Naulaussanat Tammenlehvälipun naulaus- ja siunaustilaisuudessa Ilomantsissa 27.4.2026

1. Veteraanisukupolven naula

Uhraukset ja teot itsenäisen Suomen puolesta ovat antaneet vapauden ja mahdollisuuden rakentaa sivistysvaltio. Kutsun ilomantsilaisen JR 9:n veteraanin Reino Kurvisen naulaamaan ensimmäisen naulan

2. Noin 440 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa ja lähtemään Talvisodan jaloista evakkoon. Osa vankileirin kautta, niin myös ilomantsilainen Terttu Korhonen. Kutsun Tertun naulaamaan toisen naulan.

3. Sotainvalidien jo ennen jatkosotaa alkanut työ on ollut arvokasta niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Kutsun paikallisyhdistyksen viimeisimmän puheenjohtajan Matti Karvisen naulaamaan kolmannen naulan.

4. Sotaveteraanien erityisenä tehtävänä on ollut huolehtia siitä, että veteraanimme ovat saaneet kaikki lakisääteiset palvelut aina viimeiseen iltahuutoon asti. Kutsun tästä tehtävästä viimeisenä puheenjohtajana huolehtineen Teuvo Strandmanin naulaaman sotaveteraanien naulan.

5. Rintamaveteraaniliiton tarkoituksena oli veteraanien edunvalvonta ja myöhempinä vuosina veteraanien kuntoutuksen, sekä itsenäistä selviytymistä omassa kodissa tukeneiden palveluiden edistäminen. Ennen paikallisyhdistyksen lakkautumista asioita hoiti Mika Purmonen. Kutsun Mikan naulaamaan Rintamamiesveteraanien naulan.

6. Sotaorpojen yhdistys toimii jäsenistönsä hyväksi järjestämällä hyvinvointia edistävää ryhmätoimintaa, kulttuurielämyksiä ja vertaistapaamisia sekä vaalii Suomen sodissa 1939–45 kaatuneiden ja sodan olosuhteissa henkensä menettäneiden muistoa. Kutsun sotaorpojen edustajana Ritva Punnosen seuraavan naulan.

7. Sotasukupolvi, Tammenlehväsukupolvi tarvitsee edelleen monenlaista tukea ja apua. Tähän tehtävään on ryhtynyt yhteistyökumppaneittensa kanssa Lions club Ilomantsi. Clubi on antanut naulaustehtävän aktiivisti veteraani- ja heidän leskiensä parissa työtä tekevälle Paula Kontkaselle. Tervetuloa Paula.

8. Rajojemme vartijat osallistuvat tärkeän varsinaisen tehtävänsä ohella myös perinnetyöhön. Kutsun Rajavartioston vartioupseeri Tuomo Hankaniemen naulaamaan Rajavartioston naulan.

9. Perinnetoimikunnassa on kaksi nuorisojäsentä. Nuorisoa edustaa Janette Aellig. Tervetuloa Janette.

10. Nuorissa on tulevaisuus. Haluamme, että tulevaisuudessakin ymmärretään veteraaniemme ja koko sotasukupolven teot ja uhraukset Suomelle. Tulevaisuuden naula on varattu Mila Vornaselle.

11. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanedustaja Hannu Hoskonen on myös maakunnassamme perinneyhdistyksen alueellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja. Valtiovallan naula vasaroi kansanedustaja Hannu Hoskonen.

12. Kunta on keskeisessä roolissa paikallisten palvelujen järjestäjänä, elinvoiman edistäjänä sekä perinnetyössä mm. rahallisella panostuksella. Ilomantsin kunnan naulaa kunnanjohtaja Marjut Ahokas.

13. Kansanvalta kunnassa perustuu kuntalaisten itsehallintoon, jossa ylintä päätösvaltaa käyttävät vaaleilla valitut luottamushenkilöt. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa. Kansanvallan naula kuuluu kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kari Hämäläiselle.

14. Tammenlehvälipun hankintaa ovat rahoittaneet Pohjois-Karjalan Kuntoutussäätiö ja Ilomantsin kunta. Lahjoittajien puolesta naulaajaksi kutsun kunnanhallituksen puheenjohtaja Eila Piipon.

15. Paikalliset seurakunnat tukevat perinnetyötä tuomalla hengellisen annin tilaisuuksiimme ja hoitamalla sankarihautausmaata. Kutsun Ilomantsin evankelisluterilaisen seurakunnan vt. kirkkoherra Anne Angervon seuraavaksi naulaajaksi.

16. Ortodoksinen kappeliseurakunta ja ortodoksinen uskonto ovat läsnä kirkossa, kodeissa ja tilaisuuksissamme. Kappeliseurakunnan naulan arvokkaaseen Tammenlehvälippuun naulaa rakennusalan yrittäjä, ortodoksien hallinnossa toimiva Veli Jeskanen.

17. Reserviupseerit ja reserviläiset osallistuvat perinnetehtäviin mm. lipun kantajina ja lippulinnoissa. Reserviupseerien naula varapuheenjohtaja Markku Ahponen

18. Ilomantsin reserviläisten naula, varapuheenjohtaja Arto Haaranen.

19. Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella on vastuu sotiemme veteraanien, heidän puolisoiden ja leskien ja tunnuksen omaavien hoidosta ja hoivasta sekä etuisuuksista. Sosiaaliohjaaja Aila Ruokolainen naulaa hoivatyön naulan.

20. Ilomantsin koulut ovat ottaneet opintosuunnitelmiinsa mm. tutustumisen taistelupaikkoihin ja osallistumisen perinne- ja veteraanitilaisuuksiin, kuten tänäänkin täällä. Upeaa. Koulujen naula lukion rehtori Päivi Nenonen.

21. Rajavartioston ohella rajasotilaskotiyhdistys on näkyvä osa rajaseudun kunnissa. Rajasotilaskotiyhdistyksen naulan lyö paikallinen puheenjohtaja Liisa Pölönen.

22. Kolmen ilomantsilaisen veteraaniyhdistyksen historiikki on saatettu kirjaksi kovien kansien väliin, Teidän nyt vuoronne on. Kirjan toimittajana oli Jorma Ikonen, joka naulaa perinnetyön kirjallisuuden naulan.

23. Valokuvaajana ja kuvien tallentajana tunnetaan Matti Kallio. Myös häneltä on ilmestynyt kuvakirjallisuutta ja näyttelyitä sotiemme perinteestä. Veteraaniperinteen tallentajan naula, Matti Kallio.

24. Musiikilla oli rintamalla keskeinen merkitys sotilaiden mielialan kohottajana ja virkistyksenä. Se auttoi unohtamaan sodan kauhut. Musiikilla on nykyisinkin iso merkitys kahvitilaisuuksissamme. Hyvin usein saamme kanttori Pekka Varosen mukaan. Veteraanimusiikin naula odottaa sinua Pekka.

25. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön naula kannustaa vaalimaan kulttuuriamme, myös veteraanisukupolven kulttuuriperintöä. Säätiö vuosittain myöntää apurahoja ja tänäkin vuonna Ilomantsin Parppeinvaaran runokylä pääsi näistä osalliseksi. Kulttuuriperinteen naula toimitusjohtaja Arttu Taponen.

26. Viimeisen naulan tarkoituksena huolehtia yhdessä muiden naulojen kanssa siitä että Tammenlehvälippu on vahvasti kiinnitetty tankoonsa ja sen sanoma ja arvot ovat pysyviä. Tämä vastuu ja velvollisuus on annettu Sotien 1939-1945 Ilomantsin perinnetoimikunnalle.

Markku Lappalainen

Tammenlehvälippu käyttöön Ilomantsissa

Lipulla ilmaistaan kunnioitusta, iloa ja surua. Se on mukana arjessa ja juhlassa, sanoi 21.prikaatin perinneyhdistyksen puheenjohtaja Osmo Suominen lippupuheessaan kansallisena veteraanipäivä Ilomantsissa.

Lippukentässä on keskeisenä elementtinä Tammenlehvän Perinneliiton hallituksen vuonna 2005 hyväksymä Tammenlehvän Perinneliiton tunnuskuvio, joka on saanut nimekseen ”Perinteen seuraaja”. Tammenlehväparin ajatuksena on ilmentää liiton tarkoitusta hoitaa ja vaalia Suomen vuosina 1939-1945 käymien sotien ja niiden veteraanien perinteitä.

– On arvokas asia, että lipun naulaus ja siunaus osuu kansalliseen Veteraanipäivään. Nyt elämämme aika on varsin levoton ja erityisesti turvallisuuspoliittisesti epävakaa. Se muistuttaa meitä siitä, että Suomen itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys eikä sitä ole saatu lahjaksi, sanoi Suominen

Tammenlehvän Ilomantsin paikallistoimikunnan historiataival on vielä lyhyt. Sen juuret ovat kuitenkin kaukana historiassa – jo toimintansa lopettaneissa Ilomantsin veteraaniyhdistyksissä, jotka aikanaan perustettiin pitämään huolta aseveljien – niin vammautuneiden kuin vammautumattomienkin – sekä sotasisarten yhteiskunnallisista eduista ja vaalimaan sotien perintöä.

