Anu Huuskon puhe Ylä-Karjalan kotirintamatyön muistolaatan julkistustilaisuudessa 7.9.2025

Arvoisat sotasukupolvien edustajat, hyvä juhlayleisö ja kaikki te, jotka olette tulleet kunnioittamaan tämän muistomerkin sanomaa. Kiitos kunniasta tulla pitämään puhe kotirintamatyön muistolaatan paljastustilaisuuteen.
Veteraanityö on jatkunut perinneyhdistysten myötä ja siitä on tämäkin muistomerkki osoitus. Nurmeksen sotaveteraaniyhdistyksen kokouksesta v.2019 alkunsa saanut avaus on nyt edessämme. Kun ajatukset muuttuvat sanoiksi ja puheet teoiksi on vienyt aikaa, mutta varsinainen merkitys on vaan syventynyt. Sotaperinnetoimikunta on jatkanut veteraaniyhdistyksen aloittamaa työtä kotirintaman merkityksen muistamiseksi.  Tänä aikana, jos koskaan tarvitsemme muistutusta siitä, miten vaalimisen arvoinen on rauha. Kuinka sota ei ole vaan rintamalla, vaan se ulottuu sotaa käyvän maan siviiliväestöön, kotirintamaan, joka tavalla tai toisella on osana valtion sodankäyntiä.
Kun Suomi joutui talvi- ja jatkosotaan, vastuu kotirintamasta jäi pääasiassa naisten harteille; koti, lasten hoito ja tilan työt. Naiset osallistuivat myös kodin ulkopuolisiin töihin, sillä tavoitteena oli vapauttaa mahdollisimman moni mies rintamalle. Naisten työtaakka kotirintamalla oli suuri, mutta vielä suuremmaksi se kasvoi kiihtyvän ja pitkittyvän sodankäynnin vuoksi.  Miesten ollessa rintamalla naisten rooli laajentui kotitilalta ennen miesten hallitsemiin tehtäviin, ansiotyöhön sekä arjen vastuunkantajan rooliin.
Sota-ajan työ on vaatinut arjessa sitkeyttä ja vahvaa velvollisuudentuntoa. Kotirintamalla elämää sävyttivät niukat olot ja säännöstely. Oli työtä, huolta, ja puutetta. Kuinka nämä naiset ovat sitten pystyneet tähän? Varmasti yhteisellä mielialalla, vahvalla uskolla isänmaahan ja sillä suurella rauhan ajan odotuksella. Omien isovanhempienkin kirjeenvaihdossa kuului kaipuu päästä tekemään yhteistä tulevaisuutta.
Lopuksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat mahdollistaneet tämän muistomerkin synnyn – perinnetoimikuntaa, Nurmeksen kaupunkia, museota, kaupunkirakennetoimialaa, Pohjois-Karjalan perinneyhdistystä – ja erityisesti niitä, joiden elämäntyötä tämä laatta nyt kunnioittaa.
Kertokoon muistolaatta tuleville sukupolville siitä ajanjaksosta, jota nyt kiitollisuudella kotirintaman työtä kohtaan tunnemme. Ponnistelut, joita kotirintamalla tehtiin, olivat yhtenäisen isänmaan edun mukaisia. Kiitos.
Anu Huusko, perinnetoimikunnan jäsen, Nurmeksen kaupunginhallituksen pj.
Kuvassa nainen puhumassa mikrofoniin.

Anu Huusko pitämässä muistolaatan julkistuspuhetta Kauppalantalon portailla. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Sotasukupolven kirkkopäivä kokosi ihmiset sinisenä siintävien vaarojen ja järvien kaupunkiin

Kuvassa kantolippuja jalustoissaan.

Lakkautettujen Veteraanijärjestöjen liput esiintyivät juhlassa viimeistä kertaa. Oikealla maakunnallisen perinneyhdistyksen elokuussa vihitty lippu ensimmäisessä juhlatilaisuudessaan. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kaikille avointa veteraanien, lottien ja sotaorpojen kirkkopäivää on järjestetty maakunnassa noin 20 vuoden ajan. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin kauniissa Nurmeksessa Tunnuksen omaavia veteraaneja ja sotainvalideja on maakunnassa noin 100, heistä suuri osa on naisia. Veteraanien ja sotainvalidien leskiä/puolisoita on elossa pitkälle toistasataa. Tilaisuuden järjestivät Sotien 1939-1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistys ja Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry. yhdessä Nurmeksen ev.lut.seurakunnan, Nurmeksen ort.kappeliseurakunnan, Nurmeksen kaupungin, Savo-Karjalan maanpuolustussoittokunnan, Nurmeksen musiikkiyhdistyksen, Lauluset -lauluyhtyeen, Nurmeksen res.upseereiden, Nurmeksen reserviläisten, Nurmeksen SPR:n ja Sotien 1939-1945 Nurmeksen perinnetoimikunnan kanssa. Edellä mainittujen tahojen edustajista koostuvan työryhmän puheenjohtajana toimi rovasti Juhani Sainio ja sihteerinä Pirjo Tolvanen Pohjois-Karjalan sotaorvot ry:stä. Kiitos suurelle joukolle ihmisiä erilaisissa tehtävissä, jotka mahdollistivat päivän toteutuksen!

