Tapahtumia Etelä-Karjalassa
/in Ajankohtaista, Etelä-Karjala/by Jarmo RutiSankarihautausmaakävely ja Iltahuuto
Ma 6.7.2026 Lappeenrannan Sankarihautausmaa
Lähtö klo 16.30 Sotaorpomuistomerkiltä
Tammenlehvän Etelä-Karjalan Perinneyhdistys järjestää Iltahuudon Lappeen kirkossa klo 18
Kommodori Juha Kilpi Tammenlehvän Perinneliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi
/in etusivu/by Minna PuntilaVeteraanivastuun ansioristejä Sotiemme Veteraanit I Sotiemme Naiset -keräyksen tukijoukoille
/in etusivu/by Minna PuntilaMÄNTYHARJUN MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMA 13.6.2026
/in Etelä-Savo/by Pekka IntkeMäntyharjussa järjestetään kesäkuussa merkittävä maanpuolustustapahtuma Kisalan alueella lauantaina 13.6.2026.
Tapahtuman järjestää Karjalan prikaati ja se on Etelä-Savon aluetoimiston suurin maanpuolustustapahtuma kuluvana vuonna.
Tapahtumassa esitellään Puolustusvoimien kalustoa sekä kokonaisturvallisuuteen liittyvää viranomaisten toimintaa. Etelä-Savon pelastuslaitoksen ja Itä-Suomen poliisilaitoksen lisäksi eri alueen maanpuolustus- ja reserviläisjärjestöt esittelevät omilla osastoillaan ja esittelypisteillään toimintaansa. Tammenlehvän Etelä-Savon Perinneyhdistyksellä on oma esittelypiste, josta löytyy jotain erikoistakin tarjottavaa.
Ohjelmassa on myös musiikkia Rakuunasoittokunta varusmiesbändin esittämänä.
Jäsenjärjestömme esittäytyy: Reserviläisliitto – Suomen suurin maanpuolustusjärjestö
/in etusivu/by Minna Puntila
YHTEYSTIEDOT
Katuosoite
Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki
Postiosoite
PL 600, 00521 Helsinki
Lisätietoa
Tue veteraanityötä
Tuotoilla tuetaan veteraanien ja etenkin heidän leskiensä avustamista sekä sotasukupolven perinnön vaalimista.