Valtiovallan tervehdyksessä kansanedustaja Hannu Hoskonen sanoi sotiemme veteraanien työn olleen rakkaan isänmaamme hyväksi korvaamattoman arvokasta. Suomi säilytti itsenäisyytensä valtavin uhrauksin.

-Tänään Tammenlehvälipun naulaustilaisuudessa osoitamme suuren kunnioituksemme ja kiitoksemme veteraanisukupolvelle heidän tekemästään mittaamattoman arvokkaasta työstä Suomen hyväksi.

Sotien 1939-1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksen uusi toiminnanjohtaja Janne Myller sanoi Veteraanipäivää vietettävän 27.4. nimenomaisesti rauhan kunniaksi. Kyseinen päivä vuonna 1945 jäi Suomen viimeiseksi sotapäiväksi Lapin sodassa ja II:ssa maailmansodassa saksalaisen 20. vuoristoarmeijan vetäytyessä klo 13.30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle. Silloiset nuoret sotilaat, pääosin varusmiehet ja koko Tammenlehväsukupolvi mahdollistivat Suomen säilymisen itsenäisenä.

Sotien 1939-1945 Ilomantsin perinnetoimikunnan tehtävä on veteraanien ja leskien tuki- ja hoivatyön lisäksi jatkaa kolmen, nyt jo purettujen, valtakunnallisen veteraaniliiton alaisten yhdistysten sekä muiden tammenlehvän sukupolven perinteitä vaalivien yhdistysten työtä täällä omassa kunnassa.

Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksen lippu naulattiin ja siunattiin tehtäviinsä Joensuussa Pielisensuun kirkossa 13.8.2025. Ilomantsi on maakunnan kunnista aivan kärkijoukoissa oman Tammenlehvälipun hankinnassa.

Kunnanjohtaja Marjut Ahokas esitti kunnan puolesta kiitoksensa puhujille, esiintyjille ja 26 lipunnaulaajalle.

-Olette kantaneet huolta veteraanien ja sotasukupolven hyvinvoinnista, perinteen siirtämisestä ja mahdollistaneet tämän juhlan. Erityisesti kiitän Sotien 1939-1945 Ilomantsin perinnetoimikuntaa lipunnaulauksen ja lipun käyttöön siunaamisen tuomisesta tähän kansallisen veteraanipäivän juhlaan. Tällä tuotte perinteen siirtämisen näkyväksi ja konkreettiseksi.

Vuosi sitten kansallisena veteraanipäivänä Sotainvalidien, Sotaveteraanien ja Rintamaveteraanien liput siirtyivät Ilomantsin perinnehuoneeseen. Ne ovat kulkeneet vuosikymmenten ajan lippulinnoissa, juhlissa ja hautajaisissa.

Kansallisena veteraanipäivänä 2026 Ilomantsi siirtyi myös lippujen käytön osalta perinneaikaan. Paula Riihuhdan tekemä koruommeltu Tammenlehvälippu edustaa koko sotasukupolvea niin arjessa kuin juhlissakin.

 

Lisää tilaisuudesta voit lukea alla olevista linkeistä:

Naulaustilaisuuden ohjelma

Naulaussanat

Kuvassa juhlaväkeä.

Ilomantsin mieslaulajat ( takana istumassa) esittivät mm. dir.cant Pekka Varosen sanoittaman laulun tammenlehvälle. Edessä juhlaan valmistautumassa perinnetoimikunnan puheenjohtaja Markku Lappalainen ja eversti evp. Pekka Ripatti.

 

Markku Lappalainen

VII Sotahistoriallinen seminaari Joensuussa 12.5.2026 klo 13.00–16.00

”Pohjois-Karjalan rajajoukot toisessa maailmansodassa”

Paikka: Itä-Suomen yliopiston Sali AU100
Järjestäjä: 21. Prikaatin Perinneyhdistys yhteistyössä Karjalaisen
Kulttuurin Edistämissäätiön ja Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksen kanssa

Ohjelma
Pohjois-Karjalan Rajavartioston tervehdys, eversti Matti Pitkäniitty
21. Prikaatin Perinneyhdistyksen tervehdys: puheenjohtaja Osmo Suominen

Esitelmät
– FL Matti Kosonen: Onni Määttäsen talvisota Ilomantsissa Erillinen Pataljoona 11:n riveissä
– Sotakamreeri Tauno Oksanen: Raappanan rajapataljoonat – Erilliset Pataljoonat 12 ja 13 Lieksan–Pielisjärven ja Kuhmon suunnalla talvisodassa

Tauko

– FT Jukka Partanen: Pohjois-Karjalassa perustettujen rajajoukkojen sotataipaleet jatkosodassa
– Pohjois-Karjalan Rajamieskillan puheenjohtaja Reijo Jeskanen: Rajamiesperinteet Pohjois-Karjalassa
– Paneelikeskustelu yleisökysymysten perusteella.

Seminaari on maksuton ja tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille!

Tervetuloa!

Mikko Rautiaisen puhe Veteraanipäivän juhlassa Nurmeksessa 2026

Arvoisat sotasukupolven edustajat, hyvä juhlaväki.

Kansallista veteraanipäivää vietetään tänään Lapin sodan päättymisen 81-vuotispäivänä 40.kerran. Yksi suuri hinta vapauden säilymisestä oli 450 000 kotinsa menettänyttä ihmistä. Tämän lisäksi sadat tuhannet muut suomalaiset joutuivat sotavuosina tilapäiseen evakkoon. Uskon, että erityisesti Yläkarjalassa ymmärretään evakoita, koska nurmeslaiset ja valtimolaiset kokivat itse evakkoon joutumisen talvisodan alta ja sotien jälkeen he puolestaan vastaanottivat menetettyjen alueiden evakkoja uusiksi asukkaiksi. Vaikka yläkarjalaiset olivatkin onnekkaita päästessään talvisodan jälkeen takaisin asuinsijoilleen, eivät hekään evakkoon lähtiessä tienneet, pääsevätkö takaisin.

Kun Suomi menetti itäisimmät alueensa jatkosodan jälkeen syksyllä 1944, asutettiin Nurmekseen ja Valtimolle erityisesti kotinsa menettäneitä Suojärven ja Suistamon asukkaita. Mukanaan he toivat tänne Karjalan kielen ja ortodoksisen uskonnon, joka oli ollut suurelta osin poissa Ylä-Karjalasta melkein 300 vuotta. Suojärvi poikkesikin suuresti muista menetetyistä paikkakunnista, koska sen asukkaista 70 % oli ortodokseja ja karjalankielisiä, kun taas kaikista menetetyn Karjalan asukkaista yli 90 % oli suomenkielisiä ja luterilaisia. Evakoiden asuttaminen ja maakysymys eivät olleet Suomessa helppoja asioita, mutta ne saatiin silti hoidettua kelvollisesti ja melko hyvässä yhteisymmärryksessä. Arvelen, että tässä auttoi sotavuosina muodostunut veljeä ei jätetä periaate. Yhtä köyttä vedettiin samaan suuntaan, vaikka sotasukupolvi ei ollutkaan mielipiteiltään yhtenäinen joukko. Hyvä tapa vaalia sotavuosien perintöä, onkin tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka ovat asioista eri mieltä, kuin itse on.

Tänään saamme kokea, kuinka ainulaatuisella tavalla nuoret asettuvat uudeksi lenkiksi evakkojen muistamisen ketjuun, tuomalla heidän kokemuksensa ja myös karjalan kielen eläväksi näyttämölle. Tänään nähtävä Kerro siitä Karjalasta on osin karjalankielinen draamaesitys, joka on syntynyt osana Kirkkokadun koulun monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Se kertoo kuvitteellisen karjalaissuvun vaiheista noin sadan vuoden ajalta. Esitys kuvaa haasteita, joita erilaisesta kulttuuri- ja kielitaustasta tuleva karjalainen siirtoväki on kohdannut, mutta myös arkista iloa ja toivoa. Esityksen ovat kirjoittaneet ja ohjanneet Suomen kielen – ja kirjallisuuden lehtori Laura Piironen ja tekstiilityön opettaja Tanja Jaatinen. Rooleissa esiintyvät Saara Arantola, Edem Edoh, Riina Hakala, Vito Honkanen, Tanja Jaatinen, Onni Kairikko, Kenia Kaskinen, Juho Kettunen, Enni Korhonen, Justus Kuittinen, Joonas Kärkkäinen, Tarmo Lakso, Elias Meriläinen, Aatu Luostarinen, Tuisku Turunen ja Peppi Valpe. Äänistä vastaa Aapo Hakala ja valoista Aake Rissanen. Asiantuntijoina ovat toimineet karjalankielen osalta Paavo Harakka ja Etelä-Pohjanmaan murteen osalta Raija Kivioja. Kiitos kaikille tekijöille tämän tärkeän esityksen tuottamisesta!

