolvi ja rauhanturvaajaveteraanit yhteisessä seppelpartiossa kunnioittamassa sodassa kaatuneiden muistoa.

Myllykylän sankarihaudalla

Seppelpartiot lähetettiin sunnuntaimessun päätteeksi Marian kirkosta Haminan ja Myllykylän sankarihaudoille. Partiossa olivat edustettuina sotaveteraani, pikkulotta ja kaksi rauhanturvaajaveteraania. Messun aluksi ja lopuksi veteraanikuoro esitti kaksi aiheeseen ja aikaan sopivaa laulua. Viimeisenä kappaleena kuultiin ukrainalainen laulu, jolla haluttiin kunnioittaa ukrainan kansa taistelua itsenäisyytensä puolesta. Tilanne Ukrainassa muistuttaa meitä omista ponnisteluistamme talvisodan aikana.

Veteraanikuoro Marian kirkon parvella

Pohjoiskarjalaisia lottia Lottamuseon lottagalleriassa

Hilja Viljanen (1918-2019), Nurmes

 

Maire Rautiainen (1918-1996), Joensuu

 

Sirkka Partanen (s.1929), Nurmes

Sotasukupolven videoituja haastatteluita

Ässä

Helsinki

Sotien 1939-1945 Etelä-Kymenlaakson Perinneyhdistys ry:n perustaminen

Lohjan testityö

 

2.Lohjan testityö Toimintaa myös Suomen ulkopuolella Tiesitkö, että suomalainen Lotta Svärd -järjestö toimi esikuvana myös vastaaville pohjoismaisille järjestöille? Norjalainen Norges Lotteförbund perustettiin 1928, Ruotsin lottajärjestö Lottorna kolme vuotta myöhemmin. Molemmat ovat toiminnassa yhä tänään (Ruotsissa Svenska Lottakårenin nimellä) ja Norjassa siihen voivat tätä nykyä liittyä miehetkin. Virolainen sisarjärjestö Naiskodukaitse perustettiin jo vuonna 1926, mutta kiellettiin Neuvostoliiton miehittäessä Viron kesällä 1940… ja järjestön nuortenliiton kutsumana Virossa kesäleirillä olleet suomalaiset pikkulotat joutuivat pakenemaan maasta. Viron päästessää irtaantumaan Neuvostoliitosta perustettiin järjestö 1992 uudelleen, ja toiminnassa on tällä hetkellä mukana n. 2700 jäsentä.
[/av_textblock]

 

 

Sotien 1939-1945 Pohjois-Kymen Perinneyhdistys ry

Lahjoita Tule mukaan