Kuvassa ihmisiä kirkossa.

Messun osallistujat Nurmeksen kirkossa. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Päivän tilaisuuksiin osallistui noin 200 henkeä eri puolilta maakuntaa. Veteraaneja tämän vuoden juhlaan ei valitettavasti osallistunut, muita sotasukupolven edustajia kylläkin. Juhlallisuudet alkoivat luterilaisella messulla ja ortodoksisella liturgialla. Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkossa liturgina toimi isä Pentti Potkonen ja kanttorina Tiina Sormunen.

 

Juhlamessu

Kuvassa pappi lukupulpetissa.

Kirkkoherra Juhani Saastamoinen (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Nurmeksen ev.lut. kirkossa juhlamessu alkoi kapellimestari Mika Hirvosen johtaman MPK Savo-Karjalan soittokunnan esittämällä Sibeliuksen Isänmaalle -kappaleella. Kanttorina ja urkurina toimivat Katriina Edoh ja Sari Meriläinen. Nurmeksen mieskuoro lauloi kirkossa ja esitti muun muassa tunteikkaan ukrainalaisen kansansävelmän Hiljainen tienoo. Liturgina messussa toimi kirkkoherra Juhani Saastamoinen. Esirukouksesta vastasi Pohjois-Karjalan sotaorpojen vpj. Päivi Etelää ja tekstinlukijoina toimivat kaupunginhallituksen pj. Anu Huusko ja kaupunginjohtaja Pasi Parkkinen. Saarnan piti kenttärovasti Penna Parviainen. Kolehdin keräsivät Kainuun prikaatin varusmiehet perinneyhdistyksen hengelliseen työhön.

Kuvassa kuoro esiintymässä.

Nurmeksen mieskuoro esiintyy Nurmeksen kirkossa. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa esirukouksen pitäjä lukupulpetissa.

Päivi Eteläpää pitämässä esirukousta. Etualalla mieskuoron jäseniä.

 

Kuvassa maastopukuisia varusmiehiä sekä pappeja.

Varusmiehet tuomassa kolehtia alttarille. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa kuusi pappia alttarilla ehtoollisastioiden kanssa.

Papisto kokoontunut alttarin äärelle. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

 

Vuonna 1897 valmistunut uusgoottinen ”katedraali” tarjosi jylhät puitteet, kun Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksen vpj. Jussi Säämänen lähetti seppelpartiot Nurmeksen, Höljäkän ja Valtimon sankarihautausmaille Narvan marssin tahdissa. Seppelpartioissa olivat mukana: kaupunginvaltuuston pj. Hannu Pääkkönen, Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry:n pj. Aune-Inkeri Keijonen, Nurmeksen lukion abiturientti Onni Ahonen, kaupunginhallituksen jäsen Kari Piironen, Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksen pj. Ilpo Saarelainen, Nurmeksen res.upseerien kunniapj. Matti Asikainen, kaupunginvaltuuston 1.varapj. Hannu Mikkilä, Nurmeksen res.upseerien jäsen Ossi Martikainen sekä eversti evp. Jouni Mattila.

Kuvassa mieshenkilö puhumassa lukupulpetissa.

Jussi Säämänen lähettämässä seppelpartioita sankarihautausmaille (kuva: Mikko Rautiainen 2025).

Kuvassa kaksi seppelpartiota.

Seppelpartioissa Kari Piironen (vas.), Matti Asikainen ja Ilpo Saarelainen (Höljäkkä) sekä Aune-Inkeri Keijonen, Hannu Pääkkönen ja Onni Ahonen (Nurmes).

Kuvassa seppelpartio.

Valtimon seppelpartiossa Ossi Martikainen (vas.), Jouni Mattila ja Hannu Mikkilä. Taustalla Jussi Säämänen. (kuva: Mikko Rautiainen 2025).

 

Perinnehuoneen avajaiset ja kotirintamatyön muistolaatan julkistus

Kirkoista siirryttiin vuonna 1905 valmistuneelle Kauppalantalolle, jossa oli vuorossa Perinnehuoneen avajaiset ja esittely sekä kotirintamatyön muistolaatan julkaiseminen. Avauspuheen ulkona piti Sotien 1939–1945 Nurmeksen perinnetoimikunnan pj. Mikko Rautiainen. Muistolaatan julkistamispuheen piti kaupunginhallituksen pj. Anu Huusko, joka oli jo toimikunnan perustamisvaiheessa ideoinut ajatuksen kotirintamatyön huomioimisesta. Puheessaan Huusko käsitteli kotirintaman tärkeää merkitystä. Perinnehuonetta esitteli Museonjohtaja Meri-Anna Rossander. Kauppalantalon pihalla, lähes helteisessä säässä nautittiin myös kaupungin tarjoama erinomainen lohikeitto, jonka oli valmistanut Koivurinteen erä ry. Kohteliaat varusmiehet avustivat ruokailussa juhlan iäkkäimpiä osallistujia.