Ennen esitystä katsomme Nurmeksen vanhimman asukkaan Helvi Valpen muiston sotavuosilta. Helvi syntyi Keski-Suomen Toivakassa vuonna 1921. Jatkosodan aikana hän päätyi takaisin vallatulle Suojärvelle karjalaistalon miniäksi. Miehen taistellessa rintamalla, Helvi kasvatti lapsia sota-ajan vaikeissa olosuhteissa. Sotien jälkeen Helvi ja Pekka raivasivat asutustilan Nurmeksen Kuohattiin ja kasvattivat 13-lapsisen suurperheen. Kun Suojärveläiset kokivat sodan jälkeen millaista, oli tulla karjalankielisenä Nurmekseen. Helvi puolestaan koki, millaista oli mennä suomenkielisenä karjalankielisten pariin. Yksi tänään nähtävän draamaesityksen tekijöistä on Helvi Valpen lapsenlapsi Peppi Valpe. Hienoa myös, että olemme saaneet tänne paikalle Helvin itsensä sekä hänen läheisiään.

Hyvää veteraanipäivää kaikille!

Oppilaat kunnioittivat veteraanipäivää Nurmeksessa ja Valtimolla

Nurmeksessa on ollut käytäntönä vuodesta 2022 lähtien, että veteraanipäivänä kaupungin seppeleen sankarihautausmaille laskevat koulujen oppilaat. Tänä vuonna aloitettiin uusi käytäntö, jonka mukaisesti seppele lasketaan Nurmeksen sankarihautausmaan sijaan Porokylän hautausmaan asevelihaudalle. Koska kyseessä on veteraanihauta, sopii se siten veteraanipäivän seppeleenlaskuun erityisen hyvin. Asevelihautaan on haudattu nurmeslaisia veteraaneja 1940-luvulta 2010-luvulle. Seppeleen laskemisen hoitivat tyylikkäästi Porokylän koulun oppilaat Aarni Leppälä ja Niilo Kortelainen. Kirkkokadun koulua edusti 9D-luokka. Puheen tilaisuudessa piti Kirkkokadun koulun historian opettaja Camilla Kempas. Kunniavartiosta huolehtivat Nurmeksen reserviläiset ja res.upseerit. Valtimon koulun oppilaat laskivat seppeleen entiseen tapaan Valtimon Sankarihaudalle.

Kuvassa seppeleenlaskeminen, taustalla kunniavartio.

Porokylän koulun oppilaat Aarni Leppälä ja Niilo Kortelainen laskivat Nurmeksen kaupungin seppeleen Asevelihaudalle. (kuva; Mikko Rautiainen 2026)

Kuvassa puheenpitäjä ja kunniavartio.

Historian opettaja Camilla Kempas puhuu Porokylän asevelihaudalla. (kuva; Mikko Rautiainen 2026)

Kuvassa ihmisjoukko ryhmittyneenä hautausmaalle.

Seppeleenlaskun osallistujia Porokylän Asevelihaudalla Nurmeksessa. (kuva: Mikko Rautiainen)

 

Nurmes-talolla nähtiin veteraanipäivänä evakkoaiheinen, karjalankielinen Kerro siitä Karjalasta -draamaesitys, joka syntyi Kirkkokadun koulun MOK-työskentelynä (monialaiset oppimiskokonaisuudet). Esitys kertoi kuvitteellisen karjalaissuvun vaiheista noin sadan vuoden ajalta. Tarina alkoi Suojärveltä ennen talvisodan syttymistä ja päättyi nykyhetken Nurmekseen. Esityksen kirjoittivat ja ohjasivat suomen kielen ja kirjallisuuden lehtori Laura Piironen ja tekstiilityön opettaja Tanja Jaatinen. Kirkkokadun koulun oppilaat valmistivat lavasteet koulunkäynninohjaaja Ilpo Kanasen kanssa. Esiintyjät: Saara Arantola, Edem Edoh, Riina Hakala, Vito Honkanen, Tanja Jaatinen, Onni Kairikko, Kenia Kaskinen, Juho Kettunen, Enni Korhonen, Justus Kuittinen, Joonas Kärkkäinen, Tarmo Lakso, Elias Meriläinen, Aatu Luostarinen, Tuisku Turunen ja Peppi Valpe. Äänet: Aapo Hakala, Valot: Aake Rissanen, käännökset karjalaksi: Paavo Harakka, käännökset eteläpohjanmaan murteelle: Raija Kivioja. Ennen esitystä kuultiin Mikko Rautiaisen puhe ja katsottiin videolta Nurmeksen vanhimman asukkaan Helvi Valpen (s.1921) muistoja sota-ajalta. 105-vuotias Valpe oli myös itse paikalla juhlassa. Osallistujien joukossa olivat myös 95-vuotiaat sotilaspojat Tauno Koljonen ja Terho Mustonen. Tilaisuus Hannikaisen salissa oli kaikille avoin.

Kuvassa teatteriesitys

Evakuointikehotus varjoteatteriesityksessä (kuva: Mikko rautiainen 2026)

Kuvassa ortodoksiristi ja esiintyjiä teatteriesityksessä.

Varjoteatteriesityksen kohtaus Nurmes-talolla (kuva; Mikko Rautiainen 2026)

Sotien perinnetoimikunnassa mukana olevat kaupunki ja LC Nurmes/Pielinen muistivat vakiintuneen käytännön mukaan sotasukupolven edustajia koteihin/hoivakoteihin toimitettavalla muistamisella. Toimikunnan tiedossa on reilut parikymmentä muistettavaa henkilöä.

Kuvassa nainen, kunniamerkit rinnassa.

Sota-ajan äiti Helvi Valpe (s.1921) (kuva; Mikko Rautiainen 2026)

Kuvassa kolme mieshenkilöä.

Sotien 1939-1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksen hallituksen jäsen Jussi Säämänen (vas.) sekä sotilaspojat Tauno Koljonen (s.1930) ja Terho Mustonen (s.1931). (kuva; Mikko Rautiainen 2026)

 

Mikko Rautiainen, pj. Sotien 1939–1945 Nurmeksen perinnetoimikunta

 

Sotien 1939-1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistys sai uuden toiminnanjohtajan ja puheenjohtajan

Muutoksia Sotien perinneyhdistyksen hallinnossa

Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksen toiminnanjohtajana yhdistyksen perustamisesta, vuodesta 2020 lähtien toiminut eversti, evp. Jouni Mattila siirtyi vuoden alussa eläkkeelle tehtävästään. Aiemmin Jouni toimi myös Pohjois-Karjalan sotaveteraanipiirin toiminnanjohtajana sekä maakunnan perinneyhdyshenkilönä vuodesta 2011 alkaen. Lisäksi hän oli myös mukana valtakunnallisissa Suomen sotaveteraaniliiton ja Tammenlehvän perinneliiton hallituksissa. Jounin vakaalla johdolla maakunnallinen yhdistys on toiminut valtakunnallisena esimerkkinä veteraani- ja perinnetyön uudelleenorganisoinnista lakkautettujen veteraanijärjestöjen tilalle. Uutena toiminnanjohtajana aloitti huhtikuussa Kiihtelysvaarasta kotoisin oleva everstiluutnantti, evp. Janne Myller (s.1969). Maakunnan vapaaehtoinen maanpuolustuskenttä on Jannelle hyvinkin tuttu, koska hän on edeltäjänsä Jounin tavoin toiminut aiemmin muun muassa Pohjois-Karjalan aluetoimiston päällikkönä.

Kuvassa kolme mieshenkilöä seisomassa.

Uusi ja väistyvä johto; vas. Janne Myller, Harri Norismaa ja Ilpo Saarelainen (kuva; Mikko Rautiainen 2026)

Myös yhdistyksen puheenjohtaja vaihtuu. Vuodesta 2024 puheenjohtajana toiminut, eläkkeellä oleva rehtori Ilpo Saarelainen luopui puheenjohtajuudesta. Yhdistyksen johtamisen lisäksi Ilpo on tehnyt esimerkillistä työtä muun muassa Suomen ensimmäisen perinnetoimikunnan perustamisessa, kotikuntansa Kontiolahden sotaperinteen esilletuomisessa ja Muistojen raja -museon rakentamisessa. Työstään sotavuodet kokeneiden hyväksi Ilpo palkittiin kansallisella veteraanipalkinnolla vuonna 2024. Yhdistyksen vuosikokous valitsi Ilpon seuraajaksi pitkänlinjan maanpuolustusaktiivi Harri Norismaan, hiljattain eläkkeelle siirtynyt rehtori hänkin.

Yhdistys kiittää Jounia ja Ilpoa arvioimattoman tärkeästä työstä sotasukupolven hyväksi ja veteraanien henkisen perinnön vaalimiseksi! Toivottavasti näemme teitä jatkossakin mukana yhdistyksen toiminnassa! Niin ikään toivotamme uusille toimijoille Jannelle ja Harrille menestystä vaativiin tehtäviin. Yhdistys on varmoissa käsissä!

Vuosikokouksessa aloitettiin myös uusi, vuosittainen palkitsemiskäytäntö; Vuoden toimikunnan ja vuoden perinnetyöntekijän valinta. Rääkkylän toimikunta valittiin vuoden toimikunnaksi. Pokaalin otti vastaan Rääkkylän toimikunnan edustaja Juha-Pekka Puhakka. Mikko Rautiainen puolestaan valittiin vuoden perinnetyöntekijäksi. Perinnetyöntekijän kiertopokaalin lahjoitti Jouni Mattila.

Kuvassa kaksi mieshenkilöä. Toisella käsissään kaksi palkintopokaalia.

Ilpo Saarelainen (vas.) ja Juha-Pekka Puhakka. (kuva: Mikko Rautiainen 2026)

Kuvassa kaksi mieshenkilöä. Toisella käsissä kaksi palkintopokaalia.

Ilpo Saarelainen (vas.) ja Mikko Rautiainen. (kuva: Terhi Rautiainen 2026)

 

 

Mikko Rautiainen, viestintävastaava, Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistys

Sotasukupolven perintöön liittyviä tapahtumia Juuassa 2026

KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ 27.4.
Seppeleet lasketaan sekä ”Karjalaan jääneiden” muistomerkille että sankarihautausmaan muistomerkille Vuodesta 2022 lähtien myös lukiolaiset ovat osallistuneet sankarihautausmaan seppeleenlaskuun.
Ohjelma:
11:45 Juuan reserviläisten kunniavartio paikoilleen.
11:50 Lukiolaiset ja muu yleisö paikalle, jossa lyhyt esittely tilaisuuden kulusta.
11:55 Järjestäytyminen: -lukiolaiset ja muut halukkaat muodostavat kunniakujan -”esiintyjät” kunniakujan kautta paikoilleen  –
11:57 kirkon kellot soivat 3 minuuttia –
12:00 fanfaari (Ritva P)  -seppeleenlasku (lukion rehtori Joona L ja perinnetoimikunnan pj. Hannu P.)    – lukiolaisen puhe Zhenya M.) joka on muuttanut Suomeen -21 Ukrainasta -pastorin hartaus (Elisa H.) – lauluryhmän esitys (Arja T, Helvi M ja Katri H) -lopuksi purku, kunniavartio vielä paikoilleen.
Kotiseutuilta Juuassa, osoitteessa Apteekintie 5. Aiheena evakot. Voit tuoda mukaan aiheeseen liittyviä kuvia tai esineitä.

Kotiseutuilta Juuassa 20.4. Aiheena evakot. Järjestää Juuka-seura ry.

Veteraanipäivän vietto Ylä-Karjalassa 27.4.2026

Kansallinen veteraanipäivä ma 27.4.

Vuodesta 2022 on ollut käytäntönä, että veteraanipäivänä kaupungin seppeleen sankarihautausmaille laskevat koulujen oppilaat. Aloitetaan uusi käytäntö, jonka mukaisesti seppele lasketaan jatkossa Nurmeksen sankarihautausmaan sijaan Porokylän hautausmaan asevelihaudalle. Koska kyseessä on veteraanihauta, sopii se veteraanipäivän seppeleenlaskuun erityisen hyvin. Asevelihaudan sijainti helpottaa myös Porokylän koulun osallistumista veteraanipäivän kunnianosoituksiin. Valtimolla seppele lasketaan sankarihaudalle entiseen tapaan.

Klo 11 Valtimon sankarihautausmaa

* Kunniavartio (res.upseerit)

* Seppeleenlasku (Valtimon koulun oppilaat historianopettaja Pekka Rönkön johdolla)

 

Klo 11 Porokylän hautausmaan asevelihauta

* Kunniavartio (Nurmeksen reserviläiset ja res.upseerit)

* Puhe: Historianopettaja Camilla Kempas

* Seppeleen lasku: Porokylän koulun oppilaat

 

Klo 13 Suomen kielen – ja kirjallisuuden lehtori Laura Piirosen kirjoittama ja ohjaama evakkoaiheinen varjoteatteri -näytelmä

  • Nurmes-talo, Hannikaisen sali
  • Esiintyjinä Kirkkokadun koulun oppilaat. Lisäksi katsotaan ennen esitystä paikallisen evakon Helvi Valpen sotavuosien muistoja videolta. Tilaisuuden kokonaiskesto noin 50–60 min.

 

Sotien perinnetoimikunnassa mukana olevat kaupunki ja Lions muistavat vakiintuneen käytännön mukaan sotasukupolven edustajia koteihin / hoivakoteihin toimitettavalla muistamisella. Toimikunnan tiedossa on noin 20 muistettavaa henkilöä.

 

Sotasukupolven perintöön liittyvät juhlapäivät / kaikille avoimet tapahtumat Ylä-Karjalassa 2026

Kansallinen veteraanipäivä ma 27.4.

Vuodesta 2022 on ollut käytäntönä, että veteraanipäivänä kaupungin seppeleen sankarihautausmaille laskevat koulujen oppilaat. Aloitetaan uusi käytäntö, jonka mukaisesti seppele lasketaan jatkossa Nurmeksen sankarihautausmaan sijaan Porokylän hautausmaan asevelihaudalle. Koska kyseessä on veteraanihauta, sopii se veteraanipäivän seppeleenlaskuun erityisen hyvin. Asevelihaudan sijainti helpottaa myös Porokylän koulun osallistumista veteraanipäivän kunnianosoituksiin. Valtimolla seppele lasketaan sankarihaudalle entiseen tapaan.

Klo 11 Valtimon sankarihautausmaa

* Kunniavartio (res.upseerit)

* Seppeleenlasku (Valtimon koulun oppilaat historianopettaja Pekka Rönkön johdolla)

 

Klo 11 Porokylän hautausmaan asevelihauta

* Kunniavartio (Nurmeksen reserviläiset ja res.upseerit)

* Puhe: Historianopettaja Camilla Kempas

* Seppeleen lasku: Porokylän koulun oppilaat

 

Klo 13 Suomen kielen – ja kirjallisuuden lehtori Laura Piirosen kirjoittama ja ohjaama evakkoaiheinen varjoteatteri -näytelmä

  • Nurmes-talo, Hannikaisen sali
  • Esiintyjinä Kirkkokadun koulun oppilaat. Lisäksi katsotaan ennen esitystä paikallisen evakon Helvi Valpen sotavuosien muistoja videolta. Tilaisuuden kokonaiskesto noin 50–60 min.

 

Sotien perinnetoimikunnassa mukana olevat kaupunki ja Lions muistavat vakiintuneen käytännön mukaan sotasukupolven edustajia koteihin / hoivakoteihin toimitettavalla muistamisella. Toimikunnan tiedossa on noin 20 muistettavaa henkilöä.

 

Sotamuistomerkkikohteiden siistiminen toukokuussa (la 9.5.)

Kaatuneiden muistopäivää edeltävä viikonloppu. Mukana olevat järjestöt: Nurmes-seura, Nurmeksen yrittäjät, kamerakerho, Vanhan kauppalan asukasyhdistys, res.aliupseerit, res. upseerit, Lions Club, Pielisen pursiseura ry ja Pielisen-Karjalan maanpuolustusnaiset ry.

 

Lotan päivä ti 12.5.

  • Kauppalantalon valtuustosali klo: 14.15 alkaen
  • Luennoitsijana Mikko Rautiainen
    • Luennon jälkeen tutustuminen Perinnehuoneeseen
    • Lotta-marssi Tyttöjen puistoon
    • Lotta/pikkulotta -reliefien kiinnittäminen Lottahautoihin Porokylän ja Valtimon hautausmailla
    • Tilaisuuksien järjestämisestä vastaa Pielisen Karjalan maanpuolustusnaiset ry.

 

Kaatuneiden muistopäivä su 17.5.