Kuvassa nainen puhumassa mikrofoniin.

Anu Huusko puhuu Kauppalantalon portailla. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa muistolaatta.

Kotirintamatyön muistolaatta sijaitsee Perinnehuoneen oven vieressä. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa juhlaväkeä ulkona jugend-rakennuksen edustalla.

Juhlaväkeä lähes helteisellä Kauppalantalon pihalla. (kuva: Mikko Rautiainen)

Kuvassa juhlaväkeä auditoriossa.

Päiväjuhlan osallistujat koolla Hannikaisen salissa. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

 

Päiväjuhla

Päiväjuhla järjestettiin Nurmes-talon Hannikaisen salissa. Juhla alkoi Suomen laululla, jonka kajautti komeasti mieskuoro, riveissään vanhimpana laulajana 95-vuotias sotilaspoika Tauno Koljonen. Tervetuliaispuheen esitti kaupunginjohtaja Pasi Parkkinen. Musiikkia esitti mieskuoron lisäksi myös lauluyhtye Lauluset, johtajanaan Director Cantus Tiina Könttä. Lauluset esitti muun muassa karjalankielisen Karjalan vuarazill -kappaleen.

Kuvassa mieshenkilö puhujanpöntössä.

Pasi Parkkinen toi kaupungin tervehdyksen. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa lauluyhtye esiintymässä.

Lauluyhtye Lauluset esiintyy. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Juhlapuhujana oli nurmekselaistaustainen Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tyyne Karjalainen, joka käsitteli puheessaan muun muassa ajankohtaisia turvallisuuspoliittisia kysymyksiä Suomea ja maailmaa koskien ja peilasi viime sotien perintöä ja opetuksia nykyiseen maailmantilanteeseen. Tervehdyksiä juhlaan toivat Eversti Tomi Pekurinen Kainuun prikaatista ja Pj. Ilpo Saarelainen Sotien 1939–1945 Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksestä. Rovasti Aune-Inkeri Keijonen (Pohjois-Karjalan Sotaorvot ry.) puhui koskettavasti sotaorpojen vaikeista kokemuksista ja abiturientti Onni Ahonen (Nurmeksen lukio) vakuutti, että nuoret muistavat ja kunnioittavat sotasukupolvea. Paikallisten veteraanien terveiset sotavuosilta kuultiin postuumisti videolta Mauri Kuvajalta (1923–2019) ja Hilja Viljaselta (1918–2019). Juhla päättyi Mikko Rautiaisen päätöspuheeseen, yhteislauluna laulettuun Karjalaisten lauluun, säveltäjä P.J.Hannikaisen nimikkosalissa sekä kaupungin tarjoamiin kakkukahveihin. Kahvituksen toteutti Riverian opiskelijoiden pyörittämä Meiän kahvila. Juhlan juonsi taitavasti Kirkkokadun koulun 9.luokan oppilas Matias Siira. Järjestelyistä ja tekniikasta Nurmes-talolla vastasivat vs. sivistysjohtaja Marjo Säkkinen ja esitysteknikot Panu Similä ja Kuisma Potkonen. Juhlan striimasi Ukko Torni.

Kuvassa nainen puhujanpöntössä.

Tutkija Tyyne Karjalainen pitämässä juhlapuhetta. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa sotilaspukuinen mies puhujanpöntössä.

Eversti Tomi Pekurinen toi Puolustusvoimien tervehdyksen. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa mieshenkilö puhujanpöntössä.

Ilpo Saarelainen puhuu. (kuva: Mikko Rautiainen 2025).

Kuvassa naishenkilö puhujanpöntössä.

Aune-Inkeri Keijonen puhui sotaorpojen puolesta. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa mieshenkilö puhujanpöntössä.

Onni Ahonen puhui maakunnan nuorten puolesta. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

Kuvassa mieshenkilö puhujanpöntössä.

Mikko Rautiainen käsitteli päätöspuheessaan mm. Ylä-Karjalan sotavuosia ja koululaitoksen merkitystä sotasukupolven perinnön ylläpitäjänä. (kuva: Aune-Inkeri Keijonen 2025)

 

 

Kuvassa juhlan juontaja.

Matias Siira juontamassa juhlaa. (kuva: Mikko Rautiainen 2025)

 

 

 

Mikko Rautiainen, pj. Sotien 1939–1945 Nurmeksen perinnetoimikunta

Tammenlehvän Perinneliiton Hengellisen työn päivillä esillä sotasukupolven henkinen perintö ja kriisinsietokyvy