 

Messu Nurmeksen kirkossa klo: 10

 

Kunnianosoitus Nurmeksen sankarihaudoilla klo 12

Kunniavartiot (Nurmeksen reserviläiset ja res.upseerit) saapuvat paikoilleen klo 11.45

Liput saapuvat marssien klo 11.55

Lipunkantajat: Tapani Ovaskainen (Suomen lippu), Jussi Säämänen (Sotien perinnetoimikunnan lippu), Kaupunginvaltuuston 1.varapj. Hannu Mikkilä (Kaupungin lippu)

Kellot soivat noin pari minuuttia klo 12.00

Seppeleen laskeminen: kaupunginvaltuuston pj. Hannu Pääkkönen (Nurmeksen kaupunki), Leila Koponen (ev.lut.srk), Pasi Hämäläinen (ort.srk)

Puhe: Leila Koponen

Virsi 584

Rukous:

Liput poistuvat

Kunniavartiot poistuvat

 

Kunnianosoitus Höljäkän sankarihaudoilla klo 13

Ei lippuja

Kunniavartio: Nurmeksen reserviläiset ja res.upseerit

Seppeleen lasku: Kaupunginhallituksen jäsen Kari Piironen, Leila Koponen (ev.lut.srk.)

 

Messu Valtimon kirkossa klo 13

 

Kunnianosoitus Valtimon sankarihaudoilla klo 14

Kunniavartio

Seppeleen lasku: Kaupunginhallituksen 2.varapj. Susanna Saaristo, Juhani Saastamoinen (ev.lut.srk), Pasi Hämäläinen (ort.srk.)

Virsi 584

 

Kuokkastenkosken, Petäiskylän ja Saramon -koulujen Pro patria -taulujen uudelleenjulkistamistilaisuus Kauppalantalolla klo: 15.15

Tervetulosanat: Mikko Rautiainen

Fanfaari: Veeku Pulkkinen

Julkistamispuhe: Kaupunginhallituksen pj. Anu Huusko

Kunniavartio julkistamisen ajan: Matti Asikainen ja Mikko Rautiainen

Kahvitarjoilu ja musiikkia valtuustosalissa: Kaupunki maksaa ja järjestää kahvituksen. Musiikista kahvituksen aikana vastaa Musiikin lehtori Jonne Tuhkala. Puheita / vapaa sana

 

Karjalan pojat -lehti I/2026 ilmestyy (verkkolehtenä) 4.6.

 

Kainuun Tykistö- ja heittimistökillan sekä Kainuun tykistörykmentin seppeleenlasku 17.6.

Kainuun Tykistö- ja Heittimistökilta ry järjestää yhteistyössä Kainuun tykistörykmentin kanssa seppeleenlaskutilaisuuden killan ja rykmentin perinnepatteriston ja perinnekranaatinheitinkomppanian muistomerkeillä Nurmeksen Lokinkankaalla 17.6.2026 klo: 14.00. Kainuun Tykistö- ja Heittimistökilta kantaa päävastuun tilaisuuden järjestämisestä.  Tilaisuus järjestetään paikallisessa yhteistoiminnassa Nurmeksen kaupungin, Nurmeksen Reserviupseerit ry:n, Nurmeksen Reserviläiset ry:n ja Nurmeksen mieskuoron kanssa.

 

Vanhustenviikko (alkaen 4.lokakuuta)

Perinnehuoneen esittely osana vanhustenviikon tapahtumia

  • Mikko Rautiainen esittelee Perinnehuonetta pe 9.10. noin tunnin ajan klo: 10–14 välillä (kellonaika tarkentuu myöhemmin
    • Esittelyn yhteydessä katsotaan video nurmeslaisesta veteraanista

 

Valtimolaisten sotaan lähdön muistopäivä la 10.10.

Seppeleen lasku muistomerkille. Kunniavartiossa ja yleisönä vakiintuneen käytännön mukaan Valtimon koulun 5.luokan oppilaat. Puhe ja laulu (Jumala ompi linnamme)

 

Itsenäisyyspäivän aatto pe 4.12.

Kirkkokadun koulun ja Valtimon koulun oppilaat käyvät viemässä seppeleen ja kynttilät sankarihautausmaille (Nurmes ja Valtimo) 4.12. Nurmeksessa paikalla tuolloin myös reserviläisten kunniavartio. Ev.lut. seurakunta huolehtii lipunnoston ja kellojen soiton sankarihautausmaalla. Nurmeksen Sankarihautausmaalle jättävät tervehdyksensä myös kaupungin muiden oppilaitosten edustajat

  • Nurmeksen sankarihautausmaa klo: 9.20
  • Valtimon sankarihautausmaa klo: 11.20

 

Itsenäisyysjuhla la 5.12.

  • Itsenäisyysjuhla on la 5.12. Klo 14, Hannikaisen sali, Nurmes-talo
  • Juhlan päätteeksi kahvitarjoilu

  

Itsenäisyyspäivä su 6.12.

 

Klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Nurmeksen ev.lut. kirkossa

 

Klo 11 kunnianosoitus Valtimon sankarihaudoilla

 

Klo 12 kunnianosoitus Nurmeksen sankarihaudoilla.

  • Kunniavartiot saapuvat paikoilleen klo 11.45.
  • Liput saapuvat marssien klo 11.55.
  • Kellot soivat noin kaksi minuuttia alkaen klo 12.00
  • Oi kallis Suomenmaa (säv. ja san. Heikki Klemetti) Nurmeksen mieskuoro, joht. Mauri Mahlavuori.
  • Seppeleen lasku:
  • Virsi 577, Sun kätes Herra
  • Puhe:
  • Rukous:
  • Liput poistuvat
  • Kunniavartiot poistuvat

 

Klo 13 Kunnianosoitus Höljäkän sankarihaudoilla

  • Kunniavartio
  • Seppeleen lasku:
  • Rukous:

 

Kaupunki ja LC Nurmes/Pielinen muistavat sotasukupolvea kotiin toimitettavalla muistamisella

 

Karjalan pojat lehti II/2026 julkaistaan sekä paperilehtenä että verkossa su 6.12.

 

Jouluaatto to 24.12.

  • Hartaudet: Höljäkkä klo: 13.00, Valtimon kirkko klo: 14.00, Nurmeksen sankarihaudat klo: 15.00 ja kirkko klo: 16.00.
  • Seurakunnan hankkimat kynttilät sytytetään (Nurmeksen ja Valtimon Sankarihautausmaille sekä Nurmeksen hautausmaan asevelihaudalle alkaen klo 14. (valtimolla kynttilöiden sytytys klo:11.00)
    Kunniavartiot Sankarihautausmailla klo 14.45 alkaen (Nurmes ja Valtimo): reserviläisjärjestöt

Vilho Karhapään (1910-1944) sotatie

Otteita sotakamreeri Aarno Söderin selvityksestä

 

Kapteeni evp, sotakamreeri Aarno Söder on tehnyt useita matkoja rajan taakse entisille suomalaisten sotatantereille. Vilho Karhapään pojan Hanneksen kanssa he onnistuivat käymään Elolammella, Hanneksen isän kaatumispaikalla. Ensimmäisellä etsimisreissulla oli mukana entinen Rajajääkäripataljoona 5:n veteraani, ilomantsilainen Mikko Lauronen poikansa Arvin kanssa. Mikon tukikohta ja potero oli ollut Vilho Karhapään tukikohdan vieressä. Mikko löysi jopa oman poteronsa ison kiven alle kaivettuna. Hän näytti viereisen tukikohdan, jossa Vilho kaatui. He tunsivat ilomantsilaisina toisensa.

Sotapäiväkirjassa Hanneksen isän kaatumispaikaksi mainitaan tukikohta ”Vakaa”, vaikka se veteraani Mikko Laurosen mukaan oli tukikohta ”Varmassa”, joka oli yksiköitten saumassa. Söder on tekemiensä kirjojen vuoksi liikkunut paljon niin talvi- kuin jatkosodan tantereilla, joilla Hanneksen isä taisteli. Karhapään suvun yksityiseen käyttöön tarkoitetusta julkaisusta on tähän tarinaan otettu Hannes Karhapään luvalla muutamia otteita.

 

Nuoruus ja asevelvollisuus

Vilho Karhapää syntyi 26.12.1910 Ilomantsin Huhuksessa Mikko (Mikael) ja Josefiina Karhapään (o.s. Keränen) toiseksi vanhimpana lapsena. Hän kävi kaksiosaisen kansakoulun ja sen jälkeen ammatiksi mainitaan työmies. Hän osallistui Karjalan kutsuntapiirin kutsuntoihin 30.9.1929, jolloin hänet hyväksyttiin palveluskelpoiseksi aseelliseen palvelukseen ja määrättiin astumaan palvelukseen 10.3.1931 Joensuun Rajavartiostoon Onttolaan. Palvelusaikanaan hänestä koulutettiin kiväärimies. Aluejärjestelmän tultua voimaan 1932, määrättiin reserviin siirretyille asevelvollisille kantakorttiin ja sotilaspassiin kokoontumispaikka liikekannallepanossa ja säännönmukaiset kertausharjoitusvuodet. Ne olivat Vilholla vuodet 1937 ja 1943. Vuoden 1937 kertausharjoituksiin Vilho joutuikin. Harjoituksen järjesti Lieksan sotilaspiiri Onttolassa ja se kesti 20 vuorokautta ajalla 10.6.-29.6.1937. Harjoituksessa hän toimi kiväärimiehenä, johon tehtävään hänet arvioitiin sopivaksi. Myöhempi kertausharjoitus alkoikin jo vuonna 1939 ja jatkui vuonna 1941 ja kesti hänen kuolemaansa saakka.

 

Talvisota

Ennen talvisotaa Vilho oli ennättänyt naimisiin Tyyne Laurosen kanssa, ja heille oli syntynyt kaksi poikaa. Toivo vuonna 1937 ja Johannes (Hannes) lokakuussa 1939 isän ollessa ylimääräisissä harjoituksissa. Vilho kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin (YH) 7.10.1939 Ilomantsin kirkolle, jossa muodostettiin suojajoukkoihin kuuluva Erillinen Pataljoona 11, Ilomantsin rajakomppanian henkilöstöstä ja reserviläisistä, sekä huoltomuodostelmat. Huoltoon kuului myös IV Armeijakunnan, muihin kuin taistelujoukkoihin kuulunut, Ilomantsissa perustettu 84.Kuormastokomppania, johon Vilho sijoitettiin. Kaikkiaan Ilomantsissa oli ennen sodan alkua aseissa noin 1200 miestä ja heidän käytössään 242 hevosta. Lisäksi oli muutama kuorma-auto.

Sodan alkupuolella lisäjoukoiksi Ilomantsiin saatiin Kenttätäydennysprikaatin Esikunta ja sen kolme pataljoonaa, kenttätykistöpatteri (4 tykkiä), kranaatinheitinkomppania, panssarintorjuntatykkijoukkue, pioneerijoukkue, ja viestiosasto, sekä huolto- ja vartio-osastot. Näistä muodostettiin Ryhmä Talvelan johtoon, Ilomantsin suuntaan, Osasto A (Ekholm).

Tammikuun 4. päivänä 1940 Osasto A:n rivivahvuus oli: 151 upseeria, 634 aliupseeria, 3548 miestä eli henkilövahvuus yhteensä 4333 henkilöä. Ratsuhevosia oli 105 ja kuormastohevosia 660 eli yhteensä 765 hevosta. Kuljetuksia varten saatiin lisää yksi autokomppania, jossa oli 48 kuorma-autoa, sekä Osasto A:n au-8 huoltojoukkue, jossa oli 13 kuoma-autoa, henkilöauto ja 5 moottoripyörää. Todellisuudessa 24.AutoK:n autovahvuus oli sinä päivänä 6 ha ja 48 ka, moottoripyöriä ei ollut vaan niiden sijaan oli henkilöautot.

Tammikuussa saatiin vielä sissitoimintaan kaksi pataljoonaa: Polkupyöräpataljoona 7 ja Erillinen Pataljoona 112. Ne kuuluivat Ryhmä Talvelan Tolvajärven suunnan joukkoihin ja alistettiin osasto A:lle sissi- ja sivustan varmistustoimintaan. Näillä vahvistuksilla Osasto A:n henkilövahvuus kohosi suurimmillaan yli 6200 mieheen.

Venäläisen Ilomantsin suunnalla toimineen 155 Divisioonan vahvuus 26.12.1939 kaapatun radiosanoman mukaan li: päällystöä 1112, alipäällystöä 1648, miehistöä 11576, eli yhteensä 14336 henkilöä; hevosia 4320, kivääreitä 11699, pikakivääreitä 412, konekivääreitä 136, ilmatorjuntatykkejä 45 mm 12 kpl, tykkejä 32 kpl (76 mm), 122 mm 37 kpl, autoja 479 kpl, traktoreita 49 kpl, rattaita 1117 kpl. Myöhemmin todettiin myös 150 mm haupitseja sekä panssarivaunuja. Aikamoinen ylivoima joka suhteessa suomalaisiin verraten!

 

Pitkärannan rintamalle

Vilho lähti rintamalle Kaalamosta 28.1.1940. Täydennyserä, johon Vilho kuului, saapui 30.1.1940 Pitkärannan taajaman koillispuolella taistelevaan Jalkaväkirykmentti 36:n toiseen pataljoonaan (II/JR 36), jota komensi kapteeni, sodan aikana majuriksi ylennetty, Armas Ruusuvuori. Vilho sijoitettiin Jalkaväkirykmentti 36:n 4.Komppaniaan (4./JR 36). Hyökkäyksen pysähdyttyä neljäs komppania oli asettunut asemiin Pitkärannan kirkonmäelle, jossa torjui 18.1.1940 vihollisen hyökkäyksiä. Tammikuun 25. päivä komppania luovutti asemat ja siirtyi uusiin asemiin Härkösenlammin luo. Sinne Vilho Karhapää saapui 41:n muun täydennysmiehen kanssa 30.1.1940.

Komppanian puolustusasema sijaitsi Härkösenlammin etelä- ja pohjoispuolisilla kukkuloilla. Sen leveys oli noin 1,5 km. Helmikuun alkupäivinä oli partiotoimintaa Hopunvaaran kylän suuntaan. Vihollisen saatua ryhmitettyä joukkonsa he aloittivat ankaran tykistö-, hyökkäysvaunutykki- ja kranaatinheitintulen suomalaisten asemiin. Tykistökeskityksiä seurasi yleensä jalkaväen hyökkäykset. Tykistötuli saattoi kestää koko päivän.

Komppania alistettiin 10.2.1940 I/JR 38:lle (Aho) siksi aikaa, kun pataljoonan vakituinen komentaja majuri Ruusuvuori oli lomalla. Tapahtumat 4.Komppanian osalta merkittiin II pataljoonan sotapäiväkirjaan (Jalkaväkirykmentti 36. II pataljoona 1939-1940 SPK 1410/osiot 42-49 ja SPK 1411/osiot 1-3) ajalla 10.2.-23.2.1940). Komppanian osalta pahimmat päivät näyttävät olleen 10.-13.2 ja 17.2. Esimerkiksi 10. 2. tykistötuli kesti 8 tuntia ja ulottui pataljoonan huolto- ja majoitusalueelle asti.

 

Kohti tynkä-Suomea

Vilhon komppania ja samalla koko pataljoona II/JR36 irrotettiin rintamavastuusta 23.2. 1940 ja siirrettiin Varpajärven lohkolle omaan rykmentiinsä. Sodan loppuvaiheessa Vilhon komppania otti osaa Siiran motin valtausyritykseen ja Lavajärven motin varmistamiseen.

Rauhan tultua 13.3.1940 klo 11.00 miehistö ja kalusto irrotettiin asemista. Tavarat koottiin ja klo 17.00 pataljoona lähti marssille kohti Varpaojaa, jonka pohjoispuolella yövyttiin. Vetäytymisen jälkijoukoksi määrättiin Jalkaväkirykmentin II Pataljoona ja viimeiseksi varmistusjoukoksi sen neljäs komppania eli se komppania jossa Vilho Karhapää palveli.

Vilho Karhapää lomautettiin 3.5.1940. Sota oli sillä kertaa hänen osaltaan ohi.

 

Jalkaväkirykmentti 9 perustaminen

Kesäkuun 10. päivänä 1941 sai Kontiolahden Kontiorannan varuskunnassa toiminut välirauhanaikainen 9.Prikaati käskyn siirtyä sodanajan kokoonpanoon. Prikaatista muodostettiin Jalkaväkirykmentti 9 (JR 9), joka tuli kuulumaan 7.Divisioonan alaisuuteen. Divisioonan muut rykmentit olivat JR 30 ja JR 51. Jalkaväkirykmentti 9:n I ja II pataljoonan henkilöstö muodostui palveluksessa olevista asevelvollisista ja kantahenkilökunnasta täydennettynä jonkin verran reserviläisillä.

 

Kolmannen pataljoonan perustaminen

Jalkaväkirykmentti 9:n III pataljoona muodostettiin palvelukseen kutsutuista Enon, Kontiolahden ja Ilomantsin reserviläisistä. Kolmannen pataljoona komentajaksi määrättiin majuri Erkki Enberg, joka oli Ilomantsin suojeluskunnan paikallispäällikkö. Suojeluskuntalaiset jakoivat III pataljoonan reserviläisille käskykortit, joihin oli merkitty kokoontumispaikka ja siitä oli yleensä kuljetus pataljoonan perustamispaikalle Enon kirkonkylään, jossa pataljoona perustettiin. 11.6.-18.6.1941. Kolmanteen pataljoonaan kuuluivat silloisen numeroinnin mukaan 7.-, 8.- ja 9.Kiväärikomppaniat ja 3.Konekiväärikomppania, Kranaatinheitinjoukkue, Toimitusjoukkue, Komentoryhmä ja Panssarintorjuntaryhmä. Komppanian päälliköiksi määrättiin: 7.K luutnantti V. Kekäläinen, 8.K luutnantti Juha Muttonen ja 9.K res.luutnantti S. Paarmala. Heistä Kekäläinen ja Muttonen olivat aktiiviupseereita.

Vilho Karhapää ilmoittautui palvelukseen 16.6.1941 Enossa ja hänet sijoitettiin 8.Komppaniaan – tehtävään numero 23. Tämä tarkoittaa, että hänet sijoitettiin komppanian ensimmäiseen joukkueeseen pikakiväärimieheksi. Uudelleenjärjestelyissä 8.Komppaniasta siirrettiin 3.3.1942 kaikki 1906-1911 syntyneet aliupseerit ja sotamiehet Jalkaväkirykmentti 51:een. Luutnantti Vainio siirtyi miesten mukana. Saman verran tuli siirrettyjen sijalle nuorempia miehiä komppaniaan.

Siinä yhteydessä Vilho Karhapää sijoitettiin 14.3.1942 Jalkaväkirykmentti 51:n 6.Komppaniaan (6./JR 51, päällikkönä luutnantti Aimo Määttänen, joka toimi sodan jälkeen Kontiolahden nimismiehenä).

15.3. Komppania siirrettiin Tsolmaskojejärven lohkolta Vosnesenjan kauppalan pohjoispuolelle, Ruoppaojalle johtavan tien varteen, sen oikealle puolelle, noin kaksi kilometriä Syvärinvirrasta. Siellä komppania aloitti linnoitustyöt Äänisen rannalla.

27.3.1942 Venäläinen partio tuli Äänisen jäätä pitkin komppanian työmaalle, mutta karkotettiin takaisin jäälle. Venäläisiä tuhottiin jäälle 15 miestä ja yksi nainen. Partiota ajettiin takaa jonkin aikaa, kunnes saatiin käsky palata takaisin.

 

Särkijärven lohkolla

Huhtikuun 7. päivänä1942 siirrettiin 6.K:sta kaikki vuosina 1909, 1910 ja 1911 syntyneet I/JR 51:aan, joka oli nuorennettu pataljoona. (Jalkaväkirykmentti 51:n muut pataljoonat vanhennettiin ja kotiutettiin maalis-toukokuussa 1942). Näihin henkilösiirtoihin liittyvät siirrot suoritettiin autokuljetuksella. Uudet miehet olivat perillä I Pataljoonassa 7.4.42 kello 21.40. Miesten jako komppanioihin suoritettiin heti miesten laskeuduttua autoista maantielle lähellä Juksovanjärven eteläpäätä ja lähetettiin etulinjaan yksiköihin Särkijärven lohkolle. Lohko sijaitsi Särkijärven ja -kylän pohjoispuolella ja oli leveydeltään kartalla noin 3 kilometriä, mutta etulinjan mutkitellessa rintamakilometrejä tuli reilut neljä kilometriä. Vanha miehitys poistui samoilla autoilla muualle.

Vilho Karhapää sijoitettiin I Pataljoonan kolmanteen komppaniaan ( 3./I/JRT:51) Pataljoona irrotettiin Särkijärven rintamavastuusta 5.7. 1942 ja siirrettiin Travinkiin linnoitus- ja korsutöihin.

Vuosi 1943 kului Äänisen ja Syvärin rannikkovahvistuksen reservinä ja koulutuksessa Vosnesenjassa, linnoitustöissä Jalkaväkirykmentti 9:n lohkolla Kevinassa ja rintamavastuussa samalla lohkolla.

 

Kenttävarustustyöt Saraisjoen sulkulinjalla

Vilho Karhapään komppania työskenteli kenttävarustustöissä 5.1.-15.3.1944 Saraisjoen sulkulinjalla kaivamalla taisteluhautaa ja tekemällä piikkilankaestettä. Saraisjoen uomaan rakennettiin myös panssariestekaivantoa. Sulkulinja on noin 4 km Levinan tienhaarasta länteen, Travniki—Levina tien eteläpuolella. Majoitusta varten työmaan läheisyyteen pystytettiin pahviteltat.

Sää tammikuussa oli leutoa, mikä helpotti työskentelyä. Tammikuun lopun ase- ja varustarkastuksessa todettiin aseiden olevan hyvässä kunnossa. Asetakit sen sijaan olivat huonoja, jalkinetilanne oli puolestaan erinomainen. Vilhon komppania lopetti kenttävarustustyöt 13.3., muun osan pataljoonaa jatkaessa kenttävarustetöitä.

 

Tietyö Ganina—Esselkä (Suhareva-Pog.Pustosh) ja henkilöjärjestelyt 1944

Vilhon komppania sai 12.3. käskyn siirtyä kiireellisiin tietöihin välille Ganina—Esselkä. Majoituspaikkana tietyön puoliväli maastopiste 51,1. Työmaa aloitettiin 16.3. hevostallien rakentamisella ja tukkien hankinnalla eli aivan tavallisella savottatyöllä. Divisioonasta saatiin komppaniaan 43 lisähevosta, mutta työt voitiin suorittaa vain puolella teholla rekien puutteen takia. Töitä tehtiin pyhätkin. Poikkeuksena olivat pääsiäisen pyhät 7.-9.4., jolloin levättiin. Välilauantai ja toinen pääsiäispäivä tehtiin kuitenkin töitä. Tien tarkoituksena oli toimia huollon varatienä, jos rantatien käyttö jostakin syystä estyisi. Toinen syy oli, että vihollinen ei voisi seurata rakennettavan tien liikennettä maatähystyksellä, kuten oli rantatien osalta mahdollista. Tie oli ilmeisen tärkeä, koska myös divisioonan komentaja kenraalimajuri Isakson kävi työtä tarkastelemassa. Myös pataljoonan komentaja korosti työn tärkeyttä ja kehotti herpaantumatta ahkeroimaan. Työn oli laskettu valmistuvan toukokuun lopulla. Työt sujuivat hyvin pienessä pakkaskelissä.

Saatiin määräys, että komppanian ja pataljoonan 3./I/JR 51 nimi muuttuu tänään 10.4.1944 ja on: 3./Erillinen Pataljoona 17/7 (3./Er.P 17/7), = Kolmas komppania/Erillinen Pataljoona 17/7. Seitsemän viimeisen kauttaviivan (/7) jälkeen tarkoittaa divisioonaa eli tässä tapauksessa 7.Divisioonaa. Luku osoittaa, pataljoonan kuuluvan tähän divisioonaan orgaanisesti. Samalla siirtyi historiaan lopullisesti Jalkaväkirykmentti 51 ja sen ensimmäinen pataljoona. Komppaniat säilyttivät entisen järjestysnumeronsa ja henkilöstönsä, siihen asti, kun lopullinen henkilöjärjestely myöhemmin toteutettiin. Näin saatiin sodanajan joukoissa päätökseen vuoden lopulla 1941 alkaneet henkilöjärjestelyt ja organisaatiomuutokset. Ne olivat kestäneet noin 2 ½ vuotta.

 

Vilho entiseen yksikköönsä JR 9:n

Tässä miehistövaihdossa myös Vilho Karhapää siirrettiin 27.4.1944 Jalkaväkirykmentti 9:n kymmenenteen komppaniaan (10./JR 9, Talvisto), joka oli hänen vanha komppaniansa ja pataljoonansa, josta hän keväällä 1942 siirrettiin JR 51:een. Vilhon mukana yksikköön tuli 10 muuta miestä. Vilho oli tuolloin 34 -vuotias, ja lienee ollut uuden yksikkönsä vanhimpia. Komppania oli sama kolmannen pataljoonan toinen komppania, vaikka numerointi oli muuttunut 8.K:sta 10.K:aan. Vilho aloitti jatkosodan 8./JR 9:ssä. Komppanian puolustuslohko oli Vilholle tuttu jo syksyltä 1941. Asemat ja korsut olivat toki parempia kuin silloin. Se alkoi noin kilometri Koromislovan tienhaarasta etelä-lounaaseen ja jatkui siitä samaan suuntaan noin 1,3 kilometriä. Tukikohdat olivat nimeltään pohjoisesta alkaen: Louhi, Kuolemanlaakso, Aura, Puijo ja Palatsi. Vihollistoiminta oli tavanmukaista kranaatinheitin ja tykistötulta. Muutamia kymmeniä kranaatteja päivässä. Useimmiten vihollistulituksen kohteena oli tukikohta Louhi. Tulitus ei ollut vaaratonta. Esimerkiksi 6.5. kolme miestä haavoittui korsun sisällä, kun kaksi kevyen kranaatinheittimen kranaattia räjähti tukikohta Louhen korsun ikkunan sektoriaukossa. Samalla haavoittui korsun pihalla ollut hevonen. Suomalainen tykistö ja heittimistö vastasivat tuleen, jos kohteita oli näkyvissä. Toukokuun aikana vihollinen ei hyökkäillyt tai yrittänyt vanginsieppausta komppanian lohkolla, muualla kylläkin. Propagandalehtisiä ja -lähetyksiä levitettiin molemmin puolin rintamaa. Komppanian päällikkö kiersi tarkastamassa tukikohtia lähes joka päivä. Pataljoonan komentaja noin parin viikon välein. Lääkintähenkilöstö kiersi myös tarkastelemassa yleistä siisteyttä ja kenttäkäymälöitä. Liittoutuneiden maihinnoususta kuultiin radiosta 6.6., ja havaittiin vihollisen suorittavan lentotiedustelua. Muuta erikoisempaa vihollistoimintaa ei etulinjassa havaittu. Jotain kutenkin oli tapahtumassa. Ylempää käskettiin 8.6. varotoimenpiteenä kenttäpostin lähetys- ja lomakielto. Muutaman päivän perästä radiosta kuultiin masentavia uutisia kannakselta.

 

Lähtö etulinjasta

Kesäkuun 16. päivä saatiin määräys laittaa kaikki varusteet lähtökuntoon, sekä koota tarkoin määrätyt varusteet erikseen siirrettäväksi kuormastoon. Hevoset saapuivat kello 23.30 käsketyt varusteet kuormatiin kärryihin ja ne lähtivät ennalta määrättyyn paikkaan kello 02.00. Komppanian päällikön saatua ylempää ohjeet, hän antoi omat ohjeensa etulinjasta poistumisesta joukkueenjohtajille 17.6. kello 15.00. Kuten huomataan käsky irtaantumisesta annettiin salaamissyistä tietoon vain muutamaa tuntia ennen irtaantumista. Irtaantuminen suoritettiin kuin varkain ja salaa. Komppania perääntyi ilman ilman taisteluja Äänisen rantatietä suunnitellusti marssien ja autokuljetuksin läpi Äänislinnan (Petroskoin) kohjti Topasjärveä. Kiireinen siirtyminen Topasjärvelle johtui Laatokan rannan suunnassa tapahtuneesta Pisi-Saarimäki-Sammatus aseman (PSS-asema) yllättävästä liian aikaisesta murtumisesta 24.6.44. Tällöin tiet etelän suunnasta Petroskoihin ja Vieljärvelle vähitellen aukesivat venäläisille. Petroskoin suunnan joukkojen vetäytymisen turvaamiseksi oli tien Prääsä—Vieljärvi linjan eteläpuolelta pohjois- luoteeseen johtavat tiet tulpattava. Erääksi tulpaksi lähetettiin Jalkaväkirykmentti 9:n kolmas pataljoona Nuosjärvi—Topasjärvi linjalle. Aunus—Petroskoi (Muurmanskin valtatie) tieltä johti jonkinmoinen tieura Topasjärven eteläpuolitse Nuosjärvelle ja lännemmäksi Vieljärvi—Prääsä tielle Tsokkilaan. Pataljoonan kaista kulki Nuosjärvestä—Topasjärven länsipäähän. Siinä kaista teki suorakulman Topasjärvestä luoteeseen Vuohtjärveen. Oikeana naapurina JR 8 ja vasemmalla II/JR 9. Topasjärven etelpuolitse itään kulkevan tien suunnassa viivytti Nirkasta alkaen I/JR 9 (Hahtela). Kymmenes komppania eli Vilhon yksikkö, joutui pataljoonan kaistan eteläpäähän Topasjärvestä pohjoiseen, ja edellä mainittuun suorakulmaan Topasjärvestä Vuohtjärveen. Komppaniakaistan länsipuolella kulki tie Topasjärveltä Nuosjärvelle. Tie kulki myös komppanian kaistan läpi Topasjärven länsipäässä. Asemat tiedusteltiin ja aloitettiin niiden kaivaminen 29.6. ja partioitiin ahkerasti eri suuntiin. Varsinaisiin taisteluihin ei Topasjärvellä kuitenkaan jouduttu. Saman rykmentin I Pataljoona taisteli 30.6. komppanian eteläpuolella, se torjui vihollisrykmentin hyökkäykset. Sen länsipuolelle edenneen toisen vihollisrykmentin löi metsätaisteluissa reservinä olleet II/JR 9 ja Er.P 17. Vihollinen ei tullut komppanian alueelle, kuin pienin tiedustelupartion. I/JR 9 irtaantui 1.7. varhain aamulla viivyttäen Tsokkilan suuntaan. Vilhon komppania sai irtaantumiskäskyn Topasjärveltä 30.6. 1944 klo 23.30. Viivytystaisteluja käyden komppania perääntyi Vieljärven-Kolatselän-Hiisijärven kautta Loimolaan ja sen pohjoispuolelle Elolammen ja Tavaskaisen järven välimaastoon.

 

Vilhon kaatuminen

31.8. 1944 kello 18.10 haavoittui I Joukkueesta vihollisen kranaatista korpraali Seppänen Pentti vaikeasti päähän ja ympäri ruumista. Sotamies Karhapää rintaan vaikeasti. Sotamies Turunen lievästi jalkaan. Korpraali A. Piiroinen kuolettavasti rintaan. Vihollinen ampui iltapäivän kuluessa varmaan 15 kertaa kevyellä kraanaatinheittimellä. Vakaan 10 kertaa ja Veluun 8 kertaa. Päivän tappiot 3 haavoittunutta ja 1 kaatunut.” Vaikka Vilho Karhapää on tässä mainittu vaikeasti haavoittuneena rintaan, I Joukkueen tukikohta Vakaassa, kuoli hän samana päivänä vammoihinsa. Kaatumisilmoituksessa kuolinsyyksi on merkitty: Kranaatin sirpaleen osuma päässä.

Vilhon pitkä sotataival päättyi neljä päivää ennen aselepoa. Häntä kaipaamaan jäivät vaimo Tyyne ja kaksi poikaa; 7 -vuotias Toivo ja vajaa 5 -vuotias Hannes, jotka sillä hetkellä näyttävät, kaatumisilmoituksen mukaan, olevan evakossa Kiuruveden Toiviaisenkylän Savikaarressa (Kaarre).

 

Markku Lappalainen

 

Kirje Rouva Tyyne Karhapäälle 1944

 

Rouva Tyyne Karhapää, Kiuruvesi

Raskaana tehtävänäni on ilmoittaa Teille, että miehenne sotamies Vilho Karhapää kaatui 31.8. 1944. Loimolan suunnalla taistelussa kaiken sen puolesta, mikä meille on pyhää ja kallista.

Sanottuna päivänä oli rintamaosallamme verraten rauhallista. Sen joukkueen miehet, jossa sankaripuolisonne palveli, olivat korsumme ulkopuolella. Silloin osui lähelle vihollisen ampuma kranaatti aivan miesten huomaamatta. Tällöin sai miehenne kranaatin siruja päähänsä. Kun häntä välittömästi ensiavun jälkeen vietiin sidontapaikalle, kuoli hän matkalla sinne.

Teitä on kohdannut suuri suru ja ankara menetys. Sen lisäksi, että olette joutunut lähtemään kodistanne vihollista pakoon, on teiltä nyt otettu vielä puolisonnekin. Jumalalla on varmaakin jokin meiltä salattu tarkoitus sille, että Hän antaa niin paljon murhetta ja tuskaa kansallemme ja sen koteihin. Kuitenkin meillä heikolla ihmisillä ei ole parempaa turvaa ja auttajaa kuin taivaan Herra, joka sanassa on luvannut olla murheellisten ja raskautettujen auttaja.

Hänen tykönsä me saamme elämämme raskaimpinakin hetkinä rukouksessa mennä eikä heitä ketään luotaan. Meillä kristityillä on myös ihana jälleennäkemisen toivo, sillä Jeesus Kristus on sanonut; Minä elän, jotta tekin saisitte elää.

Tuon toivon perustuksella mekin kerran saamme nähdä rakkaamme uudessa Isänmaassa, jossa ei ole sotaa ja verenvuodatusta, vaan ikuinen rauha. Jumalan sana pyytää lohduttaa teitä Herran lupauksella; Heittäkään kaikki murheenne hänen päällensä, sillä Hän pitää teistä huolen. Jumala isänviisaudellaan pitää huolen kaikista orvoista, niin myös teistäkin. Lähetän teille sydämellisen osanottoni surussanne ja Jumalan siunauksen toivotukset.

Teidän O. Krogerus, pastori